Psilosybiini.info

Kolmas trippi, 1,7g cubensiksia

Poissa valokvantti

    • Viestejä: 7
    • Karma: 1
    • Profiili
Tämä oli kolmas matkani taikasienillä ja tapahtui eilen illalla.

Tämä matka oli tarkoitus tehdä jo viikko sitten, mutta tuolloin iski jokin ramppikuume enkä uskaltanut ottaa sieniä. Edellisellä kerralla olin ottanut 1,4g samoja sieniä ja se oli hyvä matka, jolla kohtasin jonkinlaisia entiteettejä, joista en pysty sanomaan, olivatko ne vain oman mielikuvitukseni tuotetta vai jotain muuta. Ne tutkivat minua, hoitivat ja imivät minusta negatiivista energiaa. Tällä reissulla olisi intentiona katsoa ilmestyisivätkö ne uudelleen, antaa vain tripin viedä ja katsoa mitä ne sienet haluavat näyttää. Olin siis yksin kotona, juuri onnistuneelta mustikkareissulta palannut ja tuntui että set and settingsit oli kunnossa. Nautin kuivatut cubensikset sellaisenaan tyhjään vatsaan hyvin pureskellen ja join vettä päälle.

Vaikutukset alkoivat hitaasti ja ihmettelin jo onko tämä nyt sitten vähän laimeampi trippi vaikka annos oli tähän mennessä suurin nauttimani.  ??? Keitin teetä ja nappasin huoneen nurkasta sähköbassoni ja aloin näppäillä sitä. Aistin lievää pahoinvointia ja ajattelin laulaa, jos se helpottaisi. Sävelsin bassollani jonkinlaisen kauniin laulun ja aloin kehittää siihen lisää sointuja. Bassoriffini muuttui diipimmäksi ja junnaavaksi ja muistan harmitelleeni itselleni etten oikein osaa soittaa kunnolla. Jokin minussa sanoi että soita niin hyvin kuin voit, soitat sienijumalalle!

Pahoinvointi kasvoi, minua oksetti ja vatsaani kouraisi ikävästi. Olo kävi raskaaksi enkä muistanut enää sitä kaunista laulua jonka olin juuri säveltänyt. Toisella kädellä hörpin teetä, toisella soitin edelleen bassoa. Tee tuntui helpottavan pahaa oloa.

Visuaalit ottivat vallan. Olohuoneen lattia heräsi eloon, sen kuviot muuttuivat mayakirjoitukseksi. Ikkunasta säteilevä ilta-aurinko muutti kaiken loistavaksi ja eläväksi. Kuviot elivät ja muuntuivat bassobiittini mukana. Olo kävi niin raskaaksi että lattia kutsui minua asettumaan makuulle. Tein sen hieman vastahakoisesti koska olin ajtellut hakea vielä toisen kupin teetä, mutta koska olin päättänyt että antaa tripin viedä niin kävin makuulle ja hengitin syvään.

Silmät auki, kaikki oli kaunista, kun suljin silmäni näin jättimäisen hirvikärpäsen joka muuttui fraktaaliseksi valo-olennoksi joka muistutti ihmistä ja vuohipukkia. Tuijotin suuren hämmästyksen vallassa tuota olentoa joka leijaili yläpuolellani. Muistin nähneeni sitä muistuttavan kuvan, jollaisia ihmiset ovat nähneet DMT-tripeillä ja ajattelin että tämäkö se nyt on. Olo oli raskas ja kevyt yhtäaikaa, rentoutunut, meditatiivinen, kuulin päässäni huminaa ja pelkäsin irtautuvani ruumiistani jos antautuisin tälle olotilalle ja tuon olennon vaikutukselle.

Tajusin pelon läsnäolon, suurimman pelkoni, tuossa hetkessä ei enää ollut muuta kuin pelko, siinä silmieni edessä ja minä olin kaiken heikoimmillani, raskaana, huonovointisena möykkynä lattialla, sielu valmiina sinkoutumaan ruumiista jonnekin hyperavaruuteen. Olo kävi niin epämiellyttäväksi että oli pakko ravistella se pois ja olin takaisin kehossani, mutta olin pettynyt etten voinut kohdata sitä pelkoa täysin, loppuun asti. Olisiko pitänytkään? Oliko se egoni pyristelyä  sitä vastaan mitä tuo kokemus olisi voinut tarjota? Valovuohipukkikin vaikutti pettyneeltä. Välissämme oli näkymätön seinä enkä tavoittanut enää sitä kaunista ja pelottavaa ulottuvuutta missä melkein kävin. Ikäänkuin tuo näkemäni olento olisi ollut jonkinlainen portinvartija ja sen takana laajeni uusi universumi täynnä värejä ja valoa.

Minulle tuli kusihätä, mutta kaikki tuntui merkityksettömältä, koska olin pettynyt siihen etten voinut kohdata pelkoani. Liikkuminen oli hidasta, ja vaikka tunsin olevani täysin toimintakykyinen en päässyt vessaan asti vaan aloin venytellä itseäni eteisessä ja kohta tajusin taas makaavani eteisen lattialla ja kuola valui suustani. Tässä vaiheessa muistin erään foorumilaisen sanat discordissa että psykedeelit eivät tee kenestäkään älykkäämpää. Nuo sanat materialisoituvat mielessäni ja huvituin siitä niin suuresti että menin vessaan suorittamaan tarpeitani.

Istuin vessassa ja revin palasia vessapaperista ja yritin puhua sanoja ääneen mutta suustani tuli vain omituista mölinää joka sai minut nauramaan sydämeni pohjasta. ;D ;D Yhtäkkiä kuulen ulko-oveni takaa lasten ääniä ja oveen koputetaan vimmatusti. Sydän hyppää kurkkuuni.  :-[ :-[ :-[

Ei helvetti, ajattelen, ovatko lapseni tulleet hakemaan jotain tavaroita joita jäi asunnolleni, onkohan exäni tulossa juuri ovesta sisään miesystävänsä ja lasten kanssa?!?  Singahdan vessanpöntöltä ja näen peilistä lautasen kokoiset pupillini, revin vaatteita niskaani ja nappaan pyöräilylasit silmilleni ja kypärän päähäni, hätävalheena että olinpa muka tässä juuri lähdössä pyörälenkille. Sydän hakkaa, ei helvetin helvetti, mietin. Miten voin edes puhua? Koputus lakkaa, kuulen että lapset juoksevat pois ovelta. Olivatko ne edes minun lapsiani vai jotain naapurin penskoja? Nappaan puhelimeni ja huomaan ystäväni yrittäneen soittaa. Miljoona ajatusta pyörii mielessäni yhtäaikaa.

En toimi tässä tilanteessa rationaalisesti vaan soitan ystävälleni takaisin. Ei vittu, mietin, kun puhelin tuuttaa, jos ne olivatkin tuon ystäväni lapsia ja ovat tulossa yllätysvierailulle, ja kohta ne ovat täällä takaisin, kun nyt soitan heille. Tuo ystävä ei nimittäin tiedä pienestä sieniharrastuksestani mitään. Noh, kaveri vastaa ja kertoo että on lastensa kanssa juuri kaupassa ja halusi vain kysyä lähdenkö viikonloppuna marjaan. Kylläpä olo helpottaa ja tuntuu hyvältä kuulla ystävän ääni. Mutta puhuminen on vaikeaa ja kaverikin toteaa että kuulostatpa jotenkin väsyneeltä. Marjastusreissu kaverin kanssa on siis viikonloppuna nyt tiedossa ja kukaan ei enää koputa ovellani, joten eipä huonosti päättynyt se episodi.  8)

Oloni hieman tasoittuu ja makoilen sängylläni. Fraktaalisia valo-olentoja vierailee luonani ja annan niille luvan tehdä juttujaan. Ne skannaavat kehoani ja pyörivät ympärilläni kuin kirurgit leikkaussalissa. Pikkuhiljaa oloni selvenee ja yritän tehdä jotakin, selailen puhelintani, yritän keskustella sienidiscossa mutta en uskalla sanoa mitään, olen mykistynyt sinne postatuista kauniista luontokuvista. Nuo kuvat heräävät eloon ja näen niissä muinaisia kivijumalia ja tonttuja mitälie. Jonkinlainen merkityksettömyyden tunne vaivaa kuitenkin, onko millään mitä teen mitään merkitystä jos en uskalla kohdata pelkoani? Yritän laittaa musiikkia soimaan mutta kaikki kaatuu aina tuohon samaan kysymykseen.

Trippi hälvenee ja minulla on sosiaalinen fiilis, tekisi mieli lähteä kaupungille kaljoittelemaan, mutta asun niin kaukana kaikesta että ajatus on mahdoton. Valtava röökin himo iskee. Olen ollut viikon tupakoimatta ja nuuskatkin on loppu. Jääkaapissa on kaksi kaljaa. Juon ne ja röökin himo vain yltyy. Soitan kaverilleni ja raatailemme tunnin. Röökinhimossa kääräisen lehtisavukkeen ja käyn pyörällä katsomassa täysikuuta. Lehti pistää kelat pyörimään ja panikoin kotiin nukkumaan. Aamulla tunkkainen olo lehdestä ja semmoinen olo että ehkä sen aika on tullut elämässäni tiensä päähän, niin kuin röökinkin.

Sienillä sen sijaan tuntuu vielä olevan jotain annettavaa.  ;D

Kiitos jos jaksoit lukea ja kuulen mielelläni kommenttia ja teidän kokemuksia aiheen tiimoilta. :)


Poissa ruoja

  • Luotettava tunnistaja
    • Viestejä: 120
    • Karma: 23
    • Profiili
Hieno kertomus ja määrästä päätellen taidat olla sinäkin kaveriani lainaten "lahjakas" näiden taikatattien suhteen. Itse en varsinaisesti ole tuollaisia portinvartijoita kokenut mutta parikin kaveriani on. He kuvailivat kokemusta juuri sellaisena teaserinä tai trailerina tai DMT-kuvioissa käytettävänä odotushuoneena. Isommilla annoksilla molemmat eivät ole odotushuoneitssa pyörineet vaan rysäyttäneet suoraan koko klinikan läpi  ;D

Se vaan on aina se toinen juttu että mitäs sieltä sitten lopulta löytää. Hyvin vaikeahan näitä on tulkita itsellä (eli tässä tapauksessa valokvantilla) ja vielä vaikeampi jollain toisella, mutta olisiko tosiaan nyt käynyt vain niin että ns. löpö loppu kesken. Ehkä kokemuksen karttuessa voi pienemmälläkin annostuksella toivottaa portinvartijalle vaan hyvää päivää ja jatkaa matkaa.