Kirjoittaja Aihe: Normiyhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne  (Luettu 1105 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa tattinen

  • Viestejä: 24
    • Profiili
Vs: Normiyhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne
« Vastaus #15 : Elokuu 08, 2018, 11:56 »
Luulen että tämäntyyppisiä ihmisiä on enemmän kuin uskoisi. Suurin osa näistä ihmisistä ei vaan ota asiaa puheeksi juuri leimaantumisen pelossa, vaan mennään massan mukana.
Mut kyllä silti mun mielestä oman leipänsä eteen pitää tehdä töitä. Mutta se että kenellä on enemmän varallisuutta on ns. Parempi ihminen on ajatuksena outo. Raha ja maine ei tee ihmisestä sen parempaa.
Niin ja vielä tuli esim. Omasta tuttavapoiristä mieleen se, että useammat tuskin edes haluavat/voivat kokea mitään henkistä kasvua, ainakaan psykedeelien avustuksella.
Psykedeelien käyttämättömyydeksi on perusteltu sitä, että jos jonkun laittoman harrastuksen takia joutuu esim. Teholle tai suljetulle niin silloin se on täysin oma syy ja yhteiskunta maksaa hoitokustannukset, eli veronmaksajat. Toisaalta voihan aika monesta muustakin laillisesta aktiviteetista käydä niin, mutta se on heidän mielestään hyväksyttävää koska ne ovat laillisia aktiviteetteja.

Näin eräs kaverini perusteli sen, kun hänen eräs tuttunsa on ilmeisesti ulkomailla ollessaan saanut jonkin psykoosin jostain "psykedeeli jutusta", en tiedä tarkemmin mistä ja oli joutunut joksikin aikaa johki hoitoon.
Tässäkin rikottiin ilmeisesti kahta perussääntöä eli tavara oli tuntemattomasta lähteestä ja ilmeisti testaamatonta ja käyttäjällä oli kuulemma mahdollisesti suvussakin jotain taipumusta tiettyihin ongelmiin, tosin tämä ei varmaa tietoa.
Mutta ainakin monessa lähteessä toistuvasti todetaan esim. Taikasienien olevan paljon turvallisempia kuin esim. alkoholin. LSD on eri asia siksi, koska nykyään voidaan aika montaa eri tutkaria kaupata happona, ja ainakin yhdellä näistä on jopa tappava potentiaali.

Poissa MacroDose

  • Viestejä: 1
    • Profiili
Vs: Normiyhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne
« Vastaus #16 : Syyskuu 07, 2018, 01:41 »
Ihmisiä jotka tuntevat "kuuluvansa" yhteiskunnan ulkopuolelle yhdistää varmastikin jotkin tekijät. Ensimmäiseksi tulee mieleen erilaiset sosiaaliset funktiot "massaan" nähden. Nämä osat erotellaan yhteiskunnasta, sillä ne eivät palvele konetta josta ovat irrallaan. Se miksi tämä "ulkopuolisuus" tapahtuu, johtuu ilmeisesti siitä, että tämä kone ei ole vielä löytänyt käyttöä näille osille. Se ei ota koppia näistä lentävistä tyypeistä.

Raamattua löyhästi siteeraten, miten ruumis voisi toimia, jos jokin osa väittäisi olevansa tärkeämpi kuin jokin toinen? Alkaako käsi isottelemaan silmälle, että "en tarvitse sinua"?

Ajatuksessa, jossa tällä koneella on jokin tietty progressiivinen päämäärä, voidaan sanoa, että "emme tarvitse tuota, se hidastaa meidän kehitystä". Ymmärryksessä, jossa ymmärretään, että tällä koneella ei ole progressiivista päätepistettä, voidaan ymmärtää, että yksikään osa ei ole "ulkopuolella". Ja nyt ne jotka ymmärtävät että yhteiskunta joka ajaa jotakin tiettyä asiaa päämääränään, ei oikeasti tee mitään! Sen teot ovat yhtä "tuulen tavoittelua".

Yhteiskuntaa ei ole muuttaminen sen ulkopuolelta. Vasta yhteiskunnan ytimessä voimme ymmärtää sen suhteelliset ongelmat, sen koko hämmennyksen ja lapsellisuuden. Niin kauan kun huomio keskitetän valokiilan tavoin yhteen kohteeseen, sen ulkopuolelle pimentoon jää asioita.  Tämän kaltaisella ajattelulla voidaan ottaa kiintopiste, ja jaotella asiat hyödyllisiksi ja hyödyttömiksi suhteessa tähän kiintopisteeseen. Ja näin ikään poistaa "haittaavat" tekijät.

...Normit syntyvät myös suhteessa tähän "valokiila" ajatteluun. Se mikä on meille normia on muille outoa, vierasta ja väärää. Ja päinvastoin. Joten kukaan ei ole oikessa tässä. Vasta kun hyväksymme, että hyvä ja paha, oikea ja väärä ei ole absoluuttinen "asioitten laita", huomaamme ettei vastustusta ole olemassa. Kuinka helposti ihminen erehtyykään oikeuttamaan tekonsa sanomalla, että "absoluuttisesti ei ole hyvää eikä pahaa, ei väärää eikä oikeaa, kun nyt tein 'pahoin', autoinkin kirkastamaan 'hyvän' valon, joten tein oikein!" ! Joten tämä kahtiajakoisuus on meille voitoksi, ymmärtämällä, että "ensin oli toiminta, sitten vasta jako".

Mielenkiintoinen lausahdus Raamatun alkusivuilta: "Jumala erotti valon pimeydestä". Voimmeko todeta täten, että ennen valoa ja pimeyttä... oli?

Poissa SoilBreaker

  • Viestejä: 380
    • Profiili
Vs: Normiyhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne
« Vastaus #17 : Syyskuu 07, 2018, 12:44 »
Olettaisin, että kyse on enempi normirituaaleihin osallistumattomuudesta. Ei tarvii kuin kerran käydä katsomassa ulkopuolelta niin arkiset morjestusrituaalitkin alkaa näyttää täysin pöhköiltä ja loogisesti sisällöttömiltä. Mutta jos niitä ei suorita niin ei tule luoneeksi tunteellista yhteyttä niihin jotka ei tiedä muusta tai pysty kyseenalaistamaan rituaaleja joita eivät edes tiedosta tekevänsä. Toisaalta mitä hyötyä ois myöskään esittää rituaalia luodakseen valheellisen yhteyden tunteen?

Mua enempi häirii se, että normirituaalisuus vaatii siihen osallistumista eikä saisi olla erilainen tai jäädä sen ulkopuolelle, koska erilaisuus pelottaa, eikä sitä siksi haluttaisi hyväksyä. Olisi siis pakko suorittaa samoja rituaaleja, jotta taviksia ei pelottaisi. Ois kuitenkin kohtuullista, et erilaisuutta hyväksyttäisi ja siksi tulee tarve hieroa erilaisuuttaan tavisten naamalle, koska mulla ei ole mitään velvollisuutta suojella heitä omilta peloiltaam.
If a law is unjust, a man is not only right to disobey it, he is obligated to do so. - Thomas Jefferson

Poissa pampula

  • Luotettava tunnistaja
  • Viestejä: 312
  • Luotettavasti sienten tunnistama
    • Profiili
Vs: Normiyhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne
« Vastaus #18 : Syyskuu 11, 2018, 19:32 »
Mulle tulee mieleen kuolemansa jälkeiseen suosioon nousseet taiteilijat. He löysivät käyttöä itselleen ja uskoivat siihen projektiin, vaikkakin monet varmasti tunsivat ulkopuolisuutta ja kuolivat nuorina, köyhinä sekä unohdettuina. Myöhemmin yhteiskunta myös löysi käyttöä näiden ihmisten kuulumisen tavoille, vaikka se ei näitä ensiksi mainittuja enää auttanut. Heidän elämänsä oli usein raskasta, mutta ei varmasti pelkästään tästä syystä, koska monet taiteilijat ovat eläneet hyvin raskaan elämän valtavasta suosiosta ja menestyksestä, kuulumisesta, huolimatta.

En koe kuuluvani "perisuomalaiseen kateuden, kilpailun ja ansaitsemisen hallitsemaan yhteiskuntaan", mutta tunnen kyllä kuuluvani suomalaiseen yhteiskuntaan. Jossain mielessä kuulumiseni tapa on erilainen suhteessa muiden kuulumisen tapoihin, jossain määrin se on samanlainen kuin monilla muillakin. Tärkeintä on, että se kuuluminen on minun oma aktiivinen päätös. Etsin ja löydän omia kuulumisen tapoja ja se tuntuu hyvältä. Voisin valita toisinkin, ainakin jonnekin asti, mutta valitsen kuulua. Minä tykkään moikkailla tuttuja ja tuntemattomia.

Yhteisesti jaettuja tavoitteita täytyy olla. Ne ovat eräänlaisia työhypoteeseja siitä, millaista yhteistä tulevaisuutta haluamme olla rakentamassa.

Hienoja ajatuksia tässä keskustelussa, kiitos niistä!
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2018, 19:35 kirjoittanut pampula »