Kirjoittaja Aihe: Yksi elämäni ihanimpia päiviä  (Luettu 714 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Hukka

  • Viestejä: 4
    • Profiili
Yksi elämäni ihanimpia päiviä
« : Tammikuu 16, 2018, 10:39 »
Sain vihdoin muutamia päiviä sitten rohkeutta nauttia ensimmäisen kerran 2 grammaa (cubensis). Muutaman vuoden ajan olen silloin tällöin syönyt 0,5-1,5 gramman annoksia ja tutustunut sieniin pikkuhiljaa. Aiheen tutkimusta lukemalla mm. eri foorumeita olen tehnyt n. 10 vuoden ajan, joten voin sanoa että tätä oli odotettu ja huolella perehdytty. Koin hyvin tärkeäksi malttaa tarpeeksi kauan ja odottaa oikeaa hetkeä ennen ensimmäistä "kunnon" matkaa, sillä olen vuosi sitten kokenut erittäin rankan kokemuksen; kohtukuoleman kesken raskauden ja halusin ensin päästä siitä yli suurimmilta osin. Toisaalta sekin kokemus kyllä loppuenlopuksi opetti kiitollisuutta, sillä olin itsekin vaarassa voimakkaassa verenmyrkytyksessä ja selvisin. Lisäksi minulla on paniikkihäiriötausta ja viime aikoina ne ovat taas aktivoituneet. Tuli kuitenkin hyvin vahva tunne, että nyt on hyvä kokeilla tätä ja se voisi antaa jotain merkittävää.

Pilkoin sienet pieniksi paloiksi ja sekoitin mangososeeseen inkiväärinpalasten kera, jospa ne lievittäisivät pahoinvointia ja peittäisivät makua. Yhdistelmä toimi hyvin ja oli helposti lusikoitu alas. Lähdimme mieheni kanssa (hän selvinpäin) metsäkävelylle jossa viihdyimme noin tunnin. Olin syönyt lounasta aikaisemmin päivällä sen verran että en tuntenut juuri mitään vaikutuksia kävelyn aikana mutta se tuntui silti todella hyvältä liikkua raittiissa ilmassa kun loppupäivä tulisi todennäköisesti menemään sängyssä makoillen. Kerkesin siinä myös hyvin miettiä omia intentioita ja valmistautua henkisesti. Kotiin tullessa mies halusi alkaa valmistamaan lettuja ja siinä vieressä seuratessa tuli tuttu naurattava tunne ja hyvä olo. Ensimmäinen epäonnistunut kökkäreinen lettu näytti liikkuvan hauskasti pannulla ja koin tarvetta mennä maaten kuuntelemaan musiikkia. Musiikki on ollut minulle aina todella, todella tärkeää ja erityisesti viime aikoina tärkeä lohduttaja ja arjen pakokeino.

Laitoin soimaan Saltillo - Ganglion https://youtu.be/9ZetitIsaSM ja tässä vaiheessa alkaa loppua sanat miten sitä kuvailisin. No, aivan tolkuttoman upeaa... Meillä on makuuhuoneessa isot hyvät kaiuttimet ja sopivan kovalla voimakkuudella tuo musiikin kuuntelu oli jotain niin hienoa. Oli aikaisempiakin kokemuksia siitä miten musiikinkuuntelukokemus alkaa tuntua kehossa eri tavalla kokonaisvaltaisemmin ja nousee uudelle tasolle, mutta tämä taso oli silti jotain ihan uutta. Oli vaikea olla paikallaan ja liikuttelin lantiota ja selkärankaa hyvin sulavan tuntuisesti ja pyysin miehen painamaan peukalolla alaselästä erästä kohtaa, ja hieromaan niskaa. Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Hieman ihmettelin siinä ääneen, että missäs se diippi mielen matka ja käsiteltävät asiat, että kun tää tuntuu olevan pelkkää naurua ja hyvää oloa..

Lilluin siinä uskomattomassa euforiassa ja vaihdoin levyn loppuessa The Gatheringin 25-vuotislivelevyyn https://www.youtube.com/watch?v=4u-wijauE1o jota en ollut vielä aikaisemmin kuunnellut. Kyseisellä bändillä ja erityisesti Annekella on ollut aina aivan erityinen paikka sydämessäni. Joskus tuntuu että liikutun lähes kyyneliin kuunnellessa ihan selvin päin. Taaskin; miten voin ikinä sanoin kuvailla! Tämä oli aika eheyttävä kokemus. Bändissä on vaihtunut laulaja ja tätä uutta on ollut vaikea hyväksyä sen jälkeen kun Anneke nyt on mitä on, voi hyvä luoja maailman kaunein ääni ja mikä jumalatar. On harmittanut, kun en ole pystynyt kuuntelemaan uudempaa tuotantoa tuon takia kun uusi laulaja on herättänyt lähinnä ärsytystä. Nyt kuitenkin kuulin vanhoja ja uusia kappaleita niin että nuo kaksi laulajaa lauloivat niitä yhdessä ja opin tykkämään tosi paljon uudestakin. Se tuntui todella hyvältä. Jossain vaihessa vaan hakkasin nyrkissä olevia käsiä sänkyyn ja heittelehdin ja hihkuin kun meinasin haljeta onnesta. Olen aina fiilistellyt paljon valon eri sävyjä ja laatuja ja vallitseva valo tuolloin oli laskevan auringon hämärtyvä pehmeä kajo ja siinä oli niin hyvä olla.

Teki mieli syödä jotain pientä (en pysty paastoamaan koko päivää, tai tulee todella heikko ja huono olo) ja pyysin punaherukoita mitä meillä oli jääkaapissa. Nautin niitä yksittäin ja kielellä puristin kitalakea vasten. Sitten maistoin sitä mehua mikä niistä oli sulatettaessa tullut ja kirpeä täyteläinen maku pääsi täysin yllättämään, en ollut ennen kokenut miten makuaistikin voi muuttua ja voimistua noin paljon! Se oli ehkä paras maku ikinä. Eläytyessä musiikkiin ja maistellessa sitä mehua pieni tilkka kerrallaan, siinä oli ehkä koko kokemuksen huippukohta.
Siirryttiin keittiöön ja mies tarjoili letun puolukoiden ja kermavaahdon kera. Sain aivan käsittämätöntä visuaalista tyydytystä siitä kun katselin sitä lettua, se teki mut niin onnelliseksi, se oli niin kaunis! Pitkään ihastelin sitä ennen kuin pystyin yrittää maistamista. Tuntui, etten muista miten syödään mutta sain kuitenkin keskittymällä leikatuksi palasen haarukalla ja veitsellä ja mutta en kyennyt syödä, maistoin kermassa jotain outoa makua voimakkaasti mitä ei varmaan tavallisesti olisi edes huomannut. En muutenkaan enää nykyisin juuri käytä maitotuotteita niin ei tuntunut vaan hyvältä syödä sitä. Muutenkin tuntuu olevan sienissä sellainen vaikutus, että tekee mieli puhdistua ja miettiä entistä tarkemmin mitä suuhunsa pistää.

Sen jälkeen en muista niin kovin tarkasti mutta jossain vaiheessa alkoi tuntumaan laskulta ja pyysin miestä lukemaan kirjaa. Valikoitui jostakin syystä hetken mielijohteesta erittäin hulvaton Andrus Kivirähkin Romeo & Julia ("Groteskin lyyrisen kielen kannattelemassa pienoisromaanissa Verona on muuttunut virolaiseksi maaseuduksi, Romeo lammaspaimeneksi ja Julia metsäkauriiksi.") Eläydyin siihen tosi voimakkaasti, nauroin kippurassa, siinä on niin upea kuvituskin, mutta loppu tuntui aika karulta vaikka tiesin kyllä toki ennestään miten se päättyy. Alkoi olla pientä heikotusta ja päänsärkyä. Pahoinvointia ei kuitenkaan tullut yhtä paljon kun joskus aikaisemmin, ehkä inkivääri vaikutti tai sitten muuten vaan hyvää tuuria. Muutenkin jännästi vaikutukset tuntuu vaihtelevan hyvin paljon, tällä kertaa ei ollut niin paljon liikkuvia visuaaleja kuin joskus aikasemmin pienemmällä annoksella (toisaalta, voimakkuudet ovat voineet vaihdella). Mukavaa oli myös että ikävää niskajumia ei tullut niinkuin kerran aikaisemmin.
Käperryin pimeään peiton alle ja laitoin soimaan Morphinea. Erityisesti tämä biisi maadoitti ja rauhoitti ihanasti https://www.youtube.com/watch?v=wI5hxEguomo.
Mies kysyi onko ok jos muutama ystävänsä tulee käymään ja sanoin että joo, aloin olla suhteellisen selvä. Menin nukkumaan hyvissä, joskin väsyneissä fiiliksissä kuunnellessa keittiöstä heidän jutteluaan. Koko kehossa tuntui ihmeellinen raukea turta väsymys. Kokemus kesti kaikenkaikkiaan noin 6 tuntia.

Olin tosi tyyvyväinen ja iloinen, ettei tullut pientäkään ahdistusta tai muuta ikävää. Ehkä seuraavalla kerralla uskaltaa ottaa taas karvan verran enemmän. Mielenkiinnolla olin kyllä odottanut, minkälaisia opetuksia, oivalluksia, näkyjä tmv mielen juttuja voisi tulla, ainoa mutta ei toisaalta yhtään vähäinen anti taisi olla se että miten elämä ja musiikki on niin käsittämättömän ihanaa. En sitten tiedä olisiko kokemus ollut erilainen jos en olisi keskittynyt niin paljon musiikkiin? Nyt on pari päivää ollut pikkasen haikea olo tässä stressaavassa arjessa kun hetken oli niin korkealla mutta kyllä se tästä tasoittuu taas ja onneksi olen ollut aina hyvä kokemaan suurta onnea myös ilman mitään huumaavia aineita. Ihanat muistot kyllä jäi ja kiitollisuus siitä mitä kaikkea sitä saakaan täällä kokea.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 16, 2018, 11:30 kirjoittanut Hukka »

Poissa teekello

  • Viestejä: 8
    • Profiili
Vs: Yksi elämäni ihanimpia päiviä
« Vastaus #1 : Tammikuu 20, 2018, 20:18 »
Ihanaa että oli antoisa kokemus. Itsekin huomannut aina haikeutta trippien jälkeen, motivaation löytäminen ollut haastavaa, mutta kyllä se siitä aina helpottuu.