Kirjoittaja Aihe: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys  (Luettu 3845 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Aivina

  • Viestejä: 204
    • Profiili
Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« : Heinäkuu 02, 2016, 20:44 »
Ei ehkä välttämättä paras tapa muotoilla tätä asiaa tuo otsikointini, mutta en nyt tähän hätään parempaakaan keksinyt.

Tämä ilmiö on ollut mulla esillä miltei kaikkien trippien jälkeen. Varsinkin niiden hyvien. Rankempien trippien jälkimainingit on yleensä olleet helpottuneempia, mutta positiivisten ja lempeiden trippien jälkeen seuraavana päivänä iskee outo alakulo.

Nyt oli päässyt käymään niin, että oli tullut kuluneeksi kolme ja puoli vuotta edellisestä psykedeelikokemuksestani. Odotin ja jännitin trippiä aika paljon etukäteen enkä osannut juurikaan ennakoidaz mitä on tulossa. Vähän jännitti se, pursuaako kaikki viimeaikaiset huolet ja stressit niskaan, sillä olen ajoittain tehnyt töitä ihan liikaa ja antanut itselleni liian vähän aikaa levätä ja nollautua.

No, toisin kävi. Trippi oli todella maanläheinen, valoisa ja lämmin. Koin voimakkaita hyväksynnän ja rakkauden tunteita itseäni ja ympäristöäni kohtaan. Trippi oli monilta osin suorastaan hengellinen, sillä tavalla millä minä hengellisyyden käsitän.

Seuraavan päivän aamuna oli vähän pöllämystynyt olo ja sen jälkeen vähitellen oloon hiipi alakulo, surumielisyys ja outo tyhjyyden tuntu. Voimakkaista kokemuksista arkeen laskeutuminen ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin.

Onko muilla tällaisia tuntemuksia ja miten niiden kanssa toimitaan? Tuntuu, että olen yhtäkkiä yllättävän hukassa tällaisten asioiden kanssa, kun edellisistä psykedeelikokemuksista on niin pitkä aika, että en oikein enää muista, miten nämä toimii.

Poissa Avalon

  • Viestejä: 412
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #1 : Heinäkuu 06, 2016, 19:12 »
Vastaavia fiiliksiä on ollut, niin psykedeelien kuin muiden kokonaisvaltaisten ja onnellisten kokemusten parissa. Pitäisin jotenkin tavanomaisena, että normaalitilasta poikkeavien, erityisten (huippu)kokemusten jälkeen laskeutuminen arkeen voi olla hieman tyhjää. Tämä toistuu itselläni erityisesti erilaisten tapahtumien jälkeen, joissa on saanut monta päivää elää jatkuvassa ihmiskontaktissa touhuten.

Itse olen yrittänyt ottaa tuon olon yhtenä tripin kasvamiskohtana: sain hetkeksi täyttää pään täysin poikkeuksellisilla, rakkaudellisilla ja ihmeellisillä tunteilla, jotka tulevat jossain määrin riippumatta omasta vaivannäöstäni. Kun niiden vaikutus loppuu, on hyvä kokea tuon kaltaisia alakulon tunteita ja miettiä, mitä elämällään haluaa tehdä. Luulisin, että tuollainen alakulo on hyvin tarpeellinen tunne juuri oman elämänsä pohdinnan ja rakentamista varten.
Nyt tehtävänä olisi sitten pohtia, mikä tuo nautintoa, merkityksellisyyttä ja täyttymystä selväpäisessä arjessa. Jos sisällä on tyhjää, millä sitä mielekkäästi, rakentavasti ja terveellisesti täyttäisi?

Akuuttina lääkityksenä vaivaan olen käyttänyt ihmisten läheisyyteen hakeutumista ja mielekkäitä (liikunta)harrastuksia, ne kun monesti ovat niitä asioita, mitä elämääni yritän saada. Myös tekemättömien kotitöiden ja muiden askareiden hoitaminen on joskus ollut hyväksi. Harvoja toisaalta mielen haasteet, joihin nämä temput eivät pure.
Psykoosi se siellä vain surisee.

Poissa Kerrostaloshamaani

  • Viestejä: 4
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #2 : Heinäkuu 24, 2016, 23:05 »
Omasta kokemuksesta ainakin sanon että tyytyväisyys ei saisi riippua huumeaineista tulevaan pilveen tai semmoinen tyhjän tunne/surumielisyys on taattu. Psykedeelejä vain parantamiseen tai syvemmälle katsomiseen... ja voi johtua paljon muistakin tekijöistä, elämässä ylipäätänsäkin olen huomannut että suurin osa sairauksista ja vaivoista johtuu henkisistä (tunteellisista) lukoista joita ei ole selvitetty, ja sitten kun ne raukeaa niin myös nämä fyysiset sairaudet kaikkoavat... eli ilman tai ulkoisten aineiden kanssa vaan selvittää mitä haluaa elämässä ja elää sen mukaan 100% niin jo alkaa solut muuttumaan! Kevyempi ruokavalio ja hengityksen parantaminen  on auttanut itseäni myös paljon. Oireet jotka itselläni on kaikkoavat pikkuhiljaa näillä keinoin. Hidasta se on, prkl...
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 24, 2016, 23:12 kirjoittanut Kerrostaloshamaani »

Poissa Aivina

  • Viestejä: 204
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #3 : Heinäkuu 25, 2016, 15:34 »
Tyytyväisyyteni ei ole koskaan riippunut huumaussineiden vaikutuksesta. Vertaisin tuota tripin jälkeistä alakuloisuutta ennemminkin siihen, että jos on ollut vaikka viikon lomalla josssin aurinkoisessa paikassa ja tehnyt kaikkia kivoja asioita siellä, niin kotiin palaaminen on yleensä vähän haikeaa.
Mulle pitkän ajan jälkeen trippaaminen oli kuin palaamista jonnekin paikkaan, jonne en edes tiennyt kaipaavani ennen kuin olin siellä. Paluuta juurille, paluuta stressin pyörteissä kadonneen lapsekkaan naurun äärelle. Muistutus monesta tärkeästä asiasta.

Nyt useampi viikko myöhemmin ymmärrän kyllä voimakkaiden kokemusten jälkeisen haikeuden ihan täysin. Se on vain luonnollinen osa tätä elämän vuoristorataa. Aina ei voi olla sellaista kuin elämän hienoimpina hetkinä, mutta kun niistä laskeutuu takaisin maanpinnalle, niin yleensä sitä kuitenkin tuo mukanaan jotain muutakin kuin muistikuvia vääntyilevistä kasveista ja jännistä väreistä.

Trippien opetukset tuntuu monesti vaan itselläni menevän niin, että ne sisäistää vasta jonkin ajan kuluttua itse kokemuksesta. Heti kun lentokoneen laskeutumistelineet osuu maahan, ei osaa varsinaisesti sanoa itse reissusta vielä mitään. Eikä vielä sittenkään, kun on läväyttänyt sen sikinsokin pakatun matkalaukkunsa keskelle huonetta purkamista varten.

Poissa Kerrostaloshamaani

  • Viestejä: 4
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #4 : Heinäkuu 27, 2016, 15:22 »
Niin teki mieli jo poistaa edellinen viestini kuulosti sen verran hassulta ja asiaankuulumattomalta (vaikka ehkä olikin totta). Elämä tosiaan on semmosta vuoristorataa ja pitää navigoida vaikka minkälaisissa viidakoissa joskus, oma pääni on levinnyt useaan kertaan seuratessa mitä maailmassa tapahtuu ja sitten on pitänyt taas ymmärtää että antaa sen pyöriä ja pitää oma rauha.

Poissa Diogenes

  • Viestejä: 52
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #5 : Syyskuu 02, 2016, 21:02 »
Ei ehkä välttämättä paras tapa muotoilla tätä asiaa tuo otsikointini, mutta en nyt tähän hätään parempaakaan keksinyt.

Tämä ilmiö on ollut mulla esillä miltei kaikkien trippien jälkeen. Varsinkin niiden hyvien. Rankempien trippien jälkimainingit on yleensä olleet helpottuneempia, mutta positiivisten ja lempeiden trippien jälkeen seuraavana päivänä iskee outo alakulo.

Nyt oli päässyt käymään niin, että oli tullut kuluneeksi kolme ja puoli vuotta edellisestä psykedeelikokemuksestani. Odotin ja jännitin trippiä aika paljon etukäteen enkä osannut juurikaan ennakoidaz mitä on tulossa. Vähän jännitti se, pursuaako kaikki viimeaikaiset huolet ja stressit niskaan, sillä olen ajoittain tehnyt töitä ihan liikaa ja antanut itselleni liian vähän aikaa levätä ja nollautua.

No, toisin kävi. Trippi oli todella maanläheinen, valoisa ja lämmin. Koin voimakkaita hyväksynnän ja rakkauden tunteita itseäni ja ympäristöäni kohtaan. Trippi oli monilta osin suorastaan hengellinen, sillä tavalla millä minä hengellisyyden käsitän.

Seuraavan päivän aamuna oli vähän pöllämystynyt olo ja sen jälkeen vähitellen oloon hiipi alakulo, surumielisyys ja outo tyhjyyden tuntu. Voimakkaista kokemuksista arkeen laskeutuminen ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin.

Onko muilla tällaisia tuntemuksia ja miten niiden kanssa toimitaan? Tuntuu, että olen yhtäkkiä yllättävän hukassa tällaisten asioiden kanssa, kun edellisistä psykedeelikokemuksista on niin pitkä aika, että en oikein enää muista, miten nämä toimii.

Noin viikko sitten söin sieniä 3 grammaa (kanta Z-strain, aivan käsittämättömän vahvaa - en ole koskaan syönyt näin vahvaa, voitti jopa puhtaan LSD:n mitä vuosi sitten koin) joka kokemuksellisesti vastasi vähintään 5-6g trippiä. Matka oli hyvin maanläheinen, vahvisti aiemmin ymmärtämiäni asioita, oli syvästi henkinen ja kaiken kaikkiaan ehkä tärkein trippi elämässäni ensimmäisen jälkeen. Olo oli syvästi levollinen koko matkan ajan, jotenkin kaikki negatiivisetkin kokemukset kuuluivat koko palettiin ja ilman niitä trippi olisi jäänyt jotenkin vajaaksi. Set&setting olivat kaikin puolin erinomaisia, olin päässyt vasta mielenrauhaan eräästä asiasta joka vaivasi ennen trippiä, jonka takia siirsin koko trippiä että sain asian käsiteltyä.

Seuraavana päivänä koin haikeutta, surumielisyyttä ja kaikkea varjosti sellainen melankolinen jälkiolo. Luulen että se mitä tulee psykoaktiivisiin päihteisiin, on että kaikki vähentävät serotoniini ja/tai dopamiini ja/tai norepherdiiniä aivoissa

Ihmisen keho toimii synergiassa mielen ja sosiaalisen settingin kanssa, joka tarkoittaa sitä että esim. ramppikuumetta kokevan syyt ovat sosiaalisia, eli hän kokee pelkoa siitä että muut ihmiset hylkäisivät hänet esiintymiseen liittyvistä syistä, mistä tämä kokee psykologista stressiä mikä lisää tämän stressihormonien eritystä, mikä taas vahvistaa psykologista kokemusta ramppikuumeesta, ja siinä syntyy ikään kuin psykologisten, sosiaalisten ja fyysisten maailmojen yhteisreaktio joissa on hankalaa enää määrittää oliko se muna, kana, jotain siinä välissä tai toisella puolen koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Sen takia psykologisia, sosiaalisia ja fyysisiä seikkoja ei voi eriyttää ihmisen kokonaisuudesta. Muuttamalla yhtä tekijää voidaan muuttaa muiden vaikutusta (esim. liikunta lisää endorfiinien, eli kehon luontaisten opiaattien määrää kehossa. On jopa teorisoitu, että ihmiset jotka eivät koe "runner's high"ta eli toisin sanoen mielihyvää liikunnasta, omaavat puutteelliset toimivat opiaattireseptorit) mikä kokonaisuudessaan tarkoittaa sitä, että joskus on hyvä vaan tuntea melankoliaa, koska kaikki asiat mitä ikinä onkaan tapahtunut ovat johtaneet tähän tunteeseen. Sekin menee ohi enemmin tai myöhemmin. Ilman mustaa meillä ei olisi valkoista, toisin sanoen ilman negatiivisten tunteiden tuomaa kokonaisuutta me ei voitaisi ymmärtää posiitivisia tunteita, vaan me kyllästyttäisiin niihin koska ihmisen taipumuksena on vaan jatkuvasti kokea parempaa ja saavuttaa enemmän. Moniko sun asia on sellainen, mitä halusit joskus enemmän kuin ikinä, ja kun sen sait olit silti tyytymätön?

Varmaan jokainen on huomannut, että kun me saadaan mitä halutaan niin me halutaan vaan lisää ja uutta, ja se mitä saatiin muuttuu ennakkokäsitykseksi ja meillä on vaan taas enemmän menetettävää.

Poissa JPR

  • Viestejä: 53
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #6 : Elokuu 17, 2018, 07:49 »
Vanha aihe, mutta vastaanpa kuitenkin:

Lähden katsomaan tätä asiaa hengellisemmältä puolelta. Katsoisin, että tripillä ihminen matkaa alitajuntaan jota voisi myös sieluksi kutsua. Normaalisti ihmiset elävät koko elämänsä erilaisten rajoitusten, odotusten, käskyjen ja lakien yms. sekamelskassa, tripillä pääset eroon kaikista näistä. Taasen kun trippi on ohi, tulee surumielinen/alakuloinen olo koska lähdet jälleen erkaantumaan sielustasi ja aika, ajatukset sekä muut rajoitteet alkavat taas hallita elämääsi. Meditointi ja tietoinen läsnäolo ovat asioita, jotka pikkuhiljaa auttavat pääsemään sieluun myös ilman sieniä.
En usko ihmeisiin, vaan oletan niiden tapahtuvan.

Poissa homit

  • Luotettava tunnistaja
  • Viestejä: 54
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #7 : Syyskuu 22, 2018, 19:24 »
En nyt muista, olenko kirjoittanut tästä forumille aiemmin, mutta tuli mieleen jatkaa keskustelua tästä aiheesta. Sori jos tulee toistoa aiemmasta.

Aiheen vastauksissa on puhuttu paljon henkisyydestä ja siitä, miten psykedeelikokemus itsessään jättää mieleen avoimia kysymyksiä tai kaipuuta tripille ja luo sitä kautta surumielisyyttä. Minulla on kokemuksia, jotka yhdistän suoremmin sienien fysiologisiin vaikutuksiin ja niiden seurauksiin aivokemiassa. En muista koskaan olleeni surumielinen seuraavana päivänä sienien syönnin jälkeen - sen sijaan vaivun herkästi masennukseen välittömästi laskuissa.

Minulla on noin yleisestikin ottaen diagnosoituna sekamuotoinen masennus- ja ahdistushäiriö, ja epäilen tuntemuksieni perusteella, että sienet saattavat laukaista jollakin mekanismilla suoraan tuota masennuspuolta. Onko se sitten serotoniinijärjestelmän sorkkiminen tai jokin muu aivokemian tasapainon järkkyminen, en tiedä. Tripin jälkeinen, välittömästi nouseva masennus ei edes tapahdu luotettavasti joka kerta, mutta siihen vaikuttanevat lukemattomat muutkin syyt. Joka tapauksessa kyse on siis todella _masennuksesta_, joka pysäyttää kaiken normaalin tuntemisen ja tuhoaa maailmankuvasta hyvät asiat. Ei siis mistään epämääräisestä alakulosta tai surumielisyydestä, niidenkään merkitystä väheksymättä.

Olen sellainen luonne, että yleisesti ottaen käytän lääkkeitä vain tarpeeseen, mutta olen oppinut, että henkisen puolen oirehdinta on usein niin vakavaa, että lähden lääkitsemään sitä kohtalaisen herkästi. Ahdistusoireita joudun aika usein helpottamaan rauhoittavilla, muuten vajoaisin nopeasti tilaan, jossa masennuksen ja ahdistuksen vuorottelu lamaa minut kokonaan aiheuttaen tuskaisia ja itsetuhoisia tuntemuksia. Ns. normaalitapauksissa rauhoittavista on hyötyä vaihtelevasti, joskus ne pysäyttävät alkavan paskan vaiheen kokonaan, joskus ne vain lievittävät pahinta oloa jättäen kuitenkin "olot" päälle vielä jossain määrin.

Sienten jälkeiseen masennukseen bentsot tuntuvat kuitenkin tepsivän aivan järjettömällä intensiteetillä. Jos laskuissa tulee masennus esiin, siihen otettu rauhoittava kääntää tilanteen aivan päälaelleen. Kunhan nappi alkaa vaikuttamaan, niin yhtäkkiä kaikki on täynnä mahdollisuuksia ja velatkin muuttuvat saataviksi. Tunteettomuus ja tyhjyys korvautuu onnella ja täyttymyksellä - ja nämä eivät ole mitään rauhoittavien normaalivaikutuksia. Normaalisti lääkkeet eivät tuo onnea, vaan korkeintaan torjuvat pahimman ahdistuksen.

En suosittele kenellekään yleisesti ottaen masennuksen lääkitsemistä bentsoilla, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan, jos jollakulla toisella on samanlaisia tripin jälkeisen masennuksen ylösalaisin kääntäviä kokemuksia. Rauhoittavista tai muista asioista.
Tähtitaivaan alla värjyn tuijotellen kuiluun sen
Häämöttääkö jossain tieto suuremmasta, usko en

Poissa Ideakonsultti

  • Viestejä: 43
    • Profiili
Vs: Psykedeelikokemuksen jälkeinen surumielisyys
« Vastaus #8 : Lokakuu 06, 2018, 10:11 »
Mulla oli aamulla pientä alakuloa mutta se on nyt alkanut väistyä. En tiedä vaikuttiko aikainen metsäretki siihen kun sai rauhassa mennä ja samalla onnistui löytämään ihan ruokasieniä joista tänään kastikkeen saa.
"As I walk through the valley of the shadow of death
I take a look at my life and realize there's nothin' left"