Kävinpä tässä männä viikolla matkailemassa. Ihan kivaa, maisemat olivat kauniita, (henki)oppaat osaavia ja nähtävyydet henkeä salpaavia. Koen saaneeni voimaa, rauhaa ja tarkoitusta elämääni, ladattua akkuja hetkeksi aikaa.
10,1 g cubensista, sillä se alkoi. Sillä ja smoothiella; avokadoa, banaania ja jäisiä marjoja. Jäätävä juoma turruttaa ja häivyttää jauhettujen sienten koostumuksen, marjojen vahva maku peittää sienten maun. Muutamien kertojen rajun pahoinvoinnin ja oksentamisen vuoksi sienten nauttiminen on hieman haasteellista.
Olot ennen matkaa olivat lievästi sanottuna… Kiinnostavia. Vaikean masennusjakson jälkeen ja DXM:n nauttimisen kautta olo oli hauraan positiivinen. Sienet ovat aina olleet minulle ystävällisiä, mutta hieman pelkäsin rikkovani sen, mitä olin jo saanut rakennettua.
Sienismoothien nauttimisen jälkeen tuli kylmyys ja brain freeze. Rupesin tuntemaan vaikutuksia aika nopeasti, koko nautintaprosessiin oli kuitenkin ainakin mennyt kymmenisen minuuttia. 10 g sientä jauhettuna on aika iso kasa saada alas.
Suuntasin itseni suihkuun. Siitä on kehkeytynyt rituaalinomainen tapa, niin sienissä kuin hapoissa. Kehon puhdistaminen ennen matkaa.
“Muistan yhden toisen matkan, jolloin olin nauttinut 3 g sieniä sekä päivittäisenä lääkityksenä käyttämäni pregabaliinin. Istuessani suihkussa kuuman veden huuhtoessa ylitseni ympärilleni ilmestyi kolme madonnamaista hahmoa, kuin väreilevää kirkasta valoa. Täynnä rakkautta, täynnä myötätuntoa, kertoen kehonkuvaongelmaiselle minulle että tämä on se keho jota tulen asuttamaan sen ajan kun täällä olen. Että minun tulee rakastaa sitä ja pitää siitä huoli. Lohdullista, mutta vaikeaa. Mutta se oli toinen matka se.”
Tällä kertaa peseydyin kehollisten tuntemusten väreillessä lihaksissa ja ihossa. Juoman kylmyyden ja sen ison määrän vuoksi tunsin kirvelyä mahanpohjassa ja pahoinvoinnin kihelmöivän kurkunpäässä. Yhä palelevana tartuin ämpäriin ja se seuranani suunnistin trippipesääni. Patja lattialla, kaksi peittoa joiden alle hautauduin. Kaunis lamppu katossa, luoden hämyisiä, salaperäisiä varjoja; kuin räjähtävä tähti. Ämpäri vieressä, kaikki valmista.
Suljin silmäni. Huomasin miten tunsin itseni ärtyneeksi, ääniherkäksi ja malttamattomaksi. Miksi mitään ei tapahdu? Mitä jos mitään ei tapahdu?! “Rauhoitu”, sanoin itselleni. Vaikka vähitellen silmäluomien taakse muodostuvat fraktaalit olisivat matkaan ainoaa antia, se olisi kaunis matka.
Tässä vaiheessa pyysin sieniä antamaan minulle sen mitä tarvitsen, vastineeksi tarjosin kaiken mitä olen kokenut ja oppinut. Avasin itseni kokemukselle.
Vähitellen maallinen maailma ja tuntemukset katosivat fraktaalien sekaan. Kaikki oli yhtä fraktaalimassaa. Oli musta ja punainen fraktaali. Ne häilyivät edessäni, mieleeni tunkeutui kysymys: “Kai sinä tiedät mitä me olemme?”. “Tietysti”, vastasin. “Te olette se ‘hyvä’ ja ‘paha’ joka kyllästää kaiken olevan.”
“Kerran, ollessani samassa vaiheessa trippiä jonain edellisenä kertana, minua kehoitettiin seuraamaan fraktaaleja päästäkseni perille. Niin pääsin ja sen jälkeen se on joka kerta pitänyt paikkansa. Seuraa fraktaaleja.”
Fraktaalien kautta matka johti pikkuhiljaa syvemmille vesille. Sain saman varoituksen, jonka olen saanut useamman kerran aikasemminkin. Todellisuuden ytimessä on repeämä. Olemassaolo sellaisena kuin me sen ymmärrämme, kaikilla tasoilla, on vaarassa. Meitä on kohtaamassa isompi uhka kuin koskaan ennen, eikä kukaan tiedä mikä se on.
Varoituksen saatuani koin jumalaisen entiteetin täyttävän kehoni, joskaan se ei ollut jumala vaan erilainen olemisen muoto. Koin sen katsovan maailmaamme silmieni läpi, näkevän sen mitä minä olen elämäni aikana kokenut, nähnyt ja oppinut. Olento totesi että maailmamme kasvu on menossa kovasti vinoon, ja sen todettuaan se vetäytyi pois.
Sain ymmärtää että toinen tuleminen on lähellä. Ei niinkään sanojen uskonnollisessa merkityksessä, vaan merkitys oli tällä kertaa syvempi kuin itse sanat.
Tämän jälkeen pääsin kirkkaaseen valoon. Silmiäni häikäisi. Kirkkaassa valossa oli valo-olentoja, kirkkaita ja aineettomia. Koin kirkkaudessa jumalaisen läsnäolon. Koin tulleeni kotiin, alkulähteille.
Hengitin kirkasta valoa, se valtasi minut kokonaan, virtasi sisään suun, nenän ja silmieni kautta, läpäisi kehoni. Hengitin saadakseni elämää, energiaa ja jaksamista jatkaakseni taivallusta maan päällä. Havahduin todellisuuteen ja huomasin makaavani patjalla, selkä kaarella ja vesi silmistä valuen hengittäen syvään sitä kirkasta, silmiä häikäisevää valoa joka yhä oli läsnä.
Vaivuin takaisin.
Koin leijuvani kosmoksessa, avaruudessa, tyhjyydessä. En ollut yksin tyhjyydessä, ympärilläni oli henkiä. Itse koin olevani aineeton mutta ihmisen olomuodossa. Kuin tähtipölyä. Henget kiemurtelivat, leijuivat, kietoutuivat ympärilleni
Koin olevani raskaana. Aineettomassa kehossani näkyi vatsakumpare, silittelin sitä suojaavasti kuten raskaana ollessa usein tekee. Kohdun sisällä olevan lapsen asutti henki, jonka nimikin minulle lausuttiin. Ympärilläni olevat henget kertoivat ettei lapsi ole minun, vaan se on tähtilapsi. Koin kokemuksen lempeänä, täyttäen minut tarkoituksella ja rakkaudella.
Sen jälkeen palasin todellisuuteen, hiljakseen havahtuen patjalla. Ei ollut ollut hiventäkään päänsärkyä, tai edes pahoinvointia alun jälkeen. Raajat olivat kuitenkin koko loppuillan todella raskaat ja voimattomat, kuin painovoima olisi moninkertaistunut.
Muistan jossain vaiheessa matkaa havahtuneeni sängystä, kirkasvaloepisodin lisäksi. Todellisen maailman ääriviivat olivat hämärtyneet, kaikki hohti ylimaallisena. Sitä kesti yhden kauniin hetken ennenkuin vaivuin takaisin.
Tämä oli tripin sisältö ilman maallisen minäni tulkintoja. Kovin oli raamatullinen matka omalla tavallaan, mutta kuitenkin tunnustamatta mitään uskoa. Se vain… Oli. Vasta tänään ennen kertomuksen kirjoittamista tajusin että taisin tuossa ennustaa maailmanloppua. Sääli vain etten saanut päivämäärää koska aika on niin kovin suhteellinen asia. Toisaalta koin myös että se on jo alkanut.
En voi taas kuin kiittää. Itse kokemus ja sen jälkivaikutukset ovat palauttaneet minulle elämänkipinän. Täyden kympin matka.
