Kirjoittaja Aihe: Jekkuileva sienen hengetär  (Luettu 982 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Tajuntani

  • Viestejä: 30
    • Profiili
Jekkuileva sienen hengetär
« : Kesäkuu 09, 2014, 23:59 »
Oli perjantai. Takana oli silleen hyvällä tavalla rankka työviikko; projekti oli viimein edennyt maaliviivoille ja väännön jälkeen kesäloma-asiat oli saatu sovittua juuri
kuten olin kinunnutkin, eli suunniteltu pidempi ulkomaanmatka ikiaikaista unelmaa toteuttamaan olisi tosiasia. Tunsin itseni mitä iloisimmaksi, ja päätin juhlistaa tätä pienellä sienitee-hetkellä. Tarkoitus oli juuri ja juuri huljutella varpaita taikamaailmassa säästäen seuraavan kunnon sukelluksen vasta ensi kertaan, vaan sienten henki oli asiasta toista mieltä. Vitsi mikä jekuttelija oot, oi ihana teonanácatl! Käyttämäni sienet olivat olleet kuivattuina jo jonkin aikaa, ja edellisen trippailun 4+g oli ollut siihen tilanteeseen sopivan tuntuinen, joten oletin noin kahden ja puolen olevan sopiva määrä. Murskasin sienet, keitin vettä ja laitoin sienet hautumaan tuollaisen chiliteepussin kera veteen. Meni ehkä noin vartti, kunnes ryhdyin ryystämään. Oli muuten tosi hyvää, suosittelen teillekin.

Muistan kuinka viime tripillä nousu alkoi tosi hitaasti, ja lasku taikamaailmasta oli tosi jyrkkä. Nyt kävi täysin päinvastoin, ja suunnilleen heti kun huomasin ympäröivän todellisuuteni alkavan muuttua, tajusin olevani jo aika syvällä. Hetken aikaa kuumotti, kadutti jopa että olin edes ryhtynyt sienipuuhiin, mutta tämä meni tosi nopeasti ohi. Tuttu trippailuplaylist soimaan ja havainnoimaan maailmaa.

Koska kesä ja paskat verhot, oli kämppäni tässä vaiheessa tosi valoinen. Yht'äkkiä en pitänyt yhtään tästä faktasta, vaan halusin pimeyteen. Vessassa käydessäni harkitsin jo hetken musiikkilaitteiden roudaamista sinne sen ollessa kämppäni ainoa ikkunaton huone, mutta tyydyin menemään sohvalle tuollaisen paksun viltin alle valon tavoittamattomiin. Pilkkopimeässä visuaalit oli hurjia; punaisin kiiluvin silmin varusteltuja olentoja, outoja viidakkokalliomaalauksia ja jonkinlainen perverssi versio seinällä olevasta kauniista taideteoksesta. Jotenkin samaan aikaan sekä pelotti että ei pelottanut yhtään. Nousin tajunnastani hetkeksi lähemmäs tätä maailmaa ja tajusin paksun viltin eristävän ilmanvaihdon olemattomiin ja kaipasin raitista ilmaa. Heitin peiton pois, ja valomyrsky kohtasi simmuni. Huoneen valkeat seinät tanssivat ihmeellisten kuvioiden peitossa, mutta toisin kuin pimeässä, nämä eivät ottaneet mitään tunnistettavaa muotoa vaan pysyttelivät hassuina ja omituisina kuvioina.

Tässä vaiheessa jostain syystä vilkaisin kännykkää, jonka olin aiemmin laittanut äänettömälle: Isäni oli soittanut. Aloin ensin ihan hyvillä mielin naureskellen kelailemaan läpi skenaariota jossa soittaisin hänelle tripillä ollessani; kuinka selkeästi kykenisin artikuloimaan ja ymmärtäisikö aika konservatiivisesti maailmaan suhtautuva faija, että poikansa keskustelee huumeiden vaikutuksen alaisena. Tää ajatusmaailma jäi jotenkin päälle, ja se muuttui jossain vaiheessa tosi kuumottavaksi; ei saatana, mitä jos mä vahingossa soitan sille? Pitäisikö mun kuitenkin soittaa nyt kun olen jollain tapaa tietoinen siitä, että isille pitäisi esittää täysin vesiselvää, tai ainakin korkeintaan kännissä olevaa?

tästä alkoi muutenkin tripin ikävä vaihe. Ei mitenkään varsinaisesti bad trip, mutta ajatukset jäi jumittelemaan asioihin, joita ei välttämättä olisi tahtonut kelailla; erään pitkän ja rikkaan ystävyyssuhteen viimeaikainen viileneminen sekä sen seuraukset elämään, kelailu siitä olisinko voinut tehdä jotain toisin asian eteen ja toisaalta olisinko edes halunnut. Tästä ajatukset lähtivät aika metafyysisiksi. Muistan miettineeni pitkään sitä, miten määritellään ystävyys, onko jokainen ihminen vain tyhjä naama jolle mieli ja teot maalaava muiden näkemän ihmisen (tästä tuli visuaalisesti aika jännät alitajuntakuvat kasvottomista valkoisista olennoista ringissä) ja jotain vastaavaa. Lopulta ikävä kelasykli poiki mieleen positiivisen mielen; elämä on muutosta. Näistä mietteistä noustuani keskityin tutkimaan seinällä tanssivia kuvioita kun yht'äkkiä ymmärsin ainakin jollain tavalla kokevani synestesiaa: kuviot tanssivat musiikin mukana. Vaihdoin biisiä rauhallisempaan, ja kuvioiden eläminen muuttui mukana. Pidin tätä hulvattomana, mutta tästä huolimatta oli päästävä vessaan. Siellä huomasin miten jännää oli seistä pimeässä silleen ovi ihan pikkuisen raollaan ja ovea sulkemalla rajoittaa sisään tulevan valon määrää kunnes juuri ja juuri erotti itsensä peilistä. Tässä kohtaa mielikuvitus ja hallusinaatiot nimittäin tosi siististi alkoivat täydentää todellista maailmaa, ja hetken aikaa näin itselleni kasvavan Prinsessa Mononoke- leffasta tutun peurajumalan kaltaiset sarvet. Huh. Tuijotin itseäni hetken, ja alkoi vähän, ei nyt pelottaa mutta tuntua ikävältä. Totesin parhaaksi poistua.

Palasin sohvalle. Vieressäni oli puolen litran Hoegaarden- tuoppi täynnä vettä. Otin sen händyyn, jolloin tajusin veden kimaltavan kauniimmin kuin koskaan. Tuijotin vettä hetken aikaa, kunnes jostain syystä olin varma siitä, että jos uskaltaisin kaataa lasin päälleni, syntyisin uudelleen. Kaadoin, kastuin ja sohva kastui myös. Repesin nauramaan, heitin kastuneen paidan veke ja suljin silmäni keskittyäkseni musiikkiin. Tässä vaiheessa ilta oli pimennyt jo sen verran, ettei peiton alle tarvinnut enää kömpiä. Loppu meni jotenkin omia aikojaan, ja jostain syystä ns. laskuvaihe tuntui kestävän ikuisuuden. Olin jo useita kertoja varma selväpäisyydestäni, kunnes jossain vaiheessa taas tajusin trippaavani vieläkin melkoisesti.

Lopulta olo viimein vaikutti oikeasti normaalilta mutta väsyneeltä, joten laitoin musiikin seis. Totesin olevani kovin nälkäinen. En jaksanut alkaa vääntämään mitään ruokaa, joten kaappasin kätösiini suklaalevyn, jota ryhdyin mussuttamaan jotain huonoa komedialeffaa katsoen. Viimeiseksi oli ihan pakko vielä kerran vilkaista kännykkää; enhän mä nyt oikeasti ollut soittanut sille isälleni? En ollut, huh, hyvä. Sitten oli syytä nukkua. Ei uudelleensyntyneenä, mutta kokemusta rikkaampana.

Mitä tästä opimme?

1) Määrä ei näytä vaikuttavan ainakaan mitenkään lineaarisesti tripin intensiteettiin, ei huhhuh.
2) Älä pidä suurta määrää vettä vieressäsi taikamatkoilla ellet halua seuraavanakin päivänä kuivatella sohvatyynyjä.
3) Mä oon varmaan enemmän kuin osieni summa.


Tulipa pitkä teksti.

Ihmetyksellä,

-Tajuntani.