Kirjoittaja Aihe: Matkalla  (Luettu 736 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Lauhahdus

  • Viestejä: 3
    • Profiili
Matkalla
« : Joulukuu 04, 2016, 16:34 »
Matkalla

Annostuksena noin 2.1 grammaa kuivattua Cubensista, suklaaseen sekoitettuna.

Sohvan rauhalliseen lämpöön, hyvää musiikkia ja kynttilöitä.

Aikaa kului ehkä 30-40 minuuttia, musiikki alkoi voimistua, tuttu, lämmin aaltomainen tunne alkoi valtaamaan koko kehoa. Kevyttä näkökentän väreilyä ja vääristymiä. Yhtäkkinen kohiseva ääni joka voimistui ja samalla nostattava tunne rintakehästä ylöspäin, silmiin ja edelleen ylöspäin pois asunnosta katon läpi. Vahvempi kuin koskaan aiemmin, nyt se on menoa. Korvissa napsahti.

Siirtymä makuuhuoneeseen ja sänkyyn, musiikki mukaan ja nauttimaan olosta. Visuaalit vahvistuivat vahvistumistaan, silmät kiinni - silmät auki. Maisema, paikka ja kokemus vaihtui joka kerralla.

Aikaa kului, en tiedä miten pitkään. Todellisuus oli hämärtynyt enkä enää tiennyt pidinkö silmiäni auki vai kiinni. Uskomaton hyvänolon tunne, rakkauden täyttämä, lämmin ja pehmeä. Pimeä makuuhuone täytettynä väreillä, muodoilla ja äänillä. Monimutkaisia kuvioita, fraktaaleja, lonkeroita, verkkomainen kuvio peitti näkymää kun välillä ymmärsin olevani silmät auki.

Puoliso vierelläni. Kumpikaan ei osannut puhua tai saanut täyttä lausetta suustaan. Naurukohtauksia, itkua, hymyilyä, virne naamalla. Kaikki yhtäaikaa päällekkäin sekamelskana.

Täysi irtaantuminen itsestä, vailla mitään ymmärrystä, ihmeissään kuin pikkulapsi. USKOMATONTA! En kyennyt hallitsemaan asentojani, liikkeitä, hengitystä, ääntä, en mitään. Jatkuva tarkistelu että voimmeko vain olla tässä ja nauttia, oliko kaikki hyvin. Minne tämä vielä vie meidät. Tätä kesti (ehkä pitkään?) kunnes:

Ahdistus - kaikki ei enää ollut hyvin.
Hengitykseni tuntui hidastuvalta, levottomana kävelin edestakaisin asunnossa, en tuntunut pysyvän pystyssä, horjuin ja hoipuin. Hengitykseni tunti salpautuvan, ahdistuineisuus levisi.
Säikäytin puolisoni erittäin pahasti, hän käski minut sänkyyn, silitti minua, vahvisti oloani, nosti takaisin tähän maailmaan - "Kaikki on hyvin, makaa paikallaan vieressä, katso nyt kaikki menee taas paremmin kun olet liikkumatta ihan rauhassa”.
Kuulin edesmenneiden ääniä rajalta, nekin kehoittivat että lepää vain, nukahtaminen auttaa. En tiedä mihin matka olisi mennyt jos olisin päästänyt irti enkä roikkunut tässä maailmassa väkisin kiinni?

Näinkö se päättyy, tämmöistäkö se on kun poistuu tästä maailmasta? Tein kuolemaa, olin varma siitä. Sekään ei tuntunut haittaavan, olin valmis.

Loppumatkan ahdistuneisuus jatkui, en kyennyt saamaan sanoja ulos suustani. Koko ajatusmaailma täysin pirstaleina. Kykenemättä nukkumaan, vieläkään liikkumaan. Tunsin itseni kylmäksi ruumiiksi peiton alla.

Pikkuhiljaa alkoi haukottelu, vastakkainen tunne kuin matkalle lähtiessä, palasin itseeni katon läpi, painavina tuntemuksina alaspäin. Jokin vetäytyi päästäni alas, takaisin rintakehään ja vatsaan.

Kallis oppitunti, kunnioitettava voima ja mahdollisuus.

Jatkossa pidettävä huoli valoisuudesta, mukavuudesta. Äänimaailma ja ympäristö on valittava vielä tarkemmin. Ja joku ankkuroimaan, vetämään pois synkistä maailmoista. Olisi pitänyt poistua tilanteesta, siirtyä eri huoneeseen, vaihtaa ympäristöä ja yrittää jatkaa. Nyt jäin samaan olotilaan jumiin moneksi tunniksi.