Normiyhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne

[tattinen]

Luulen että tämäntyyppisiä ihmisiä on enemmän kuin uskoisi. Suurin osa näistä ihmisistä ei vaan ota asiaa puheeksi juuri leimaantumisen pelossa, vaan mennään massan mukana.
Mut kyllä silti mun mielestä oman leipänsä eteen pitää tehdä töitä. Mutta se että kenellä on enemmän varallisuutta on ns. Parempi ihminen on ajatuksena outo. Raha ja maine ei tee ihmisestä sen parempaa.

Niin ja vielä tuli esim. Omasta tuttavapoiristä mieleen se, että useammat tuskin edes haluavat/voivat kokea mitään henkistä kasvua, ainakaan psykedeelien avustuksella.
Psykedeelien käyttämättömyydeksi on perusteltu sitä, että jos jonkun laittoman harrastuksen takia joutuu esim. Teholle tai suljetulle niin silloin se on täysin oma syy ja yhteiskunta maksaa hoitokustannukset, eli veronmaksajat. Toisaalta voihan aika monesta muustakin laillisesta aktiviteetista käydä niin, mutta se on heidän mielestään hyväksyttävää koska ne ovat laillisia aktiviteetteja.

Näin eräs kaverini perusteli sen, kun hänen eräs tuttunsa on ilmeisesti ulkomailla ollessaan saanut jonkin psykoosin jostain "psykedeeli jutusta", en tiedä tarkemmin mistä ja oli joutunut joksikin aikaa johki hoitoon.
Tässäkin rikottiin ilmeisesti kahta perussääntöä eli tavara oli tuntemattomasta lähteestä ja ilmeisti testaamatonta ja käyttäjällä oli kuulemma mahdollisesti suvussakin jotain taipumusta tiettyihin ongelmiin, tosin tämä ei varmaa tietoa.
Mutta ainakin monessa lähteessä toistuvasti todetaan esim. Taikasienien olevan paljon turvallisempia kuin esim. alkoholin. LSD on eri asia siksi, koska nykyään voidaan aika montaa eri tutkaria kaupata happona, ja ainakin yhdellä näistä on jopa tappava potentiaali.

[MacroDose]

Ihmisiä jotka tuntevat "kuuluvansa" yhteiskunnan ulkopuolelle yhdistää varmastikin jotkin tekijät. Ensimmäiseksi tulee mieleen erilaiset sosiaaliset funktiot "massaan" nähden. Nämä osat erotellaan yhteiskunnasta, sillä ne eivät palvele konetta josta ovat irrallaan. Se miksi tämä "ulkopuolisuus" tapahtuu, johtuu ilmeisesti siitä, että tämä kone ei ole vielä löytänyt käyttöä näille osille. Se ei ota koppia näistä lentävistä tyypeistä.

Raamattua löyhästi siteeraten, miten ruumis voisi toimia, jos jokin osa väittäisi olevansa tärkeämpi kuin jokin toinen? Alkaako käsi isottelemaan silmälle, että "en tarvitse sinua"?

Ajatuksessa, jossa tällä koneella on jokin tietty progressiivinen päämäärä, voidaan sanoa, että "emme tarvitse tuota, se hidastaa meidän kehitystä". Ymmärryksessä, jossa ymmärretään, että tällä koneella ei ole progressiivista päätepistettä, voidaan ymmärtää, että yksikään osa ei ole "ulkopuolella". Ja nyt ne jotka ymmärtävät että yhteiskunta joka ajaa jotakin tiettyä asiaa päämääränään, ei oikeasti tee mitään! Sen teot ovat yhtä "tuulen tavoittelua".

Yhteiskuntaa ei ole muuttaminen sen ulkopuolelta. Vasta yhteiskunnan ytimessä voimme ymmärtää sen suhteelliset ongelmat, sen koko hämmennyksen ja lapsellisuuden. Niin kauan kun huomio keskitetän valokiilan tavoin yhteen kohteeseen, sen ulkopuolelle pimentoon jää asioita.  Tämän kaltaisella ajattelulla voidaan ottaa kiintopiste, ja jaotella asiat hyödyllisiksi ja hyödyttömiksi suhteessa tähän kiintopisteeseen. Ja näin ikään poistaa "haittaavat" tekijät.

...Normit syntyvät myös suhteessa tähän "valokiila" ajatteluun. Se mikä on meille normia on muille outoa, vierasta ja väärää. Ja päinvastoin. Joten kukaan ei ole oikessa tässä. Vasta kun hyväksymme, että hyvä ja paha, oikea ja väärä ei ole absoluuttinen "asioitten laita", huomaamme ettei vastustusta ole olemassa. Kuinka helposti ihminen erehtyykään oikeuttamaan tekonsa sanomalla, että "absoluuttisesti ei ole hyvää eikä pahaa, ei väärää eikä oikeaa, kun nyt tein 'pahoin', autoinkin kirkastamaan 'hyvän' valon, joten tein oikein!" ! Joten tämä kahtiajakoisuus on meille voitoksi, ymmärtämällä, että "ensin oli toiminta, sitten vasta jako".

Mielenkiintoinen lausahdus Raamatun alkusivuilta: "Jumala erotti valon pimeydestä". Voimmeko todeta täten, että ennen valoa ja pimeyttä... oli?

[SoilBreaker]

Olettaisin, että kyse on enempi normirituaaleihin osallistumattomuudesta. Ei tarvii kuin kerran käydä katsomassa ulkopuolelta niin arkiset morjestusrituaalitkin alkaa näyttää täysin pöhköiltä ja loogisesti sisällöttömiltä. Mutta jos niitä ei suorita niin ei tule luoneeksi tunteellista yhteyttä niihin jotka ei tiedä muusta tai pysty kyseenalaistamaan rituaaleja joita eivät edes tiedosta tekevänsä. Toisaalta mitä hyötyä ois myöskään esittää rituaalia luodakseen valheellisen yhteyden tunteen?

Mua enempi häirii se, että normirituaalisuus vaatii siihen osallistumista eikä saisi olla erilainen tai jäädä sen ulkopuolelle, koska erilaisuus pelottaa, eikä sitä siksi haluttaisi hyväksyä. Olisi siis pakko suorittaa samoja rituaaleja, jotta taviksia ei pelottaisi. Ois kuitenkin kohtuullista, et erilaisuutta hyväksyttäisi ja siksi tulee tarve hieroa erilaisuuttaan tavisten naamalle, koska mulla ei ole mitään velvollisuutta suojella heitä omilta peloiltaam.

[pampula]

Mulle tulee mieleen kuolemansa jälkeiseen suosioon nousseet taiteilijat. He löysivät käyttöä itselleen ja uskoivat siihen projektiin, vaikkakin monet varmasti tunsivat ulkopuolisuutta ja kuolivat nuorina, köyhinä sekä unohdettuina. Myöhemmin yhteiskunta myös löysi käyttöä näiden ihmisten kuulumisen tavoille, vaikka se ei näitä ensiksi mainittuja enää auttanut. Heidän elämänsä oli usein raskasta, mutta ei varmasti pelkästään tästä syystä, koska monet taiteilijat ovat eläneet hyvin raskaan elämän valtavasta suosiosta ja menestyksestä, kuulumisesta, huolimatta.

En koe kuuluvani "perisuomalaiseen kateuden, kilpailun ja ansaitsemisen hallitsemaan yhteiskuntaan", mutta tunnen kyllä kuuluvani suomalaiseen yhteiskuntaan. Jossain mielessä kuulumiseni tapa on erilainen suhteessa muiden kuulumisen tapoihin, jossain määrin se on samanlainen kuin monilla muillakin. Tärkeintä on, että se kuuluminen on minun oma aktiivinen päätös. Etsin ja löydän omia kuulumisen tapoja ja se tuntuu hyvältä. Voisin valita toisinkin, ainakin jonnekin asti, mutta valitsen kuulua. Minä tykkään moikkailla tuttuja ja tuntemattomia.

Yhteisesti jaettuja tavoitteita täytyy olla. Ne ovat eräänlaisia työhypoteeseja siitä, millaista yhteistä tulevaisuutta haluamme olla rakentamassa.

Hienoja ajatuksia tässä keskustelussa, kiitos niistä!

[Sielullinen]

Onko teillä sellainen tunne ettette kuulu tähän perisuomalaiseen kateuden, kilpailun ja ansaitsemisen hallitsemaan yhteiskuntaan? Minulle tuli jo ajat sitten tunne, että en vain halua olla ihmisten parissa. Nykyään mietin osittain samaa, mutta toisaalta taas haluan jotain tukea jostainpäin. Tahdon ympärilleni ihmisiä jotka omaavat saman ajatusmaailman. Normi-ihmiset eivät ymmärrä ajatusmaailmaani, se on selvä. Olen täälläkin pari kertaa käynyt chatissa, mutta sieltäkin tulee sellainen tunne etten sovi joukkoon. En ole enkä halua olla sekaisin aamusta iltaan. Haluan osata olla myös "selvin päin" skarppina. Erilaiset tajuntaan vaikuttavat aineet haluan käyttää itse valitseminani aikoina ja siten, että ne edistävät ns. henkistä polkuani. Elämän pitäisi olla hauskaa ja mahtavaa jo sinällään, nämä aineet vain auttavat siinä tässä yhteiskunnassa. Onko täällä muita jotka ajattelevat samaan tapaan?

Meitä on aika monta tällä forumilla uskoisin. Minä yksi niistä.

[ChaosBotany]

Tämä osuu itseeni kanssa täysin tämä teksti. Alkanut viime aikoina tuntua todella vieraalta. Ainut mikä ehkä pitää kiinni enemmän yhteiskunnassa on perhe ja ystävät. Onneksi ollut suuri lahja löytää monipuolinen ystäväverkosto. Olen varmasti tyyliltäni ja luonteeltani sosiaalinen erakko. Tarvitsen paljon omaa tilaa, mutta hyvät keskustelut ja hyvät ihmiset ovat myös iso osa elämää. Itse alkanut viime vuosina kyseenalaistaa hyvin monia nykymaailman asioita. Tuntuu että ihmiset unohtavat perushyveet ja loppujen lopuksi jopa ne elintärkeät asiat. Ahneus, mustavalkoisuus ja raha ym. vievät ja sielläkin pieni porukka vie ja suurin osa vaan seuraa sokeana.
Luonnontieteiden parissa työskentely on avannut paljon silmiä lisää ja tietty sienet ja psykedeelien maailma tehneet polkua lisää. Alkaa todella nähdä mikä on ihan loppujen lopuksi tärkeää ja miten kaunis paikka kuten täällä sanottiin maailma on, mutta vallanhalu ja ahneus sekä ihan käytännön tasolla byrokraattinen paska tuhoaa sen ja rumentaa. Se on kun vetäisin haalentavan kankaan upean mestariteoksen eteen. Ihmiset ovat hitaita muuttamaan käyttäytymismallejaan ja itsekin yritän niitä muuttaa ja kehittää mutta hidasta se on. Vaikea purkaa ne opitut metodit ja purkaa se pyörä ympäriltä. Olen työni ja psykedeelien kautta oppinut katsomaan luontoa tarkemmin ja esim. lapsia. Siellä on se oikea ilo ja se miten maailma nähdään ja koetaan. Tulee mieleen Gnostilaisuus uskontona tai Buddhalaisuus juuri että keho ja ihmisen toiminta on se pimeys mistä pitää oppia pois ja löytää se valo.
Erästä dokumenttia mukaillen olisi jännnä jos syntyisi nyt uudelleen niin miten sitä katsoisi maailmaa. Tavallaan että olisi aiikuinen ihminen mutta ne opitut mallit puuttuisivat. Miten siitä sitten lähtisi rakentamaan maailmaa. Minusta nykyinen maailma on paljolti rikki. Mielenterveysongelmat ja tavallisten ihmisten ahdinko on ihmisten rakentamien paskojen systeemien syytä. Ne ehkä pitävät pienen osan tyytyväisenä mutta luonto ja monet muut eliöt sekä ihmiset ovat vain resurssi. Nyt alkaa nähdä viitteitä että alkaa kamelin selkä taittua. Mikä on todella surullista. Mikään ei riitä ihmisille, ahneus vie ja muut vikisee.
Tämän takia psykedeelit varmasti ovat niin pelättyjä kun pistävät kyseenalaistamaan jopa meidän yksinkertaisimpia ajatusmalleja. Uskon että niillä tulee olemaan iso rooli mielenterveystyössä ja psykologiassa. Sekä uskon että ne tulevat innoittamaan ihmisiä ketkä sitten tulevat tekemään muutoksia.

Itsellä onneksi kavereina ihmisiä keiden kanssa näistä pystyy puhumaan. Toisaalta nämä ajatukset ja omat arvot ovat viemässä kokoajan enemmän pois yhteiskunnasta ja sen perusmalleista. Surullista myös että kuten ketjusta huomaa, ihmiset ketkä kokevat samoin ovat aika hajallaan.
Tämä ketju oli todella hyvä ja pisti kyllä ajatuksia liikkeelle.

[psilonautti]

Tämä on mielenkiintoinen ketju ja osuu omaan elämääni paikoin hyvin vahvasti.

Viimeisen vuoden aikana koen havahtuneeni siihen, että olen koko elämäni taistellut saavuttaakseni jonkin lopullisen päämäärän joka kuitenkin aina elää ja kasvaa jääden juuri ja juuri saavuttamattomiini. Kun heräsin huomaamaan tämän asian, tuntui kuin koko siihenastinen elämäni olisi ollut unta, täysin epätodellista ja typerää egon ajamaa hölmöilyä. Muutama kuukausi meni käytännössä katsoen syvän masennuksen kourissa kun tuntui, että suurin osa ystävistänikin olisi täysin eri aaltopituudella, ihan kuin he olisivat edelleen unessa ja itse hereillä. Laajasta ystäväpiiristäni on nyt vuoden aikana jäänyt jäljelle oikeastaan vain kaksi ihmistä, heille voin puhua mistä vain.

Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että oma mieli alkaa eheytymään kun muutin kaupungin keskustasta luonnon keskelle kauas muista ihmisistä. Asiat joista ennen nautin kovastikin ovat menettäneet merkityksensä ja ne on korvannut melkein täysin yksinkertaiset asiat, kuten ajan viettäminen luonnossa, kotiaskareet jotka aikaisemmin tuntuivat tylsältä pakkopullalta antavat nyt nautintoa ja iloa ja vaikkapa puutarhan hoito. Täytän mielummin vapaa-aikani lukemalla kirjoja kuin katsomalla netflixistä hömppää. En vieläkään tiedä mitä minun kuuluisi tehdä kehittyäkseni eteenpäin mutta yritän perustaa elämäni tämän hetken varaan, menneisyyttä on turha vatvoa ja tulevaisuuteen katsominen tuntuu enemmän ahdistavan ja ajavan takaisin vanhoihin ajattelumalleihin.

Sosiaalisena ihmisenä kuitenkin kaipaan vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa, en vain halua vuorovaikuttaa sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa olen koko elämäni niin tehnyt. Samanhenkisiin ihmisiin tutustuminen pienellä paikkakunnalla on kuitenkin vaikeaa ellei mahdotonta. Pärjään kyllä ilmankin mutta ajatuksia olisi kiva vaihtaa ihmisten kanssa kasvotustenkin eikä ainoastaan internetin välityksellä. Mitä enemmän riisun koko elämäni ylläpitämääni roolia, sitä enemmän haluan elää eristyksissä muusta maailmasta itseni näköistä elämää. Kaukana muurahaiskeon lailla kuhisevasta koneistosta joissa erilaisuus ja oma ajattelu pyritään kitkemään minimiin. Haluan palata siihen paikkaan mistä ihminen on tämän kaiken seurauksena niin vieraantunut. Ainakin siinä määrin kuin se nykymaailmassa on mahdollista.

Päihteiden käyttö on jäänyt kokonaan elämästäni pois jos ei lasketa harvakseltaan iltaisin imaistua kannabishittiä tai yleensä itsekseen luonnon keskellä tapahtuvaa sienitrippiä. Käytin ennen psykedeeleihin tutustumista paljon alkoholia. Ongelmaksi asti se ei koskaan muodostunut mutta vasta lopetettuani huomasin miten isosti se omaan hyviinvointiin siitä huolimatta pääsi pureutumaan. Muutama kuukausi sitten yritin viettää kaveriporukassa saunailtaa olutta juoden ja metelöiden. Se ei kuitenkaan saanut aikaan yhtään mitään fiiliksiä, ei hyviä eikä pahoja. Sitäkin enemmän se kyllä sai huomaamaan miten suuressa roolissa alkoholi on koko yhteiskunnassa ja miten se saa ihmisistä niin paljon piileviä negatiivisiä puolia pulpahtelemaan pintaan. Olkoonkin, että tuona iltana ne negatiiviset puolet eivät olleet kenenkään paikalla olleen kohdalla mitenkään dramaattisia mutta kuitenkin ainakin itseni huomattavissa.

Ei tämä helppoa ole ollut tai vieläkään ole mutta olen kyllä moninkerroin onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Luopumalla monimutkaisesta elämästä olen huomannut, että ongelmanikin ovat pääsääntöisesti yksinkertaisempia, samaten kuin ilon aiheetkin. Ja se ilo on paljon syvempää ja todellisempaa.

Pahoittelut jos teksti on epäselvää, kirjoitin ihan suoraan sen kummemmin pysähtymättä miettimään ja nyt sitten tässä hämmästelen, että sitä tekstiä tuli noinkin paljon koska en ole omasta mielestäni kovin hyvä jäsentelemään ajatuksiani tekstimuotoon muutenkaan.

[avaruuskalkkuna]

En koe kuuluvani "perisuomalaiseen kateuden, kilpailun ja ansaitsemisen hallitsemaan yhteiskuntaan", mutta tunnen kyllä kuuluvani suomalaiseen yhteiskuntaan. Jossain mielessä kuulumiseni tapa on erilainen suhteessa muiden kuulumisen tapoihin, jossain määrin se on samanlainen kuin monilla muillakin. Tärkeintä on, että se kuuluminen on minun oma aktiivinen päätös. Etsin ja löydän omia kuulumisen tapoja ja se tuntuu hyvältä. Voisin valita toisinkin, ainakin jonnekin asti, mutta valitsen kuulua. Minä tykkään moikkailla tuttuja ja tuntemattomia.

Yhteisesti jaettuja tavoitteita täytyy olla. Ne ovat eräänlaisia työhypoteeseja siitä, millaista yhteistä tulevaisuutta haluamme olla rakentamassa.

Täällä on paljon syvällisiä, ajattelevia ja kauniita ihmisiä. Kaikki me kuitenkin olemme osa tätä ihmiskunnan ykseyttä ja sitä kautta osa myös yhteiskuntaa. Halusin sen vuoksi nostaa tämän Pampulan esittämän ajatuksen esille, koska olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Jos yksilö samaistuu täysin yhteiskunnan vallitseviin normeihin, hän ei ajattele itsenäisesti, vaan yhteiskunnan normien mukaisesti, jolloin hän seuraa lakia vain, koska laki nyt sanoo niin tai näin. Tällöin hän ei myöskään kykene toimimaan muuttaakseen yhteiskuntaa paremmaksi. Juuri sen vuoksi itse koen tärkeäksi sanoutua irti niistä yhteiskunnan normeista, jotka mielestäni ovat epäoikeudenmukaisia ja yleistä hyvinvointia haittaavia. Samanaikaisesti nään hyvin tärkeäksi sen, että olen aktiivisesti osa yhteiskuntaa ja kiitollinen siitä, vaikka se onkin raskasta.

Suhteessani päihteisiin tämä näkyy esimerkiksi siinä, että en polta tupakkaa tai juo alkoholia, vaikka se olisi yhteiskunnan normien mukaan sallittava keino päihtyä, mutta samaan aikaan yhteiskunnan normien vastaisesti syön taikasieniä ja poltan pajaria, koska ne auttavat ja ovat auttaneet minua kehittymään paremmaksi ihmiseksi. Tästä arvovalinnasta kerron kuitenkin vain sellaisille, joiden koen olevan valmiita siihen. Jeesuksen opetuksia seuratessani en halua heittää "helmiä sioille, koska ne vain tallaavat ne allensa": Jos siis kertoisin kaikille avoimesti suhteestani psykedeeleihin, useimmat haukkuisivat minua siitä. Pidän kuitenkin hyvin tärkeänä sitä, että yksilönä toimin aktiivisena osana yhteiskuntaa, koska ainoastaan sen avulla voin muuttaa yhteiskuntaa sellaiseksi, että joku päivä voin olla oma itseni ja puhua avoimesti suhteestani esimerkiksi psykedeeleihin. Tämä yhteiskunnan muuttaminen tapahtuu mielestäni ennen kaikkea rauhan, yhteiskunnallisen tasa-arvon, hengellisyyden ja syvän luontosuhteen edistämisen kautta kaikilla mahdollisilla eri elämän osa-alueilla (omassa elämässä, ystäväpiirissä, perhesuhteissa, kansalaistoiminnassa ja politiikassa yms.).

Tiivistettynä ehkä viestini kaikille, jotka kokevat etteivät sovi tähän yhteiskuntaan: Se on vaan hyvä asia, ettemme koe olevamme osa tätä sairasta Babylonia, koska silloin ajattelemme itse. Siten voimme vaikuttaa myös itse siihen tässä maailmassa, että pystymme nousemaan pois tästä Babylonista! Ei hylätä yhteiskuntaa, muutetaan se sellaiseksi, että myös meille on tilaa. Se on raskas ja pitkä taival, mutta se on myös jalo tehtävä, joka antaa merkityksen elämälle