Kirjoittaja Aihe: Elämän merkittävin kokemus  (Luettu 108 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa faarao

  • Viestejä: 11
    • Profiili
Elämän merkittävin kokemus
« : Toukokuu 02, 2018, 06:52 »
Olen käyttänyt sieniä jo jonkin aikaa, mutta annokset ovat olleet tähän mennessä korkeimmillaan 2,2 grammaa ja kokemukset 1. ja 2. tason luokkaa. Päätin siis nostaa annosta tälle kerralle 3 grammaan, sienet smoothien sekaan ja koko sotku tyhjään vatsaan. Kello oli 19:25. Oletuksena oli, että pystyisin operoimaan ”normaalisti” koko tripin ajan ja kirjaisin ylös mitä aistimuksia kehossa tuntuu milläkin hetkellä. Klo 19:46 kirjoitin paperille vatsanpohjassa tuntuvista perhosista, jotka itselle ovat merkki siitä että vaikuttavat aineet alkavat kohta potkia. 19:50 huomasin muutoksia näössä ja paperille kirjoittaminen alkoi tuottaa jo vaikeuksia, käsialasta päätellen ainakin. 20:10 oli viimeisin merkintäni jossa totean keskittymisen olevan todella vaikeaa. Tässä vaiheessa päätin mennä sänkyyn makaamaan ja laitoin ennalta valmistelemani soittolistan toistamaan sellaista musiikkia jota normaalisti kuuntelisin, kuitenkin valikoiden vain suht rauhallisia kappaleita. Jonkin aikaa ehdin maata sängyssä peiton alla silmät kiinni kun huomasin tuon musiikin, josta normaalisti pidän, kuulostavan todella ahdistavalta ja väärältä. Nousin sängystä ja menin koneelle vaihtamaan soittolistaa, mutta tietokoneella operointi tuntui melkein mahdottomalta. Sain vaivoin vaihdettua kappaletta ja laitoin sen soimaan loopilla. Käperryin takaisin sänkyyni ja siinä vaiheessa aloin tajuta, että annos oli ollut aivan liian suuri tavoitteisiini nähden ja kyllähän siinä pieni paniikki iski. Kuuntelin kappaletta muutaman kerran kunnes tajusin miten huono idea oli laittaa soimaan loopille yksi ainoa kappale. Nousin ylös ja katsoin kelloa. Muistan että se oli 21:21 ja ajattelin vain että ei voi olla mahdollista! Tuntui kuin olisin tuskastellut sängyssä useita tunteja, mutta oikeasti on mennyt vain reilu tunti. Kävin siinä välissä vessassa, jossa havahduin ensimmäistä kertaa olotilaan, että olen ihmisen ruumiissa. Pystyin kontrolloimaan kehoa, mutta tunne oli että olisin jonkun muun kehossa, tai kuin katsoisin elokuvaa joka on kuvattu henkilön perspektiivistä. Ja kuten aina sienissä, omia käsiä ja jalkoja katsellessaan tunsin jälleen sen inhoreaktion, että miten ’ällöttävä’ ja omituinen tällainen ihmisen lihallinen keho onkaan. (Muilla tällaista reaktiota?) Vessasta siirryin takaisin sänkyyni ja epätoivoisesti yritin pitää itseni kiinni tässä todellisuudessa enkä uskaltanut ummistaa enää silmiäni. Kattoa tuijotellessa se alkoi aaltoilla ja koko huone tuntui todella ahdistavalta. Hypin useaan otteeseen sängystä pois ja takaisin ja yritin keksiä mitä ihmeellisimpiä tapoja pitää kiinni tästä todellisuudesta. Hetkenkin herpaantuminen ja silmissä alkoi jo näkyä visuaaleja silmät avoinnakin. Olin toki lukenut että sieniä vastaan on turha yrittää taistella, mutta silti en vain ollut valmis päästämään irti.

Jossain vaiheessa sain äärimmäisen vaivalloisesti operoitua tietokoneella sen verran että sain sieltä soimaan satunnaisen meditaatiomusiikkisoittolistan ja painuin jälleen kerran sänkyyni. Vielä hetken yritin taistella mutta lopulta jouduin luovuttamaan ja antauduin sienien vietäväksi. Tästä sitten vasta alkoivatkin omituiset tuntemukset. Ajan kulusta tai tapahtumien järjestyksestä en ole varma, sillä koko vaihe oli todella epämääräinen. Aluksi tunsin todella ahdistavia tuntemuksia ja ajattelin jo jollekin soittamista ja avun pyytämistä, mutta sitten muistin että vaikuttavat aineet ovat jo verenkierrossa eikä sille kukaan pystyisi enää mitään tekemään. Mietin että no, nyt sitä mennään, ei tähän kuitenkaan voi kuolla. Kyllä sinä selviät tästä. Myöhemmin aloin kuitenkin kyseenalaistamaan kaiken. Mistä olin saanut tuon informaation? Oliko nämä foorumit edes olemassa? Olinko vain keksinyt kaiken? Pian koko todellisuus alkoi tuntua epätodelta. Onko tämä todellisuutta? Olenko minä edes oikeasti olemassa? Sitten tuntui että kaikki muistotkin katosivat. Jossain vaiheessa havahduin ajatukseen, että mieleni olisi ’jakaantunut’ osiin ja ajattelin ’neljänä’. En tiedä mitä tuo oikeasti edes tarkoittaa, mutta noin sen muistan kokeneeni. Muistan nähneeni tuossa vaiheessa kaleidoskooppisia näkyjä ja siitä alkoi erikoinen ’heräämisten’ looppi. Havahduin useita kertoja peräkkäin, kuin heräten tähän todellisuuteen, vaipuakseni takaisin syvyyksiin. Tätä jatkui pitkään ja en tiedä mihin se päättyi, koska siinä vaiheessa filmi katkesi. (Jossain vaiheessa tunsin myös kuolevani. En niinkään fyysisesti, vaan minuuteni kuolevan, katoavan kokonaan.) Seuraava muistikuva on kun leijailen avaruuden tyhjyydessä ja kuulen taustalla soivan rauhallisen aasialaisvaikutteisen meditaatiokappaleen. Tuolloin minulla ei ollut mitään käsitystä mistä ääni tulee, kuvittelin vain että tältä kuulostaa ”kaiken loppuessa”. Kiemurtelin musiikin tahtiin ja koko kokemus oli jotenkin tantrinen, orgasmin omainen ja autuas olo valtasi minut kokonaan. Tämä osuus tuntui jatkuvan ikuisuuden. Jossain vaiheessa hiipi ajatus, että onko tämä kaiken loppu? Toisaalta tuntui myös kuin käynnissä olisi ollut jonkin uuden luominen. Olenko minä vain Yksi Jumala, Yksi Tietoisuus, joka on vihdoin herännyt. Oliko kaiken tarkoitus päätyä tähän pisteeseen? Onko tämä minun lopullinen päämäärä? Näitä ajatuksia pyöritellessäni kiemurtelin vain yhä voimakkaammin, tartuin sängyn lakanoista kiinni ja ne tuntuivat kuin olisin tarttunut kiinni todellisuuden kankaasta, ”fabric of reality”, ja olin yhä vakuuttuneempi olevani Jumala. Riuhdoin peittoa ja lakanoita ja välillä havahduin tähän todellisuuteen ja pystyin vain haukkomaan henkeä ihmetyksestä. Tämäkin tapahtui eräänlaisena looppina, useita kertoja peräkkäin toistaen itseään. Välillä taas leijuin siellä avaruudessa ja näin vain tyhjän avaruuden, riippumatta yritinkö pitää silmiä kiinni vai auki. Välillä ’sulauduin’ täysin sänkyyn ja lakanoihini. Tajusin kaiken olevan vain yksi Tietoisuus. Jossain vaiheessa musiikki lakkasi koneeltani ja siinä vaiheessa avasin silmäni ja olin taas aivan ihmeissäni. ”Ei voi olla! Ei voi olla!” sanoin ääneen ja katselin käsiäni ja huonetta ympärilläni. Kaikki mitä koskaan oli, olin ollut minä. Se oli ensimmäinen ajatus. Ei ole mitään muuta kuin minä. Minä olen Jumala. Kaikki on yhtä. Olen viimein herännyt. Ihmettelin kaikkea jonkin aikaa, ja jotenkin ihmeessä päädyin lopulta istumaan vessaan, en muista miten. Siellä jatkoin ”Ei voi olla!” mantraani, siprusin kasan vessapaperia lattialle ihmetyksissäni ja tuijotin vain käsiäni ja kaikkia pieniä yksityiskohtia vessan seinillä ja lattialla, enkä edelleenkään voinut uskoa kaikkea. Tajusin, että on vain Yksi Tietoisuus, joka kokee itseään itsensä kautta. Minä olen se Tietoisuus. Olemassaolon tarkoitus on kokea. Kuolemaa ei ole. En tiedä miten pitkään istuin siellä, mutta lopulta aloin palata ’normaaliksi’ ja palasin sänkyyni, josta olin potkinut peiton ja lakanan lattialle myttyyn. Kello näytti tässä vaiheessa 23:30, eli smoothien nauttimisesta tähän meni aikalailla tarkalleen 4 tuntia. Puoli tuntia makasin sängyllä miettien mitä juuri koin. Päähän pulppusi oivalluksia omasta elämästä, miten kusipää sitä onkaan ollut tiettyjä ihmisiä kohtaan ja tulihan siinä vähän itkettyäkin. Teki mieli laittaa viestiä kaikille tärkeille ihmisille kuinka paljon heitä rakastan, mutta lopulta päätin jättää sen toteuttamatta, sillä he saattaisivat kummastella moista.

Voin vain sanoa, että vaikka tripin alkupuoliskolla joutuikin kokemaan aikamoisen helvetin, olen iloinen että niin kävi, palkinto oli kaiken sen arvoinen. Tämän myötä opin myös vihdoin ymmärtämään sienien todellisen voiman ja kunnioittamaan niitä enemmän.




(Ihan kaikkea tähän ei saanut kerrottua, mutta melko tarkan kuvauksen tämä antaa kokemuksestani. Muutama tunti aamuyöstä meni tätä kirjatessa, joten teksti voi olla sekavaa. Pitää katsoa uudemman kerran kunhan on nukkunut välillä.)

EDIT: Tekstiä korjailtu.

« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2018, 17:59 kirjoittanut faarao »

Poissa pampula

  • Viestejä: 275
    • Profiili
Vs: Elämän merkittävin kokemus
« Vastaus #1 : Toukokuu 04, 2018, 11:02 »
Paljon kaunista olet saanut kokea. Kiitos!

Mulla ei ole tullut inhon ja ällöttävyyden tuntemuksia, mutta oma keho on kyllä tuntunut vieraalta: tässäkö minä olen?

Jos ehdit, niin kirjoittele joku jälkiraportti vaikka 1 kk tai 2 kk kokemuksen jälkeen. Hetken kauneus on aina arvo itsessään, mutta vaikutuksia olisi hyvä tarkastella myös pidemmällä, kuukausien ja vuosien perspektiivillä. Miltä tuntui silloin ja miltä tuntuu nyt?