Pää räjähtää jatkuvasti, ikuinen looppi, olen vankina tässä. Kauanko tämä sama kahden sekunnin ajatuspätkä on toistunut? Tunteja? Ikuisesti? Sua rankaistaan nyt, poju.
Ajantaju heittää häränpyllyä, ja jossain vaiheessa koin blackoutin. Ensimmäinen varoittava eikun lupaava merkki oli, kun en saanut enää tietokoneen näytön sanoista selvää. Kirjaimet oli selkeitä, mutta teksti näytti siansaksalta tyyliin: fsah juhgoor muran moovea jui olkmma.
Sienet vaikuttaa ilkikurisilta. Eikö niitä kolmea vielä ollutkaan tarkoitettu poimittaviksi? Vai häh? Ensin ajattelin, ettei kolmesta kärpässienen lakista kovaa trippiä tule. Kokeilen vaan tätä rajaa silleen varovasti...
Aika kelautuu edes takaisin. Ensin elän tuota hetkeä, nyt tätä. Eikun eihän nyt ollutkaan silloin, vaan nyt on nyt... makaan sohvalla kärpässienissä, vaikka luulin vasta kirmanneeni lapsuudenkodissa. Sitä ennen luulin, että olin käymässä vessassa, vaikka olinkin tässä koko ajan. Menen vessaan vasta seuraavaksi... vai miten se menikään.
Yhtenä hetkenä yritän kääntää sätkää, mutta aika nykii paikoillaan niin pahasti, että purut leviää joka puolelle. Olen ollut ottavinani saman sätkäpaperin esiin yhä uudestaan, ja sen seurauksena syli on täynnä sätkäpapereita. Toisena hetkenä yritän polttaa paukkuja ja roiskin bongivettä sohvalle, syliin ja kaikkialle.
Näen kirkkaita mutta absurdeja näkyjä Raamatun luomiskertomuksesta... Kaikki on äkkiä niin selkeää, totuus on viimein valjennut: joulu, kärpässieni, hyvän ja pahan tiedon puun hedelmä, maailman ja tajunnan syntyhetki, ajattomuus... yhden jakautuminen kahdeksi, dualismin synty... tajuntaa liikuttava ja olemassaoloa kantava voima on siinä jännitteessä... Hetken ajan ymmärrän koko vitsin.
Olen jakautunut kahdeksi! Puokkoilen subjektin ja objektin välillä! Sen lisäksi tajunnan eri kerrokset hyrräävät ihan eri kellojen mukaan. Jotkut mietteet toistuu pikakelauksena, toiset hidastettuina. Ei synkkaa oikein.
Näen oman huoneeni, mutta rinnakkain sen kanssa näen tyhjän, valkoisen huoneen toisessa maailmassa. Olen siinä huoneessa lapsena edesmenneen isäni kanssa. Siellä on onnellista.
Olen elänyt kaikkien maailman ihmisten elämät. Siinä on kestänyt ikuisuus, mutta onneksi tämä on elämistä viimeinen. Tämän jälkeen maailmankaikkeus pääsee maaliinsa. Kaikki valaistuvat, ja jumalan valtakunta on toteuttanut itsensä. Minulla on nyt valinta: kuolenko uhraten itseni kaikkien elollisten puolesta Kristuksena, vai palaanko tripiltä jatkamaan normaalia elämää? Ei ole pokkaa vielä uhrautua... päätän lykätä sen jälleen seuraavaan elämään. Haluan vielä elää ja haluta haluta.
Onneksi tämä elämä sentään loppuu NYT. Nyt se tulee, maailmankaikkeus on valmis...! Eikun hetkinen... Sehän tarkoittikin vaan, että kärpässienitripin yksi kerroksista on valmis, ja olen taas astetta selvempi. Huh, ai niin. Olinkin vaan ottanut kärpässieniä ja makaan tässä sohvalla. Siitähän tarinassa olikin kyse.
Luulin jo tripin loppuneen, mutta sitten tajusin kauhukseni, että joudun vielä käymään koko ikuisuudelta tuntuneen matkan läpi UUDELLEEN takaperin kelattuna, kaikkine aikahyppyineenkin! Jossain vaiheessa olin onnistunut kirjoittamaan tietokoneen näytölle sanan "paska" muistutuksena itselleni siitä, että älä ikinä ota kärpässieniä, ellet ole henkisesti valmis juoksemaan maratonin jälkeen vielä toista maratonia.
Aikaisemmin illalla, kun olin vielä selvä ja vasta kakomassa pahaa sieniteetä alas, otin kaikki kuseni talteen. Vanhan liiton ukot oli suositelleet, jotta kusensa juomalla vasta tämä jalo sieni pääsee kunnolla oikeuksiinsa. En kuitenkaan ollut varma, pystynkö siihen, tai tarviiko edes. Olin koittanut juoda teetä silleen varovasti hissukseen, tunnustellen olotilaa. Ei pidä sohia vieraan psykedeelin kanssa varomattomasti yksin kotona. Mutta sitten kolahti.
Kaiken kaaoksen keskellä, ennen jotain tapahtumaa mutta jonkun toisen jälkeen, luulin hetken eläväni uudelleen alkuiltaa, kun teen juominen oli vielä kesken. Otin kunnon huikan teekupista ja irvistin... siinä olikin kusta. Ihmettelin, että miten kusta oli joutunut tähän sohvan vieressä olevaan kuppiin, vaikka oikea kusikuppi oli vessassa. Ajattelin, että olin kai sekopäissäni vaihtanut kupit keskenään, tai kussut teekuppiin. Päätin kuitenkin olla juomatta enempää, koska tunsin olevani tarpeeksi syvillä vesillä jo valmiiksi. Hyvä niin, ilmeni aamulla... olin nimittäin ollutkin vessassa juomassa oikeasta kusikupista, ja vain kuvitellut olevani sohvalla.
Jossain vaiheessa tunsin, miten jalat alkaa jo kosketella maanpintaa. Sekavasti tiedostin olevani nälkäinen, joten pilkoin makkaraa uuniin. Muisti oli vielä kuin kultakalalla, joten laitoin kännykän hälyttämään 20 minuutin päästä, koska muisti oli vielä kuin kultakalalla. Numeroita näppäillessä oli ilo huomata, että osasin jo jotenkuten hahmottaa numerot ja kellonajat. Huteraa se vielä oli, joten jouduin tarkistamaan monta kertaa, että herätys on varmasti laitettu oikein. Lopulta olin aika varma, että numerot meni kohdilleen.
Heräsin nelisen tuntia myöhemmin savuavan uunin tuoksuun. Kun katsoin puhelinta, huomasin laittaneeni herätyksen aamu kahdeksaksi, joka sattumoisin on sama aika, kun olisi muutenkin pitänyt nousta sinä aamuna.
