Psilosybiini.info

Matkojen synkkyydestä

Poissa Solips

  • Tulokas
    • Viestejä: 1
    • Karma: 0
    • Profiili
Mietin tässä matkan jälkeisenä päivänä miksi sienitripit ovat järjestään ja joka kerta olleet niin tummia?

Kokemukset ovat ensinnäkin aina olleet tosi somaattisia - pienilläkin määrillä ja esim. 2g kuivattua cubensista saa kehon niin mutkalle ja löysäksi että ulkona käveleminen on kaukainen haave vain. Sen muutaman askeleen sängyn ja wc:n välillä pystyy ottamaan, mutta siinä se. Ensimmäisillä kerroilla kropan täriseminen oli outoa ja vähän huolestuttavaakin, mutta myöhemmin muistin että lapsena tärisin tuon tuosta. Viime vuosina on tullut tutustuttua tre-metodiin ja nyt ymmärrän että molemmilla jutuilla on sama päämäärä - traumojen purkaminen kehosta. Niitä traumoja lapsuudesta riittää kyllä näköjään käsiteltäviksi loppuelämäksi. Varmaan ihan kuka tahansa olisi kärsinyt siitä kohtelusta mitä sain ja sitten kun olen herkänpuoleinen kaveri niin arvet ovat syvällä.
Sillä tummuudella tarkoitan sitä kokonaisvaltaista pimeyttä joka laskeutuu kokemuksen ylle joka kerta. Ei se pelkoa ole, vaikka nousuissa sitä on jonkun aikaa, mutta väistyy melko pian. Ei epätoivoa eikä kauhua, vaan puhdasta surua, taistelua ja kertakaikkista synkkyyttä joka paljaana ja kokonaisena mulle esitellään. Tunne siitä, että asiat vain ovat näin ja silti ne hyväksyn tuntuu välillä melkein murskaavalta. Tunteet vaihtelevat pääasiassa äärimmäisen surun ja vihan välillä, ja aina huomaan miten kuluttavaa on olla noiden tunteiden vallassa. Eivätkä ne oikeastaan ole tätä päivää, vaan tulevat jostakin todella kaukaa.

Ainahan matkoista opetusta saa ja ne uudet näkökulmat ja yllättävät torjutut muistot vievät elämää eteenpäin hyvään suuntaan, mutta se tapa millä ne saan tuntuu jotenkin kohtuuttomalta. Itse haluan uskoa arkitodellisuudessa hyvällä opettamiseen ja kauniiden asioiden parantavaan voimaan. Hyvä olo toki tulee jälkeenpäin ja elämä vaikuttaa täydeltä pitkän ajan eteenpäin ja kaiken tuntee entistäkin herkemmin, mikä on kyllä tosi kaksipiippuinen juttu. Ihan kuin sitä ei olisi tarpeeksi jo omasta takaa.

En ymmärrä, miten jotkut pystyvät käyttämään viihteellisesti, ja samalla olen heille vähän kateellinen.


Poissa Diogenes

    • Viestejä: 68
    • Karma: 1
    • Profiili
Psilosybiini tuo esille käsittelemättömiä asioita alitajunnasta ja samalla suurentaa (niinkuin suurennuslasi) niitä asioita niin, että ne pysyvät esillä tietoisuudessa. Tämän takia psykedeelien viihdekäyttö on lähinnä mahdollista ihmisille joilla on vähemmän käsittelemättömiä asioita alitajunnassa. Eli joko sen kautta että asiat käsittelee läpi tai että ei ole lähtökohtaisesti niinkään asioita joita käsitellä. Jälkimmäinen ryhmä taitaa tänä päivänä olla aika harvassa. Moni nauttii psykedeelejä juuri siksi että nämä asiat voi käsitellä läpi.

En ole lääkäri mutta kuulostaa siltä että sulla on traumaperäistä oireilua. Traumaterapia on vaihtoehto, tänä päivänä iso osa heistä suhtautuvat myötämielisesti psykedeleeihin kun aihepiirikin on ollut jo kauemman aikaa uutisissa (jos oikein muistan niin tänä vuonna aloitetaan ensimmäiset lailliset psykedeeliterapiat tietyissä maissa, globaali COVID-19-tilanne tosin varmaan lykkää näitä projekteja) joten näistä asioista voi puhua avoimestikin terapeutille. Asenteet ovat rajussa muutoksessa.

Itse lähden tripillä aina kansallispuistoon/muuhun metsään (ja katson säätiedotuksesta sellaisen päivän että paistaa aurinko :D) koska metsässä kävely rauhoittaa ja auttaa keskittymään nykyhetkeen. Auringonlaskut ovat kauniita. Siinä samalla jos kuuntelee esim. musiikkia tai äänikirjoja niin kokemus on vieläkin parempi. Kotona trippailu tuntuisi ikävältä. Pari kertaa kokeillut sitä ja se oli monella tavalla synkähköä jumittelua.

Mitä tulee aihepiiriin tästä on ollut mulle paljon apua:

https://www.youtube.com/watch?v=-RnafTtXMYI

Tsemppiä, kuulostat fiksulta ihmiseltä jolla on ollut vaan raskasta.


Poissa tattinen

    • Viestejä: 90
    • Karma: 3
    • Profiili
En ole lääkäri mutta kuulostaa siltä että sulla on traumaperäistä oireilua. Traumaterapia on vaihtoehto, tänä päivänä iso osa heistä suhtautuvat myötämielisesti psykedeleeihin kun aihepiirikin on ollut jo kauemman aikaa uutisissa (jos oikein muistan niin tänä vuonna aloitetaan ensimmäiset lailliset psykedeeliterapiat tietyissä maissa, globaali COVID-19-tilanne tosin varmaan lykkää näitä projekteja) joten näistä asioista voi puhua avoimestikin terapeutille. Asenteet ovat rajussa muutoksessa.
Tämähän on hyvä asia, että tässäkin asenteet on muuttumassa.
Mutta edelleen iso osa on niitä, jotka vastustaa viimeiseen asti, ja elää siinä vanhassa uskossa. Siis pinkit elefantit, itsensä kuorimiset jne.
Ainakin näin meillä esimerkiks työporukassa tuntuu olevan.
Ja silläpä justiin esimerkiks työterveyshuollossa päihteiden käyttöä kysyttäessä näistä ei oo tullut puhuttua yhtään mitään. Tai sen kummemmin missään muuallakaan "virallisissa" tahoissa.
Ja jos yleensä ihmiset käyttää psykedeelejä aika harvoin, niin millä tavalla tämä oikeasti olisi ongelma, jos kaiken hoitaa vastuullisesti?

On se hyvä, että tähänki olisi pikkuhiljaa tulossa muutosta, ja ihmiset olisi avoimempia tämän suhteen, eikä heti tuomitsemassa.