"Huonot" tripit

[tripperella_]

En ainakaan hoksannut näin äkkiseltään vastaavaa aihetta täällä käyttökokemusten puolella, joten aattelin olevan kiva, että kukin vois halutessaan jakaa tässä niitä vähemmän miellyttäviä sienikokemuksiaan. Otsikon lainausmerkit siitä syystä, että kaikesta huolimatta koen, että näistäkin kokemuksista loppujen lopuksi oppii aina jotain, kunhan antaa itselleen aikaa sulatella tapahtunutta.

Kerkesin tästä tsätissä jo vähän avautuakin, mutta nyt seuraa vähän paremmin minun viime perjantaita valottavaa stooria. Tosiaan matkoja ennen tätä oli takana pari-kolme ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin koin oloni epämiellyttäväksi, ahdistuneeksi ja pelokkaaksi.

Olin juuri päässyt iltavuorosta ja aloitimme poikaystäväni kanssa trippiin valmistautumisen kotona juomalla mustaherukkamehua ensimmäistä kertaa buustaustarkoituksessa. Olin hieman välinpitämättömän skeptinen, en uskonut, että mehulla olisi juuri ollut kummempia vaikutuksia. Voi pojat kuinka olinkaan väärässä... No, siitä lisää pian. Keittelimme teet rutiinilla, uittelimme semit sitruunamehussa ja annoimme muhia hyvin jne., olin hyvillä mielin kuten aina aiemminkin, kaikki aikaisemmat kokemukseni olivat olleet aina äärimmäisen positiivisia ja antoisia, en pelännyt enkä jännittänyt. Ainoat eroavat seikat olivan herukkamehu, aiempaa suurempi annostus (n. 80 sientä kahteen pekkaan, edelliskerran 70 oli jo tuntunut optimaaliselta) ja se, että seuraavanakin päivänä oli töihin meno. Uskon viimeksi mainitun olleen se tekijä, joka eniten vaikutti huonon kokemuksen syntyyn.

Kurpaisimme sopat huiviin ja istuuduimme sohvalle odottamaan nousuja. Tykkään odotellessa yleensä katsella jotain viihdyttävää ja melko aivotonta tavaraa telkkarista, joten Men In Black sopi mainiosti tarkoitukseen. Ennenkuin kerkesin tajutakaan leijailin jossain aivan muualla, ehkä jossain ilmakehän yläpuolella, ainakin tähtiä, planeettoja ja linnuratoja näkyi kaikkialla, en tiedä olivatko silmäni kiinni vai auki, sillä ei tuntunut olevan merkitystä mielikuvitukseeni ja kykyyni "mennä minne vain". Poikaystäväni oli (ilmeisesti ) laittanut jossain vaiheessa tulemaan jotain aivan käsittämättömän ihanaa musiikkia, joka kosketti minua kovasti, makasin sohvalla ja itkin onnesta. Kaikki oli kaunista ja mietin muun muassa ystäviäni ja sukulaisiani.

Yhtäkkiä havahduin viimein siihen, että leffan lopputekstit pyörivät. Järkytyin, sillä olin kadottanut ajan täysin. Olin ollut täysin kujalla yli kaksi tuntia, vaikka olin varma, etten ollut ummistanut silmiäni (,jos siis edes olin) kuin ehkä kymmeneksi minuutiksi. En ollut koskaan aikaisemmilla kerroilla hukannut aikaa ja ajan käsitettä näin täydellisesti ja se säikäytti minut. Huomasin pian, etten ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoittaa tunti, en tiennyt varmasti oliko ilta vai aamu, entä mitä tarkoittaa, kun tuo pitkä viisari (,jonka nimeä en tiedä) osoittaa tuota numeroa, jota en tunnista.

Tästä alkoi alamäki. Nousin sohvalta ja menin vessaan. Siellä katselin itseäni peilistä ja mietin, että mitä jos en olekaan tässä, mitä jos olenkin oikeasti edelleen tuolla sohvalla. Pian olin täysin varma, että olin kuollut siihen sohvalle ja sieluni vain vaelteli nyt ikuisesti ympäri tätä pientä kämppää. Tai oikeammin ehkä olin täysin varma siitä, etten voinut olla varma, olinko kuollut vai elossa. Ahdisti perkeleesti. Näkökenttä oli jumalattoman sumea ja motoriikkani täydellisen kadonnut. Haahuilin takaisin olohuoneeseen ja yritin kertoa poikakaverilleni, että nyt on huonot jumit, mutta tajusin, etten osaa selittää mitä koen, ajan käsitteen lisäksi huomasin hukanneeni monia muitakin käsitteitä. Sanat muuttuivat mössöksi päässäni, ennenkuin ehdin sanoa niitä ääneen, aloin epäillä, onko tällaista sanaa edes oikeasti olemassa, jne. Siinä vaiheessa aloin epäillä, että nyt jään kyllä varmasti legendaariselle ikuiselle tripille. Siitäkös vasta kauhistuin ja mietin, että mitäköhän isänikin minusta ajattelisi (nyt naurattaa kyllä kovasti, mutta silloin oli vakavaa, isäni työskentelee mielisairaanhoitajana ja olin varma, että joudun sinne samaan sairaalaan, ja isän työkaverit pudistelevat päätään jne. :''D ). Myöskin työkaverien mielipiteet huolestuttivat kovasti, yritin jälleen katsoa kelloa ja ymmärtää kuinka kauan työvuoron alkuun on vielä aikaa, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Seuraavaksi ajattelin, että ehkä on parempi yrittää mennä sänkyyn makoilemaan kullan kainaloon ja nukahtaa siihen, kyllä se rauhoittaisi. Päätin kuitenkin ensin hoitaa lemmikinomistajan velvollisuuteni ja huolehtia, etteivät kissat vain kuole nälkään yön aikana... Voi taivas, haparoin keittiöön ja aloin kaataa kuppiin raksuja. Pian huomasin, että kuppi täyttyy ja tulvii ylitse, mutten vain tiennyt mitä pitää tehdä. Kun viimein sain riuhtaistua pussin ylös oli keittiön nurkka täyttynyt kissannappuloista. Ensin nauratti, sitten yhtäkkiä sekin alkoi ahdistaa. Olin varma, että olin jo sinä iltana tehnyt tämän saman useamman kerran. Kauhistuttava Déjà vu. Sitten en ollutkaan varma, että onko tässä nyt vain monta iltaa yhtäkkiä niputettuna yhteen (todella vaikeaa selittää sitä tunnetta ja ajatusta).

En päässyt yrityksistäni huolimatta vielä moneen moneen tuntiin nukkumaan, ehdin illan aikana kokea vielä kaikenlaista, makuuhuoneemme oli mm. jonkin sortin meksikolainen aavikko (joo silloin ei ollu ees silmät kiinni ), ja olohuoneemme oli loputtoman tyhjä avaruus muutamaa satelliittia (pimeässä huoneessa hehkuvat kodinelektroniikan valmiustilavalot) lukuunottamatta. Tässä vaiheessa ahdistus oli jo hellittänyt ja kaikki oli taas ihmeellistä vain. Väsymys oli silti jo kova ja halu päästä nukkumaankin sen mukainen, mutta levottomuus vallitsi. Tajusin jo, että kaiken täytyi johtua siitä pirun mehusta ja siitä, että takaraivossa painoi koko ajan huomisen velvollisuus selviytyä töihin edustuskunnossa. Kun viimein selviydyin lopullisesti sänkyyn asti en ollut saada unta millään. Oudot ajatusloopit jatkuivat ja korvissa räjähteli niin kovaa, että säpsähdin aivan muutaman kerran. Normaalisti sienten jälkeen nukun kuin pikkuvauva..

Aamulla olin kuin jyrän alle jäänyt. Joka paikka jumissa kuin maratonin juosseella. Tästä häiritsevästä illasta opin näin muutaman päivän sulattelun jälkeen set & settingin tärkeyden ja kaipa senkin, että arvostan elämääni ja järkeäni. :DD Olis ollu aika kamalaa jäähä sinne limboon. Opin myös sen, että en tarvi sitä saakelin mustaherukkamehua, en sitten ollenkaan. Kiitos ja anteeksi, jos joku oikeasti jaksoi lukea tämän aivoripulin alusta loppuun, niin varmaan on hälläki tällä hetkellä jyrän alle jääny olo.

Edit: Topicin otsikko sai selkeämmän ja paremman muodon.

[Nyäpikkä]

Näkyikö mitään kiintoisia visuaaleja silmät suljettuina, mulla ainakin oli vastaavalla dosella melkoisen pelottavanoloinen fraktaalien peittämä sykkivä 3D-käytävä. Abstrakti ajattelu oli jotenkin poissa kuvioista, yritin kelata jotain juttua ja huomasin etteivät aivot vaan prosessoi niinkuin normaalisti. Tunne-elämä ja aistiärsykkeet taas toimivat jotenkin ylikierroksilla. En osaa kuvitella millainen trippi olisi ollut parisuhdejuttuna, ehkä sosiaalinen ulottuvuus olisi vaan tuonut lisää stressitekijöitä. Mitenkäs poikakaverisi kommentoi omaa reissuaan?

[tripperella_]

Joo, näkyihän tuota vaikka ja mitä, mutta muistot keskittyy aika paljolti noihin jo kuvailemiini juttuihin. Oli muuten kyllä sen verta sekavaa settiä ja tosiaan en ollu aina varma oliko silmät auki vai kii ja mikä oli totta ja mikä ei. Silmät auki -visuaalit ainaki oli huikeita, välillä koko kämppä kupli. Ja totisesti ei ollu semmosta ajatuksen selkeyttä niinku yleensä.

Poikaystävällä kummallisesti alko kunnolla potkiin vasta ko mie jo kerkesin hieman rauhottua, siihen mennessä hänki kuvaili vaan semmosta keskittymisen vaikeutta ja "meteliä" pään sisällä. Myöhemmin kuulemma kuitenki pääsi toivotuille koordinaateille.

[Matwa]

Tärkeä aihe! On hienoa että myös huonot tripit otetaan puheeksi. Tässä oma kokemukseni/tarinani:

http://psykedeelikokemus.blogspot.com/

Kokemuksia psykedeeleistä - otteita trippipäiväkirjasta

Jokainen Internet-sukupolven nuori, joka nykyaikana etsii hengellistä tietoa internetistä, ei voi olla törmäämättä niin sanottuihin psykedeeleihin. Näin kävi myös itselleni. "LSD - enlightment in a pocket", "DMT - the spirit molecule", ja niin edelleen.

Vaikka luin muun muassa Aldous Huxleyn, Terence McKennan, Ram Dassin, Robert Anton Wilsonin ja lukemattomien muiden kokeneiden ”pyskonauttien” kokemuksista; vaikka katselin lukemattomia aihetta käsitteleviä dokumentteja ja luentoja – silti mikään tietomäärä ei kyennyt korvaamaan omakohtaista kokemusta. Kaikista noista kirjoista ja vidoista päällimmäisenä välittyi jokin valtava mystinen potentiaali. Minun täytyi saada tietää miltä se tuntui.

Erityisen tarkkaavaisesti luin Albert Hofmannin (LSD:n ”löytäjä”) kirjan LSD - My problem child, jossa psykedeeleistä pyrittiin antamaan mahdollisimman realistinen ja tieteellinen kuva kaiken vääristelevän informaation vastapainoksi.

Kaiken kaikkiaan mielikuvani psykedeeleistä muodostui erittäin positiiviseksi. Jopa yli 2 miljoonaa Yhdysvaltalaista oli kokeillut LSD:tä 1960-luvulla laillisesti, joten kyseessä voinut olla mikään aidosti vaarallinen huumausaine. Sen inspiroimana oli syntynyt kokonaan uudenlaista taidetta ja tiedettä. Monet arvostetut tiedemiehet tai menestyneet liikemiehet olivat maininneet saaneensa ratkaisevan sysäyksensä nimenomaan psykedeelikokemuksistaan.

Jopa oman aikamme hengellinen profeetta Eckhart Tolle mainitsi Oprah-showssa vieraillessaan kokeilleensa joskus LSD:tä ja kertonut kokemuksen muistuttavan todellista kokemusta korkeammasta tietoisuudesta - joskin kertoi tuon kokemuksen "hyökkäävän" päälle turhan rajusti ja olevan toisinaan suorastaan väkivaltainen. Monet olivat kehuneet psilosybiinisienten olevan pehmeämpi ja luonnollisempi tapa kokea psykedeelejä, joten olihan minunkin sitä saatava. Tilasin itiöt, perehdyin mykologiaan ja niin päädyin kasvattamaan saunassa akvaariolampun alla ikiomia psilosybiini sieniäni.

Ensimmäiset 4 trippiä olivat melko lieviä ja melko positiivisia
kokemuksia. Viisiasteisella taulukolla mitattuna pääsin kai tasolle
2-3. Seinät alkoivat "elää" ja hengittää. Taivasta katsellessani näin
sen muodostuvan geometrisistä kuvioista. Kaikki arkielämän tavanomaiset esineet vaikuttivat yhtäkkiä loputtoman mielenkiintoisilta. Pieninkin yksityiskohta jonkun arkisen esineen pinnalla tuntui pitävän sisällään kokonaisen maailmankaikkeuden. Saatoin esimerkiksi jäädä tarkkailemaan aivan tavallista muovipussia suuresti haltioituneena. Olemuksen valtasi kauan sitten unohdettu lapsenomainen leikkimielisyys ja uteliaisuus. Tunsin olevani kotona maailmankaikkeudessa. Kaikki oli tuttua, turvallista ja rakastavaa.

Hieman vahvemmalla annostuksella myös kokemus syveni ja muuttui vaativammaksi. Kokemus ei ollut enää aivan niin miellyttävä kuin pienimmillä annostuksilla. Huomasin kuinka mieleen alkoi tulla ajatuksia, aivan kuin joku olisi syöttänyt niitä päähäni. Annostuksen kasvaessa menetin kykyni hallita omaa ajatteluani. Ajatuksia tunki päähäni ilman minkäänlaista suodatusta. Psykedeelit suorastaan pakottavat ajattelemaan.

Kokemus muistutti hyvin intensiivistä keskittymistä – kuin intensiivistä elokuvakokemusta. Monesti ravistelin itseni reaalimaailman ja kysyin itseltäni "kuka näitä ajatuksia oikein ajattelee", kunnes taas uppouduin omiin ajatuksiini. Ajatukset tulivat mieleeni eräänlaisina kuvina. Uppoutuessani oman mieleni syövereihin löysin aivan uusia tajunnan tasoja, joista en aiemmin ollut tiennyt yhtään mitään. Mitä suurempi annostus, sen vaikeampaa oman ajattelun hallitsemisesta tuli. Trippi oli todellakin kuin eräänlainen matka. Psykedeelien nauttiminen on kuin lentokoneen kyytiin istahtamista. Kun lentokone irtoaa maasta, ei poispääsyn mahdollisuutta ole ennen kuin matka on ohi. Matka on aina pakko käydä läpi riippumatta siitä, kuinka miellyttävä tai epämiellyttävä kokemus siitä seuraa.

Ihmettelin tätä hieman, sillä olin kuullut psilosybiiniä käytettävän
myös meditaation apuvälineenä. Jos meditaation tarkoituksena on
tyhjentää mieli, niin siinä psilosybiini ei ainakaan minua auttanut.
Mieli hiljeni ja rauha palasi vasta kun sienten vaikutus oli lakannut.
Psykedeelit sen sijaan tuntuivat vain lisäävän mielen kohinaa.

4 ensimmäistä trippiä menivät kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin leppoisissa ja antoisissa tunnelmissa. Kunnes kaikessa viisaudessani päätin tuplata annokseni ja kokeilla miltä kaikista korkein ”viitostason trippi” tuntuisi. Ohessa ote "matkapäiväkirjastani".

--

Nautinta-aika: klo 21.45. Suurin koskaan nautittu annoskoko aiheuttaa
lievää ennakkoahdistusta. Pelot osoittautuvat oikeiksi kun sienet
alkavat vaikuttaa. Yleensä sienten vaikutus hiipii ylle hiljalleen.
Tällä kertaa sienet tuntuvat vaikuttavan nopeammin, jo noin 20
minuutissa. Olisikohan pitänyt syödä jotain ensin? Nyt otin sienet
tyhjään vatsaan.

Aivan kuin huoneen valaistus himmenisi. Samalla huoneen ilmapiiri
alkaa tuntua painostavalta ja pahaenteiseltä. Ahdistus alkaa nousta.
Pelko ruokkii ahdistusta, mikä edelleen ravitsee pelkoa. Alan aavistella huonoa trippiä. Yritän pitää mielen kasassa ja kääntää tripin positiiviseksi, mutta se tuntuu jo mahdottomalta. Tunnen syöksyväni kiihtyvällä vauhdilla kohti
tuntematonta enkä mahda sille enää mitään.

Kävelen olohuoneeseen ja istahdan sohvalle. Istun kyyryasennossa,
koska olo alkaa olla jo todella outo ja sekava. Ahdistaa ja tahtoisin
tripin olevan jo ohi, vaikka tiedän ettei se ole kunnolla vielä edes
alkanut. Alan menettää todellisuuden tajuni. Meinaan jatkuvasti
pudota omiin sekaviin ajatuksiini. Kaikki ympärillä on sekavaa ja
kaaottista. En saa pidettyä tajuntaani kasassa. Tietoisuus hajoilee ja
vain suurin ponnistuksin pystyn tiedostamaan oman tilani, kunnes
kadotan sen taas uudestaan. Kävelen keittiöön ja käyn istumaan tuolille.
Keittiön värikäs matto alkaa ilkamoida väriloistossaan. Hahmotan
ympäristöäni vain noin metrin joka suuntaan. Kaikki muu on vierasta,
tuntematonta ja pelottavaa. Huomaan vähän väliä vilkuilevani olkani
yli epäluuloisena. Tiedostan ulkoisen olemukseni ja käyttäytymiseni
muistuttavan skitsofreenikon käytöstä. Jos skitsofrenia on yhtään
tämänkaltaista, täytyy sen olla kaamein olemassa oleva sairaus.

Siirryn takaisin sohvalle. Tunnen kuinka jokaiseen hetkeen on
mahdollista jäädä jumiin ikuisiksi ajoiksi - kuin ikuiseen luuppiin. Pelkään
sekoavani. Pian pelko muuttuu todeksi. Tajuan sekoavani ihan oikeasti!
Juuri tällä hetkellä! Sekoan juuri nyt - juuri tässä hetkessä!
Hulluuden ovi avautuu edessäni mustana, syvänä spiraalina. Näen synkän
kuilun suoraan edessäni. Putoan hulluuteen. Yhtäkkiä tiedän, etten
pääse enää ikinä pois. Kaikki oli suunniteltu vain tätä tarkoitusta
varten. Kaikki - koko lapsuuteni, nuoruuteni, koko elämäni oli rakennettu
juuri tätä tätä hetkeä varten. Koko maailmankaikkeus - kaikki mitä
koskaan oli tapahtunut - oli suunniteltu minua ja tätä kokemusta
silmällä pitäen. Koskaan ei ole ollut olemassa ketään muuta kuin minä.
Minä olen kaikkeus, tietoisuus - ainoa olemassa oleva asia. Ja nyt olen luhistumassa itseni sisään – ikuiseen vankilaan - pääsemättä koskaan enää ulos.

Tiedän tämän olevan totuus. Ei ole olemassa muuta kuin tietoisuus. Kaikki on tietoisuutta ja tietoisuus on ikuista – kuolematonta. Nyt kun sain tietää totuuden todellisuudesta, tiedän yhtäkkiä, etten kestäkään totuutta. Se olikin ansa! Yhtäkkiä tajuan, että kaikki laitoksiin suljetut mielisairaat olivatkin todellisuudessa ainoita ihmisiä, jotka todella ymmärsivät todellisuutta. Samalla tiedostan mielisairauden olevan myös oma kohtaloni. Jään ikuisiksi ajoiksi
hulluuteen. Olen varma että hulluus jää päälle vaikka sienten vaikutus
loppuisikin. Olen lopullisesti menettänyt järkeni. Olen nähnyt
totuuden ja totuus on aiheuttanut minulle trauman, josta en voi enää
koskaan toipua.

Taistelen selväjärkisyyteni puolesta, mutta tiedän häviäväni
taistelun. Äkkiä oivallan hulluuden loputtoman pimeyden ja syvyyden.
Koen sen voimakkaampana, todellisempana ja ahdistavampana kuin
koskaan. Ymmärrän, kuinka lohduton sairaus mielisairaus on. Alan voida
fyysisesti pahoin. Muutun kalpeaksi. Heikottaa. Tunnen kuinka veri
pakenee päästäni. Putoan polvilleni ja meinaan vaipua tajuttomuuteen.
Olen psykoosissa. Sanoin kuvailematon tuska, hätä ja paniikki valtaa
mieleni. Pysyn kuitenkin ulkoisesti rauhallisena. En huuda vain siksi,
koska tiedän sen olevan täysin hyödytöntä. Tunnen kuinka kylmä hiki
kihoaa otsalleni. Suu kuivuu. Alan haista kitkerältä hieltä. Tiedän
jääneeni ikuiseen hulluuteen, ikuiseen pimeyteen. Etsin totuutta,
mutta menetin prosessissa järkeni. Kaikki se, minkä luulin olevan
totta, paljastuikin harhaksi. Olen pudonnut pois omasta
todellisuudestani johonkin toiseen todellisuuteen, enkä pääse enää
takaisin.

Pimeimmällä hetkellä pieni toivonkipinä viriää. Ehkä tämä tila
kuitenkin on vain ohimenevää – minähän otin psykedeelejä. Mutta miten se voisi olla? Miten voisin näin murskaavan kokemuksen jälkeen koskaan enää palata
arkitodellisuuteen? Eihän todellisuutta edes ole! Mikään
todellisuudessa ei ole totta. Kaikki on harhaa. Aivan kaikki! Tiedän
tämän kaiken nyt täysin varmasti. Olen sen itse nähnyt ja itse
kokenut. Se mikä on todellisuutta, on jotain sellaista, jota aivoni
eivät pysty käsittelemään. Minä en kestä todellisuutta! Kukaan ei
kestä todellisuutta! Todellisuus ajaa ihmisen mielisairauteen.
Tietoisuus tuntuu musertavalta rangaistukselta. Olemme kaikki
ikuisessa luupissa, eikä tuo luuppi lopu edes kuolemaan. Emme pääse
ikinä pois. Olemme ikuisesti jumissa. En olisi tahtonut tietää tätä.
Miksi olin liian utelias? Miksi lähdin leikkimään näin vakavilla
asioilla? Jokaisesta hetkestä tuntuu lähtevän erillinen polku joka
imee minua suuntaansa. Ja minä yritän epätoivoisesti pysyä tässä
hetkessä ja ylläpitää ajankulua. Kerta kerran jälkeen tunnen vajoavani
hulluuden ja epätoivon ajattomaan pimeyteen. Tiedostan oivaltaneeni
kaiken mielettömyyden niin perinpohjaisella tavalla, etten voi enää
koskaan toipua siitä. Olen vakuuttunut, että kaikki nämä vuodet
minulla oli taustalla piilevä mielisairaus jonka tämä sienikokeilu nyt
laukaisi.

Hiljalleen sienten vaikutus alkaa haihtua ja tunnen palaavani
entiselleni. Yhtäkkiä tunnistan taas käteni. Ne näyttävät apinan käsiltä, mutta olen silti onnellinen että pystyn taas näkemään ne. Suuri armon tunne valtaa
mieleni. Ehkä kaikki sittenkin palaa vielä normaaliksi? Juuri kun
uskon pahimman olevan takana, katson tietokoneen kuvaruutuun ja näen
sen keskellä pitkän punaisen viivan valkealla pohjalla. En näe mitään muuta - en
ainoatakaan kirjainta, vaikka kuvaruudun pitäisi olla aivan normaalilla nettisivulla. Huolimatta siitä kuinka kovasti pinnistäisin, näen aina vain pelkän valkoisen taustan, jonka yli menee pitkä punainen poikkiviiva. Trippi on siis yhä päällä.

Mutta sitten aivan yhtäkkiä sienet päästävät minut kursitusotteestaan
ja alan palailla hiljalleen takaisin reaalimaailmaan. Jossain
vaiheessa palaan omaan huoneeseeni ja minut valtaa suuri
kiitollisuuden tunne siitä, että sain vielä palata takaisin - ettei
minusta tullutkaan hullua. Viherkasvit ympärilläni loistavat
vihreyttään ja tunnen olevani elossa.

---

Jälkipyykki:

Tietoisuus sielun ajattomasta ja ikuisesta olemassaolosta oli niin läpitunkevan vahva ja voimakas, ettei harjaantumaton mieleni ollut sellaiseen alkuunkaan valmis. Tietoisuus todellisuuden takana olevasta suuremmasta todellisuudesta oli niin aito, voimakas ja todellinen, että voin ilman mitään epäröintiä asettaa sen voimakkaimmaksi koskaan kokemakseni kokemukseksi. Kokemus oli kirjaimellisesti sanottuna sanoin kuvailematon ja antaa pohdiskelun aihetta koko loppuelämäksi.

Kokemukseni negatiivisuuden koen sen sijaan johtuvan vain henkisestä harjaantumattomuudestani. Vaikka peruskokemus tietoisuuden ajattomuudesta on varmasti täysin aito ja todellinen, värittyi se oman mieleni pelkojen johdosta helvetilliseksi kärsimykseksi. En silti lainkaan epäile, etteikö maailmankaikkeus pohjimmiltaan perustu sanoin kuvailemattomaan iloon, armoon, rauhaan ja rakkauteen.

Pahimpien pelkojen kohtaaminen ja työstäminen on tärkeä osa hengellistä kasvua. Siinä mielessä voin sanoa psykedeelien toimivan erinomaisesti. En näe kuinka ihminen voisi mitenkään muuten kokea niin valtavaa kauhua ja niin hysteeristä pelkoa niinkin turvallisesti, kuin se psykedeelien kanssa on mahdollista.

Psykedeelit antavat kokemuksen, jota ihminen ei tule koskaan unohtamaan. Mutta jos päätätä kokeilla – kokeile ensin pienillä annoksilla. En usko että kukaan voi koskaan painottaa liikavarovaisuutta näiden aineiden käytön suhteen. Psykedeelit voivat myös ihan oikeasti johtaa mielenterveyden järkkymiseen, eikä se ole mikään leikin asia.

On olemassa myös paljon parempia ja turvallisempia tapoja herätä tiedostamattomuuden unesta ja ottaa selvää todellisuuden todellisesta luonteesta. Tässä kaksi erinomaista blogimuotoon rakennettua kirjaa - laillisia ja taatusti turvallisia tajunnanlaajentajia. Molemmat kirjat ovat ladattavissa ilmaiseksi:

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/

http://yhdenlaki.wordpress.com/

Lopuksi vielä: Psykedeelit eivät sovi viihdekäyttöön. Niitä ei missään tapauksessa saa antaa ihmiselle salaa tai hänen tietämättään. Jos päätät kokeilla, hakeudu tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuttujen ja turvallisten ihmisten pariin ja aloita ensin pienillä määrillä! Ota myös huomioon lainsäädäntö. Suomen lainsäädännössä psykedeelit on luokiteltu laittomiksi huumausaineiksi.

Hyvää ja turvallista matkaa!

[tripperella_]

Matwa, kokemuksessasi oli paljon samaa, kuin mitä itse koin, olit vain saanut sen kaiken jotenkin paljon ymmärrettävämpään muotoon. Tosin voin kyllä suorilta käsin tunnustaa, ettei minun hommat ollu läheskään noin funky shittiä. Kiitoksia jakamisesta!

[Shiron]

Molemmat kertomukset olivat erittäin hyviä kuvauksia vaikeista matkoista ja pystyin samaistumaan niihin. Kiitoksia teille jakamisesta. Tuossa tilassa on käytännössä mahdotonta tehdä mitään rationaalisia päätöksiä, mutta kannattaa yrittää vaihtaa ympäristöä joko kokonaan tai edes valaistuksen ja äänen/hiljaisuuden avulla. Jotenkin. Neljän seinän sisällä tripillä tuntuu olevan erityisen suuri riski valua tuohon suuntaan verrattuna siihen, että olisi jossain luonnonhelmassa kaukana arkisista asioista. Yksin tripatessa vastaohjauksien tekeminen muodostuu erityisen hankalaksi, eikä annoskoostakaan pysty kovin hyvin päättelemään tripin kulkua.

Omat piinallisimmat hetkeni olen viettänyt ystäväni kanssa kahdestaan mökillä keskellä talvea. 5g cubensista kummallekin ja seuraukset eivät olleet ihan sitä mitä odotettiin. Jossain vaiheessa mm. tajusimme ettemme kykene enää sytyttämään takkaa. Lisäksi ikkunat olivat jostain syystä jääneet auki, eikä kummallakaan ollut mitään ymmärrystä siitä miksi kylmyys tuntuu jatkuvasti kasvavan. Ikuisuuksilta tuntuvia hiljaisia hetkiä mielen todellisuuksissa luuppaamista. Jossain etäällä haukkui yhdessä vaiheessa koira. Tuntui, että se läheni jatkuvasti ja oli lopulta nuuskimassa jo mökin kuistilla. Tämä oli tietenkin mielikuvituksen tuotetta. Huhhuh, melko karmaisevaa edes muistella noita tilanteita. Tuvan pöydällä ollut veitsi, jota käytettiin sienten pilkkomiseen alkoi vaivaamaan minua lopulta niin paljon, että se oli pakko piilottaa jonnekin keittiön laatikon uumeniin. Luuppasin mielessäni nurkkapöydällä olleen lehden otsikkoa "Misseys oli kova koulu" loputtomia kertoja. En kyennyt ymmärtämään otsikon viestiä, mutta se tuntui ilkkuvan minulle. Monet asiat tuntuivat uhkaavilta. Aika ja fyysinen todellisuus menettivät lopulta merkityksensä. Olin vain minä ja maailmankaikkeus. Enkä itsekään ollut enää tässä muodossa, missä tällä hetkellä tiedostan itseni. Olin vain jonkinlainen tietoisuus, entiteetti. Oli matkassa tietysti iloisiakin osuuksia, mutta enimmäkseen noita vaikeita. Tästä on jo parisen vuotta aikaa ja kirjoitan näitä asioita ulkomuistista. Muistakaahan set&setting ja pitäkää mielessä että mihin olette oikeastaan ryhtymässä. Näin vältytään monelta harmilta.

[Bullet]

Kiitos jakamisesta, Tripperella_ ja Matwa, loistavia tekstejä! Mulla on takana vasta yksi kerrassaan positiivinen, mieto reissu. Kun huonoista tripeistä lukee, ne huvittavat: Sitten kun itse on siellä, ei takuulla ole hauskaa.. Mietin, että mahtaako huonoista tripeistä lukeminen "valmistaa" tulevan varalle? Että muistaa muidenkin selvinneen? Vai onko niin, että synkimmällä hetkellä ei voi hakea tajunnastaan mitään mikä lohduttaa ja auttaa eteenpäin..

[Klonkku]

Helkkarin paljon kiitoksia jakamisesta tripperella ja Matwa! Todella paljon samankaltaisia tiloja kokeneena pystyin samaistumaan molempiin. Kiitos vielä. (Nyt herui karmaa!)

Itse olen kokenut elämäni pelottavimmat ja toisaalta myös kauneimmat/parhaimmat kokemukset trippaillessani. Psykedeelit todellakin voivat yllättää. Suhtauduin varovasti psykedeeleihin ensikokemukseni jälkeen. Aloin rakentamaan peloilleni pohjaa trippi tripiltä kasvattaen/laskien annosta kerta kerran jälkeen riippuen siitä, miltä tuntui. Nyt, vuosien jälkeen olen uskaltanut ottaa jo isompia annoksia ja tuntuu, että vaikka äärettömän pelon synnyttäneitä matkoja ei ole ollut kuin yksi, olen onnistunut tehtävässäni. Tiedän, että maailman pelottavin asia on oma mieleni. Ja psykedeelikokemuksien avulla olen pikkuhiljaa totuttanut itseni pelolle ja järjettömyydelle (jotka ovat joissain tapauksissa sama asia). Maailma ja ihmis"järki" kaikenkaikkiaan on usein aivan täysin järjetön ja monesti huudan mielessäni "MIKSI, VITTU MIKSI NÄIN ON?!?!?!?" jos mietin jotain (esimerkkinä vaikkapa asepalvelus).

Huonon tripin alkaessa paras mahdollinen suhtautuminen siihen, on vain päästää irti todellisuudesta ja katsoa mielenkiinnolla sitä, minne kokemus voi viedä. Tämä mielihalu on asetettava päähän jo ennen kokemusta. Halu tuntea pelottava, järjetön, loputon kaikkeus, jota ei voi kuvailla tai käsittää. Tätä pidän erittäin tärkeänä virittäytymisenä. "Let it go with the flow."

Asennoidunkin psykedeeleihin tietyllä kunnioituksella, en ehkä niinkään ainetta kohtaan, vaan nimenomaan omaa mieltäni kohtaan. Mieli on tajuttoman herkkä järjestelmä, jota jokainen kokemamme hetki muuttaa, ja sen vuoksi näin psykonauttina on vääjäämätöntä, että psykedeelit muovaavat mieltämme aivan saatanasti.

Mietin, että mahtaako huonoista tripeistä lukeminen "valmistaa" tulevan varalle? Että muistaa muidenkin selvinneen? Vai onko niin, että synkimmällä hetkellä ei voi hakea tajunnastaan mitään mikä lohduttaa ja auttaa eteenpäin..

Uskoisin, että valmistautuminen on mahdollista, mutta helpompaa pelkojensa kohtaamisen jälkeen, koska se pelko on luultavasti kamalinta mitä olet koskaan kokenut, mutta älä huoli, se kasvattaa pirusti.


Edit: Jollain oudolla psykomasokistisella tavalla joskus yritänkin saada itseni pelottaviin tiloihin ihan vain kasvattaekseni itseäni (mm. pelottavaa musiikkia, pelottavia ajatuksia jne.). Kannabis tuottaa näitä ahdistuksen kaltasia tiloja suht useinkin ja joskus se on kummallisella tavalla mukavaa. Kun yhtäkkiä huomaakin olevansa aIvAn ViTuN sEkAiSiN ja järjettömyys pelottaa. Pelko on kyllä yksi mielenkiintoisimmista, ellei mielnkiintoisin tutkimuskohteista itsetutkiskelun saralla!

[Nyäpikkä]

Tuvan pöydällä ollut veitsi, jota käytettiin sienten pilkkomiseen alkoi vaivaamaan minua lopulta niin paljon, että se oli pakko piilottaa jonnekin keittiön laatikon uumeniin. Luuppasin mielessäni nurkkapöydällä olleen lehden otsikkoa "Misseys oli kova koulu" loputtomia kertoja. En kyennyt ymmärtämään otsikon viestiä, mutta se tuntui ilkkuvan minulle. Monet asiat tuntuivat uhkaavilta.

  Varmaan noihin kuumotuksiin vaikuttaa melkolailla kaverin olemus ja paljonko luottamusta tunnet häntä kohtaan. No onhan muakin pelätty pariin otteeseen, pilailin kerran yhden LSD-pöllyssä olevan kaverin kustannuksella ja uskottelin olevani noita ja muuttavani kohta hänet koiraksi jahka löydän ensin taikasauvani. Kaveri lähti rivakasti pakoon ja kertoi jälkeenpäin horisontin kääntyneen pystysuoraksi, oli viettänyt jonkun tunnin halaamalla kiveä ettei putoa maailman reunalta...  Ja sitten kerran yritin mennä kyselemään yhdeltä huonolla THC-reissulla matkaavalta vointeja mutta tämä vissiin luuli mua joksikin monsteriksi kun lähti kanssa kiljuen pakoon..  Samaisena iltana olin itse THC-pöllyssä ja skeneen kuului että näitä kuumotustilanteita oikein luomalla luotiin, mm. eräs heppu oli vetänyt ylleen Guardia Civilin univormua muistuttavat tamineet ja tuli pyssy kädessä rinkiin tekemään ratsiaa ja kyselemään papereita... Ja sitten tilanteen lauettua pari tyyppiä alkoi tehdä kauppoja taktisesta ydinaseesta. 

[apatin]

Mä tarkoituksellisesti yksinkertaistan:
Ei ole hyviä eikä huonoja trippejä.
On vain trippejä.

Tämä ajatus on vahvistunut mulle vuosien ja kokemusten saatossa.

--
  Varmaan noihin kuumotuksiin vaikuttaa melkolailla kaverin olemus ja paljonko luottamusta tunnet häntä kohtaan. No onhan muakin pelätty pariin otteeseen, pilailin kerran yhden LSD-pöllyssä olevan kaverin kustannuksella ja uskottelin olevani noita ja muuttavani kohta hänet koiraksi jahka löydän ensin taikasauvani.
--

Yo brother.. respect ya friends  !

[tripperella_]

Kun huonoista tripeistä lukee, ne huvittavat: Sitten kun itse on siellä, ei takuulla ole hauskaa.. Mietin, että mahtaako huonoista tripeistä lukeminen "valmistaa" tulevan varalle? Että muistaa muidenkin selvinneen? Vai onko niin, että synkimmällä hetkellä ei voi hakea tajunnastaan mitään mikä lohduttaa ja auttaa eteenpäin..

Kyllä minuaki huvittaa nyt jälkikäteen aika paljonki, mutta uskon, että seuraavan mahdollisen epämiellyttävän kokemuksen tullessa olen jälleen yhtä avuton. Tai siis varmaankin voi yrittää rauhoitella itseään, mutta tuossa oli kyllä just semmosia piirteitä tuossa minun viimisimmässä tripissä, että vaikka kuinka yritin vakuuttaa ittelleni sitä, että tämä johtuu vaan sienistä, niin joku toinen ääni taas yritti huudella, että et voi olla varma, tms. Ja tosiaan sitten jos (kun?) se seuraava ei-niin-kiva -matka sattuu kohalle, yritän jo ennakkoon ottaa just tuon asenteen, mistä Klonkku jo mainitsikin, että ei muutako katotaan mihin päädytään. Vaikeaa se varmasti tulee olemaan, mutta miksi ei vois yrittää ottaa siitä piinasta kaikkea irti, kun ei sille kuitenkaan voi juuri hirveästi mitään ennen ko vaikutukset alkaa tasaantuun?

P.S. Yritän seuraavalla kerralla, jos epätoivo meinaa iskeä, muistella "Misseys oli kova koulu" -otsikkoa. :''D

[pampula]

Mä tarkoituksellisesti yksinkertaistan:
Ei ole hyviä eikä huonoja trippejä.
On vain trippejä.

Tämä ajatus on vahvistunut mulle vuosien ja kokemusten saatossa.

Mikä on tarkoituksesi ja onko se yleistettävissä?

Huonosta tripistä puhuminen tuntuu olevan melko harvinainen ilmiö ottaen huomioon psilosiinin vaikutusten arvaamattomuuden. Aika usein kuulee tuon Matwan mainitseman tulkinnan eri versioina: Ei trippi sinällään huono ollut, mutta vika olikin kokijassa tai sitten sattui huono set&setting tms. Omien kokemusten perusteella yksi syy tähän voisi olla siinä, että on hyvin vaikea myöntää omien valintojen (otan ainetta x tässä tilanteessa) johtaneen ei-toivottuun lopputulokseen (huono matka).

Yksi asia mitä kovasti kaipaan vanhalta taikasienifoorumilta on taikasienten negatiivisia vaikutuksia (claridad, psykoottiset oireet, pelkotilat, hppd jne.) ruotivat aiheet. Tämä foorumihan on melko nuori, ja kehittyy koko ajan, mutta kriittisen tarkastelun nimissä toivoisi todellakin myös kolikon toista puolta käsitteleviä aiheita. On hyvin ymmärrettävää, että positiivisista kokemuksista on helpompi kertoa. Negatiiviset piilotetaan pöytälaatikkoon ja toivotaan ajan parantavan haavat. Niin varmasti usein käykin, eikä kaikista peikoista haluta välttämättä tänne avautua. Toivoisi silti tällaisia viestiketjuja enemmän. Kiitos tripperella_ rohkeudestasi keskustelunavauksen suhteen!

[apatin]

Mä tarkoituksellisesti yksinkertaistan:
Ei ole hyviä eikä huonoja trippejä.
On vain trippejä.

Tämä ajatus on vahvistunut mulle vuosien ja kokemusten saatossa.

Mikä on tarkoituksesi ja onko se yleistettävissä?
--

Siis.

Tarkoitukseni on korostaa omaa suhtautumistani siihen miten koen tripit.

Ne ovat kokemuksia jotka tapahtuvat hetkessä, mutta rakentuvat (a i n a k i n m i n u l l e) jälkeenpäin. Hetkiin, tai niiden linjaan, mahtuu negatiivista ja positiivista.

Toki olen kokenut huonoja matkoja, mutta nekin ovat mielessäni asettuneet lopulta matkoiksi.

Sillä,

sillä huonot ja kamalatkin tripit ovat päättyneet ihanaan autuuteen siitä, että lopulta on palautunut siitä kaikesta helvetillisyydestä.

Ja sitten siitä yleistettävyydestä,
en tiedä.
Miksi olisi tarpeellista yleistää?
Tämä on oma tapani suhtautua ja kokea mielimatkailu ja tähän asti se on ollut aika toimiva tapa. En halua yleistää, koska se on vaarallista, mutta en kiellä ketään ajattelemasta samoin.


Totta kai huonoista tripeistä ja käytön haitoista tulee puhua,
On lapsellista ajatella ja suhtautua mihinkään mieleen vaikuttavaan substanssiin siten, että se olisi vain pelkkää positiivista autuutta aiheuttava tarjous.
Tämä on puhe on tärkeää sillä täten jaamme asioita joita olemme oppineet.

Sitten jokin omapointtini huonoista tripeistä.
Olen huomannut, että nousuissa häslätessä rakentuu tripin luonne. Omat huonot trippikokemukset ovat lähteneet usein siitä, että olen nousuissa alkanut häsläämään/katumaan/epäröimään/pelkäämään. Kaikkea tuota lopulta turhaa.

[Swamiツ]

Hyviä tekstejä!
Itse en ole kovin huonoille tripeille koskaan joutunut, johtunee kunnioituksen tuomasta varovaisuudesta annoksien suhteen, sekä käyttö kertojen vähäisyydestä..

Tuli mielenkiintoisia ajatuksia tuosta Matwan kertomasta huonosta tripistään...
Eräs edes mennyt ihminen kertoi mulle tarinan (totena tietenkin.. Jokainen päättäköön itse meneekö uskomusten piikkiin.. 

Nuoressa iässä tää tarina teki aikamoisen vaikutuksen (lukuisine yksityis kohtineen ja vakavan mies äänen kertomana. Itse en kykene teille välittämään sitä tunnelmaa minkä itse sain kokea! )

"Muuan Pappi oli riidellyt vaimonsa kanssa ja lähtenyt autollaan sopimatta riitaa töihin. Matkalla hän joutui onnettomuuteen eikä häntä saatu enää elvytettyä, ruumis siirrettiin odottamaan hautausta.
Päiviä myöhemmin pappi kuitenkin "palasi kuolleista" kertoen tarinaansa.

Hänelle oli ilmestynyt "enkeli" kuolemansa jälkeen ja näyttänyt hänelle "helvetin".
Kadotukseen joutuneet ihmiset söivät itseään ja kaikkialla kuului ikuinen itku ja valitus, syvä kärsimys.. (tietoisuus?)
Enkeli viittasi helvettiin sanoen; tänne kuuluisit, koska et antanut vaimollesi anteeksi.
Enkeli antoi hänelle kuitenkin toisen mahdollisuuden valita tiensä ja vaikuttaa sielunsa määrän päähän."

Jostain syytä tämä pulpahti mieleeni.
Kuulumatta mihinkään uskonto kuntaan tajunnan laajentaminen varmasti herättää ihmisille suuria oivalluksia ja kysymyksia maailmankaikkeudesta. (varsinki nää huonot matkat, luulen.)

Matwan kuvaama olotila kuullosti siltä, että jos sellainen ruumiin pois menon jälkeen jäisi osakseen tekisi asioita varmasti toisin, jos saisi uudelleen valita.

Jos jollekkin tuottaa ongelmia pappien ja enkeleiden siivittämä stoori niin koittakaa nähdä jutun punainenlanka.

Olen samaa mieltä kuitenkin kuin edelliset, että nää "huonot tripit" ovat kuitenkin hyviä, lopuksi - tarkoitettu koettaviksi..
Klisee loppu imellykseksi vielä;D

-Se mikä ei tapa vahvistaa.

[Bullet]

Näin Terence neuvoo..

Lyhyesti:
Tripin kääntyessä huonoon suuntaan..
Laula (tai toista mantraa) tai
Polta jointti tai
Kerro sienille: Ei tänne, en ole vielä valmis tähän.

Terence Mckenna on how to deal with bad trips