Kirjoittaja Aihe: Kyseenalaiset sienet  (Luettu 3907 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kangsteri

  • Viestejä: 18
    • Profiili
Kyseenalaiset sienet
« : Marraskuu 15, 2015, 17:42 »
Tein lisätutkimusta kyseenalasista sienistä, ristiriitasista merkinnöistä ja kertomuksista. Käsittääkseni näistä ei mikään pitäis ihan hengenvaarallinen olla? Kuhan on varma että se on mitä luulee...
Etelämmässä tehdyissä tutkimuksissakin missä ei psilosybiinejä löytyny, on kuitenkin mainittu että raportit monen toimivuudesta on tullu nimenomaan tosi pohjosesta!
Voi myös olla että niissä toimiva aine ei ole edes psilosybiini vaan joku muu. Siitä lisäsin myös lainauksia ja omia johtopäätelmiä täältä, koskien serotoniinia.
Tämä viesti on tarkotettu lähinnä edistyneemmille harrastajille. Yleensä nyrkkisääntö tunnistelussa on että noin 3 lajiketta on hyvä opetella vuodessa. Sekin edellyttää että niitä kanssa löytää.
Eli SOMA:sta poimittuja muutama, mihin oon tehny pari lisäystä. Ja lisäksi parissakin tutkimuksessa, muissa sekalaisissa lähteissä ja foorumeissa mainittuja:

Madonlakit joissa ei todistetusti ole ainakaan psilosybiiniä, mutta viitteitä käytöstä on. Kannattaa kokeilla tehdä hattuun vaikka pieni ruhje ja odotella hetki sinistymistä / mustelmoitumista.

Lantamadonlakki (Psilocybe coprophila):
Coprophila tarkoittaa lantaa rakastava. Lantamadonlakki on yleinen lehmien, lampaiden ja härkien laidunmailla. Lakki 1-3cm ja puolikuulanmuotoinen, ruskeansävyinen, jalka 2-5 cm. Annostus 15-100g (50-200 kpl) tuoreita sieniä (ei kestä säilömistä). Tämän toimivuudesta on viitteitä useammassakin epävirallisessa lähteessä.

Tummamadonlakki (Deconica montana):
Lakki 0,5-2cm, puolipallomainen, kupera, tahmea, limainen, kosteusmuuntuva, kosteana läpisäteinen. Punaruskea ja varsin litteä, kuivuessaan vaaleanruskea. Sienen jalka on vaalean punaruskea, latva jauheinen, 1-4cm pitkä ja 1-2mm paksu. Reunassa ei suojusjätteitä. Heltat tasatyviset. Heltta on leveä, roikkuva, vaalean harmaanruskea, sitten vanhetessaan ruskeanmusta tai purppuranruskea. Itiöt 6-9x5-6x4-5µm, hieman sunnikkaan muotoisia, soikeita. Itiöprintti tumman harmaanruskea. Sieni kasvaa yleisenä koko Suomessa Lappiin tuntureille saakka. Matalassa sammalikossa, ojanpenkoilla ja hiekkapitoisessa maassa. Kesästä syksyyn, joskus keväällä. Sen lähisukulaiset P. muscorum ja P. bullacea tunnetaan myös Suomessa. Annostus kuulemma 5-30g (pienen koon takia 40-200kpl).

Rikkamadonlakki (Psilocybe inquilina):
Lakki 0,5-2cm, kupera, laakeneva, usein matala keskuskohouma, hygrofaani, kosteana hieman tahmea, läpisäteinen, ja harmaanruskea, kuivana nahanruskea tai kellanvalkoinen, reunassa useimmiten valkeita suojusjätteitä. Heltat tasatyviset, aluksi vaaleat, siten harmaanruskeat, terä vaalea. Jalka 2-5cm pitkä, 1-2mm paksu, vaalea, valkosäikeinen, tyvestä rusehtava. Itiöt 6-9x4,5-6x3,5-4,5µm, soikeita tai edestäpäin hieman päärynämäisiä. Ruohonkorsilla, sahausjätteillä, hyvin lahonneella puulla, joskus vanhalla lannalla tai lahoavilla kangasjätteillä. Kesästä syksyyn. Melko yleinen.

Rahkamadonlakki (Psilocybe atrobrunnea):
Tämän toimimattomuudesta ja toimivuudesta on ristiriitaisia mainintoja! Wikipedia sanoo että ei sisällä psilosybiinia, mutta jotkut kertomukset ja tutkimukset taas kertovat päinvastaista. Saattaa johtua alueellisista eroista.

Juurtomadonlakki (Psilocybe merdaria):
Lakki 1-3cm, kupera - laakeneva, tahmea, ei läpisäteinen, kellanvalkea tai vaalean kellanruskea, reunassa nuorena valkeita suojusjätteitä. Heltat tasatyviset, aluksi vaaleat, sitten ruskeanmustat, terä valkoinen. jalka 3- 10cm pitkä, 2-5mm paksu, vaalea, useimmiten juurehtiva, siinä säikeinen rengasmainen vyöhyke. Itiöt 9-15 x 6-9µm, munanmuotoisia, hieman kulmikkaita. Useimmiten lannalla, mutta myös komposteilla, lannoitetussa puutarhamullassa ym. Alkukesästä syksyyn. Melko yleinen.

Sittamadonlakki (Psilocybe subcoprophila):
Lakki 0,5-1cm, puolipallomainen, kupera, limainen, kosteusmuuntuva, kosteana läpisäteinen, harmaanruskea tai punaruskea, kuivana kellanruskea. Reunassa nuorena valkeita suojusjätteitä. heltat tasatyviset, aluksi harmaanruskeat, sitten ruskeanmustat, terä valkoinen. Jalka 1-3cm pitkä, 1-2mm paksu, vaalea, latva jauheinen. itiöt 12-20x7-12µm, leveän soikeita. Lannalla. Alkukesästä syksyyn. Melko harvinainen. Lannalla kasvaa myös lantamadonlakki P. coprophila, mutta sen itiöt ovat pienemmät 11-15x7-9µm, munanmuotoiset, hieman kulmikkaat.

Metsämadonlakki (Psilocybe rhombispora):
Lakki 0,5-1,5cm, aluksi kartiomainen, kellomainen, sitten kupera, usein matala keskuskohouma, kosteusmuuntuva, kosteana hieman tahmea tai limainen, läpisäteinen, harmaanruskea tai punaruskea, kuivana vaaleneva. Reunassa valkoisia, hahtuvaisia suojusjätteitä. Heltat tasatyviset, lyhytjohteiset, aluksi harmaanruskeat, sitten ruskeanmustat tai purppuranruskeat, terä valkoinen. Jalka 3-5cm pitkä, 1-2mm paksu, vaalean rusehtava, valkosäikeinen. Itiöt 6-9x4-6x4-4,5µm, toiselta sivulta nähtynä soikeita, edestäpäin suunnikkaan muotoisia. Havumetsien sammalikossa ja karikkeella. Syksyllä. Melko harvinainen.

Valkomustesieni (Coprinellus niveus):
Lakki 0,2-4cm, korkeahko, jalka lyhyt, hutero ja karvaisa. Viihtyy tuoreessa lannassa. Annostus noin 50g tuoreina. Muut mustesienet, kuten C. patouillardii ja C. narcoticus ovat samantapaisia.
Saattaa olla että sen kanssa pitää nauttia myös alkoholia koska esimerkiksi: Harmaamustesieni (Coprinopsis atramentaria) taas on nuorena hyvä ruokasieni ilman esikäsittelyä. Mutta yhdessä alkoholin kanssa se aiheuttaa 15 min- 2 tunnin viiveellä antabusreaktion kaltaiset oireet (mm. kasvojen punoitus, pahoinvointi ja sydämentykytys). Oireet häviävät yleensä 2 - 4 tunnin kuluessa, ja lievissä reaktioissa yleensä oireenmukainen kotihoito riittää.

Isokarvaslakki (Gymnopilus junonius):
Karvaslakit voivat olla punaisia tai keltaisia. Ne ovat leveälakkisia ja kitkeriä. 19 lajista on kuudesta löydetty psilosybiiniä. Ainakin kullankeltainen Gymnopilus junonius pitäisi olla hallusinogeeni. Kitkerän maun takia siitä on syytä valmistaa pillereitä.

Kalvashaprakas (Psathyrella candolleana):
Kupera tai laakealakkinen ruskea tai vaalea sienilaji. Lakin reunassa on usein suojusjätettä. Sienen heltat ovat aluksi valkoiset ja vanhemmiten harmaan- tai ruskeanvioletit ja lopulta ruskeanmustat. Sienen jalka on valkoinen. Sieni on syötävä. Se kasvaa laholla lehtipuulla tai kosteilla paikoilla yleisenä. Ei todistetusti ainakaan psilosybiiniä. Kannattaa kokeilla sinistymistä.

Koivulahorusokas (Pluteus cervinus syn. P. Atricapillus):
Kupera ruskea tai ruskeanmusta lahorusokaslaji. Sen jalka on valkoinen. Sienen heltat ovat nuorilla sienillä valkoiset ja vanhemmiten punertavat. Lahorusokas ei ole yleensä ruokasieni mutta tämä kelpaa hyvin syötäväksi. Se kasvaa yleisenä laholla lehtipuulla koko Suomessa.
Lahorusokkaita ei pidetä ruokasieneksi kelpaavana. Syyksi yleensä mainitaan vaan että jotkut lahorusokkaat sisältävät hermoston toimintaa väliaikaisesti häiritseviä hermomyrkkyjä: psilosybiiniä ja psilosiinia. Muista myrkyistä ei lahorusokkailla ole mainintaa. Ryppylahorusokas (Pluteus plautus) saattaa olla myrkyllinen!
Isorusokas (Entoloma sinuatum vanh. Entoloma eulividum): on hyvin myrkyllinen paksu ja tanakka sieni, joka muistuttaa syötävää jauhosientä, härmämalikkaa ja valkoisia valmuskoja. Isorusokas on ulkomailla aiheuttanut kuolemantapauksia. Sieni on nuorena kellanharmaa, myöhemmin harmahtava. Se on Suomessa harvinainen, Varsinais-Suomen lehdoissa viihtyvä laji.

Eviran mukaan myös muut rusokkaat ovat myrkyllisiä joten sienestäjän kannattaa välttää tätä sienten ryhmää. Vanhempi ”Myrkky sieni opas” taas mainitsee myös Rusakkaiden vaarallisimmiksi aineiksi juuri samat mahdolliset vahvat aistinkiihdykkeet kuin lahorusokkailla...

Harmaakirjoheltta (Panaeolus sphinctrinus):
Lakki 1,5-4 cm leveä ja lähimain yhtä korkea, tummanharmaa. Heltta: harmaanmustaraitainen jalka 2-5 mm paksu. Haju mieto ja maku epämiellyttävä. Viihtyy lannassa ja lannoitetussa maassa.
Annos kuulemma noin 200 sientä.

Nurmikirjoheltta (Panaeolus foenisecii):
Tämän toimimattomuudesta ja toimivuudesta on ristiriitaisia mainintoja! Wikipedia sanoo että ei sisällä psilosybiinia, mutta jotkut kertomukset ja tutkimukset taas kertovat päinvastaista. Saattaa johtua alueellisista eroista.

Lantakirjoheltta (Panaeolus fimicola):
Se on laajalti levinnyt mutta havoin tunnistettu. JOSKUS sisältää pieniä määriä psilosybiiniä.
Hattu: 1-4cm, Sileä ja kellomainen, kuperasta tylppään. Väri likaisen harmahtavasta mustanruskeaan, usein punertavia tai pähkinäisiä sävyjä. Kuivuessaan vaaleanharmaasta kellertävään, ohuella ruskealla reunuksella. Kosteana reunat hieman juovaiset. Nahka ohut ja harmahtava.
Heltta: Ulkoneva ja melko tiheässä tyvestä. Nuorena harmaa ja muuttuu kirjavaksi, tummentuu mustaan vanhetessaan, reunat pysyvät valkeana.
Itiöt: Mustaharmaita.
Jalka: 4-10cm x 1-3mm. Sileä, yhtäläinen, hoikka ja hieman tyvestä laajeneva. Ontto ja hauras. Väri likaisen valkoisesta saviseen muuttuen ruskehtavaksi tyvestä ikääntyessään. Yläpäästä valkoinen.
Maku ja haju: Ei erottuvia.

Tummakirjoheltta (Panaeolus ater):
Katso Lantakirjoheltta (Panaeolus fimicola) ^

Kalvashaprakas (Psathyrella candolleana):
Kupera tai laakealakkinen ruskea tai vaalea sienilaji. Lakin reunassa on usein suojusjätettä. Sienen heltat ovat aluksi valkoiset ja vanhemmiten harmaan- tai ruskeanvioletit ja lopulta ruskeanmustat. Sienen jalka on valkoinen. Sieni on syötävä. Se kasvaa laholla lehtipuulla tai kosteilla paikoilla yleisenä.

Kangaskärpässieni (Amanita porphyria):
On ruskehtavanharmaa, lievästi myrkyllinen sieni. Se saattaa kypsentämättömänä aiheuttaa oireita, esimerkiksi ruoansulatuselimistön ärsyyntymistä. Tiedot myrkyistä on pitkälti samat kuin mitä on todettu Keltakärpässienestä. Kangaskärpässienen ei tiedetä aiheuttaneen Suomessa myrkytyksiä, koska se poikkeaa ulkonäöltään suosituista ruokasienistä. Kangaskärpässientä muistuttaa ulkonäöltä hieman esimerkiksi Rusokärpässieni.
Ulkonäkö: Lakin halkaisija on tavallisimmin 4–10cm. Kangaskärpässienen lakki on nuorena kellomainen ja vanhana laakea, väritykseltään ruskean- tai violetinharmaa. Kostealla säällä tahmea ja pinnassa joko muutamia vaihtelevan kokoisia harmaita täpliä / suojuksen jätteitä, tai (ehkä useimmiten) ne puuttuvat. Lakin pinta heikosti säteittäisviiruinen, reuna uurteeton. Heltat ovat valkoiset, irtotyviset ja tiheässä. Eivätkä kosketa jalan latvaa. Tyypillinen tuntomerkki on rengas, joka on selkeästi tummahko, lakin pintakelmun värinen. Malto on valkoista ja mietoa. Haju kuin raa-an perunan ja maku mieto. Itiöpöly on valkoista.
Jalka on hoikka (pituus 5–12cm, paksuus 1–1,5cm), tyveltään mukulamainen. Jalka on aluksi vaalea, heikosti harmahtava ja vanhana punasinertävän harmaa. Jalan mukulamaisen tyven yläreunassa usein teräväreunainen jäte poisrevenneestä tupesta. Rengas on aluksi vaalea, muun jalan värinen. Mutta tummuu vanhemmiten miltei mustaksi ja kuivuu vasten jalan pintaa (ja voi joskus kokonaan hävitäkin). Tyvituppi on harmahtava ja usein epäselvä.
Levinneisyys: Eteläisissä osissa Suomea sieni on yleinen; Pohjois-Suomessa sitä on etenkin kuivissa havupuita kasvavissa ja mäntyvaltaisissa kangasmetsissä. Sekä tunturikoivikoissa mäntyjen lähellä. Kasvuaika koko syksy.
Ainakin Mauri Korhosen ja Kalevi Pohjolan ”Myrkky sieni opas” (Ruotsiksi myös ”Hand ledning i gift svampar”, valtion painama ja metsäopetuksenosaston / ammattikasvatushallituksen kustantama, vuodelta -77), mainittiin erikseen myrkkyjen vaikuttavista aineista. Ja se sanoo näin: ”Myrkyllinen kuten punakärpässieni. Vaatimattoman värisenä, laikuttomana ja renkaattomana sitä ei hevin kärpässieneksi tunnista – joten on syytä olla valpas”.

Keltakärpässieni (Amanita citrina):
On kantasieniin kuuluva sieni, jota tavataan ainakin eteläisimmissä osassa Suomea elokuun alusta lokakuulle. Lakki on 5-10cm leveä, vaaleankeltainen / kellanvalkoinen (harvoin valkoinen), hivenen vihertävävivahteinen. Kostealla säällä tahmeahko. Pinnassa isoja valkeahkoja suojuksen jätteitä, usein suurina epäsäännöllisinä karttamaisina laikkuina. Suojakalvon jäämät on nuorilla sienillä kellanvalkoisia, vanhemmilla sienillä ruskehtavia.
Jalka on lakkia vaaleampi ja kauttaaltaan kellanvalkea. Siinä on ohut riippuva kalvomainen rengas, joka on usein hienokseltaan pystyuurteinen. Suuri tyvimukula / paksumaltoinen tuppi. Pallomaisen tyvipaksunnoksen yläosa teräväsärmäinen kohdasta, mistä suojus on revennyt irti sienen kasvaessa.
Heltat ovat valkoiset eikä kosketa jalan latvaa. Malto on valkoista. Haju on kuin raa-an perunan ja maku mieto. Itiöpöly on valkoista. Sitä kasvaa sekä pihoilla että metsissä. Etelä-Suomessa paikoitellen jopa yleinen.
Keltakärpässieni on lievästi myrkyllinen. Sen myrkyllisyyden laatu ja voimakkuus ovat rinnastettu punakärpässieneen, mutta ovat erittäin puutteellisesti tunnettuja. Samoin ryöppäämisen vaikutus myrkyn (tai myrkkyjen) häviämiseen itiöemistä. Siitä on eristetty ainakin bufoteniinia*. Keltakärpässieni ei kelpaa ravinnoksi.
Ainakin Mauri Korhosen ja Kalevi Pohjolan ”Myrkky sieni opas” (Ruotsiksi myös ”Hand ledning i gift svampar”, valtion painama ja metsäopetuksenosaston / ammattikasvatushallituksen kustantama, vuodelta -77), mainittiin erikseen myrkkyjen vaikuttavista aineista. Ja se sanoo näin: ”Myrkyllinen kuten punakärpässieni. Lajia luullaan usein valkokärpässieneksi, etenkin kun sieni on vaaleaksi haalistunut ja pintalaikut puuttuvat”. Tulee siis olla ehdottoman varma tunnistuksesta. Ja myös Valkokärpässienen (Amanita virosa) tunnistuksesta.

* Bufoteniini (5-HO-DMT, C12H16N2O)on tryptamiini, joka on sukua välittäjäaine serotoniinille. Se on alkaloidi, jota esiintyy useissa kasveissa, mutta alun perin se eristettiin koloradonkonnasta (Bufo alvarius), josta tämä hallusinogeeninen yhdiste on saanut nimensä. Kuulemma Nurmikirjoheltta sisältäisi kanssa serotoniinia ja 5-HTP:tä eikä psilosybiinia. Asiaa ei ole tutkittu ilmeisesti tarkemmin.
Serotoniini on siis suolen valmistama välittäjäaine. Serotoniini vaikuttaa mielialaan ja sen vajaus voi ilmetä alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä. Serotoniinin puute voi aiheuttaa myös impulsiivista ja väkivaltaista käytöstä. Koska serotoniini on pimeähormoni melatoniinin esiaste, sen puute vaikuttaa jossain määrin myös nukkumiseen. Serotoniini säätelee ihmisen ruoka- ja seksihaluja: serotoniinin puute voi aiheuttaa ruokahalun ja makeanhimon lisääntymistä. Elimistön liika serotoniinipitoisuus vähentää puolestaan seksuaalista halukkuutta ja kykyä seksuaaliseen nautintoon.
Kemialliselta rakenteeltaan serotoniini on tryptamiini kuten monet psykotrooppiset aineet (psilosybiini ja DMT). Tryptamiini esimerkiksi nostaa verenpainetta ja aiheuttaa ruokamyrkytyksen.
Tryptamiinin kemiallisesti valmistettavia lukemattomia johdannaisia ja sukulaisaineita käytetään kuitenkin niin sanottuina design-huumeina. (Hyvän ja pahan olon raja on aina ollut häilyvä :D) Myös luonnosta löytyviä tryptamiineja, kuten useissa sienilajeissa esiintyvää psilosybiiniä voidaan käyttää päihtymistarkoitukseen.
Serotoniini jouduttaa myös suolen liikkeitä. Serotoniinireseptorien stimulaatio ruokatorven ja suoliston tasolla aiheuttaa kakomis- ja ulostusrefleksejä.
Mikä taas viittaa myös muihin tunnistamattomiin sienimyrkkyihin, jotka nimenomaan ärsyttää vatsaa ja nielua. Muita erityisesti vatsaa ja nielua ärsyttäviä myrkkysieniin luettuja on paljon ja niiden myrkky on tunnistamatta. (http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo91680.pdf) Näistä erityisesti potentiaalinen on seuraava:

Kevätrusokas (Entoloma vernum tai Rhodophyllus aprilis):
Suomessa kasvava helttasieni. Lakki 2-6cm, vaalean harmaanruskea ja säteittäissäikeinen. Kuivana vaaleasäikeinen. Keskeltä terävähuippuisesti koholla. Itiöemä on noin 5 cm korkea. Heltat leveät, punertavat ja irtotyviset. Jalka on hieman lakkia vaaleampi ja pitkittäissäikeinen. Ohut ja korkeahko, paksuus noin 5mm ja pituus noin 4-5cm. Tuoksu ja maku ovat miedot. Malto haurasta. Itiöpöly vaalean punertavaa
Laji kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa yleisenä eteläpainotteisisti avoimilla paikoilla. Nurmikoilla, pihapiireissä, niityillä / kedoilla, metsän- ja tienvarsilla. Laji on siis kevätlaji! Itiöemät ilmestyvät tavallisimmin toukokuussa. Lajia kasvaa ympäri maailmaa, esimerkiksi Pohjois-Amerikassa.
Kyseessä on huomionarvoinen myrkkysieni, joka voi aiheuttaa puolen vuorokauden nauttimisesta kuluttua pahoinvointia, ripulia, oksentelua ja aistiharhoja. Myrkytyksen aiheuttamaa toksiinia ei tunneta! On sanottu että se saattaa aiheuttaa erittäin voimakkaita kuulo- ja näköharhoja. (Lähde sama: Myrkky sieni opas -76^. Huomio että latinankieliseksi nimeksi oli laitettu alunperin R. aprilis, joka nykyään viittaa Sinappirusokkaaseen, johon kuitenkaan kuvaus ei sovi niin hyvin.)

"Tehoon" eli myrkyllisyyteen vaikuttavia seikkoja:
On huomioitavaa myös että eräiden lajien täysi-ikäiset tai vanhat itiöemät ovat säännönmukaisesti syötäväksi kelpaamattomia tai jopa myrkyllisiä. Itiöemään muodostuu silloin vasta luonnollisen kehityskulun edistyessä myrkyllisiä osia tai aineita, joita siinä nuorena ei ole. Eli juuri päinvastoin kuin esimerkiksi Kärpässienellä, joka laimenee vanhetessaan.
Joskus myös myrkytön ja vaaraton sieni saattaa aiheuttaa sekundaarisen myrkytyksen koska se on valmistaessa pilaantunut. Myrkylliset aineet saattavat silloinkin olla peräisin itse sienestä. Tai se voi olla syntynyt virusten, bakteerien, loissienten, homesienten, toukkien tms. seurauksena. Erityisesti loissieniä tulee tietyissä lajeissa varoa (tatit, haperot, rouskut...).
Sienten pilaantuneisuus puolestaan johtuu yleisimmin ylikypsästä iästä ja pakkasesta. Joskus taas virus, bakteeri, loissienet ja toukat aiheuttavat sairauksia ja pilaantumista, eikä ole vain seurausilmiö. Sienet saattavat pilaantua myös jos ne on kerätty liian kauan ennen valmistusta ja säilytetty huonosti tai liian tiiviissä pakkauksessa kuten muovipussi. Kysymys on siis aivan samasta ilmiöstä kuin pilaantuvassa lihassa.
Saman sienilajin kemiallinen koostumus saattaa vaihdella eri vuosina varsinkin poikkeuksellisen kuumuuden, kylmyyden, kuivuuden tai sateisuuden johdosta. Tavallisesti vaaraton laji saattaa silloin olla lievästi myrkyllinen ja normaalisti myrkyllinen taas voi olla laimeampi tai jopa myrkytön. Sääolojen seuraukset saattavat näkyä myös viiveellä vasta seuraavana kasvukautena.
Myrkyllisyyteen vaikuttaa myös maaperä, sen koostumus ja ympäristömyrkyt.
Joidenkin sienten myrkytys oireet saattavat ilmetä vasta jopa usean vuorokauden kuluttua. Esimerkiksi Myrkkyseitikki / Lehtomyrkkyseitikki.
Jotkut ihmiset myös saattavat olla yliherkkiä tai allergisia. Myös vanhukset, lapset ja sairaat saattavat reagoida tavallisesta poikkeavasti. Ja toisaalta joillain on myrkkyihin luontaisesti parempi toleranssi.
Joidenkin sienten myrkyt ilmenevät vasta sekakäytössä. Kuten esimerkiksi Harmaamustesienen ja alkoholin antabusreaktio. Joidenkin tietojen mukaan myös lähisukulaisella Kiillemustesienellä (Coprinus micaceus) sekä harvinaisella Lounais-Suomessa tavatulla Tauriontatilla (Boletus luridus) olisi sama ominaisuus. Saattaa siis olla että muitakin tämäntapaisia toistaiseksi tuntemattomia yhdistereaktioita on olemassa. Myös sienen eri lajikkeilla / roduilla saattaa olla eri tyylisiä vaikutuksia vaikka vaikuttava aine on periaatteessa sama. Kuten esimerkiksi kannabiksen sativassa ja indikassa.
(Suunnilleen näin kirjoitettiin esimerkiksi Harri Harmajan, Mauri Korhosen ja Hans Åkerblomin ”Myrkkysienet ja sienimyrkytykset” opuksessa vuodelta -76)

Eli jos jollain on konkreettista kokemusta tullut vahingossa mistään näistä niin olisi hieno kuulla. Olisi hyvä jos lisäksi mainitsisit suunnilleen kuinka pohjosesta kirjottelet.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 20, 2015, 06:09 kirjoittanut Kangsteri »