Miten sienet teillä potkii?
Imuroin masuuni viikko sitten n. 50 pientä suippumadonlakkia testimielessä. Trippi oli lievä, mutta ensimmäiseksi ihan riittävän mullistava kokemus. Oivalsin ettei tajunta oikeastaan laajene, vaan pikemminkin syvenee. Jännää on huomata, ettei todellisuus muutu, vaan ainoastaan kokemus todellisuudesta. Todellisuus pysyy todellisuutena (ainakin pienellä annoksella) - siihen vain uppoaa paljon syvemmin. Sitä on läsnä ihan eri tavalla. Asiat, jotka tavallisesti otetaan itsestään selvyyksinä, näyttäytyvät nyt aivan uudessa valossa. Hämmentävin omakohtainen kokemukseni tirpin aikana oli oivallus omasta apinuudestani. Yhtäkkiä tajusin käsieni olevan apinan kädet. Toisaalta ne taas näyttivät puun juurilta. Jos en raukeana ja omissa ajatuksissani tuijotellut seinän kuvioita, tsekkailin omia käsiäni tai kännykästäni loistavaa punaista valoa. Kännykän punainen valo muodosti käsittämättömän kauniit punaiset säteet, joita en pystynyt olemaan tuijottamatta. Aloin tajuta jotain siitä mitä Stanley Kubric yritti kuvailla leffassaan Avaruusseikkailu 2001. Loppuillasta makasin vessan lattialla ja katselin kattoon äärimmäisen euforisessa tilassa. Seuraavan yön nukuin onnellista ja autuasta unta kuin lapsi isän sylissä.
Mitenkäs arvioitte ensikokemukseni? Oliko se todellinen vai pelkkä plaseboefekti?
