Kannattaa kokeilla ihan ilmankin. Musiikki ohjaa tosiaan helposti melkoisesti ja vie huomion pois sisäisistä prosesseista yleiseen häröilyyn. Toisaalta se voi tarjota jonkinlaisen kiinnekohdan kokemuksessa joka voi auttaa päästämään irti. Vähän annoksesta, tavoitteista ja muusta kontekstista kiinni. Itse koitan välttää koska ohjaa liikaa ja valinta on usein tuskastustavan monimutkaista. Epämääräinen ahdistus ja levottomuus ohjautuu turhan helposti tyytymättömyyteen musiikkia kohtaan tai jonkun tietyn levyn kaipaamiseen.

Lähinnä instrumentaalimusiikkia suosittelisin. Psyke on ehkä turhan fyysistä minusta. Jotkut ambient laadukkaat ambient -jutut säädyllisellä äänentoistolla tai luureilla. Biosphere, Matias Grassow ja Loscil nyt ekana tulee mieleen. Plastikmanin Consumed albumi on myös kelpo tähän tarkoitukseen.

Pekka Streng on hiano.

Mulla jotenkin nämä musiikkijutut ja trippailu aukeaa niin, että itse tripillä ei valtava äänimaisema miellytä, mutta tripin jälkeen monet tutut, toki uudetkin, biisit/levyt saavat syvyyttä.

Trippaillessa suosin enimmäkseen Brian Enoa, hiljaisia levyjä. Toki ambienttimusiikkikin muuttuu välillä painostavaksi.

Se on on mulla niin, että  vuosien varrella kannabis ja sienet on vienyt mua kohti populaarimpaa musiikkia.
Ennen, teinimpänä, kuuntelin vanhaa progea ja muuta "vaikeaa" ja "harvinaisempaa" musiikkia. Ehkä se liittyi yleiseen psykedelia-/avantgarde innostukseen.

Lähivuosien aikana musiikkimaku on siirtynyt vakautunut (esim. juuri mainitusta Pekka Strengistä) lähemmäs Bruce Springsteeniä.
Tämä johtunee siitä, että elämä opettaa ja tsaikedeelit ja pajauttelu opettaa, että tärkeintä on digata siitä mistä itse diggaa, eikä siitä mistä ehkä todennäköisesti tulisi digata jos on kiinnostunut LSD:stä.

Monelle käy aivan päin vastoin kuin sinulle, populääristä siirrytään pikkuhiljaa kaikenlaiseen. Substanssit tuovat toisaalta kyvyn huomioida David Guettan biisin übersfääreihin, mutta aivojen kaipaessa enemmän yksityiskohtia ja monimuotoisia fiiliksiä, alkaa proget ja ambientit kolahtamaan.

Olen vielä nuori poika, mutta jonkinlaista pientä populaarimusiikin lonkeroa on ujuttautumassa tajuntaani. En kuitenkaan vieläkään pysty kuuntelemaan suurinta osaa radiosoitossa olevasta musiikista sen kaavamaisuuden ja pakoon pääsemättömän toistomäärän vuoksi. Onneksi lopetin kokonaan NRJ:n kuuntelemisen. Tuo Springsteen on ehkä kuitenkin vähän eri asia kuin NRJ:n kallonporaus.

Kannattaa kokeilla ihan ilmankin. Musiikki ohjaa tosiaan helposti melkoisesti ja vie huomion pois sisäisistä prosesseista yleiseen häröilyyn. Toisaalta se voi tarjota jonkinlaisen kiinnekohdan kokemuksessa joka voi auttaa päästämään irti. Vähän annoksesta, tavoitteista ja muusta kontekstista kiinni. Itse koitan välttää koska ohjaa liikaa ja valinta on usein tuskastustavan monimutkaista. Epämääräinen ahdistus ja levottomuus ohjautuu turhan helposti tyytymättömyyteen musiikkia kohtaan tai jonkun tietyn levyn kaipaamiseen.

Lähinnä instrumentaalimusiikkia suosittelisin. Psyke on ehkä turhan fyysistä minusta. Jotkut ambient laadukkaat ambient -jutut säädyllisellä äänentoistolla tai luureilla. Biosphere, Matias Grassow ja Loscil nyt ekana tulee mieleen. Plastikmanin Consumed albumi on myös kelpo tähän tarkoitukseen.

Pekka Streng on hiano.

Hyvä että kertyy näitä artistien nimiä, pitää tsekkailla.

Itse huomaan monesti selvinpäin, että tulee tarve etsiä jotain hyvää musaa hedonistisena, tärisevänä dopamiinioravana löytämättä tarpeeksi hyvää vaihtoehtoa. Tätä tapahtuu varsinkin savuissa. Uskon, että tripillä ei kannata laittaa ''oletusasetuksena'' musiikkia soimaan. Kannattaa varmaan tunnustella miltä itsestä tuntuu, ja jos musa nappaa laittaa soimaan toivotulla taajuudella. Tuskinpa kukaan koko trippiä kajareita huudattaa.

Ehdoton suosikki edellisen viestini artistien lisäksi on Ott, The Queen Of All Everything on yhtä orgasmia. Niin rentoa ja diippiä ilman sanoja. Genre taitaa olla Psy dub tai jotain sinne päin.

Ott - The Queen of All Everything

Trippailussa tulee kuunneltua sitä mitä mieli päähän tuo,psybient on ehdoton ykkönen ja sitte tulee progressiivinen psytrance ta rock esim.pink floyd tai ozric tentacles,kaikista parhaat visuaalit jos antaa musiikin johdattaa koska mulla tuppaa ne negatiiviset ja itsesääli jutut tulee pinnalle ku ajattelen itekseni ilman musiikkia,lopussa tulee ne oivallukset ihan ilman musiikkia. Elämäni parhaat oivallukset oon kokenu just sienien viimesillä vaiheilla just sillon ku sienet ei oo niinkään aktiivisia vaan se jälkipöhnä ku kelaat sitä informaatiota mitä sä oot kokenu,mitä rankempi nii sitä parempi musta.

Kaikista parhaiten kestän sillon ku oon yksin tai sellasen kaverin kanssa joka tosiaan ymmärtää mua ja tukee jos tulee tiukka tilanne,niitä on harvassa.

OTT -Blumenkraft

Lainaus käyttäjältä: Tripster - Elokuu 15, 2012, 03:20

Trippailussa tulee kuunneltua sitä mitä mieli päähän tuo,psybient on ehdoton ykkönen ja sitte tulee progressiivinen psytrance ta rock esim.pink floyd tai ozric tentacles,kaikista parhaat visuaalit jos antaa musiikin johdattaa koska mulla tuppaa ne negatiiviset ja itsesääli jutut tulee pinnalle ku ajattelen itekseni ilman musiikkia,lopussa tulee ne oivallukset ihan ilman musiikkia. Elämäni parhaat oivallukset oon kokenu just sienien viimesillä vaiheilla just sillon ku sienet ei oo niinkään aktiivisia vaan se jälkipöhnä ku kelaat sitä informaatiota mitä sä oot kokenu,mitä rankempi nii sitä parempi musta.

Kaikista parhaiten kestän sillon ku oon yksin tai sellasen kaverin kanssa joka tosiaan ymmärtää mua ja tukee jos tulee tiukka tilanne,niitä on harvassa.

Ozric Tentacles on kyllä mainitsemisen arvoinen, ehkä psykedeelisintä mössöä mitä olen kuullut. Toistaa vuodesta toiseen tosin itseään hieman. Kiinnostaa miten Ozric toimii tripillä? Se melkein sekoittaa pään ilmankin.

Noista visuaaleista - näetkö musiikin vai tuottaako se sinulle jonkinlaisia mielikuvia? Vai ''säteileekö'' musiikista erilaisia satunnaisia kuvioita, jotka eivät liity musiikin kulkuun juurikaan?

En ole koskaan ollut niin syvällä, että olisin saanut visuaaleja musiikista silmät auki, enkä oikein kiinnikään. Musiikki on toiminut jo valmiiksi riehakkaan ja onnellisen mielialan kaverina tai tehostajana, eli vaikutus on kohdistunut ainoastaan tuntemuksiin. Hämäriä mielikuvia tosin syntyy selvinkinpäin ja villejä ajatuksia kun oikein keskittyy, visuaalinen ihminen kun olen.

Mielessä näkee paljon asioita mutta silmät on visusti kiinni ku syön sieniä,siis parhaat visuaalit näkee silmät kiinni,musiikin mukaan ne visuaalit menee,sama ku kattois winampin visuaaleja mutta ne menee mielen mukaan ja on satatuhatta kertaa makeempia ja monimutkasempia. mitä monimutkasempi niin sitä kiinnostavampi

Jännää. Tässä kun rupesin miettimään, niin eipä taida olla ainuttakaan trippiä, jolla olisin kuunnellut jotain iloista, pirtsakkaa musiikkia. Aina, kun musiikki on ollut seuralaiseni, on tyyli ollut hieman vakavaa.

Kerran tämä ääniteos soi trippailessa (tässä vain arvostelu siitä). Oli jännää, miten musiikki unohtui aina välillä, kun kävi vaikka parvekkeella, mutta sen vaikutus piti otteessaan lakkaamatta.

http://desibeli.net/arvostelu/2722
"Ruohomäen musiikki on hyvin visuaalista." Olen samaa mieltä

Ja sitten pitää tietenkin mainita Islaja. Kaksi viimeisintä levyä, Ulual yy ja Keraaminen pää. Vakavaa, kaihoisaa, kaunista ja mystistä. Varsinkin tuossa ensiksi mainitussa on sellainen syvän metsän fiilis.

Jotenkin minusta on mukavaa kunnella sienissä musiikkia, jossa lauletaan (vai onko se vain Islajan kohdalla?). Sanat saavat uusia merkityksiä, muuttuvat kuiskauksiksi, kutsuiksi jonnekin. Ja tietenkin on oivaltavaa huomata, kuinka ihmisääni on yksi soitin muiden joukossa.

Islaja: Pimeyttä kohti

Vielä yksi: Venetian Snares. Kerran minun oli ihan pakko kokeilla, miltä tuntuu kuunnella sienissä levy Songs about my cats.

Venetian Snares - Chinaski

Todella levotonta ja arvaamatonta settiä. Olihan se aika menoa. Näin sähköpurkauksenomaisia visuaaleja. Jotkin näkemäni kuvat (pomppivat kissat ym) pistivät naurattamaan. Tämä vinksahtanut äänikudos tuntui hymyilevän minulle, tai paremminkin kanssani.

Kuten Dopamiiniorava aloituspostauksessa mainitsikin, musiikki on emotionaalinen säätelijä. Jos meinaa musiikista nauttia, olisi hyvä, että sitä on useaa eri tyyliä (iloista, nopeaa, rauhallista...) joita voi sitten tarpeen mukaan vaihdella.

Olen itseni kohdalla huomannut, että henkilökohtaiseen sieluntutkiskeluun sopii paremmin pelkkä hiljaisuus. Musiikki tuntuu vievän ajatuksia hieman etäämmälle itsestäni.

Spyro 1 ja Spyro 2 (Playstation 1) peleissä on veikeät musat, ja ne sopikin kivasti ainakin omaan trippailuun.

Just sopivan rauhallista ja nimenomaan veikeää, yllätyin. En ihmettele jos kuuntelen joskus matkalla itsekin . Kiitos tästä.