Kirjoittaja Aihe: "En koskaan syö sieniä jos selviän tästä."  (Luettu 2377 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Moti

  • Viestejä: 2
    • Profiili
"En koskaan syö sieniä jos selviän tästä."
« : Lokakuu 25, 2015, 11:16 »
Taustaa: Olen puolen vuoden kuluessa syönyt n.15 kertaa kuivattuja psilocybe cubensis sieniä 0.5-3,5g mistä ensimmäiset kerrat sitterin kanssa ja muutama viimeinen kerta yksin. Kokemukset ovat olleet suurimmaksi osaksi erittäin positiivisia. Nautin aina tuoretta inkivääriä ennen sienien syömistä enkä koe nousuissa pahoinvointia.

Olen hyvän hoitotasapainon omaava 1.tyypin pumppuhoitoinen diabeetikko ja vaikutusten huipuissa-huippujen jälkeen verensokerini usein nousee/insuliinintarve kasvaa. Se on ongelmallista koska jostain syystä myös hyperglykemian oireet tuntuvat paljon voimakkaammin. Jos glukoosiarvo pysyy tunninkin korkealla (yli 15mmol/l) se on johtanut sienissä parina kertana voimakkaisiin vatsakouristuksiin ja yleiseen nihkeyteen. Koen siksi että isoilla annoksilla (itselleni 3g tai enemmän) sitteri joka osaa a) mitata verensokerin b) annostella insuliinia ohjeen mukaan c) tarjota sokeripitoista juotavaa, on turvallinen valinta. Eräs ongelma myös liittyy muistamisen haastavuuteen - yksin tripatessa saattaa tulla mittailtua verensokeria 5 minuutin välein eli turhan usein ja saada sormensa kipeäksi, enkä sienissä malta alkaa selailla vanhoja tuloksia mittarin valikoista koska siihen kuluu enemmän aikaa kuin uuden mittauksen tekemiseen.

Ja sitten edellisestä matkasta:

2 viikkoa sitten söin 3,0g psilocybe cubensis sieniä n. klo 18. Olin paastonnut 2 tuntia ja käynyt uimassa 4h ennen. Fyysinen oloni oli hieman rauhaton ja jännittynyt ennen sienten syömistä, mutta luotin että lähes aina ilmenevät euforia, nauru ja haukottelu alkaisi pian. Ja n.40-50 minuutin jälkeen alkoikin :) Makasin sohvalla ja kuuntelin musiikkia mitä levottomasti olin vaihdellut, haukottelin 5-10 minuuttia ja aloin yhtäkkiä nauraa silmät vuotaen voimakkaammin kuin koskaan ennen ....en muista minkään varsinaisen ajatuksen herättäneen naurua ja aloin huolestua, riittääkö keuhkoissani voimat päästää kaikki se ilma pihalle, mitä nauraminen vaati....tuntui kuitenkin uudelta ja kauniilta kuunnella omaa naurua ja tuntea se kehossa.

Siitä alkoikin sitten ahdistus ja pelko...ulkona oli pimeää, kädet ja jalat tuntuivat kylmiltä mikä lisäsi turvattomuuden tunnetta...kuuntelin tuttua Evan Marc-Intention Craft kappaletta
mutten sen tuttuudesta huolimatta saanut sillä helpotettua oloani.....kaipasin rauhaa ja kappaleen tempo vei matkaani negatiiviseen suuntaan. Pulssini alkoi kiihtyä, hiki nousi otsalle, aloin ahdistua niin paljon etten uskaltanut liikkua tai edes vaihtaa kappaletta. istuin pimeän keittiön lattialla kauempana musiikista...mittailin neuroottisesti verensokeria, ahdistukseni voimakkuus herätti epäilyn todella alhaisesta (alle 2.0mmol/l) lukemasta (todellisuudessa arvo oli jossain 12.0mmol/l) ja kontrolloinnin/itsestä huolehtimisen tarpeet nousi entistä enemmän pintaan samalla kun tripin voimakkuus vain kasvoi...yritin tehdä kaiken mahdollisimman nopeasti koska en ollut varma pystyisinkö kohta auttamaan itseäni....aloin kaivata myös happea ja avasin ikkunan - ulkoa kuului paljon autojen ääniä mikä lisäsi ahdistusta ja turvattomuutta. Ajattelin että teen kuolemaa...tuntui yksinäiseltä....ajattelin avun soittamista mutta se tuntui liian vaikealta joten harkitsin myös avun huutamista, mutta sekin ajatus vain pahensi pelkoani...

Sitten ajattelin että itsepähän valitsin syödä sieniä, ja nyt on aika ottaa vastaan se mitä eteen tulee. Istuin polvi-istunnassa lattialla kuolemanpelossa ja ahdistuksessa, laitoin kämmenselät polville, yritin hengitellä rauhallisesti vaikka hengästytti....ajattelin että jos saisin silmät kiinni vietyä huomioni visuaaleihin olo helpottuisi mutta tämä ei onnistunut. Huomio oli kehon ahdistuksessa. Ahdistavinta oli kun kappale vaihtui johonkin vielä nopeampitempoiseen. Menin äkkiä vaihtamaan sitä. Ruutu näytti savuiselta liikkuvalta puurolta enkä saanut siitä mitään selvää. Sain kuitenkin vaihdettua jonkun youtuben random kappaleen....päädyin istumaan sohvalle lähemmäs musiikkia ja suljin taas silmät....aloin nähdä pirun kasvoja ilkeällä pahantahtoisella hymyllä...aloin ajattelemaan läheisten ihmisten hymyileviä kasvoja ja puoliväkisin yritin saada hymyn omille kasvoilleni myös. Ja se auttoi! Pirun ilkeä hymy muuttui neutraaliksi ja väri alkoi muuttua keltaiseksi....kappaleessa tuli jokin kohta mikä myös helpotti oloa....sain mitattua sokerin ja se oli yli 15. Hätäännyin mutta sain otettua kuitenkin insuliinia....palasin takaisin silmät kiinni ja yritin hakea turvaa visuaaleista....kappaleessa (
&index=5&list=RDMqMZ-bN5XYs) oli jokin onnistumista ja voittoa herättävä tunnelma minkä avulla yritin myös uskotella itselleni, että vaikein on jo takana, vaikka pelko oli edelleen läsnä....kykenin jo avaamaan puhelimen (ehkä klo 22.00) ja soittamaan tyttökaverille...unohdin koko ajan mitä olin tekemässä ja se huoletti koska halusin että saan keskittyä johonkin tekemiseen oman ahdistavan oloni sijaan....sain löydettyä unohteluun usein jonkin huumorinäkökulman ja se helpotti ahdistusta...soitin samaa biisiä repeatilla ainakin 10 kertaa koska se vain toimi siihen hetkeen parhaiten. Koin todella tärkeeks saada jakaa ja ylläpitää onnistumisen tunnetta tyttökaverille.

Loppu onkin sitten pelkkää positiivista...sain käytyä suihkussa ja n. klo 23 alkoi kehossa olla rauha....aloin tuntemaan suurta kiitollisuutta sitä kohtaan koska ahdistus oli ollut niin monta tuntia läsnä.

Oivalsin mm.seuraavaa:

- turvallisuus koostuu minulle riittävän rauhallisesta kehollisesta olosta, mm. lämpimistä käsistä ja jaloista, kuivista vaatteista, siitä että elämässäni on ihmisiä joiden ajatteleminen herättää lämpöä ja iloa
- kodissani turvaa tuo tietokone ja sen tarjoama loputon viihdykkeiden tarjonta...musiikin äänet peittävät häiritseviä autojen ja random-ihmisten ääniä mutta se voi myös pahentaa olotilaa....seuraavan kotini aion valita lähempänä metsää ja hiljaisuutta missä turvallisuuden tunteeni ei edellytä viihde-elektroniikkaa
- tarvitsen mieltä nostottavan soittolistan
- suuret annokset eivät sovi minulle trippailuun yksin hyperglykemian vaaran vuoksi ja sienten vaihtelevasta psilosybiinipitoisuudesta johtuen on henkisesti valmistauduttava siihen, että 3g:llä ja 3g:llä voi olla suuri ero vaikutuksissa
- "En koskaan syö sieniä jos selviän tästä" ajattelusta huolimatta olen tuntenut jälkioloni kiitollisemmaksi, rohkeammaksi, luovemmaksi ja onnellisemmaksi siinä määrin ainakin 2 viikon ajan, että aion syödä sieniä uudestaan heti kun siltä taas tuntuu. Koen niiden hoitavan addiktioon taipuvaista käyttäytymistäni, helpottavan ihmisten kohtaamista, vähentävän negatiivisia tunnereaktioita ja lisäävän rauhaa ja luovuutta elämääni.

Poissa Moti

  • Viestejä: 2
    • Profiili
Vs: "En koskaan syö sieniä jos selviän tästä."
« Vastaus #1 : Marraskuu 29, 2015, 00:47 »
Kulunut viikko on olllut poikkeuksellisen alakuloinen ja tuntui että tahdon taas ottaa sieniä mutta vain vähän ahdistuksen helpottamiseksi. Viime kerrasta oppineena ajattelin että otan yksin vain pieniä, 1-2 gramman annoksia.

Söin gramman samoja kuin viimeksi ja kokemuksen voimakkuus ja samankaltaisuus yllätti. Tällä kertaa olin valmistautunut paremmin - verensokerin kanssa ei ollut isoja ongelmia (skaala 4.9-10) ja oli duurivoittosta positiivista musiikkia mikä auttoi välillä pitämään kokemuksen voimakkaassa euforisessa ja iloisessa tilassa. Ensimmäinen 1-1,5h oli aivan mahtavaa...ehdin jo iloita että tällä kertaa ei tuu huonoa trippiä, koska hymyilin vaan niin että poskilihaksiin sattui...iloitsin kaikista onnistumisista mitä oli viikolla tapahtunut ja tulevan viikon tapaamisista mitä odotan innolla. Olin myös hiljattain soittanut veljelle mistä oli jäänyt hyvä mieli. Kuitenkin mitä voimakkaammaks vaikutus kävi (n.1,5h syömisen jälkeen), alkoi tuntua ahdistusta, pelkoa ja paniikkia (samankaltaista mitä viime kerralla). Tietokoneen ruutu alkoi elää vilkkaasti, tunsin kiihtyneen sykkeen. Hikoilin runsaasti jalkapohjista, käsistä ja kainaloista....sit tuli hengenahdistusta (olo niinkuin happi loppuis) ja avasin ikkunan - ahdistus lisääntyi kun autojen äänet alko kuulua (nastarenkaat märkää asfalttia vasten). Koitin istua alas ja tasata hengitystä mutta kiihtynyt pulssi ja ahdistus teki vaikeaks pysyä paikalla - lähdin kävelemään vessaan peseen hikisiä jalkoja...koitin tehdä mitä tahansa jotta paniikki ja ahdistus vain häviäisi...pelkäsin että kuolen....sitten soi puhelin ja tyttökaveri soitti. Sain vastattua ja siitä eteenpäin kaikki oli helpompaa ja tuli voimakas rauhan tunne, tuntui upealta kun levottomuus katosi ja sain vain olla nykyhetkessä ja rauhoittua.

Kokemus oli suurimmaks osaks positiivinen mutta rankka osuus oli todella kuluttava....myöhemmin illalla olin todella väsynyt ja menin aikaisin nukkuun. Ajattelin että nämä sienet eivät ole mua varten koska ovat niin armottomia ja voimakkaita, kehollisesti todella ahdistavia mutta toisaalta näistä sienistä oon saanut parhaimmat jälkivaikutukset.

Mitä opin:
- ens kerralla syön sienet 2 osassa, esim. 30 min välein, vaikutuspiikin tasoittamiseksi
- kokeilen pienempää annosta jos oon yksin
- parempi musiikki auttoi ja setting puoleen panostaminen
- mikään järjestely tuskin vie pois sitä että joudun ahdistavimmat kokemukset kuitenkin kohtaamaan yksin eikä sitä kukaan puolestani tee. pakeneminen ei auta. Ehkä voisi varata jotain lääkettä (ketanseriini?) varaks tuomaan turvallisuutta siitä että saa matkan myös keskeytettyä jos meno alkaa käydä liian pelottavaks. Pelkään eniten sitä että olo käy niin sietämättömäksi että haluan kuolla.