Kirjoittaja Aihe: Pappia kyydissä  (Luettu 1419 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 666

  • Viestejä: 15
    • Profiili
Pappia kyydissä
« : Elokuu 14, 2014, 19:35 »
 Ensi käyttökerrastani on nyt kulunut aikaa muutamia viikkoja joten ajattelin hieman jakaa tuntojani ajasta ennen trippiä, tripillä ja sen jälkeen.

Pohjustukseksi voisin kertoa hieman elämästäni.
Viimeiset viisi vuotta olen aktiivisesti etsinyt jotain, elämän tarkoitusta, jumalaa, vastauksia, kysymyksiä, päämäärää jne.

Elämäni on ollut aikamoista vuoristorataa alkaen jo huonosta lapsuudesta jota seurasi runsas päihteiden käyttö, väkivalta, rikokset yms.
Vielä kolme vuotta sitten kuuluin rikollisryhmään ja ihannoin gangsterikulttuuria ja vihasin poliisia.

Jokin sai minut erkanemaan roistoporukasta, vaihtamaan konnailut metsässä oleskeluun, aloittamaan uudestaan työt (hyvässä asemassa) ja ostamaan talon keskeltä luontoa. Kaikesta huolimatta oli minulla levoton mieli ja etsiminen tuntui uuvuttavalta.
Yritin meditoida usein, luin henkistä kasvua käsitteleviä kirjoja, jopa raamattuakin vaikka  sen kuvailemaan jumalaan en uskokkaan. Kaikesta downshiftaamisesta huolimatta häly päässäni vain kasvoi kasvamistaan.

Yhtenä päivänä poltin yksin kotona ollessani Salviaa. Menin hetkellisesti sekaisin mutta muuten ilta meni normisti chillaillen.

Seuraavana aamuna istuin bartsilla aamukaffia juoden ja tajusin että hälinä päässäni oli hiljentynyt. Hiljaisuutta jatkui pitkään, ainakin kaksi- - kolme viikkoa.
Mietin asiaa pitkään kunnes olin varma että mieleni hiljentyminen johtui Salviasta.

Tästä kului aikaa viikkoja tai kuukausia kunnes rohkaisin mieleni ja päätin hankkia jostain sieniä.

Ystävällisten ihmisten ystävällisellä avustuksella sain käsiini riittävästi kuivattuja Golden Teachereitä.

Kyseinen pussukka lojui kaapin pohjalla 2-3kk, kunnes yhtenä päivänä rohkaisin mieleni ja laitoin 2g murskattuja sieniä mehukuppiin likoamaan.
Olin päivän aikana tehnyt kaikkea itselleni mieluisaa ja ainoana huonona asiana koin lievän koko päivän jatkuneen pahoinvoinnin joka johtui liian vähäisestä syömisestä.
Istuin sohvalla, puhelin äänettömällä. Olin laittanut itselleni meditointia varten tallentamani soittolistan valmiiksi ja ilmoittanut kaverille että pitää puhelimen päällä koska nyt mennään :)
Hermostutti niin pirusti. Mielessä pyöri kauhukuvia päälle kaatuvista seinistä ja muistikuva unesta jossa mieleni kertoi minulle että jos nautin sieniä, tulevat kaikki ihmiset joita olen satuttanut elämäni aikana (niitä on monia) kostamaan minulle kokemansa vääryydet, olivat he sitten eläviä tai kuolleita.

Päätin että en ota sieniä ja mietin että voisikohan ne vielä kuivata vai onko kaikki hyvä jo liuennut mehuun.
Hetken sohvalla oleskelun jälkeen kuin salaman iskusta, kuin jokin olisi vienyt minut niskasta keittiöön, menin ja join kerta kulauksella koko mehukupin sienineen. Kävellessäni takaisin sohvalle totesin yllättyneenä ääneen että se on menoa nyt.

Katselin televisiota  ja seurasin kelloa. Puolen tunnin kohdalla sammutin television ja jäin makuultani odottamaan.
Noin 45min päästä tunsin kun koko kehoani pisteli, mutta ei huonolla tavalla. Myös päivän mittaan kokemani pahoinvointi lisääntyi ja siirryinkin lattialle makaamaan samalla laittaessani musiikin soimaan.
Makoilin lattialla silmät suljettuna välillä katsoen pikaisesti ympärilleni josko jotain outoa näkyisi, ei näkynyt.
Pahoinvointi lisääntyi ja siirryin sohvalle makaamaan, edelleen silmät suljettuna.
Noin tunnin kuluttua avasin silmäni ja katsoin kättäni ihmetellen miksi sormeni olivat suuria kuin jäätelötuutit :) Ajattelin että katson liian läheltä ja vein käden kauas kasvoistani jolloin käsi oli pieni, pienempi kuin vastasyntyneen. Naureskelin ääneen tapahtumalle kunnes huomasin viereisen seinän hengittävän  ??? Katselin seinää tovin kunnes huomioni kiinnittyi kattopaneeleihin jotka virtasivat eri suuntiin kuin vesi.
Päätin siirtyä pihalle tupakoimaan. Kuistilla istuskellessani huomasin kuinka minulle oli kehittynyt HD-näkö. Kaikki mikä oli vihreää oli TODELLA vihreää ja taivas oli sinisempi kuin mikään sininen ikinä. Hetken ihasteltuani ulkona siirryin takaisin sisälle ja mietin että pitäisikö nyt tehdä jotain erikoista kuten meditoida, saisinko nyt vastauksia tai ahaa elämyksiä? Päätin että en tee mitään vaan olen vain.
Minulle tuli pakottava tarve mennä suihkuun, ehkä johtuen osaksi edelleen vatsassani vellovasta pahoinvoinnista joten istahdin suihkun lattialle veden valuessa päälleni. Mietin tovin että en taidakkaan olla tripillä koska kaikki on normaalia kunnes huomasin pesutornin olevan lattialta katsottuna korkean kuin pilvenpiirtäjä.

Jossain vaiheessa matkaa tuli mieleeni ajatus että nyt ne kaltoin kohtelemani ihmiset tulevat kostamaan ja mieleeni tai näkökenttääni tuli lohikäärme joka muodostui rikkinäisistä ja vääntyneistä mekaanisista osista ja sen hengitys oli kuin pakokaasua joka syrjäyttää hapen. Tämä ilmentymä ei pelottanut minua ja sanoin sille että mene pois ja se katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Se yritti lähestyä minua vielä kerran myöhemmin mutta kaikkosi pysyvästi kun käskin sitä uudellen poistumaan.

Suihkittuani tovin sain katseeni irti pesutornista, kuivasin itseni ja hiippailin pitkin asuntoani alasti, oli jotenkin mahtavaa olla ilman vaatteita.
Makoilin sängyssäni ja katselin itseäni jotenkin ulkopuolelta. Nauroin pitkään itselleni koska olin mielestäni hassun näköinen, karvainen mies jolla on hassut varpaat :)
Aloin miettimään että miksi kihlattuni rakastaa minua niin paljon kun olen näin hassun näköinenkin joten päätin soittaa hänelle. Kerroin hänelle heti että olen syönyt sienikeittoa ja hän hieman hätääntyi. Hetken keskusteltuamme hän rauhoittui ja lopetti myös minun rauhoittelun koska hän ymmärsi että olen suuressa rakkauden tilassa eikä minussa sillä hetkellä ollut ainuttakaan negatiivista asiaa.
Puhuimme puhelimessa puolitoista tuntia ja kerroin hänelle mitä olen mielestäni tehnyt väärin häntä kohtaan ja olin todella pahoillani. Hänelle kertomani asiat eivät olleet suuria mutta en ollut aikaisemmin tiedostanut niitä, esimerkiksi jos kirjoitan sähköpostia ja hän kertoo minulle jotain samalla niin en kuuntele häntä. Kumpiko on tärkeämpää, rakastamasi ihminen ja hänen kertomansa asia vai sähköpostin lähettäminen juuri sillä sekunnilla?

Puhelun päätyttyä huomasin makuuhuoneessa kärpäsen joka kiusasi minua. Otin kärpäslätkän ja aloin metsästämään kärpästä, toki keskittymistäni haittasi hieman se että tapetissa olevat kukat elivät omaa elämäänsä :) Pyöriessäni huoneessa alasti lätkä kädessä totesin yht´äkkiä ääneen että mitä helvettiä täällä tapahtuu?! Tajusin että jalkani olivat niin pitkät että pääni osuu melkein kattoon, oviaukko oli todella kapea ja kädessäni oli arviolta yli metrin pituinen jättikärpäslätkä. Heiluttelin lätkää nauraessani ääneen.
Katsoin kelloradiosta aikaa ja huomasin kellon olevan kaksi päivällä, oikeasti oli iltamyöhä mutta sähkökatkoksesta johtuen oli kellonaika väärin. Tulin käsitykseen että väärästä kellonajasta johtuen ei kukaan ollut kertonut kärpäselle että on nukkuaika ja päätin jättää sen rauhaan :)

Aikaa kului pitkään vain sängyllä makoillen ja yöllä laitoin langanpäässä olevalle trippivahdille viesitin että kaikki hyvin ystävä.

Aamulla heräilin aikaisin ja tutkiskelin oloani. Odotuksena oli jonkin sortin krapula ja pilkahdus jostain valaistumiseen viittaavasta.
Ei ollut krapulaa mutta ei ollut superhypervalaistunuthuippufiilistäkään. Tunsin vain surua ja jonkinlaista kaihoa ja katumusta. Katumusta kaikista tekemistäni ja tekemättä jättämistäni teoista menneisyydessäni.
Seuraavat kaksi päivää olin surullinen, mutta jostain syystä suru ei tuntunut pahalta vaan jokseenkin siltä kuin sen olisi pitänytkin olla siinä.

Kesti pari päivää tajuta että häly päässäni oli loppunut täysin. En ajatellut mitään, ja jos yritin ajatella esimerkiksi työasioita niin aivan kuin jokin pyyhkisi ne pois ja sanoisi että älä mieti turhia. On super hyvä olla, ei stressiä tai turhia huolia.

Kaksi päivää tripin jälkeen alkoivat painajaiset. Ne toistuivat seitsemänä yönä peräkkäin ja niissä oli aina eri teema. Muistin unien tapahtumat   herättyäni todella selvästi. Jostain kumman syystä ne eivät ahdistaneet minua, päinvastoin oloni parani päivä päivältä. Kihlattuni nauroi kun nukkumaan mennessäni totesin iloisesti ja malttamattomana hänelle että, minkähänlaisia painajaisia sitä tänä yönä näkee :)

Nyt kun matkasta on kulunut viikkoja on oloni edelleen huippu. Olen ymmärtänyt elämästäni paljon asioita ja minussa on tapahtunut suuri muutos. Tämän ovat huomanneet myös läheiseni ja jopa työkaverit. Olen rauhallisempi ja rennompi, minulla ei ole stressiä tai huolia. En puhu toisista pahaa ja kiroilen vähemmän. Tupakoin vain murto-osan siitä mitä ennen ja jotenkin arki ja kaikki elämässäni tuntuu olevan jos ei helpompaa niin ainakin mieluisampaa.

Minulla ei ole koskaan ollut näin hyvä olla, ei koskaan!

Tajusin esimerkiksi nähneeni suuresti vaivaa rakentamalla ympärilleni muureja ja turva-alueita mahdollisten uhkien torjumiseksi. Nyt ne kaikki tuntuvat aivan naurettavilta ja niille ei enää ole tarvetta.
Ymmärsin myös että näkemissäni painajaisissa käsiteltiin kaikkia niitä uhkakuvia joita vastaan olen turhaan puolustautunut ja joita torjuakseni olen vuorannut elämäni natolangalla.

Tuntuu jokseenkin siltä että sisälläni joku suorittaa psykoterapiaa kiihdytetyllä nopeudella.

Kuuloaistini on näin viikkojenkin jälkeen todella herkkä, siitä on välillä myös haittaa. HD-näkö on myös hetkittäin mukana menossa ja kaikki ympäristöön ja ihmisiin liittyvä havainnointi on parantunut huomattavasti, aivan kuin olisin enemmän läsnä ja niin varmaan olenkin kun mieli ei huuda hoosiannaa jatkuvalla syötöllä.

Kaiken kaikkiaan elämäni mahtavin kokemus joka kantaa pitkään.

Anteeksi hieman sekavasti kirjoitetusta tekstistä mutta en ole kirjailija :D

Peace, Love & Understanding <3


P.S Jos matkallanne tulee mörköjä vastaan, pääsee niistä eroon käskemällä niitä kohteliaasti poistumaan. Todettu toimivaksi myös ystävälläni.

Poissa Elucka

  • Viestejä: 104
    • Profiili
Vs: Pappia kyydissä
« Vastaus #1 : Elokuu 25, 2014, 11:36 »
Kaunista!
Elämä on mahtavaa aikaa ihmisellä kun sen oikein oivaltaa.
Ei ole ole mitään tämän kauniimpaa eikä mielenkiintoisempaa.
Kaikki on tässä, elävässä elämässä, hyvässä ja pahassa.
Rakkautta ja iloa matkallesi, mihin se sitten ikinä viekään <3

Poissa Klonkku

  • Viestejä: 1 375
    • Profiili
Vs: Pappia kyydissä
« Vastaus #2 : Syyskuu 15, 2014, 21:55 »
Todella mukavasti kirjoitettu tarina. Hyvin paljon samoja tuntoja kuin omilla ensimmäisillä matkallani.. :o Pienuuden ja suuruuden tunteet ja HD-näkö. Pieniä ja arkisia, mutta silti niin suuria oivalluksia!

Mä olen tullut trippailun kanssa siihen lopputulokseen, että kun sienissä on kerran nähnyt, "miltä HD tuntuu", sen voi psyykata itselleen päälle, eikä sitä tarvitse edes aina psyykata. Se vain aina välillä on. Myös THC voi laukaista melkoisen sieni-HD:n välillä.

Jotenkin ehkä tripeistä ammentaa kaikkia positiivisia viboja omaan arkeen. Sienet toimii mausteina. Mutta muistakaamme maailmaamme maustaessa myös riittävät tauot, ei pidä maustaa liikaa. ;) Kyllä sienet kertovat kun on niiden aika. Aivan kuin sinullekin teen kanssa kävi. :)

Suurkiitos jakamisesta! 8)
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.

Poissa 666

  • Viestejä: 15
    • Profiili
Vs: Pappia kyydissä
« Vastaus #3 : Syyskuu 18, 2014, 22:54 »
Second run….

Ensimmäisestä kerrasta on aikaa noin 2kk ja jotenkin tuli tunne että kokemus täytyisi toistaa. Asiaa pari viikkoa mietittyäni päätin aloittaa uuden tutkimusmatkan mieleni syövereihin.


Päivä käynnistyi rennosti, kahvia ja kenailua kunnes tukevan aamupalan nautittuani päätin lähteä ajelemaan hieman mönkijällä ja kivaahan se oli kuten aina  :) Kotiin palattuani pienet siivoukset ja pitkä suihku. Punnitsin 3g kuivattua teacheriä jotka jauhoin useaan kertaan kunnes ne olivat pölyävää tomua. Tomu sai lillua vesilasissa puolisen tuntia minun käydessäni monologia siitä kannattaako minun nauttia sieniä. Minä ja minä  :D olimme sitä mieltä että tämä on hyvä juttu, olihan se ensimmäinen kertakin niin mahtava kokemus.


No lasi kertaheitolla tyhjäksi ja voin sanoa että maistui kuolemalta! Suunta kohti sohvaa ja odottelua luottavaisin mielin. Ajatuksena oli tällä kertaa ottaa isompi annos kuin ensimmäisellä kertaa. Ajattelin että intensiivisempien hallujen ilmaantuminen ensimmäiseen trippiin verrattuna järkyttäisi  fakkiintunutta mieltäni juuri oikealla tavalla. Toiveena olisi saada mieli taipumaan minun edessäni minun haluamiin asioihin, juu kuulostaa häiriintyneeltä.


20 minuuttia ja tajuton pahoinvointi vatsassa, toki samalla alkoi joka paikkaa kihelmöimään, aivan kuten ensimmäiselläkin kerralla. 45 min takana ja paha olo oli toissijainen vallitsevaan olotilaan nähden. Oli lämmin ja katsoin televisiosta luonto dokkaria jossa oli ihmisen kämmenen kokoinen muurahaiskarhu, sellainen karvainen, söpön pinkin kärsän omaava. Tutkijat kuvasivat sitä kun se nukkuu päivät puussa kuin kettu kerällä. Ohjelmassa ihmeteltiin kuinka noin pieni eläin voi syödä 5000 muurahaista yössä. Tässä vaiheessa totesin ääneen  ”se vain tykkää kovasti muurahaisista”. Repesin kommentilleni aivan totaalisesti, nauroin vedet silmissä saamatta nauruani loppumaan ja tipuin sohvalta  :D Lattialla nauraessani kadotin hetkeksi koko fyysisen olemukseni. Tämä outo ”katoaminen” sai minut lopettamaan naurun ja keskittymään tilaan. Keittiöni väreili ja kaapistojen mittasuhteet olivat kääntyneet ylösalaisin. Tajusin olevani matkalla ja istuin sohvalle ja sammutin television. Mitä enemmän ympärilleni katselin, sitä enemmän ympäristö muuttui ”aktiiviseksi”. Kuin kaikki alkaisi pikkuhiljaa valumaan lattialle, kuin kaikki olisi paksua nestemäistä ainetta. Päätin käydä vessassa ja totesin kävelyn aika tönköksi. Seisoessani pöntön edessä, putosi pöntön pohja alas noin 13 kerroksen verran joka tuntui vatsanpohjassa aika huimalta. Päästyäni takaisin sohvalle minusta alkoi tuntua että olen muuttumassa yhdeksi ympäristöni kanssa, kuin tuo valumistahtiaan kiihdyttävä ympäristö vetäisi minua mukaansa sinne minne se ikinä olikin valumassa. Tässä vaiheessa mietin onkohan tämä hyvä juttu ja ehkä hieman pelkäsin että valun virran mukana jonnekin josta minua ei koskaan löydetä!


Päätin soittaa rakkaalleni joka tiesi minun matkailevan ja oli varmasti hieman huolissaan kun sieni määräkin oli suurempi kuin ennen. Puhelun aikana keskityin vain puhelimen näytöllä näkyvään rakkaani kuvaan ja kaiuttimen kautta tulevaan ääneen. Puhelun puolivälissä katsoin sivulleni ja näin kuinka televisio suureni, pieneni ja muutti muotoaan. Kerroin rakkaalleni huoleni koskien tuota valumista ja sen mukaansa tempaavuutta. Tunsin oloni kaikesta huolimatta turvalliseksi ja onnelliseksi vaikka tämän kahden tunnin puhelun aikana itkinkin useamman kerran. Olimme rakkaani kanssa sitä mieltä että menen virran mukana ja että se olisi lopulta puhdistava kokemus. Päätimme puhelun ja katselin ympärilläni jatkuvaa valumista todeten sen vetovoiman minua kohtaan hirvittävän itseäni. Sammutin valoja toivoen sen hillitsevän efektiä. Valojen sammuttaminen toimikin hieman mutta nyt oli niin pimeää että en nähnyt mitään joten suljin silmäni mutta pelottavan näyn myötä avasin ne heti. Näin suuressa raossa olevia todella suuri kokoisia muurahaisia joilla oli rapujen sakset ja ne olivat liikkumatta kuin odottaen hyökkäystä kunnes suljen taas silmäni. Päässäni kävi ajatus siitä mielen järkyttämisestä ja suljin silmäni saman tien. Ötökät olivat samassa paikassa ja tutkiskelin niitä hieman kun ne olivat jähmettyneet paikoilleen. Hetken tutkittuani muistin ensimmäisen trippini jossa pyysin huonoja asioita poistumaan ja niin tein nytkin ja se toimi, murkut läks.


Pimeys ei tuntunut kivalta joten päätin laittaa valot päälle ja samalla eksyin jääkaapille josta innoissani kollasin evääksi kaksi palaa meetvurstia, persikan, jugurtin ja lasillisen gefilusmehua. Nauttiessani matka-eväitä soitin ystävälleni jolla oli oma matkansa meneillään. Hyvät olivat fiilikset sielläkin ja jälkeenpäin hänen kanssaan keskusteltuaan hän sanoi minun olleen jotenkin tosi pihalla puhelun aikana, mutta samalla myös tosi onnellinen.


Tässä vaiheessa mainittakoon että koko kuusi tuntisen tripin aikana ei tullut laskuja, päinvastoin koko kuusi tuntia oli nousua ja täyttä tykitystä kunnes nukahdin sohvalle. Syötyäni sain tarmoa ottaa vastaan kaiken mitä tulisi. Hypin hieman lattialla ja taputin käsiäni ja sanoin ääneen että ”antaa tulla nyt vaan sitten kaikella voimalla”. Olo oli kuin Rocky Balboalla portaiden yläpäässä  :D
Siirryin sohvalle ja annoin itselleni luvan mennä virran mukana. En osaa sanoa missä vaiheessa tämä tapahtui tai kuinka kauan se kesti mutta menetin uudelleen fyysisen olemukseni, katselin ympärilleni mutta en ollut minä, tai siis en ollut fyysisesti läsnä…..tuota kuinkahan tän osais pukea sanoiksi?? Voisi kysyä millainen tunne se oli, johon vastaisin että ei ollut tunnetta, oli jotain muuta jota en osaa selittää.
Jossain vaiheessa fyysinen olomuotoni oli taas läsnä ja mietin kuinka kauan olin ”poissa”? En osannut vastata koska ainoa kello joka oli näkyvissä oli elänyt aivan omaa elämäänsä koko illan. Mietin hetken olinko jotenkin sammunut tai pyörtynyt mutta se ei tuntunut käyvältä ajatukselta. Sama "metamorfoosi" tapahtui illan aikana vielä yhden kerran.


Vietin illan aikana noin 5 tuntia ajastani sohvalla välillä palellen ja välillä hioten. Illan aikana koko elämäni ja minuuteni halkileikkaus käytiin läpi. Tajusin että edellisellä tripillä havaitsemani asiat lähinnä itsestäni olivatkin vain jäävuoren huippu. Viime tripillä itsestäni ymmärtämät asiat saivat minut surulliseksi ja haikeaksi useaksi päiväksi, niin myös tämä trippi mutta vielä suuremmalla kädellä.
Ymmärsin nyt kunnolla kuinka erottaa mielen tekoset omasta minästä. Ymmärsin kuinka mieleni on johdattanut minua asioissa harhaan, mielihaluja, mielitekoja, niitä asioita joita mieli tekee kun sen antaa riehua vapaasti. Tiedän että minuuteni on ottanut tilaa mieleltäni ja mieli ei halua sopeutua siihen. Tiedostan puhuessani tai spontaanisti toiselle vastatessani koska mieli puhuu ja koska Minä. Mieli vastaa usein ylimielisen itsevarmasti aivan kuin sen antama tieto tai vastaus perustuisi johonkin tarkkaan tutkittuun tietoon vaikka sillä ei oikeasti ole hajuakaan asiasta. Joskus kuitenkin on vaikea erottaa puhuuko mieli vai minuus. Näissä tapauksissa voi etsiä vihjeitä, mieli ei ole kovin tarkka peitellessään tekosiaan. Esimerkiksi minulla oli yksi suuri asia elämässäni josta en tiennyt olivatko siihen kohdistamani toimet omiani vai mielen tekemiä. Keskustellessani rakkaani kanssa useista eri asioista usean tunnin ajan tuli puheeksi tämä em. asia. Rakkaani sanoi että koko keskustelun aikana en ollut turhautunut kunnes em. asia tuli puheeksi. Minuus ei turhaudu eli asia on mielen/egon tuotetta. Tunnistin siis asian mutta sen ollessa mielelle niin tärkeä on sitä vastaan vaikea taistella ja saada äänensä kuuluviin. Mielen tulisi tehdä juuri minun sille antamia tehtäviä, tehtäviä joita ilman en tule toimeen.


Surulliseksi minut saa ajatus siitä että olen antanut mieleni vapaasti riehua kymmeniä vuosia jonka vuoksi sen uudelleen kouluttamiseen voi mahdollisesti mennä sama aika ellei kauemmin ja mietin että ehkä aika ei riitä tässä paikassa siihen. Tulin myös siihen lohduttavaan tulokseen että nyt kun voin alkaa koulimaan mieltäni, tarkoittaa se käytännössä sitä että tästä eteenpäin minusta tulee päivä päivältä parempi ihminen koska tunnistan minuudestani sen että se on hyvä.


Kaiken kaikkiaan matkani oli hyvä enkä kaikesta jännityksestä huolimatta kokenut olevani peloissani missään vaiheessa. Seuraavana päivänä olin todella väsynyt fyysisesti ja super nälkäinen. Päässäni on nyt viikon verran ollut tunne kuin joku olisi sorkkinut aivojani lusikalla. Kaiken kaikkiaan kokemusta voisi kuvailla sanoilla huh huh ja intensiivinen. Kokemuksen rankkuudesta johtuen en usko että nautin sieniä pitkään aikaan vaikka ne minua kutsuisivatkin.


-666

Poissa 777

  • Viestejä: 8
    • Profiili
Vs: Pappia kyydissä
« Vastaus #4 : Syyskuu 19, 2014, 19:34 »
Ihan loistavaa. Kiitos kokemuksen jakamisesta. Pari hyvää pointtia tavoitin, jotka jäivät pimentoon muuten. Kirjallinen tuottaminen taitaa olla hyvä väline tukemaan muuta kommunikaatiota.

Rauhaa.

I've been to hell and back, and let me tell you; it was wonderful.