En ole tähän jungilaiseen iloitteluun kauhean syvällisesti tutustunut, enkä sen enempää tiedä minkälaisella vakavuudella ja sitoutumisella asiaan suhtaudun. Aihe on kuitenkin noussut elämässäni pinnalle, kun hiljattain olen kokenut tosi outoja yhteensattumia, joihin on liittynyt pistävän kömpelöä merkityksellisyyttä. Eniten näissä kokemuksissa mua on kiehtonut se, kuinka epäaidoilta ja ontuvilta ne ovat tuntuneet. Kyseiset sattumat ovat näyttäytyneet muun todellisuuden lomassa kuin huonoina vitseinä, kehnona käsikirjoituksena, melkein kuin todellisuus anelisi, etten ottaisi sitä tosissaan.
En oikein viitsi kuvailla näitä oikukkaita tapahtumia, koska kontekstista (mun elämästä) irrotettuna ne ei oo välttämättä kauhean viehättäviä tai vakuuttavan oloisia, mutta välillä tuntuu, että elämäni/tajuntani heittää spontaanin yläfemman kosmoksen kanssa kahdestaan ja Jahve iskee silmää mulle sekasorron keskeltä - mikä on tietenkin helvetin itsekeskeistä (sekä mielenterveydellisesti arveluttavaa), mutta tunne on silti kiehtova. Yes. Of course. Consider the possibilities. Imagine the appropriateness of it.
Toki tämä on varmasti käynnistyttyään melkoista itseään toteuttavaa profetiaa, mutta mielenkiintoinen aihe/ilmiö yhtä kaikki. Ehkä se historian perällä pyörivä diskopallo väläyttelee kimalluksia Valosta, tai ehkä mun elämä on liian tylsää ja kirjoitan itselleni väkisin sivuroolin Suuressa Tarinassa.
Ajatuksia? Kokemuksia? Myös aiheeseen liittyvää hyvää kirjallisuutta saa suositella, vaikka varmaankin pitäisi lähteä Jungista liikkeelle.
