Tähän ketjuun voitais kerätä jotain vanhoja matkoja, jotka tahtoo tänne jemmaan ja/tai tuoda kanssakoettavaksi.Aloitan itse matkoillani, jotka olivat niitä aivan ensimmäisiäni, ja jotka otin talteen entiseltä foorumilta ennen kuin se kaatui lopullisesti. Mukavia iltasatuja kerrottaviksi lapsenlapsille.
Tarinat ovat alkuperäisessä muodossaan ilman hymiöitä.
Tässä oma ensimmäinen reissu syksyltä 2009: Posted: 21.09.2009 01:30:22Eka reissu oli vähän suunnittelematon. Se lähti siitä kun mentiin poikien kanssa kolmestaan taas kerran etsimään semejä läheiseltä pellolta ja perskules..niitähän löyty oikein 20kpl. Säästöön oltiin saatu onnistuneesti kuivattua jopa 2 semiä. JEE! Heitettiin puoliläpällä siinä että: -Vittu tänä iltana pojat on sienissään!! Ja kun olin saanut tarkistettua sienet oikeiksi, niin kohta semit lilluivatkin jo teen seassa hautumassa ja haudutuksen jälkeen leivän välissä. Saatiin pikku yökkäilyjen jälkeen vedettyä sienet alas. Reissumiehiä meistä oli siis 2 ja viimeinen ukko oli vahdissa. Sieniä ei ollut kuin 11kpl molemmille eli ei mikään kamala annostus, mutta pakkohan se oli malttamattomuuttaan kokeilla. Ja tällä foorumillakin on korostettu että SIENIEN KANSSA TÄYTYY ALOITTAA VAROVASTI!
Väsytti aivan saatanasti, mutta jännitys vei väsymyksen pois. Meni puolisen tuntia. Ajateltiin jo että ei vittu nämä toimi. Makailtiin sängyllä vielä vartti ja sitten alkoi naurattaa jotkut yksinkertaiset pikku jutut. Puukaton oksien kohdat liikkuivat ihmeellisesti, mutta laitettiin näyt aluksi placebon piikkiin. Sitten ajateltiin lähteä ulos nauramaan, ettei koko talo herää.
Ennen ulosmenoa piti kuitenkin käydä peilin edessä somistautumassa. No, siinä tuli ekat selvät visuaaliset muutokset molemmilla, meikäläinen näytti aivan helvetin lyhyeltä ja hieman pidempi kaverini näki saman, muttei kumpikaan nähnyt tässä pidemmässä tyypissä mitään muutosta. Jonkun aikaa peilin edessä naureskeltuamme mentiinkin ulos. Ja siinä se sitten pärähti lopullisesti. Kaikki oli helvetin suurta ja maagisen näköistä. Kuin olisi kutistunut sienen tasolle ja katselisi maailmaa ruohonjuuritasolta. Niinku olis ollu siinä liisan ihmemaassa. Pihalamput olivat kohonneet taivaisiin ja pikkuruinen monttu pihatiellä olikin nyt suuri kuilu johon hypätessä tuntu kuin olisi kaulaansa myöten rotkossa josta ei pääse kuin kiipeämällä ylös. Siinä sitten jonkin aikaa pompittiin rotkoon ja kiivettiin pois. Lopulta ajateltiin, että tää ei näytä ulkopuolisten silmiin hirveän selväpäiseltä touhulta ja lähdettiin kävelemään pitkää pihatietä pitkin autotielle päin.
Pihatiellä kävellessä katottiin ylös kun muualla oli niin helvetin pimeää. Siellä oli pilviä ja tähtiä, mutta pilvet tuntuivat olevan käsinkosketeltavan lähellä ja ne ei vaan ollu niitä samoja pilviä kuin yleensä ja silloin päätettiin, että sienet ovat taikasieniä. Asuinpaikkamme on melko syrjässä joten pimeällä katuvalottomalla tiellä ei ole huolta ulkopuolisten katseista eikä yöllä edes autoista. Siihen tielle siis päätettiin jäädä istuskelemaan. Kuu mollotti pellon yllä ja keskityttiin sen tuijottamiseen, sillä se nyt oli periaatteessa ainut asia, mitä näki kunnolla katsella. Kuun katseleminen oli tajunnan räjäyttävä kokemus. Ne kaikki valoefektit ja kuun ja pilvien leikki oli kuin auringon pimennys kerta toisensa jälkeen, mutta kuunvalo tuntui oikein pursuavan pilvien välistä ja välillä täyttävän koko näkökentän. Siinä tiellä sitten katseltiin kuuta ja sen aiheuttamia efektejä noin puolisen tuntia – tunnin verran kuunnellen aina välillä Teflon Brothersien In Tolua, sillä biisin taustamusiikki syvensi katselun lumoutta. Välillä/kokoajan piti selittää vahdissa olevalle tyypille mitä näkee ja kokee, ja miltä tuntuu, ja miten vahtia varmasti vituttaa kun se ei itse päässyt mukaan matkalle.
Näiden hommeleiden jälkeen lähdettiin kävelemään autotietä pitkin, ja pian sen jälkeen alkoivat laskut. Jos jäi porukasta taakse kävellessä, alkoi ahdistaa ja oli hieman vainoharhainen olo. Visuaalit alkoivat loppua. Vitutti kun reissu jäi niin lyhyeksi. Mutta sittemmin mietittiin, että (kymmenellä sienellä per perse) aika siisti reissu. Vahtimme lähti nukkumaan. Saatoin toisen reissumiehen takaisin kotiin ja lähdin yksikseni pyöräilemään takaisin omaan kotiini. Oli vielä sellainen pöhnäinen olo, mutta itse reissu oli jo ohi. Menin makaamaan sänkyyni ja kelailin vielä kaikkea kokemaani, mutta kohta olinkin jo unessa.
Se reissu oli sellainen pintaraapaisu siihen kaikkeen mitä se voisi olla. Lyhyt, mutta hauska, ei mitään helvetin tajunnanräjäyttävää, mutta hillityn hienoa. Mitään toivottuja alitajuntani DMT-tonttuja ei tullut juttelemaan, mutta kaikkea hienoa tuli nähtyä ja minkäänlaista krapulaakaan ei ollut huomattavissa. Krapulan sijasta tuli vain paljon hienompi olo. Tuntui myös kuin näkö olisi ollut kuin HD-kuvana jonkun päivän ajan. Kokemus ei ollut sitä mitä toivoin ja seuraava matka pitää tehdäkin puolta isommalla annoksella, jotta saisin alitajuntani läväytettyä silmieni eteen. Olisin toivonut reissun olevan tutkimusmatka itseni kanssa, mutta se olikin lähinnä vain todellisuuden pientä vääristymistä. Joka tapauksessa aivan mahtavia nuo pienet sievät sienet, joiden kanssa tulen lähtemään reissuun tulevaisuudessakin.
Taivas ja helvetti.Sain ensikasvatukseni valmiiksi, mallia P. Cubensis Argentina. Heräsin aamulla krapulaisena edellisillan juhlinnan vuoksi ja ystäväni kanssa ajattelimme, että testaamme illalla sitten sienien toimivuuden pikku annoksella. Yksi kaveri päätti olla vahdissa jos jotain odottamatonta tapahtuisi. Ilta koitti. Kävimme ostamassa vähän energiajuomaa, mehua ja pitsaa. Punnittiin noin 10g tuoretta sientä molemmille, pitäisi riittää testaamiseen. Sienet vedettiin alas pitsan päällä ja osa mustikkajugurtin seassa. Pari pientä meni ihan tuosta vaan, vaikka sienien maku ei ainakaan tuoreena ollut niinkään makuhermoja hivelevä.
Odottelimme n. 40 min. Mitään ei tapahtunut. Menimme peilin eteen. Pupillit olivat kyllä isot, mutta mitään oloja ei tullut. Odottelimme vielä noin tunnin ja sama ”oloton olo” jatkui. Vahtimme lähti, kun ajatteli, ettei mitään enää tapahdu, ja ajattelimme sienikaverini kanssa, että poltetaan marisätkä puoliksi ennen nukkumaanmenoa, kun kerta mitään ihmeellistä ei niin pikku annos sieniä näyttänyt meille tuovan. Polteltiin budit pois, ja alkoi naurattaa kumman paljon, vaikka sekin annos oli pieni yhden ihmisen osalta. Kikattelimme ja kerroimme paskoja hauskoja juttuja toisillemme. Ajatus kiersi ihmeellisen lujaa ja sulavasti verrattuna irrallisia ajatusketjuja sisältävään hamppuoloon. Jossain vaiheessa se sitten iski.
Taivas. Se oli taivas. Vihdoin ja viimein näin ja koin elämäni ensimmäiset kunnon hallusinaatiot, sukelsin mukaan siihen. Olimme pienehkössä huoneessa kaverini kanssa ja kaverini mieleen juolahti ajatus, että entä jos seinien takana onkin vain pelkkää tyhjyyttä? Jos tämä tila on ainut paikka maailmassa ja tämän ulkopuolella ei ole mitään, siellä on tyhjyys! Vähän aikaa pinnisteltyäni mieleni kanssa pystyin ajattelemaan asian niin, ja pian tuntui tyhmältä ja väärältä ajatella, että seinän toisella puolella olisi muka jotain, sillä huone oli nyt se maailma minkä me loimme, me olimme kuin toisessa ulottuvuudessa. Verhojen raosta tuleva valo heijastui huoneen seinään. Valojuova kupli, valui ja väreili. Siinä oli kuvioita ja sen värit olivat kuin neonvärejä, se hohti ja erottui tavallisesta seinästä erillisenä objektina. Valojuovasta tuli 3D kuvio, joka ei ollut enää valojuova, vaan toisessa maailmassa kelluva seinäslaissi. Pääsin hetkeksi tilaan, jossa olimme vain minä ja neonseinä. Ei mitään muuta. Vain me kaksi tuijottamassa toisiamme tyhjyydessä. Saatoin hallita hetkellisesti valojuovan toimintaa. Kuljeskelin pitkin seiniä ja ihmettelin kaikkea näkemääni ja kokemaani. Eräskin valokuva autosta muuttui silmissäni piirretyksi kuvaksi. Pystyin ajattelemaan, että seinä on lattia jonka päällä makasin nojatessani seinään, enkä vähän ajan päästä osannut nousta lattialta (seinään nojaamasta) enää ylös. Silmät kiinni näin kulmikkaita muoto- ja väripyörteitä sekä abstrakteja ja ennennäkömättömiä, sekä mahdottomia maisemia, en kuitenkaan selvästi, mutta pystyin kuvittelemaan sen kuvan jotenkin elävästi verkkokalvolleni. Koko homma oli kuin hyvää unta. Juttelin ystäväni kanssa ja huomasimme, että tässä mielentilassa löydämme ihan kaikkeen vastauksen, siis ihan kaikken! Siinä mielentilassa elämän tärkeimmät kysymykset olivat tosin eri maata kuin arkielämässä.. Ajattelimme, että saavutimme suuremman tietoisuuden, jota emme saa enää unohda, vaan voimme kiivetä aina ylemmäksi ja ylemmäksi tietoisuuden portaita sienitrippien aikana, kohti nirvanaa. Tämä oli ensiaskel kohti sitä suurempaa tietoisuutta, ja tämä tietoisuus ja tajunnanlaajentuma on pysyvä nyt ja aina. Painoimme sen päähämme. Emme halunneet, että olo loppuu koskaan. Kaikki oli juuri nyt hyvin, ja kaikki oli, sanan aidoimmassa merkityksessään, fantastista.
Helvetti. Näin visuaaleja eripuolilla luomaamme maailmaa (kerrostalokämppää) missä vaelsimme valot sammutettuina, hämärässä. Yksi visuaaleista kuitenkin hieman säikäytti minut. Katsoin ystävääni, ja hänen kasvonsa alkoivat valua, sulaa. Katsoin äkkiä pois ja kerroin asiasta hänelle tuijotellen ulos ikkunasta. Hän pyysi kertomaan mitä oikein pelästyin, ja siitä alkoi huonompi osuus sillä taikamatkalla, painajainen. Kerroin hänelle, että hänen kasvonsa valuivat pelottavan näköisinä ja katsoin selittäessäni ystävääni uudelleen. Näin saman hallusinaation, mutta nyt kivetyin katsomaan näkyä noin kolmeksi sekunniksi, siis kivetyin. En voinut kuin katsoa sen aikaa kuin järkeni kesti. Pelko heitti minut pois tästä maailmasta. Pelko kai tappoi minut, mutta antoi tekohengitystä samontein, jotta voisi vielä kiduttaa minua. HÄVISIN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA! Puff.. Kävinkö rajan toisella puolen? En tiedä, mutta muistini minä ainakin menetin parin sekunnin ajaksi. Olin huutanut kauhusta kurkkusuorana yömyöhään kerrostalokämpässä, ja kun havahduin, makasin olohuoneen lattialla kaverini jalkojen juuressa lattialle kädestäni tipahtanut vesilasi vieressäni. Paniikki ja pelko valtasi meidät molemmat. Sen kokemuksen jälkeen voin sanoa, että ennen en ole pelännyt. Silloin pelkäsin. Pelko tuntui kehossa, koko kehossa. Se täytti jokaisen solun vartalossani. Olin niin täynnä pelkoa, että se tursusi minusta yli. Laukaisin saman olotilan myös ystävälleni huudon ja panikoinnin ansiosta. Saimme siis yhdessä ”pienen” paniikkikohtauksen. Vainoharhat tulivat samalla kehiin. Kaikki vain paheni hetki hetkeltä, olimme vasta helvetin porteilla. Entä jos joku kuuli huudon ja tulee ovelle? Entä jos tämä on kuin onkin ikuinen olotila, sillä olemme takoneet päähämme, että tämähän on ikuista ja pysyvää? Ajatusvyöry päässä oli valtava ja se kidutti henkisesti viillellen syviä hitaita viiltoja tajuntaani. Pelkäsin tulevani hulluksi. Pelkäsin, että tulen aina olemaan tällainen ja tuntemaan tämän olotilan. Pelkäsin oikeasti joutuvani, tai viimeistään itse hakeutuvani hullujenhuoneelle. Oli pakko pitää itseään koossa jotenkin. Valot laitoimme päälle. Onneksi visuaalit hävisivät sen siliän tien. Selittelimme itsellemme, että tämä loppuu, tämä loppuu, vaikka ”tiesimme”, että se ei lopu. Mietimme mitä voisimme tehdä. Miten saisimme tietää onko tämä olotila ikuinen? Nukkumalla! Herätessä sienien ja hampun vaikutus olisi ohi! Ei puhettakaan, että unen päästä olisi saanut kiinni, eikä nyt halunnut sammuttaa valoja. Sydän hakkasi ylikierroksilla. Naapurikämpistä kuului ääniä, joihin ei olisi kiinnittänyt selvinpäin huomiota, mutta nyt ne tulivat jotenkin liian läheltä ja säikäyttivät meidät. Sydän hakkasi enemmän kuin ylikierroksilla, ja ajatukset maalasivat kauhukuvia tulevaisuudestani mieleeni. Vihdoin apua! Muistin, että taikasieniforumilla on BAD TRIP! Apua täällä.-topic, joten lähdin etsimään sieltä neuvoa asiantuntijoilta. Selailin nopealla tahdilla ohjeita. Vaihdoin kappaleen rauhalliseksi, okei, auttoi vähän. Eteeni tuli kommentit: ”Oon ollu 28 vuotta 9kk tällä matkalla. Ei ole toivoa että loppuis vie piitkään aikaan.” ja ”Shit happens!” Luulin noiden ansiosta, että tälle matkalle tosiaan jäätiin ikuisesti, todella pelottava ja vainoharhainen olo tuli takaisin, mutta yritin piilottaa olon itseltäni. Selittelin kaverilleni ja itselleni, että kyllä tämä loppuu, tämä loppuu. Oli pakko hokea sitä kokoajan ja etsiä lohtua jostain siihen loputtoman kaameaan olotilaan. HEI, SIMPSONIT! Niissä ei koskaan tapahdu mitään pahaa ja ne ovat hauskoja. Aloitimme katsomaan yhtä jaksoa, jotta voisimme keskittyä johonkin muuhun kuin järjen menettämisen pelkoon. Teki tiukkaa keskittyä sarjaan, mutta kovalla pinnistelyllä se onnistui. Olin aluksi niin tainnuksissa pelosta, etten edes huomennut, että meillä oli englannin kieliset tekstitykset. Katsoimme jakson ehkä puoliväliin, ja sitten vasta huomasin tekstitysten olevan englanniksi. Yllätyksekseni olin kuitenkin ymmärtänyt kaiken mitä ne siellä ruudun toisella puolen olivat selittäneet vaikka olen vähän heikko englannissa. Oliko tuo jokin lahja toisesta maailmasta, hetkellinen kielipää? Pelkotila alkoi pikkuhiljaa hävitä ja trippi alkoi olla ohi. Hulluuteni hävisi ja pelko hälveni. Pian osasimme jo naureskella simpsonien visikkäille kohtauksille. Katsoimme parisen jaksoa, sillä se helpotti oloa. Vihdoin ja viimein olin kuin olinkin selväjärkinen!! Pelkopöhnä jäi silti päälle, mutta se on vähintäänkin ymmärrettävää. Uskalsin mennä suihkuun lopulta yksin, vaikka pienet vainot olivat vielä päällä. Meni vielä hetki omaan sänkyyn pääsemisen jälkeen, että uni tuli, ja yllä herätessä tripin huono osuus tuli heti ensimmäisenä mieleen, niinkuin vielä aamullakin.
Parisen päivää on mennyt tripiltä palautumiseen. Vähän aikaa taitaa mennä seuraavaan trippiin. Ilmeisesti budi ja fungit ei oikein passaa itselläni yhteen. THC saa psilosybiinissä aikaan melkoisen boosterin. Sienitripin piti olla jo marin polttelun aikana hyvinkin päällä, sillä sienien nauttimisesta oli jo lähes 2 tuntia poltellessa. THC toi sienimaailman esiin vaikka sienimaailman piti olla vielä piilossa, ja se toi sen todella voimakkaana. Ilmeisesti monilla hamppu ja sienet ei oo toiminu yks yhteen mitä olen täällä lukenut. Kyllä sienet täytyy itsellä ainakin pitää erossa hampusta. Toinen vaikuttava tekijä oli set&setting. En odottanut sieniltä kuin värien pientä korostumista ja pieniä muutoksia tuntoaistin kanssa. Nyt huomaa myös miten tärkeä osa huonoa matkaa trippivahti olisi ollut. Jo pelkkä lähellä olo ja puhe olisi rauhoittanut todella paljon. Krapulanpoikanen vaivasi ja kaikki tehtiin niin äkkiä ja sieniä varoittamatta, testimielessä. Ei vittu psykedeelejä testata noin vain varsinkaan muiden aineiden kanssa samaan aikaan nautittuna.
Matka kokonaisuutena opetti minulle jotain hyvin hyvin tärkeää. Parhaiten matkan opetuksen ilmaisee LSD:n tutkija Alexander Shulgin, joka on aikoinaan sanonut:
”Mielen ovien avaaminen on erityisen tärkeää, sillä mieli on täynnä materiaalia: ideoita, muistoja, menneiden ja ehkä tulevien elämien sirpaleita. Mielen ovien aukaiseminen vähitellen yksi kerrallaan antaa myös mahdollisuuden sisäisen pedon kohtaamiseen, ja sitä kautta omien pelkojen voittamiseen. On erittäin tärkeää avata nämä ovet jos haluaa tutustua itseensä.”
Retki ihmemaassa.Koin viimeisimmän tripin jakamisen arvoiseksi, sillä se oli ensimmäinen ”matka”, sillä lähdimme seikkailemaan kaupungin rauhallisimpiin kolkkiin emmekä vain istuneet kämpillä. Hienoin sienireissu tähän mennessä, vaikkakin melko pienellä annostuksella, eikä antanut välttämättä kaikkea mitä olisi voinut antaa, mutta sukelletaan itse matkalle:
Sienet olivat merkkiä Cubensis ja mallia Golden Teacher. Päätimme nauttia ne matkatoverini kanssa lemonshottina, eli laitoimme sienenet (1g) pieninä murusina lasin pohjalle ja päälle kaadoimme sitruunatiivistettä. Annoimme sienien hautua lasissa ja teimme sillä aikaa tee-se-itse -bongia puolen litran limsapullosta, foliosta ja hanan suuttimesta. Tarkoitukemme oli siis ottaa sienet, lähteä pikku kävelyretkelle keväiseen jokirantaan ja polttaa hieman hyvälaatuista lätkää siihen päälle jos mieli tekisi. Sellainen rento maailmanihastelumatka.
Saimme taskubongimme tehtyä ja kilistimme laseja ja imaisimme shotit naamariin. Pakkasimme tavaramme ja lähdimme matkaan. Kävelimme rantapolkua pitkin ja soitimme kaverillemme, joka lähti kävelemään meitä vastaan. Ulkona oli suhteellisen kylmä ja menimme kaverimme luo istumaan ja odottelemaan vaikutusten alkamista. Aloin tehdä ristikkoa kun matkatoverini makasi sohvalla. Pian alkoi tulla sienimäisiä oloja, nousut, jotka ovat omalla kohdallani tavallaan ahdistavat ja kuumottavat, mutta pidin mieleni taitavasti kasassa. Meni ehkä puolisen tuntia täytellessä ristikkoa. Lopulta se alkoi olla hankalaa ja paskaa hommaa, joten ehdotin josko menisimme katsomaan kaupunkia kerrostalon ullakkokerrokseen parvekkeelle. Matkatoverini tunsi olonsa löysäksi spaghetiksi ja hänen oli todella vaikea lähteä liikkeelle (olotila kuulemma kuvasi Baman and Pidermania, jos joku tietää). Hän näki kuinka keittiön kaapit aaltoilivat kuin kuuman asfaltin pinta. Odottelin matkatoveriani koneella kuunnellen rauhallista R'n'B:tä rauhoitellakseni itseäni. Omat visuaalini olivat varjoissa, tai en oikeastaan tiedä olivatko ne varjoja vai alitajuntani kuvioita seinissä. Kuitenkin kukkaverhojen kukat näkyivät seinässä kuin varjoina. Valo väreili. Välillä nousut meinasivat imaista syövereihinsä, mutta sain itseni aina koottua takaisin kämppään ja siihen tilaan, missä olisi turvallista olla. Imaisut tulivat aaltoina. Aallon harjalla oli aina ahdistavaa, mutta pohjalla sai taas hengähtää ja kerätä voimia seuraavan aallon harjalle. Hallitsin kuitenkin mieltäni, pystyin pitämään mieleni kontrollissa, eikä trippi saanut valtaa. Oli turvallista huomata, että hallitsen trippiä. Vihdoin matkatoverini ja kaverini, jonka kämpillä olimme, pääsivät lähtemään mukaani katolle.
Hissi oli oudon tuntuinen mennessään ylöspäin. En halunnut vielä silloin katsoa itseäni hissin peilistä. Pääsimme parvekkeelle. Kello oli jo yli 11 illalla. Kaupunki oli aivan äärettömän kaunis. Jokainen pienikin valo erottui yhtäaikaa ja yhtä voimakkaasti. Valot olivat häikäisevän euforisoivia. Taivas oli tummansininen, viininpunainen ja turkoosinvihreä maustettuna ripauksella tähtiä. Ja se oli lähellä. Taivas oli matalalla. Välillä valoista lähti säikeitä joka suuntaan, kuin silmät olisivat kosteat. Kaikki näytti todella hienolta, kaupunki pienoismallina. Kehoani jännitti ja kehollani oli kylmä, mutta mieleni ei tuntenut sitä, minä en tuntenut kylmyyttä. Vartaloni tärisi. Matkatoverini otti hitit bongista ja näki sen johdosta enemmän visuaaleja. Itse halusin tuntea vain sienet, sillä tämä riitti tällä kertaa ja jätin lätkän väliin. Fiilistelin sieniä ja kaunista näköalaa. Välillä näin öisellä taivaalla nopeita kulmikkaita valojuovia, ne olivat kuin salamat. Värien skaala oli loputon, niin luonnon värinen kuin vain voi olla. Matkatoverini alkoi nähdä kuvioita parvekkeen lattiassa. Ne olivat kirjaimia ja numeroita, kuin koodia. Ehdotin hänen ottavan sitä ylös, mutta se homma jäi. Jouduimme lähtemään takaisin kämppään, mutta lähdimmekin kohti ulko-ovea jättäen kaverimme kämpilleen. Kävelimme portaat alas. Portaita oli äärettömiin asti, mutta yhtäkkiä ne loppuivat ja pääsimme ulos. Avatessani ulko-oven, oven edessä oli auto. Se oli ideaali auto. Se oli The Auto. Muut autot olivat vähemmän autoja kuin se. Maailma näytti erilaiselta. Lähdimme kävelemään jokirannan polkua.
Erään tyhjän rakennuksen pihalla oli työmaa ja spottivalot osoittivat seinään. Se näytti tyhjältä näyttämöltä. Kylmää en tuntenut, mutta kusihätä tuntui. Kusimme vierekkäin soralle ja naureskelimme ja mietimme, että naiset eivät voi näin jutuskella ja kusta samalla, niiden kusella käynti on yksityinen tapahtuma. Trippi oli tasaantunut ja jäänyt juuri sopivaan tilaan. Rantapolun vierellä olevat koivut näyttivät olevan umpijäässä. Ne olivat vaaleita ja tunsin olevani Liisa Ihmemaassa. Havupuut olivat mielenkiintoisen yksityiskohtaisia. Puun kuori oli hienon näköinen. Kaikki oli niin jähmettynyttä. Lipputangot ja sähkötolpat olivat punaisia vasten tummansinistä taivasta. Ne olivat kuin niitä tökerösti tehtyjä objekteja ensimmäisistä 3-D peleistä, cubistisia teräviä muotoja. Epätodellisen näköisiä, mutta mielenkiintoisia. Kaikki värit olivat luonnonvärejä, ei mitään keinotekoista. Kävelimme pitkin erästä siltaa, joka oli n.20 metriä pitkä, mutta tuntui jatkuvan loputtomiin, se oli kuin juoksumatto. Pääsimme kuitenkin juoksumattosillan yli, ja jäimme ihastelemaan kiviseinää. Kiviseinässäkin oli näyttämöefekti. Aika oli pysähtynyt. Mietimme, että jos joku katsoo meidän touhua, niin näytämme luultavasti ihan selväpäisiltä, sillä emme tee oikeastaan mitään erikoista (paitsi häröilemme ja tutkiskelemme seiniä ja puita). Kävelimme toiselle ”sillalle”, joka ei ollut mikään yleinen kävelysilta, vaan reitti, jota pitkin pääsi myös joen yli, mutta siitä ei saisi kulkea. Matkalla toiselle sillalle, menimme alikulkusillan ali. Seinille oli bommattu. Tekstit ja kuviot hohtivat seinissä ja mietimme, että tehdäänkö näitä tämän takia, mutta tulimme siihen tuloksen, että ei. Pääsimme seuraavalle sillalle. Taas näyttämöefekti erään rakennuksen seinällä. Se näytti koostuvan läpinäkyvistä, lasisista tiileistä, en tiedä oliko se totta, sillä kävelimme sen ohi emmekä ihastelleet sitä sen enempää. Sillalta näki kuinka vesi teki putouksen padon pienistä rei'istä. Vesi kohisi kovaan ääneen ja loi hieman hermostuneen olon, joka meni samantien ohi. Sillan toisella puolella oli portti, joka oli korkea. Siitä pääsi yli, tai sen pystyi kiertämään. Kiertäminen oli vaarallisempaa, sillä olisi voinut pudota monta metriä selälleen kiviröykkiöön. Matkatoverini meni kuitenkin vaarallisempaa reittiä, mikä aluksi vähän epäilytti ja pelotti minua, sillä olen ylihuolehtivainen matkatovereista aina tripeillä. Itse kiipesin portin yli. Kävelimme joen toista puolta niin pitkään, että polku loppui. Polun päässä oli vanha rakennus, joka näytti todella vanhalta. Näimme tähenlennon. Millä todennäköisyydellä tripillä näkee valtavan suuren tähdenlennon? Se oli kuin pitkä kirkas viilto taivaankannessa, ja lopuksi se ikäänkuin räjähti näkymättömiin jättäen kiemurtelevia säikeitä jälkeensä. Uutenavuotena on niitä "isoja" raketteja, mikä eivät räjähdä voimakkaasti pamahtaen, vaan ovat vain sellaisia *puff* "olipa paska raketti" -tyylisiä, mutta tästä lähtien osaan nauttia varmasti niistäkin raketeista. Molemmat näkivät kyseisen valoefektin taivaalla, eli se ehkä oli oikea tähdenlento. Jäimme hetkeksi rantaan kelailemaan ihmisten elämää ja vertasimme ihmisiä muurahaisiin. ”Ihmiset tekevät töitä elääkseen ja elämä on siinä.” ”Ihmiset ovat piilossa kerrostaloissa, kunnes tulee jokin ihmisten mielenkiintoa yhdistävä tapahtuma. Mihin ne kaikki ihmiset mahtuvat!?” Totesimme, että elämä on turhauttavaa. Puhuimme myös laeista. ”Kellään ei ole valtaa tehdä mitä vain.” ”Miksi tällainen olotila on kielletty? Okei, ei tässä tilassa olisi mukava tehdä töitä...paitsi jos kaikki olisivat samassa tilassa.” Käsittelimme aiheita syvällisemmin ja juttelimme rannassa jonkin aikaa. Kävely oli kokoajan vähän outoa ja kaikki vähän venyi ja taipui. Pikku kuopat olivat isompia. Käveleminen oli hidasta. Lähdimme takaisin kaverimme kämpille. Kävelimme tällä kertaa kävelytiellä ja autot ohittelivat meitä, mutta se ei kuumottanut. Kunhan tuttuja ei tulisi vastaan.
Pääsimme kerrostaloon ja vihdoin uskalsin katsoa itseäni peilistä. Pupillit olivat isot. Olin ihan normaalin näköinen. Visuaalit olivat jo vähemmässä. Tila ja aika olivat silti vielä vääristyneitä. Menimme kämppään ja kaverimme koira pelkäsi meitä. Alkoi vähän ärsyttämään koran puolesta ja pelkäsin hieman itseäni. ”Olenko todella pelottava?” ”Teinkö väärin kun vedin nyt sieniä?” En halunnut olla pelottava, koska tunnen oloni tripillä vaarattomammaksi kuin koskaan. Keskityin kuitenkin ”piirtämään musiikkia”. Musiikki kuului ja minä piirsin. Piirsin viivaa, josta alkoi muodostumaan kuvio, josta alkoi muodostumaan hahmo, josta alkoi muosotumaan kuva, josta tuli tarkempi ja tarkempi kuva, josta tuli taitava ja yksityiskohtainen taideteos. Tunsin oloni erittäin luovaksi. Ennen kuin piirsin, pystyin kuvittelemaan sen mitä piirsin, se oli hienoa. Ajattelin, että ehkä maalareiden inspiraatio on tätä. Piirisin esim. kahdeksanjalkaisen mäyräkoiran ja avaruusolioitikan. Kirjoittelin ja piirtelin sivun täyteen kaikkea mitä musiikki toi mieleen ja mitä tuli mieleen. Tein muistiinpanoja. ”Niitä on mielenkiintoista tutkia selväpäisenä”, ajattelin. Trippi meni hiljalleen kokonaan ohi ja lähdimme kaverimme kämpiltä nukkumaan hyvästellen kaverimme. Unessa trippi lähti uudelleen vähän päälle, mutten muista siitä muuta kuin sen olotilan.
Ennen en ole lähtenyt näin kunnolla ihmettelmään miten moninainen luonto ja kaupunki on. Oli tosi cool UG-trippi, jollainen pitää tehdä uudelleenkin. Ajatusvirta tripillä on aina valtava ja taas tuli pohdittua maailmaa oikein olan takaa. En voi kuin suositella kävelyretkeä tripin aikana. Eri perspektiivit (katto ja polku). Loivat mielenkiintoisen kontrastin maailmasta. Maailma on kaunis, mutta se voi olla entistäkin kauniimpi.
