Muutama viikko taaksepäin otin kevyen annoksen sieniä. Noin 1.5 grammaa. Ajattelin hieman rentoutua tunnustella olotiloja.
Pidän sienistä noin ylipäänsä ja Cumbensikset ovat herkullisia tuoreina. Kuivuttuaan niihin tulee hieman ällö voimakas ja kitkerä sienen maku. Nämä kuivatut kikkareet, joita käytin, saksin ensin pieniksi ja sen jälkeen jauhoin ne isolla keittiöveitsellä pienen pieniksi muruiksi. Puru shottilasiin ja kuumaa vettä päälle. Viitisen minuuttia jäähdyttäen annosta kumosin sen sitten kertahuikalla kurkusta alas.
Vajaan tunnin kuluttua nousu alkoi ja oli ahdistavan voimakas. Kuvottava olo sai minut vaeltelemaan huoneesta toiseen, mutta lopulta suunnistin vessaan ja tökkäsin sormet kurkkuun ja koitin puklata. Röhkittyäni vessanpöntön päällä turhaan palasin olohuoneeseen.
Asteittain olo muuttui lämpöiseksi ja kuuntelin kehoani. Ajatukset juoksivat sinne tänne mihinkään erityisesti kiinnittyen. Avasin television ja katselin mainoksia, musiikkikanavaa ja milloin mitäkin. Hetkittäin sain kiinni mukamas oleellisista asioista.
Olo heilahtelin miellyttävästä, huvittuneisuuteen ja lämpöisestä kotoisesta olosta huolestuneeksi.
Tripin loppupuolella iski ahdistuneisuus. Vyöryvällä vahvalla otteella mieleeni palasi tiettyjä asioita töistä - miksi tein niin, olisiko pitänyt tehdä toisin, voi voi... jne.
Sitten siirryin voimakkaaseen ikävään, jota olen kokenut ajoittain muutenkin. Kaipaan lämpöiseen ja välittömään elämääni, jota elin edelliset kolme vuotta. Hetken kuluttua olin jälleen huolestunut nykyisestä työelämästäni - alkoi nyppimään koko trippi.
Otin läppärini syliin ja suunnistin Taikasienen sivuille. Siellä näin Klonkun lohduttavan tekstin ja trippi muuttui kuin taikaiskusta miellyttäväksi - jotenkin tuo olennainen asia oli päässyt unohtumaan - nauttikaa matkasta mitä se tuokin tullessaan.
Sienien vaikutus hiipui hiljalleen pois ja kävin nukkumaan. Yö oli kuitenkin levoton, ehkä menin hieman liian aikaisin nukkumaan tai jotain.
-------
Luulin oivaltaneeni jotain sienissäni ja keskustelin myöhemmin kollegani kanssa tuosta asiasta joka kalvoi mielenrauhaani töissä. Häneltä tuli tyly ja suora vastaus, että ei kannata lähteä ylimääräiseen ja yksityisasioissa antamaan apua. Vaikka se hivelisikin itsetuntoa ja hyväilisi miellytämishalua, kun voi auttaa muita ohi virallisen avun. Tällainen toiminta olisi itsekästä koska olemme ryhmä, ja jos joku sooloilee, niin ennemmin tai myöhemmin se kostautuu koko ryhmälle.
-------
Sienissäni olin siis aivan väärillä jäljillä, mutta keskustelu kollegani kanssa avasi silmäni ja aloin kysyä itseltäni: Olenko persoona, joka haluaa miellyttää muita? Tietysti olen jossain määrin tätä, mutta olenko liiaksi. Miksi tunsin alunperin niin voimakasta ahdistusta kieltäytyessäni auttamasta erästä asiakasta vaikka olisin voinut auttaa vartissa hänen ongelmassaan. Olin pitäytynyt protokollassa ja toiminut niin kuin oli sovittu ryhmässä ja myös asiakkaiden suhteen.
-----
