Kirjoittaja Aihe: Hetkessä maailma oli meidän  (Luettu 1813 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa albiiinosiili

  • Viestejä: 3
    • Profiili
Hetkessä maailma oli meidän
« : Marraskuu 25, 2013, 22:23 »
Se oli lokakuun alku, tarkalleen 13.10.2013, kun kaksi toisiinsa rakastunutta päätti lähteä yhteiselle matkalle taikamaailmaan. Myöhemmin he kirjoittivat oman tarinansa tietämättä, mitä toinen kirjoitti (aivan kuin täällä on jo kertaalleen jotkut tehneetkin). Tässä ne ovat:

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt on sen hetki. Nyt olen valmis. On kulunut kaksi vuotta siitä kun tarkemmin tutustuin näihin kiehtoviin sieniin, tosin vain toisten tarinoiden ja tiedon kautta. Olen kuitenkin pelännyt jotain, epäröinyt. Tänä syksynä tunsin ensimmäistä kertaa sienten kutsun. Tunsin, että nyt on se hetki.
Olemme luonasi. Vain sinä ja minä. Puemme päällemme rennot vaatteet, sellaiset missä olisi mukava olla ja liikkua. Puemme lämpimästi, sillä tarkoituksenamme on mennä ulos ruskan ollessa komeimmillaan. Pakkaamme kaikenlaista mielestämme tarpeellista mukaan; vettä, suklaata, varahanskat ja sukat, hupparit ja soittimet kuulokkeineen. Kaiken tämän aikana 15–20 kappaletta taikaa liukeni teeveteen.

Istumme parvekkeelle. Matka on minulle ensimmäinen. Yllätyksekseni olen todella rauhallinen, en jännitä. Huomaan kuitenkin, kuinka sinä ehkä alat jännittää puolestani. Myönsit pelkääväsi, etteivät sienet raota oveaan toiseen maailmaan tarpeeksi tänä iltana. Mutta kuitenkin, luulen, että tyyneyteni johtuu varmuudestani, koen, että olen täysin turvassa kanssasi, voin olla täysin oma itseni ja ottaa tulevan vastaan avoimesti.  Olet se ainoa henkilö kenen kanssa haluan tämän tehdä, kenen kanssa haluan jakaa tämän kokemuksen. Tunnen tämän olevan jotain ainutlaatuista.
Laitamme soimaan rauhallista musiikkia puhelimestani, Angus & Julia Stone-Lonely Hands ja sen sellaista. Tuoksuttelen teetä. Sitruunaa. Niin hassua kuin se onkin, teen maistuessa vanhalta talolta, pidän siitä! Juttelemme siinä juodessa kaikenlaista ja katselemme parvekkeen yli maisemaa. Kun teet on juotu, lähdemme hiljalleen kävelemään kohti lampea.

Kävelemme sen kummemmin välittämättä mistään ympärillämme olevasta. Havahdumme kuitenkin kahteen eläinhahmoon edessäpäin. Pysähdymme tarkkailemaan mitä varjossa oikein liikkuu. Kauriita! Äiti ja lapsi. Naurahdamme ja toteamme, etteivät sienet ole vielä asialla. Kuitenkin minusta tuntuu, että eläinten kohtaaminen näin keskustassa toi matkalle jonkinlaisen mystisen alun. Jatkamme hymyssä suin matkaa, kunnes pysähdymme syrjäiselle penkille. Kuuntelemme musiikkia. Sinä vartioit, pidät huolta.

Makaan sylissäsi katsellen lammen toisella puolella olevia valoja. Sitten se tapahtui. Näin elämäni ensimmäisen visuaalisen näyn.  Jokaisesta lampusta ikään kuin nousi pastellisävyistä koostuva säikeinen verkkopylväs kohti taivasta. Kaikki olivat samanlaisia. Epäilin ensin, että kuvittelin vain, mutta pystyessäni tarkentamaan niihin uskoin sen olevan totta. Etenkin kun huomasin, että yksi ”pylväs” ikään kuin sykki. Katsoessani valoa, se paloi aivan samoin kuin muutkin, ainoastaan säikeet sykkivät. Nautin hetkestä. Tunsin onnellisuuden pulpahtavan pintaan. Kerroin mitä näin ja koin. Muistan myös kuinka noustessamme ylös jatkaaksemme matkaa halasimme ja kyyneleiden saattelemana kerroin kuinka tärkeä sinä minulle olet.

Kävellessä maailma näytti erilaiselta. Tuntui kuin olisin jossain piirretyissä, Leijonakuninkaassa tai jossain. Maassa olevat lehdet, sekä puut näyttivät samalta, mutta jollain tapaa erilaisilta. Astuessamme pienemmälle polulle, minusta tuntui kuin olisimme molemmat lähteneet kävelemään aivojeni poimuista pintaa. Alamäki antoi tunteen efektistä syvemmälle aivoihin menemisestä. Se tuntui mielenkiintoiselta.

Veden pinta näytti öljyiseltä, sen kalvo niin paksulta. Pysähdyimme laiturille istumaan. Pistin huomioon, että veden pinta näytti olevan laiturin kanssa samalla tasolla, vaikkei niin todellisuudessa ollut. Niinpä roikutellessasi laiturin yli jalkojasi, näytti hullunkuriselta kun ne ikään kuin olivat vedessä, mutteivät olleetkaan.  Juttelimme ja nauroimme. Olimme sen verran syrjässä, ettei ohikulkijoita siihen aikaan enää ollut. Katselimme joen toisella puolella olevaa hautuumaata ja siellä palavia kynttilöitä. Tunsimme molemmat, kuinka suru painoi sen yllä. Niin paljon tuskaa ja kaipuuta. Katsoessamme kelloa oli matkaan kulunut jo pari tuntia. Olit sitä mieltä, ettei trippi enää nousisi, että se olisi tässä. Ajattelin, ettei se haittaa. Tämä tuntui turvalliselta alulta.

Päätimme kuitenkin vielä käydä kävelemässä, ettemme ihan paleltuisi. Kävelimme kohti mutkaa. Minusta tuntui, että kävelimme jo ainakin sadatta kertaa samaa kohtaa, että en yksinkertaisesti päässyt perille, tai kun pääsin, alkoi kävely taas alusta. . Olit kokoajan tukenani tuntemuksissani, et jättänyt yksin. En säikähtänyt tunnetta, pikemmin nauroin vedet silmissä. Kun vihdoinkin saavutin päämäärän, tuli jokin uusi outo tilanne Minusta se oli hauskaa ja mielenkiintoista. Toisaalta minua hävetti, en oikein tiedä miksi.. Ehkä aikaisemmat kokemuksesi ja se, että itse olin ensikertalainen.. Tuntui hieman hölmöltä ihmetellä ääneen kaikkea, varsinkin kun tuntui että sinä olet jo aikoja sitten kokenut samanlaisia asioita. Teimme matkan kuitenkin minua varten joten yritin ottaa siitä mahdollisimman paljon irti itselle.

Lähdimme pikkuhiljaa kävelemään takaisin päin. Ensimmäinen ohikulkija. Minun oli vaikea hillitä itseäni. Minusta tuntui kuin tummiin pukeutunut mies olisi ollut jokin vieras tunkeilija pääni sisällä. Mieleni teki hirveästi tuijottaa tai sanoa jotain. Tilanne ei tuntunut todelliselta, vaikka jokin sisimmässäni muistutti kokoajan, että tämä on totta, ei mitään unta, vaan kaikki tapahtuu oikeasti. Tuo mies on oikeasti olemassa ja se varmaan miettii mitä hiippareita me ollaan. Ensimmäistä kertaa tuolloin tajusin, että vaatetuksemme ja kovaääninen käyttäytymisemme saattoi olla hieman pelottavaa jonkun mielestä. Minä saatoin olla pelottava aineissa oleva hiippari jonkun silmissä. Unohdin ajatuksen kuitenkin yhtä nopeasti kuin se tulikin ja annoin uusien tuntemusten tulla esiin.

Noustessamme samaa mäkeä ylös, mitä alas mennessä koin meneväni syvemmälle aivoon, tunsin kipuavani lähemmäs aivojen pintaa. Kävelimme puiston halki, olen melko varma, että ilman sinua olisin saattanut eksyä sinne risteysten sokkeloon.  Onneksi luotin oppaaseeni ja palasimme turvallisesti takaisin asunnollesi. Käytin koirani pihalla ja yllätyin miten kauniita eläimiä ne olivat. Etenkin toisesta huokui tietynlainen eläimellinen herkkyys. Palasin takaisin sisälle, minne olit luonut romanttisen tunnelman musiikilla ja kynttilöillä. Makoilimme sängyllä. Välillä nousimme istumaan risti istuntaan kasvotusten. Pidimme toisiamme kädestä. Tunsin olevani onnellisin ikinä. Arvostin hetkeä, nautin siitä. Tunsin voimakasta yhteen kuuluvuutta mieheen, joka oli vierelläni. Koin, että yhteinen matkamme oli tärkeä suhteellemme. Se oli jotain niin ainutlaatuista, mitä en ikinä unohda. Kietouduimme toisiimme, pääsimme lähemmäksi mitä ennen emme ole ikinä aikaisemmin päässeet. Vartaloidemme lämpö ja kosketus sai oloni taivaalliseksi. Olimme yhtä. Mielemme ja vartalomme. Päätimme täydellisen illan täydellisellä tavalla. Kiitos kulta<3
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 25, 2013, 22:25 kirjoittanut Klonkku »

Poissa Klonkku

  • Viestejä: 1 376
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #1 : Marraskuu 25, 2013, 22:25 »
Mua hermostuttaa. Keho tärähtelee ja nykii jännityksestä vähän väliä. SÄ lähdet mun kanssa tripille. En ole koskaan ennen tripannut tytön kanssa. Saati sitten tyttöystävän. Tämä olis mulle tosi paljon helpompaa jos sä oisit tehnyt tän edes kerran ennen tätä. Sun eka matka. Ja mä oon sun ”oppaana”.  Aika kovat paineet meikäläiselle.  Mutta oon tosi onnellinen, että sä oot tässä avoimin mielin mukana. Me on päätetty tämä yhdessä ja sä todella haluat sitä itse. Kiitos. Tämä on mulle todella tärkeetä.

Me ollaan mun luona. Mä laitan veden kiehumaan. Silokkeja vai Cubensista? Kun mä saan päättää niin ehdottomasti silokkeja. Ja n. 20 kappaletta. Liotettuna teessä jossa on hieman sitruunamehua. Näin teemme. Otan varalta vähän Cubensista mukaan.. Sienet lilluvat pian teessä. Ja mun jännitys vain voimistuu. Mun on pakko polttaa rööki. Me puetaan vähän ulkokamppeita päälle, mennään parvekkeelle ja kuunnellaan kännykästä jotain rauhallista musaa. Musta tuntuu että mä oon jollain jännityksen aikaansaamalla tripillä jo valmiiksi. Vedän imuja sätkästä ja se loppuu aivan liian pian. Jutellaan. Mä kerron jännittäväni sun puolesta. Saat mut hieman rauhoittumaan. Saat mut ymmärtämään, että mun ei tarvitse stressata sun olosta ainakaan nyt. Silti, eka trippi on aina eka trippi, ja se vaikuttaa PALJON. Ja se pelottaa mua, sillä koen olevani vastuussa susta. Entä jos sun kokemus on epämiellyttävä? Miten sä suhtautuisit sieniin jatkossa? Miten sä suhtautuisit muhun? Stressaavaa.. Mä yritän vielä hieman kuvailla mitä tuleman pitää. Mutta kerron myös, että kaikkien tripit ovat subjektiivisia, vaikkakin niissä on jotain objektiivisiakin piirteitä, jotka taas tosin ovat subjektiivisia ja jotain muuta sekavaa. Ehkä vain parempi ettet odota mitään. Teet on juotu. Me mennään pukemaan loputkin kamppeet pian ennen nousuja, sillä jos nousut odottaa paikoillaan, siltä paikalta ei niin vain noustakaan.

Me lähdetään ulos. Mä oon varannu syömistä ja juomista reppuun. Myös lisävaatetta löytyy jos sille on tarvetta. Ulkona on syksyistä ja hämärää. Lähdetään kiertämään lähintä puistoa, jonka kautta siirrytään lammen rantaan. Olo alkaa olla itsellä jo hieman rennompi. Matkalla näemme kaksi kaurista. Kauriit eivät pelkää meitä. Ne japastelevat ja syövät pienellä ruohoaukiolla vain parinkymmenen metrin päässä meistä. Jäädään hetkeksi ihmettelemään näkyä. Olemmehan kuitenkin kaupunkialueella.. Voisikohan noita mennä silittämään? Päätämme olla kuitenkin pelästyttämättä noita kauniita olentoja, jotka tuntuvat jotenkin tärkeiltä tulevaa matkaa ajatellen. Mystistä. Ehkä ne viestittivät, ettei ole mitään pelättävää? Polun varrella tulee pimeämpi kohta. Sanot pelkääväsi, sillä pimeä on arvaamatonta, mutta minä lupaan suojella sinua ja vannon, ettei ole mitään pelättävää. Heti pimeän kohdan jälkeen avautuu joen ranta. Ilma on mitä mainioin. Lampi heijastaa vastarannan valoja. On kaunista ja rauhallista. Kysyn, ovatko sienet jo vaikuttaneet? Vastaat etteivät vielä ole. Ei oikeastaan itsellänikään.. Oliko niissä jotain vikaa? Toimivatko ne ollenkaan? Teen juomisesta on jo kuitenkin 40 minuuttia aikaa! Hei, musiikki laukaisee joskus tripin! Etsin sulle jonkun mun mielestä kauniin biisin kännykästäni ja annan nappikuulokkeeni sulle, jotta voit kuunnella sen ihan rauhassa. Ehdotan, että voidaan olla penkillä niin, että mä istun, sä makaat ja käytät mun reisiä tyynynä. Näin me tehdään. Mä kuuntelen musaa sun soittimesta sillä aikaa kun sä kuuntelet mun kännykästä. Kuuntelen yhden tai kaksi biisiä. Sen jälkeen alkaa vartiointi, sillä pieni kuumotus valtaa vielä hieman jännittyneen mieleni. Mä otan kuulokkeet pois korvilta, ja kuuntelen tuleeko ketään mistään suunnasta. Äänet alkavat voimistua. Katse siirtyilee puolelta toiselle ja aistit terävöityvät vartioimaan, ettei kukaan tule yllättäen pilaamaan sun musankuunteluhetkeä. Mun trippi alkaa vaivihkaa ehkä nousta. Mutta aika nihkeästi.  Kun olet kuunnellut pari biisiä mä huomaan, että sun soitin on täynnä sun lempimusiikkia. Miksi mä yritän päättää mitä sun pitäis kuunnella..? Keskeytän sun musan kuuntelun ja kysyn vointiasi. Ei vieläkään mitään vaikutusta. Alan vaipua epätoivoon. Annan sulle sun soittimen ja sanon, että kuuntele vielä jotain, mikä tuntuu itsestäsi hyvältä. Siinä me istumme vielä hetken vierekkäin, kunnes yhtäkkiä alat itkeä ja kaappaat minut syleilyysi. Kerrot rakastavasi minua. Vastaan rakastavani sinua. Suutelemme. Silittelen sinua ja pidän syleilyssäni. Olet kaunis. Tunnut hyvältä. Ja olen onnellinen, kun huomaan, että vihdoin psilosiini on saavuttanut ainakin aivojesi hippokampuksen. Kiitän ”sitä jotain”, joka antoi tämän matkan alkaa tällaisella tavalla. Aiempi kuumotusjännitykseni muuttuu kutkuttavaksi, hyväksi jännitykseksi.

Kauniin yhteisen hetken jälkeen päätämme siirtyä eteenpäin. Puut ovat tiputtaneet lehtensä. Lehdet näyttävät aivan valkoisilta. Lehtiä on maassa niin paljon yhden puun alla, että kengät häviävät näkyvistä. Potkimme lehtiä ja naureskelemme. Alamme viritellä kaikenlaisia ajatuksia joita viemme eteenpäin. Naurat kovasti kun tajuat kuinka yksinkertaisia me miehet olemme. Onhan se totta, että jopa kusella käynti on yksinkertaisempaa miehelle kuin naiselle, joten on aivan loogista, että olemme hieman yksinkertaisempia, mutta minusta on kätevää olla yksinkertainen! :D Kävelemme eräälle laiturille, jonka vastarannalla on hautausmaa. Pysähtyminen tekee kelluvan fiiliksen. Hautausmaalla näkyy useita kynttilöitä. Eikä ole edes mikään juhla- tai muistopäivä. Huomaamme kuinka täynnä surua hautausmaa on, joka päivä, joka hetki. Puhumme kuolemasta ja minua alkaa itkettää. Surua on raskasta kantaa mukanaan. Mietimme lähdemmekö käymään hautausmaalla, mutta sinne on pitkä matka, enkä muutenkaan haluaisi nyt. Liian surullista.

Välillä jäät jumittamaan suu auki, silmät lautasena minua, tai jotain. Se on hassua ja ylisöpöä, ja se olisi ehkä vähän pelottavankin näköistä, ellen tietäisi, että se on normaalia tripatessa. Siksi koitan välttää omaa jumitustani. Jossain vaiheessa kerrot, että näytän aivan siskoltani, ja pussaamiseni tuntuu siksi kummalliselta. Naureskelemme. Pian lähdemme taas jatkamaan matkaamme. Ja nyt trippi alkaa näyttää enemmän sitä, mitä se tekee ajantajulle ja aisteille, kun tähän asti se on tehnyt jotain lähinnä tunteille ja ajatuksille. Kävelemme rantatietä pitkin. Kävelemme ja kävelemme, mutta maisema pysyy samana ja määränpää yhtä kaukana, kunnes se tahmaisesti saavutetaan. Naureskelemme kuinka huvittava fiilis se on. Kerrot myös huomaavasi että pienet kuopat maassa ovat nyt huomattavasti syvempiä kuin normaalisti. Vedät mut takaisin mun omiin ensimmäisiin trippeihin. Nostalgista. Loistavaa! Pelleilemme, naureskelemme ja ihmettelemme. Mietimme kuinka paljon ulkonäkö vaikuttaa siihen, millainen mielikuva ihmisestä tulee. Näytämme luultavasti tällä hetkellä ahdistavilta tummat vaatteet päällä ja huppu päässä. Kaksi raffin näköistä tyyppiä, mutta kuitenkin vain kaksi rauhaa rakastavaa rakastavaista tripillä. Hassua. Päätämme kääntyä takaisin. Palatessa juoksumattoefekti tapahtuu jälleen samalla paikalla ja nauramme taas. Ensimmäinen vastaantulija koko matkalla saapuu. Naurattaa ihan pirusti, mutta tuntuu, ettei saisi nauraa nyt. Vastaantulijakin näyttää joltain hiipparilta. Kävelemme nopeasti ohi. Alamme suunnitella paluuta mun luo. Kynttilöitä, rauhallista musaa, sänky ja me. Kuulostaa liian hyvältä. Paluumatkalla käyt tyttöpissillä puskassa ja mä jään ihastelemaan junatunnelissa olevia graffiteja siksi aikaa. Miksi graffiteissa on aina yleensä joku oma nimimerkki, eikä mitään sen kummempaa sanomaa? Sitä en oikein ymmärrä, mutta en ole graffiteja vastaan. Ne ovat usein hienoja. Lähdemme kuljeskelemaan eteenpäin. Matkan varrella puut näyttävät jälleen aivan valkoisilta.

Saavumme luokseni. Käytät koirat pissillä, ja sillä aikaa minä yritän saada tunnelman makuuhuoneessa kohdilleen. Saavut ulkoa ja kerrot kuinka kauniilta ja uljaalta etenkin toinen koiristasi näyttikään ulkona katuvalojen loisteessa. Hyppäät kanssani sänkyyn, syleilemme toisiamme ja silittelemme koiria sängyllä. Eläimet ovat niin kivoja etenkin tripillä. Aikamme fiilisteltyämme trippi alkaa olla päätöksessään ja jaamme tuntemuksiamme tripin ajalta. Kaikki meni aivan niin kuin toivoin. Jännitykseni oli turhaa. Loistavaa! Trippi oli sitä mitä toivoinkin sen olevan; pieni pintaraapaisu siitä, mitä taikasienten taika on. Ensi kerralla ehkä jokunen sieni enemmän?

Alamme painua nukkumaan. Haluaisin vielä kuitenkin olla ihan lähellä kehoasi ja kietoutua aivan kiinni sinuun. Kerron tästä sinulle, ja vastaat, että ”eikö se olisi täydellinen lopetus täydelliselle illalle?” Hymyni nousee avaruuteen asti ja rakastun sinuun jälleen hieman enemmän. Päätämme iltamme kietoutuen toisiimme. Tunnen kehosi. Tunnen yhteyden selvemmin kuin koskaan aiemmin. Joka soluni on yhteydessä sinun joka soluusi. Tahdon sulautua sinuun. Sulaudumme yhdeksi. Rakastan meitä, ja tunnen sen. Kiitos.
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.

Poissa Silo-P

  • Luotettava tunnistaja
  • Viestejä: 450
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #2 : Joulukuu 01, 2013, 00:50 »
Lämmitti mieltä ja sydäntä tosi paljon.
Muutenkin mun sydäntä lämmittää paljon se, jos jollain on takana onnistunut ensitrippi. (Tai onnistunut trippi ylipäätänsä)
Molemmat kirjoititte hyvin, joten helposti pääsi jyvälle teidän seikkailuista :)

Välillä tuntui lukiessani, että kaksi samaa tarinaa kerrottu, mutta sanojen paikat vain vaihtelee :D

Vaikka en ole koskaan ollut kenenkään ensimatkaajan sitterinä, kykenen kuitenkin kuvittelemaan Klonkun paineet ja jännitykset. Ensivaikutelma kuitenkin on melko tärkeä juttu.
Hienosti veditte molemmat :)

Kiitos kertomuksista. Lämpöä ja rakkautta teille, niillä pärjää jo pitkälle :-*

''Nauti siitä mistä eniten sä pidät!''

Poissa albiiinosiili

  • Viestejä: 3
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #3 : Joulukuu 08, 2013, 20:31 »
Kiitos Silo-P kommentista! Mukava, että jaksoit lukea molempien tarinat, vaikka ovatkin niin saman kaltaiset :D Yhtäläisyys tuli yllätyksenä myös minulle! Oli hauska huomata miten samoihin asioihin kumpikin kiinnitti huomiota..

Rakkautta ja lämpöä myös sinulle! :)

Poissa Heleppo

  • Viestejä: 67
  • Oonpa aika körny.
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #4 : Joulukuu 09, 2013, 09:59 »
Hei, olipa kiva lukea teijän tripistä! Kuulosti ihan joltain MDMA-pariterapiasessiolta.

Olen muutaman kerran trippaillut puolisoni kanssa. Ensimmäinen kerta oli just tuollanen tilanne ku teille, eka matka hänelle. Kaikki meni oikein hyvin, kun otimme pienet annokset ja analysoimme tuntemuksiamme siinä kaikessa rauhassa ja ihastelimme maisemia parvekkeelta. Hän sai suurta nautintoa kahvinkeittämisestä, pressopannun osien huolellisesta käsittelystä  :)

Samalla kerralla mullakin ilmeni tuo siskokseen muuttumis -efekti (puolisollani on monta sisarusta). Mutta enpä siitä sen kummemmin hämmentynyt, aattelin vaan, että no totta kai. Hiukan huvitti kyllä!

Kerran myös kokeilimme seksiä sienissä, mutta se tapahtui matkan loppuvaiheessa ja oli hieman nihkeää vääntämistä. Itse ainakin tuppaan olemaan väsynyt ja unenpöpperöinen siinä loppuvaiheessa. Keskivaiheilla ois ehkä parempi, tai ihan nousujen alussa...

Poissa ziuziu

  • Viestejä: 108
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #5 : Joulukuu 09, 2013, 13:24 »
Kaunista, kylmiä väreitä mennee tämmösistä. Kiitos.
Ihan sanatonta on. Tämmösiä tarinoita on ilo lukea. <3
Sekä Ding että Dong.

Poissa hupisaurus

  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #6 : Joulukuu 09, 2013, 13:52 »
Olipa mukavaa luettavaa, sai mut kyllä hyvälle tuulelle(tai paransi hyvää tuultani entisestään :) ) Kaikkea hyvää teille.

Poissa Salapoliisi

  • Viestejä: 4
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #7 : Tammikuu 01, 2014, 22:02 »
Tää on ehkä kaunein kirjotus mitä oon deeleistä lukenu. Tippa linssissä koko tekstin ajan. Oon niin onnellinen teidän puolesta <3
"mä oon oman elämäni salapoliisi"

Poissa albiiinosiili

  • Viestejä: 3
    • Profiili
Vs: Hetkessä maailma oli meidän
« Vastaus #8 : Tammikuu 07, 2014, 16:16 »
Heii kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet lukea ja vielä kommentoidakin! Mukava kuulla millaisia fiiliksiä trippimme teissä herättää, ihanasti lämmittää myös omaa mieltä. Jollain tapaa näen tekstit eritavoin nyt kuin aiemmin, kiitos teille. Tässähän ihan herkistyy itsekin  ;)