Kirjoittaja Aihe: Ensimmäinen trippini.  (Luettu 1134 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Methadream

  • Viestejä: 1
    • Profiili
Ensimmäinen trippini.
« : Elokuu 02, 2014, 21:25 »
Tänään otin ensiaskeleeni elämän monimutkaisuuteen/yksinkertaisuuteen.

Alustan tarinaa sillä että minulla on parin vuoden tutkimustausta aiheeseen eli en ihan kylmiltään lähtenyt reissulle, enkä sitä kellekkään voi suositellakkaan. Poikkeuksellisesti minulla ei ollut turvahenkilöä mukana vaan nimenomaan halusin kokea kaiken yksin ja ottaa askeleen tuntemattomaan ilman toisen ihmisen huoleita ja murheita, ihan vaan nauttia matkasta ja olla puhtaasti oma itseni.

Viime vuonna kiinnostukseni aihetta kohtaan alkoi olla jo niin suuri että sienten metsästys oli pakollinen koko kesän kestävä prosessi. Millä ihmeellä ihmiset niitä löytää ja mistä? Riittävä aika kun oli mennyt ja lähes toivon menettänenä, vastaan tuli tutun näköinen sieni, omalla kotiradallani (pelaan frisbeegolffia). Tuntui että klassiset tarinat että kun riittävästi sitä haluaa, sen löytää, kävi toteen. Kun tämän kaunokaisen näin, tunsin heti että nyt ollaan kultasuonella, ei ollut epäillystäkään että kyseessä olisi ollut väärä sieni. Panin talteen ja seurailin tilannetta aina radalla käydessäni, koska uusia tulisi ja kaikki poimin talteen. Lopputuloksena taisi olla noin 40 silokkia. Kuivasin sienet ja jauhoin ne pieneksi ja laitoin pieneen veren-näyte tuubiin (hyvin ilmatiivis) silica geelin kanssa odottamaan oikeaa nautinto hetkeä.
Melkein vuosi vierähti ja epäilin etten koskaan tälle matkalle pääsisi mutta pari päivää sitten sain kuulla että vaimoni lähtisi reissuun tyttäreni kanssa ja poikani menisi kaverinsa mökille. Tämä loi loistavan tilaisuuden perheelliselle miehelle pitää omaa aikaa.

Olin siis henkisesti varautunut jo pari päivää reissuun. Aamulla hoidin kaikki arkiset huolet pois ettei mikää vain sotkisi trippiäni. Hoidin tiskit, pesin pyykit, kävin koiran kanssa ulkona jne...
Kymmenen aikoihin keitin itselleni teet, jauhetut sienet kahvikuppiin, keitin vettä, lisäsin sienien päälle ja annoin hautua noin 20 min. Lisäsin juissimehut päälle ja aloin nauttimaan. Maku oli huomattavasti parempi kuin mitä olin odottanut, ei tehnyt ollenkaan tiukkaa juoda teetä sienimateriaalineen päivineen.

Itse trippiraportti:
Myönnettäköön että olin aivan saatana peloissani
a: ettei minulla olisikaan oikea sieni käsissä
b: mitä tapahtuisi jos olisikin.
c: onko niissä vielä vaikutusta

Ensimmäinen tunti:
Tee oli imaistu ja jäin pohtimaan että noinkohan noissa on enään vaikutusta. 20 minuuttia oli kulunut ja istuin läppärin edessä kun ensimmäiset clitsit matrixissa ilmeni, pieni värähtelyjä näytöllä, hiukan heikkoa oloa.
Tässä vaiheessa pissahätä iski ja olin kuullut että nyt olisi hyvä vaihe suorittaa vielä fyysiset tarpeet. Menin vessaan ja turvallisuus-syistä pissasin istualteen. Näin ahtaan vessani lattian tekevän pieniä sivuttaisliikkeitä kuin jami roquain musiikkivideolla konsanaan, tässä kohtaa ei ollut enään epäillystäkään, matka alkakoon.

Päätin ensitöikseni lähteä yleisen ohjeistuksen mukaan luontoon, jossa muutenkin tunnen itseni aina mukavaksi.
Takapihaltani on käytännössä noin 100m joenrantaan mutta kun kävelin alamäkeä sinne tuntui että olisin jo vartin verran kävellyt edellistä 20 metriä. Matkalla huomasin että äänten erottelu oli helppoa, ruohon ääni raapiessaan sandaalinpohjaa oli valtava mutta ei peittävä vaan pystysin keskittymään mihin tahansa luonnon ääneen puhtaasti ja samalla sulkemaan pois kaikki muut äänet, luo mielenkiintoista perspektiiviä luonnossa kävelyyn. Istuin alas ja aloin nauttimaan mitä kaikkea ympäristöllä oli minulle tarjottavana. Keskityin yhteen pensaaseen tai puuhun kerrallaan ja ne kommunikoivat kanssani, en ymmärtänyt mitä ne sanoivat (en ole kasvi) mutta tunnepuolen keskustelua kävin kaikkien kasvien kanssa. Maassa kasvavat heinäy huomasin kasvavan rietyissä kultaisen leikkauksen kuvioissa, (jota luonnossa on valtavasti ihan ilmankin "apuvälineitä"), ja tunsin sen heiluvan harmoonisessa uhteydessä tuuleen joka oli harmoonisessa yhteydessä aurinkoon. Kävelin joelle ja yritin kuunnella sen tarinaa mutta minusta tuntui että se oli lähinnä vain kuljetusväline kaikelle elämälle mitä se sisälsi ja joki itsessään ei ollut elävä hahmo.
Yht äkkiä naapurin lapset ilmestyivät mäkeä alaspäin kohti rantaa ja luonnonläheisyys vaihtui pieneen paniikkiin etten vaikuttaisi aivan hullulta kikatellessani joen rannassa yksin, kävelin tyynenä ohi, morjestin ja jatkoin matkaani kotia kohti. Ylös päästyäni jokirannsta astuin kotikadulleni ja huomasin sen olevan täynnä ihmisiä, kirpputoriralli, jonka olin unohtanut, oli alkanut, täys paniikkimoodi päälle ja 30m matka kotiin turvaan oli tuskallisen pitkä.

Toinen tunti:
Turvassa kotisohvalla, pientä liikettä tapettikuvioissa ja hymyilytti valtavasti. Hetki eteenpäin ja liikkeet tapeteissa vaihtuivat 3D malliin ja alkoivat tanssimaan ja kurottelemaan minua kohti, naurunpidättely kävi mahdottomaksi.
Silmät sulkiessa visiot kävivät utopistisiksi ja hauskat jutut muuttuivat aivan älyttömän hauskoiksi.
Yritin katsoa että muuttuuko koirani ulkonäkö/olemus joksikin mutta jostain syystä se tuntui pysyvän illuusioiden ulkopuolella, vähän kuin kaverina erottelemaan reaalimaailman ja fantasian.

Kolmas ja neljäs tunti:
Tajusin että jos haluan päästä syvälle matkaan, minun täytyy päästä silmät kiinni maaten omaan sänkyyn.
Silmät kiinni tunsin joka henkäisyni syvemmältä kuin koskaan, nauru ja onnellisuuden taso nousi käsittämättömiin stratosfääreihin, jouduin väkisin ajatella realistisia ajatuksia välillä kun en vain pystynyt käsittelemään niin suurta onnellisuuden tunnetta kerrallaan. Astuin henkäisyjeni sisään ja mieleni näytti minulle keuhkoni, pyysin näyttämään hiukan lähemmältä ja kuin DNA nauhaan astuen, näin pikku-ukot jotka siellä töitä tekivät. Vekkulin näköisiä kavereita mutta osittain surullisia ja tummapintaisia kuin hiilikaivoksen uurastajat, pahoittelin heille tupakoimistapojani ja lupasin vähentää, tosin samalla tajutessani että valehtelin itselleni.
Tämä oli vain ensi askel, kun huomasin että tässähän pääsee syvemmälle kuin vain omaan elimistööni.
Tajunnan avaruudessa (kirjaimellisesti) tunsin itseni turistiksi, näkyjä uskomattomista ulottuvuuksista mutta ei kykyä varsinaisesti elää siellä. Lopputrippi kävi koko ajan voimakkaammaksi mutta teema oli sama, tämän maailman ja tajunnan syvän rajamaan välillä hyppien pystyin vaikuttamaan koska halusin sinne mennä ja koska tulla takaisin. Eri muodoissa miljoonaan eri malliin, spiraalimaisesti syöksyen, veden alle sukeltaen, todellisuuden viipaleihin koskettaen, muodot vaihtuivat kuin kertoen ettei ole muotoa vaan kaikki todellisuus on samaa kääntyen vasemmalta oikella, ylhäältä alas ja sisältä ulos.
Aina kuin tulin "unimaailmasta" pois, omaan viipaleeseni "totuutta" tunsin aivan älytöntä iloa ja onnea, aivan kuin minulle sanottiin että olet oikeassa paikassa nyt, ja aina kuin menin syvälle, pääsin vain tiettyyn pisteeseen ja himoitsin syvemmälle avaruuteen mutta jälleen miljoonaan eri versioon kerrottuna minulle olmoitettiin etten ole vielä valmis tai minulla ei ole tarpeeksi voimaa astua syvemmälle. Ilmeisesti lisää trippikokemusta vaaditaan syvempiin sfääreihin.

Aivan liian monimutkaista selitettäväksi sanoilla mutta tuntui että opetus oli että kaikki on yhtä ja minä olen vain osana valitsemallani viipaleella. Täällä missä olen nyt, on hyvä olla ja kun olen valmis, seuraava taso odottaa.

Retrospektiivisesti ajateltuna (5 tuntia jälkeenpäin) en vielä ymmärrä kaikkea mitä näin. Koko reissun yritin saada realistista käsitystä tapahtumista mutta aina kuin yritin rationaalisesti ajatella, tripin nautinto tuntui häviävän eli piti vain antaa mennä aallon mukana.
Se onko kyseessä aineen aiheuttama hallusinaatio vai veikö se tajuntani jonnekkin muualle, ehkä ulottuvuuksien rajoille, jää edelleen kysymykseksi ja odottaa lisää reissuja. Kaikki mitä näin on periaatteessa selitettävissä ja en nähnyt mitään mitä oma mielikuvitukseni ei voisi luoda saa minut ajattelemaan että kyseessä on pelkkä hallusinaatio mutta tunnetilat (jotka ovat myös kemikaalisia) olivat huomattavsti voimakkaammalla tasolla kuin mitä olin odottanut.

Tunsin matkan loputtua olevani onnellinen, ystävät ja perhe tuntuvat nyt tärkeämmiltä kuin koskaan ja kuuluvaisuuteni tähän maailmaan on validisoitu.

Joe Rogan:in ajatuksiin päättäen: "Ei ole väliä oliko matka oikea vai ei, opetus mitä sait matkallasi on silti todellista"!

Uutta satoa odotellen...

Poissa Automaatio

  • Viestejä: 18
  • Mikä minä olen?
    • Profiili
Vs: Ensimmäinen trippini.
« Vastaus #1 : Elokuu 03, 2014, 01:18 »
Kiitos trippistoorista, oli miellyttävää luettavaa. Plussaa tuosta aikajaottelusta, sai selkeän kuvan miten trippi eteni. Toivotan onnea syksyn sienimetsälle! :)