Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Meischel

Sivuja: [1] 2
1
Käyttökokemukset / Vs: Psilosybiinisienet suurilla annoksilla
« : Joulukuu 03, 2017, 15:10 »
Hyviä kuvauksia tällä palstalla. Heitän nyt omankin sekaan:

Päätin kokeilla tuossa viikko sitten Terence Mckennan suosittelemaa 5g hiljaisessa pimeydessä, kun jotenkin oli sellanen tunne, että nyt tarttee jotakin syvempää oppimista/resetointia. En tiedä onko mun kasvatuksista tulleet sienet olleet aina vähän vähemmän psilosybiiniä sisältävia, vai oonko vaan hard head, mut jollain 2g annoksilla ei o oikeen mitään vaikutusta tullut. Cubensiksia oon siis kasvatellu. Yleensä oon mennyt n. 4g annoksilla sieniä, kerran myös kokeilin MAOI:n kanssa ja sillon muistaakseni otin 3g. Joten päätin nyt, että otan sen 5g MAOI:n kanssa. Eli jauhoin eka 3g peganum harmalaa (Syrian rue) pippurimyllyssä jauhoksi ja heitin huiviin. Siitä noin 30min eteenpäin ja aloin popsia sieniä perään. En ehtinyt syödä niitä edes loppuun, kun alko jo kunnon humina käydä päässä, ei mennyt ku 10 minuuttia ja ne alko jo potkimaan. Ennen kestänyt ainakin sen 40 minuuttia, mutta nyt mentiin jo. Äkkiä loputkin sienet huiviin, alko kyllä *hieman* pelottaan, että onkohan tää nyt liikaa, kestänköhän mä tän? No, pimennysverhot kiinni, puhelin äänettömälle, korvatulpat korviin, vesipullo yöpöydälle ja sängylle makaamaan.
Ekana kiinnitän huomion ääniin. Kuulen päivän selvästi erilaisia piippauksia, poksahduksia, huminaa ja erilaisia elektronisia ääniä. Lopulta kuulen jo kauniin melodian soivan. Jonkun aikaa näitä ihasteltuani, alkaa näyt pyöriä luomien takana. Ensin yksinkertaisia värejä, joista muodostuu sitten erilaisia muotoja, hieroglyfejä ja esineitä. Nään yhessä vaiheessa jopa sargofagin lentävän näkökentän halki jonkin koneen/aluksen sisällä. Nyt alko kuumottaan. Tekee mieli avata silmät ja laittaa valot päälle, ihan hetkeks vaan, että saan todellisuudesta kiinni. Ei! Keskityn vaan hengittamaan syvään ja kohtaamaan kokemuksen.
Lopulta rauhotun, ja pystyn keskittymään taas. Nyt alan nähdä erilaisia maisemia, koneiden sisuksia. Tajuan, että en enää vaan nää niitä, vaan oon niiden sisällä. Erilaisista putkista ja värikkäistä metallisista levyistä tehtyjä muuttuvia huoneita/tiloja/maisemia joiden sisällä lentelen paikasta toiseen. Tää on eka kerta kun tunnen matkan aikana päätyväni johonkin toiseen paikkaan tai ulottuvuuteen. Silti tiedän koko ajan, että mun kroppa makaa sängyllä ja että pääsen palaamaan siihen ja omaan persoonaani millon tahansa, jos vaan liikahdan tai avaan silmäni, joten en välttämättä sanois tätä täydeks "out of body" kokemukseks, vaikka ajoittain en edes tunne mun kehoa ollenkaan. Jossakin vaiheessa löydän itteni jostakin sirkuksesta, jossa mulle näytetään erilaisia temppuja ja näytöksiä. En "näe" niitä sanan hmm... varsinaisessa merkitykksessä, mutta visuaalit ja koko homman tunne jotenkin kertoo/näyttää mulle näitä temppuja. Joka tapauksessa oon haltioissani.
Lopulta sirkus hiipuu, kuin liekki nuotiossa ja oon jossakin eri paikassa. Visuaalit ei enää muutu, vaan nyt ne on jämähtänyt tähän yhteen tilaan jonka sisällä oon. Jonkun aikaa tarkastelen tilannetta meditatiivisessa tilassa, en tartu yhteenkään ajatukseen, vaan katson vain mitä tapahtuu. Mutta kun mitään ei näytä tapahtuvan, niin tarraan kiinni johonkin ajatukseen ja se nostaa mut ilmaan. Rakennelmat ympärillä alkaa muuttaa muotoaan sitä mukaa, kun pääsen ajatuksessa pidemmälle ja kun lopulta tulen johonkin oivallukseen, tää konemainen rakennelma mun ympärillä hajoaa ja katoaa valkoiseen valoon. Ahaa! Tää oli jokin testi. Mutta niitä on lisää. Nyt oon taas erinäkösessä paikassa ja tunnelmakin on erilainen. Alan taas seurata ajatusta, eikä aikaakaan kun pääsen johonkin uuteen oivallukseen ja kone hajoaa taas. Sekoan laskuissa kuinka monta tasoa läpäsen, mutta jokaisessa tehtävä on vähän erilainen. Mun pitää ikäänku oppia katsomaan mun elämää aina uudesta perspektiivistä ja tajuta siitä jotain, niin pääsen seuraavalle tasolle. Tasot on kaikki erilaisia, yhdessä on selvästi sellanen kiero meininki, vähänku joku ilkikurinen, mutta samalla rakastava olento yrittäis ohjailla mun ajatusta vääriin suuntiin. "Mene tänne! Täällä on vastaus, tule kattomaan." mutta tiedän että se yrittää harhauttaa mua ja pääsen läpi senkin tason. Yhdessä on selvästi aikaraja, äänet ja visuaalit ympärillä muuttuu tasaiseen tahtiin kaaottisemmaks ja pelottavammaks, kunnes täpärästi tajuan senkin tason läpi.
Lopulta tunnen pääseväni läpi koko opetuksen ja siirryn pois pelialueelta. Nyt mielenmaisemani ylle on ilmestyny valtava varjo. Se on sieni. Tunnen sen läsnäolon. Tuun hieman surulliseks,  koska opin just äsken itestäni ja elmästäni monta asiaa, mitä en edes enää muista. Miten voisin käyttää näitä oivalluksia muuttamaan itteäni paremmaks ihmiseks, jos mä unohdin ne jo samantien kun tajusin ne? Ikäänku vastaukseksi sieni näyttää mulle paikan, jossa monimutkanen kone on toiminnassa. Erilaisia rakenteita kohoaa korkeuksiin, muuttuen koko ajan ja se rakentaa itseään. Vanhoja osia irtoaa ja niiden tilalle tulee uusia. Katson ylös korkeuksiin ja nään tän rakenteen päällä mun aivot. Tää paikka on mun alitajunta, tajuan. Kaikki mitä koen jää tänne muistiin. Vaikka en muista mitään mun tämäniltasia oivalluksia, niiden antama viisaus on kuitenkin rakennettu tänne ja sitä kautta kasvan ihmisenä, vaikken muistaisikaan suoraan mitä opin. Uskomaton helpotuksen tunne. Euforia. Läpäisin kaikki testit ja nyt sain palkinnoks uskomattoman rakkauden ja kiitollisuuden tunteen.
Nousen käymään kusella, ja meen sitten takas pimeyteen makoilemaan, mutten enää vaivu muihin maailmoihin.
Miettiessäni mitä just koin saa mut miettimään miksi mä sain kokea jotain tällaista? Jos jokainen ihminen sais edes kerran elämässään kokea tän kiitollisuuden tunteen, niin koko maailma muuttuisi täysin. Mietin omaa elämän tilannettani ja tajuan kuinka onnellinen mä oon. Mietin kavereitani ja suhteitani heihin ja alan itkemään. Itken ja itken vaikka kuinka kauan. Tuntuupa puhdistavalta. Räkä ja sylki valuu pitkin naamaa ja sänkyä kun poraan silmät päästäni. Tunnen yhtäaikaa niin montaa tunnetta, etten voi kun jatkaa itkemistä. Itken kiitollisuudesta, rakkaudesta, surusta, yhteenkuuluvuudsta, ilosta. Itken koska itkeminen tuntuu niin helvetin hyvältä. Pääten etten enää ikinä yritä piilottaa itkua, vaikka olisin kenen seurassa.
Lopulta oon täysin tyhjä, kun kaikki tunteet on huudettu ulos. En tiedä kauan siinä meni, en kattonu missän vaiheessa kelloa, mutta koko päivä tuntu humahtavan hetkessä.  Visuaaleja ei enää näy ja oon jo hyvän matkaa laskuissa. Loppuillan syön ja kattelen pari jaksoa Game of Thronesia ja kampean nukkumaan.

Ihmettelen näin jälkeenpäin, että en missään vaiheessa kokenu kuitenkaan täydellistä ego kuolemaa. Tiesin koko ajan kuka ja millainen olen, mikä on musta aika erikoista, koska kokemus oli muuten aika diippi ja voimakas. Voin suositella tätä Terencen taktiikkaa kyllä jokaiselle, joka on kiinnostunut itsensä henkisestä kehittämisestä ja mystisistä kokemuksista. Helppo tää kokemus ei ollu. Pari kertaa pelko ja ahdistus meinas päästä niskan päälle, mutta muistitin vaan itseäni koko ajan, että se on vain tunne. Miltä se tuntuu? Tarkastele sitä tunnetta ja muista hengittää syvään. Niin kauan kun hengität, niin ei o mitään hätää. Ja tärkeää on olla myös täysin paikallaan. Antaa mielen lentää, eikä ajatella, että oisko tässä asennossa hyvä, tai onko tyyny nyt hyvin. Oon aina tykännyt matkailla yksin, kun nää kokemukset on ollu mulle aina tosi henkilökohtaisia. Pääsen puimaan mun elämää, ajatuksia ja persoonaani kaikessa rauhassa ja jos siinä on joku kaveri vieressä, se menee vaan siihen "hei, tää on aika hassun tuntusta". Jos et oo ennen kokeillut, ja päätät kokeilla isoa annosta, niin muista, että se on todellakin ihan erilaista kuin pienemmillä annoksilla matkailu, ole valmis. Mutta siitä voi saada ihan hirveesti irti, mä opin kiitollisuutta, empatiaa ja rakastamista ihan uudella tasolla :) Ajattelin seuraavaks kokeilla ottaa 6g cubensista ja taas 3g Syrian rueta, kun kestin vielä ton annoksen ja tiiän nyt myös vähän enemmän millasta se voi olla. Kokeillaan kepillä jäätä ja katotaan kuin pitkälle päästään ^^.

2
Vapaa aihe / Vs: Normiyhteiskuntaan kuulumattomuuden tunne
« : Marraskuu 21, 2017, 10:31 »
Mulla on oikeestaan aina ollut semmonen olo etten kuulu tähän yhteiskuntaan, mut nytten kun oon oikeesti tutustunu itteeni ja ajatuksiini ja tunteisiini, niin oon tajunnut, että ei mussa mitään vikaa ole :) Tää yhteiskunta ei o vaan mun juttu.

Mutta sen mäkin oon huomannut, että kun on ns. henkisen kasvun työkaluina käyttänyt psykedeelejä ja tullut paljon avoimempi ja suvaitsevampi mieli, niin huomaa kuinka paljon ihmiset tuomitsee. Mua ei esimerkiksi kiinnosta enää pätkääkään juoruilla ihmisistä, mutta kun yrittää jutella niitä näitä vaikka kavereiden kanssa, niin puheenaiheet tyssää usein aika äkkiä, kun niitä tuntuu kiinnostavan hirveesti mitä muut ihmiset tekee, ajattelee ja puhuu, tai mistä ne tykkää tai mitä vaatteita ne käyttää. Mulle on ihan sama vaikka joku jätkä käyttäis pinkkejä housuja ja tanssis balettia, tai että joku muija värjäis hiuksensa kirkkaan sinisiks ja pitäis niitä lakalla pystyssä. Jos ne tykkää siitä, niin mitä mulla on siihen sanottavaa? Se on mulle ihan okei ja se on niitten juttu. Mulla on mun jutut ja kaikilla on omat juttunsa, mutta niin helposti ihminen toisen tuomitsee kattomatta kertaakaan peiliin. Musta tuntuu, että mitä tervejärkisemmäks tässä yhteiskunnassa tulee, sitä hullummalta alkaa näyttää sen "normien" mukaan. Mut ei mua haittaa, ollaan yhdessä hulluja :D

3
Vapaa aihe / Vs: Runoja ja muuta sanataidetta
« : Lokakuu 16, 2017, 17:51 »
Jos enklanti taipuu, niin tälläisen kirjottamiseen sain inspiraation kerran kävellessä ulkona kauniin sateisessa syys-säässä.

Erratic Folds

See the gray moving above
Where does it go?
Will it bleed
In some foreing language
Without words
It tells the green to grow
And takes
Our yellow away

Have you seen
What lies beneath our feet
A web
Wich in its folds we can dance
Just hold on
And take the hand

Come see my land
It all belongs to you
Come see my land
Is it too much to do?

Here you stay
"World" is a big word
Yet unnamed
So see
It's just a word

If I could fuse with air
And be one
Fly everywhere
Just be
One with the word
That is our world
And see beyond
The whole and the none
The erratic folds

I wouldn't see
What I see right now
The face that looks down at us
As we gaze into the sky
The face of everything
Looks down in you

Just see you are the air
That will be
Everywhere
Just be
One with the world
If that's your word
And see
The whole and the none
The erratic folds


PS. Tää oli kiva ketju :)

4
Tää ei oikeastaan ole mikään lyhytkestoinen kokemus olleskaan, mutta eniten mun tapaa ajatella, ymmärtää, katsella ja omaksua elämää on muuttanut tieteeseen tutustuminen, ja ennen kaikkea kvanttimekaniikkaan paneutuminen. Mitä enemmän oon siitä koittanut ymmärtää, sitä enemmän oon alkanut yhdistää tällaista "henkistä" meininkiä siihen. Jos et ole lukenut kyseisestä teoriasta mtn, suosittelen lämpimästi :) Ne on yhtä hulluja ja mieltä räjäyttäviä juttuja, kun vaikka sieni trippi. Ja sitten jos vielä päättää alkaa pohtimaan kvantti maailman ihmeitä tripin aikana, niin siinä saattaa alkaa ajatus juosta aika mielenkiintoisissa sfääreissä.

Edit: Ja täytyy vielä lisätä, että MATKUSTAMINEN! Se on yks parhaista tavoista laajentaa tajuntaansa.

5
Tärkein asia mitä on ite oppinut/tajunnu on se, että millään ei ole oikeasti mitään väliä. Me ollaan täällä maan päällä pieni silmänräpäys vaan, jonka jälkeen me painutaan unholaan. Tottakai jotkut jää myös historiaan ja heidät muistetaan vuosisatoja. Mutta mitä väliä sillä on heille? Ei he pääse nauttimaan siitä maineesta haudasta käsin (ellei usko tietynlaiseen tuonpuoleiseen elämään). Joten miksi pitäisi ottaa mitään stressiä? Kun meet yöllä nukkumaan ja alat vaipua uneen, missä vaiheessa tapahtuu rajan ylitys? Muistatko sitä hetkeä, kun vaivuit uneen sekunti sen jälkeen kun oot jo nukahtanut? Tai hereillä olosta ylipäänsä. Muistatko koko elämääsi? Tuskin, joten kun kuolet, muistatko mitään mitä tapahtui elämässäsi? En tiedä, kun en oo koskaan kuollut. Joten miksi siitäkään pitäis ottaa mitään stressiä? Tiedän vasta kun kuolen ja silloin se on jo liian myöhäistä, että sillä olis mitään merkitystä tässä elämässä.

Kun tajusin ettei elämällä ole mitään suuntaa tai tarkoitusta, vapauduin. Oon vapaa antamaan sille suunnan. Ja päätän itse sille tarkoituksen. Ei mun tartte seurata mitään normeja tai sosiaalisesti hyväksyttäviä käytäntöjä. Ei tartte ottaa paineita siitä, miten mun pitäis käyttäytyä, tai mitä mun kuuluis tehdä. Tää on vähän niinku sellanen paradoxi, kun haistatin vitut kaikelle, opin rakastamaan sitä. Opin tiputtaan sen roolin mitä pelasin. Ei elämää kannata ottaa tosissaan, mutta kannattaa se tarina silti kuunnella, sehän voi olla vaikka kuinka hauska.

Kun pitää mielessä oman kuolevaisuutensa ja muistaa kuinka vähän aikaa me täällä ollaan, niin on paljon helpompi nauraa myös niille ikävämmillekin asioille. Kun ymmärtää, että kuolema on vain osa elämää, niin osaa asettaa asioita vähän paremmin tärkeysjärjestykseen. Siihen itsevalitsemaan järjestykseen. Vielä kun muistaa aina ottaa vastuun kaikesta mitä tekee, pääsee aika pitkälle.

Näin ainakin itse asian nään :)

6
Olitko syönyt kasvattamias sieniä ennen tätä harmala komboa, vai päätitkö suoraan kokeilla niitä yhdessä? Kannattaa AINA ekalla kerralla kun kokeilee jotakin uutta testata sitä ihan pelkiltään ilman mtn komboja, oli se sit maasta poimittu tatti, omakasvattama, tai mikä vaan psykoaktiivinen aine.  Itellä oli kanssa ekan kasvatuksen kanssa sellasia tilanteita, että "pitäisköhän vaan ottaa varmuudeks reilummin". Onneks kasvattamani sienet osottautu aika tehottomiksi, joten ei ollut sitä överi sfääreihin menemisen mahdollisuutta. Tottakai se sillon harmitti, kun ei oikeen toiminutkaan, mutta sitten jälkeenpäin tajusin et kannattaa silti ottaa aina varman päälle ja pikkuhiljaa edetä. Vaikka intoa riittää, niin täytyy muistaa että on koko elämä aikaa :) En osaa kyllä hirveästi neuvoa ton "pahan tripin" jälkeen deelien pariin palaamisen suhteen... Etene varovasti ja kai se aika parantaa haavat. Onnea jatkoon!

7
Mun mielestä on erittäin tärkeää päästä purkamaan mietityttäviä kokemuksia jonkun kanssa, kenen tahansa,  mieluiten kaverin tai kumppanin, joka ymmärtää myös ite näistä tiloista jotakin. Tai vaikkei ymmärtäisi, mutta kunhan kuuntelee. Itsellän ei oikeastaan ole ketään sellaista, kenen kanssa kunnolla paneutua asiaan ja välillä sen takia tuleekin kovin sulkeutunut ja yksininen olo. "Kukaan ei ymmärrä mua" :D

Mutta toivottavasti löydät tältä foorumilta ja muualtakin netistä tapoja keskustella ja jakaa kokemuksia. Yksi Youtube käyttäjä, jota voin lämpimästi suositella löytyy nimellä PsychedSubstance. Erittäin mielenkiintoista ja syväluotaavaa materiaalia psykedeeleistä, niiden turvallisesta käytöstä, trippi raportteja yms.

Ja onnea alkaneelle matkallesi!

8
Koitan jotakin vastata puhtaasti omien kokemuksieni pohjalta.

Usein just kuulee sanottavan, että psykedeelisen kokemuksen  aikana - tai oikeastaan jo hyvissä ajoin ennen sitä, pitäis pyrkiä päästämään irti ja hyväksyä tilanne sellaisenaan kuin sen kokee,  niinkuin itsekin sanoit. Ohjeistetaan päästämään irti sellaisesta käsitteestä kuin "ego". Noh, egon voi mieltää varmasti monellakin tapaa, mutta mulle tää egosta irti päästäminen on alkanut kokemuksien karttuessa tarkoittamaan vain sitä, että pyrin olemaan takertumatta mihinkään uskomuksiin, tai ns. ennalta määrättyihin kaavoihin. Pyrin olemaan uskomatta mihinkään, mutta samalla hyväksymään ajatuksen, että jokin asia saattaa ollakin tietynlainen. Eli koitan olla tuomitsematta MITÄÄN minkä koen, näen, tunnen, opin, luen jne. hyväksi tai pahaksi.

Mun kokemuksien perusteella psykedeelien vaikutuksen alaisena ei kannata alkaa lokeroimaan asioita hyväksi tai huonoksi ja alkaa kelailemaan, että "ei tää näin voi mennä, tää ei ole hyvä juttu" tai "voiko näin ajatella? voinkohan tehdä näin?  onkohan tämä nyt hyvä? ajatteleeko kukaan asiaa näin? mitäköhän joku muu olis mieltä tästä?". Enkä nyt tarkota mitään sellaista, että onko OK varastaa toiselta tai tappaa ensimmäinen kadulla vastaan tuleva, vaan lähinnä erilaisia käsitteitä ja ajatusmalleja. Esim. onko tässä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa olevat asiat, tai toimintamallit todellakin miltä ne näyttää. Siis pyrkiä päästämään irti ajatusmalleista jotka meidän kulttuuri on tuominnut joko hyväksyttäväksi, tai ei-hyväksyttäväksi ja nähdä ne omin silmin sellaisena kuin ne itse kokee. Matkan aikana usein "tajuaa" kaikkea huikeaa ja abstraktia, kun ajatuksia alkaa virtaamaan alitajunnasta (tai mistä ikinä virtaakaan), mutta jos alkaa tuomitsemaan näitä ajatuksia hyväksi tai pahaksi, voi kokemus äkkiä kääntyä ahdistavaksi, kun ei tiedä miten suhtautua näihin ajatuksiin. Ite sanoisin näin: älä suhtaudu mitenkään. Kun kokemuksen kovin myllerrys, eli "peak" on mennyt ja alkaa palailemaan takaisin normi tajuntaan, sillon on aikaa alkaa kelailemaan niitä ajatuksia, joita matkan varrella mieleen juolahti, ja jatkaa kelailua aamulla ja niin kauan kuin kelailtavaa riittää. Itellä on ollu monta trippiä, joista ei ole jäänyt oikeastaan mitään kelattavaa. En oo oivaltanut matkan aikana mitään uutta. Sitten taas on ollu matkoja, joita on tullu kelailtua auki kuukausi kaupalla, kun on tajunnut esim. omasta elämästä tiettyjä asioita

Tottakai voi olla vaikeaa päästää irti tästä asioiden tuomitsemisesta, kun ajatus loopit jyllää ja mieli tuntuu aina palaavan yhteen ja samaan ajatukseen uudestaan ja uudestaan, tai kun nuppi on niin sfääreissä jossain jupiterin kiertoradalla ja pelottaa niin perkeleesti. Varmasti kaikki tällä palstalla hilluvat ovat kuulleet ns. "huonoista matkoista", eli "bad trip". Ite oon vasta kaksi kertaa mennyt läpi negatiivisesti sävytetyn kokemuksen ja niidenkin syy on ollut just se: sävytin ne itse negatiivisesti. En pystyny päästämään kunnolla irti omasta tuomitsevaisuudestani ja sillon alko tuntua pahalta. Tuossa n. viikko takaperin maatessani sängyllä ekan happo kokemuksen alla tilanne lipsahti aika ahdistavaksi, kun aloin vertailemaan hapon vaikutuksia sienten vaikutuksiin. Mietin, että tää happo tuntuu nyt tältä ja tältä ja sienet tuntu toisenlaiselta ja mitä enemmän vertailin niitä toisiinsa, sitä enemmän aloin tuomita hapon vaikutuksia. En tajunnu ottaa huomioon, että sienet oli mulle vähän tutumpia, kun olin niitä jo muutaman kerran syönyt, mutta kokeilin nyt happoa vasta ekaa kertaa. Jos olisin vaan keskittyny siihen kokemukseen ja jättänyt vertailun ja tuomitsemisen myöhemmälle, olis varmaan ollut ihan erilainen meininki. Noh, loppujen lopuks sain tilanteen rauhottumaan, kun tajusin nauraa itselleni ajatellen, että "ompas helvetin intensiivistä vaan maata hiljaa omalla sängyllään" ja onnistuin lopulta jättämään vaikutusten tuomitsemisen, vaikka musta tuntui fyysisestikin... noh, kuvaavamman sanan puutteessa pahalta. Tärisin ja lihakset tuntui tosi kireältä, mutta onnistuin lopulta havainnoimaan tuntemuksia neutraalisti lokeroimatta niitä negatiivisiin ja positiivisiin. Tuolla reissulla minuuden murentuminen, eli jonkinlainen "ego death" tuntui jostain syystä kans helvetin pahalta. Yleensä se on ollut mulle se kaikkein mielenkiintoisin kokemus, kun ei yhtäkkiä enää tunnistakaan ajatuksiaan omikseen ja joutuu tavallaan uudestaan kasaamaan itsensä ympäri kosmosta levinneistä minuuden hiukkasista. Nyt se tuntui masentavalta ja pelottavalta. Riittää taas mietittävää...

Mutta lyhyesti: päästä irti muiden luomista ajatuksista. Päästä irti uskomuksista ja asioiden lokeroimisesta. Älä mene mihinkään muottiin, vaan muovaa itse itsestäsi itsesi näköinen veistos ja katso elämää omin puolueettomin silmin ja koe se omin aistein. Vaikkei se aina helppoa olekaan :)

Ja edelleen, nää on kaikki vaan mun kokemuksien perusteelta kirjoitettu, älä USKO niitä. ;)

Totuus on vain mielipide kysymys.

9
Vapaa aihe / Vs: Palstalaisten taidenäyttely
« : Kesäkuu 27, 2017, 02:33 »
Oon pari kertaa aiemminkin yrittänyt matkan aikana raapustella jotakin paperille, mutta yleensä ei ole fyysisesti - eikä varsinkaan psyykkisesti pystynyt muutamaa abstraktia koukeroa enempää tuhertamaan. N. viikko sitten oletetun 260 mikrogramman LSD annoksen alaisena sain kuitenkin aikaan tällaisen tilannekuvauksen.



Ideana oli alkaa piirtämään heti, kun alkoi tuntua selviä vaikutuksia ja katsoa mitä syntyy. Yleensä, kun piirtelen (siis ihan selvinpäin) mietin aina aiheen ja toteutuksen tarkkaan ennenkuin otan edes kynän käteen ja usein tuleekin sellanen blokki, että "en mä tiedä mitä mä haluun piirtää, antaa olla". Hapon murennettua päänsisäiset muurit piirrustus alkoi syntyä kuin itsestään. Pyrin vain kuvailemaan miltä nupin sisällä tuntui.

Tässä myös vähän vanhempi tuherrus LSA siementen alaisena tehtynä. Kuten huomata saattaa, piirrustelu oli "hieman" haastavampaa tän parissa... :D


10
Olen kuivattanut aina ihan vaan leivinpaperilla ja huoneenlämmössä ja toisinaan unohtanut hyväksikin toviksi tatit (reilusti yli viikoksi), eikä ongelmia tehonpuutteen kanssa ole ollut koskaan. Voit toki kokeilla jotain nopeampaa kuivausmetodia, mutta vähän veikkaa vian olevan jossain muualla.
Tapanani on myös ollut laittaa rutikuivat sienet ihan minigrip-pussissa pakastimeen ilman mitään silicoja ja ylivuotiset ovat ns. pärisseet tuoreiden tavoin.
Hmm.. Selvä peli, kiitos infosta. Kumma homma... Täytynee koittaa ens kerralla MAO-estäjien kanssa. Tai sitten kasvatus olosuhteet on ollu jotenkin kehnot..

11
Ongelmat jatkuu. Epäilen, että kuivauksessa tai säilytyksessä mennyt jotakin vikaan. Miten ootte ite yleensä kuivannut sieniä? Ite levittelin ne ihan leivinpaperin päälle ja annoin kuivua n. kaksi vuorokautta siinä, kunnes olivat niin kuivia, että katkesivat ja murenivat vähän vääntäessä, jonka jälkeen lasipurkkiin ja silicageeli-pussi perään. Olivat purkissa n. 1-2kk, mutta 2.5 gramman jälkeen eivät sanoneet oikeastaan mitään.. Pitäisköhän ne saada kuivaks nopeemmin, ettei psilosybiini pääse tuhoutumaan, vai mistäköhän kiikastais..?

12
Eilen tsekkasin tilanteen tarkemmin. Ei ollu mitään ylimääräisiä hajuja, ihan raikkaalta sieneltä tuoksui. Pohjassa, eli siinä puolella mistä leikkasin, oli sellanen ohut limakerros. No, huuhtelin sen pois hanan alla ja muutenkin koko kakun ja nyt on dunkkaus meneillään. Katotaan jos se siitä lähtis. Ajattelin laittaa sen tällä kertaa toisin päin terraan, eli se leikattu puoli ylöspäin.

Edit: Noh noh! Laitoin sen siis toisin päin tällä kertaa ja johan lähti kasvamaan. Hetken se mietti, mutta komean sadon sai lopulta kerättyä.

13
Erikoista, että pikku leikkaaminen olisi koko rihmaston tappanut. Jos haisee normaalilta, niin dunnkaa ja laita takaisin terraan. Jos haisee oudolta, niin suoraan roskiin.
Oolrait. Miten ei tullutkaan itellä mieleen... Täytyypä nuuhkaista kun pääsee kotio. Itekin vähän ihmettelin, että eikai sen pienestä siivusta pitäis noin nokkinsa ottaa. Kiitokset vastauksesta!

14
Mulla olis sellanen tilanne, että jouduin leikkaamaan pf-tek kakusta veitsellä alaosan irti, kun se oli niin kiikkerä ettei meinannut pysyä pystyssä. No nyt siitä kakusta ei ole lähtenyt kasvamaan sienen sientä. Kyseessä on toinen flush, eli yksi satsi on jo poimittuna. Toinen kakku kasvaa jo uutta sientä komeasti. Onkohan mitään tehtävissä tälle "kuolleelle" kakulle, vai onko se täts it, siinä?

15
Meikäläistä ihmetyttää salvian vaikutuksissa eniten tuo tunne, että jokin vetää takavasemmalle. Kovin monet on kuvailleet just sitä samaa. Miksi aina vasemmalle? Miksei se vedä koskaan oikealle? Ekaa -ja tähän mennessä ainoaa, kertaa salviaa polttaessani tunsin kanssa jonkin vetävän mua taaksepäin ja kovaa, mutta veto oli siis suoraan taakse, eikä takavasemmalle.

Kerron tähän vähän tuosta kerrasta:

Eli olin kaverini kanssa Amsterdamissa, missä ostin yhdestä smart shopista 10x salviaa. Mentiin läheiseen puistoon salvian, muutaman ganja gramman ja parin oluen kanssa ja etsittiin mahdollisimman rauhaisa mesta. Tällainen löytyi erään suuren puun alta pienen tekolammen rannalta. Istuttiin nurtsille. Smart shopin myyjä oli suositellut 0.25 gramman annosta ja salvia myytiin 0.5:n gramman setissä, joten kauhaisin piipulla pussista puolet ja valmistauduin polttamaan.

En ollut lukenu salvian vaikutuksista oikeastaan mitään tuolloin. Jotenkin olin saanut kuvan, et se olis suhteellisen mieto vaikutuksiltaan. Varmaan koska tiesin vaikutusajan olevan todella lyhyt. Odotin jotakin pientä värien näkemistä ja kummallisia ajatuksia, mikä nyt jälkikäteen vähän naurattaa. Noh, imutin piippullisen kitusiin ja pidättelin hengitystä sen ~30 sekuntia, jonka jälkeen puhalsin savut ulos. Koitin alkaa jutella jotain kaverille, mutta muutamassa sekunnissa se ajatus karkasi päästä. Maailma alkoi pyöriä pystysuunnassa hulluna silmissä ja aloin tuntea voimakasta vetoa taaksepäin, kuin jokin käsittämättömän valtava voima olis vetänyt mua pois tästä todellisuudesta. Sain ojennettua käteni ja henkäisin kaverilleni: "Pidä mut täällä!". Kaveri otti lädestä kiinni, etten tippuisi kokonaan tästä maailmasta, tosi romanttista. Aloin unohtaa tilanteen ja syyn ja seurauksen. Koko historia pyyhkiytyi ja lensi uloshengitetyn savun mukana jonnekin kauas pois. Oli vain tämä hetki ja se hetki oli kaaottinen. Silmissä pyöriminen loppui, jonka jälkeen maailma muuttui täysin kaksiulotteiseksi. Vähän ku ois taulua kattonu. Tilanne tuntui riistäytyvän täysin hallinnasta. Viimeisillä arkitajunnan rippeillä sain vielä sanottua "Hei. Mitä v*ttua?". Sitten unohdin kuka, tai mikä olin, missä olin, miksi olin, tai mitä oli oleminen ylipäänsä. Näkökenttä räjähti visuaaleihin. Ääreisnäössä näin vain kummallisia limittäisiä nauhoja jotka jättivät vain näkökentän keskiosaan kapean kaistaleen, jonka läpi näin kaksiulotteisen maailman. En osaa sitä lyhyesti oikein selittää, mutta jos olet Windows 95:lla vetänyt hiirellä error-ikkunaa ympäri näyttöä, niin tiedät kuinka se jättää itsestään "kopioita" niin, että näet keskellä sen yhden ikkunan ja sen ympärillä vain niiden kopioikkunoiden reunat. Vähän samalla tavalla näin maailman salvioissa. Näytti kuin olisin ollut jossakin putkessa. Tuntui, kuin tämä maailma, jonka koemme kaikilla aisteillamme ja jonka osana myös itse olemme olisi jakautunut ohuisiin paperiarkkeihin. Silloin kun paperiarkit ovat peräkkäin kiinni toisissaan, koemme ajan kulun ja ylipäänsä ymmärrämme jatkuvuuden. Muistamme mitä tapahtui edellisessä arkissa ja näemme jo seuraavan ja osaamme varautua sen tapahtumiin. Nyt nämä paperiarkit alkoi irtautua toisistaan ja olin tipumassa niiden väliin jäävään tyhjyyteen. En ollut kosketuksissa edelliseen arkkiin, joten mulla ei ollut aavistustakaan mitä oli tapahtunut ja näin seuraavan arkin vain vaivoin tän kummallisen putken läpi, mutta olin siitäkin tippumassa, joten en tiennyt edes mitä odottaa. Kaikki mitä vielä näin tästä maailmasta muuttui sarjakuvamaiseksi. Kaverini, jota en edes tunnistanut muuttui ilkeän näköiseksi. Sen naama vääntyi samanlaseen ilkeään hymyyn kuin Grinchillä. Tajusin, että tän ilkeän tyypin täytyi olla kaiken tän kaaoksen aiheuttaja, koska se selvästi piti hauskaa mun kustannuksella. Yritin kysyä, että miksi hän tekee tämän minulle, mutta en saanut sanaa suustani, koska en edes tuntenut, enkä käsittänyt että mulla kroppa, tai mikä se semmoinen edes on. Yritin kai jotenkin telepaattisesti kommunikoida, mutta äkkiä selvisi, että joko tämä ilkeä heppu ei kuullut mua, tai ei vain yksinkertaisesti välittänyt aneluistani. Vakuutuin, että tän ukon täytyi olla jokin sirkustirehtööri, joka piti mua vetonaulana jossakin kaaottisessa sirkuksessa ja nyt hän näytteli minua koko maailmalle. En pystynyt liikkumaan tai puhumaan, jouduin vain alistumaan kohtalooni.

Kun sitten yhtä nopeasti kuin vaikutukset alkoivat, ne myös loppuivat. Pääsin pois putkesta ja maailma vetäytyi takaisin kolmiulotteiseksi, siis ihan kirjaimellisesti näin, kuinka syvyys ulottuvuus hitaasti venyi pituus- ja leveys ulottuvuudesta. Se oli ihan uskomattoman näköistä. Meni hetken aikaa ennenkuin muistin missä oli. Uskomattoman huojentunut olo, se loppui! Mitä ikinä äsken tapahtuikaan... Jouduin ksymään kaverilta, että poltinko mä sen salvian jo, koska en muistanut ollenkaan polttaneeni. Kysyin myös, että oltiinko me lähdetty kahdestaan tänne Damiin. En vain muistanut oltiinko me kahdestaan siellä reissulla, kun pätki vielä niin pahasti. Akuutti vaikutus kesti suunnilleen 5 min ja siitä pikkuhiljaa muistin palattua ja muutenkin tilanteen rauhoituttua yhteensä noin 15 min. Olin kyllä ihan ihmeissäni ja nauratti niin perkeleesti koko episodi. Se oli myös korkkaus meikäläisen psykedeeli kokemuksille. Kerta laakista vaan pää edellä syvään päätyyn :D no, onneks kuitenkin oli vaikutuksiltaan niinkin lyhyt kestoinen.

Mutta tosiaan, kannattaa ehdottomasti ainakin ekalla kerralla olla se trip sitteri mukana, koska itellä ainakin meni langanpäät niin solmuun, että olisin varmaan yrittänyt juosta pakoon, jos olisin vaan voinut liikkua vaikutuksen alla. Oli se sen verran jäätävä kokemus, mutta nyt kun on jo edes vähän enempi kokemusta tuosta psykedeelisestä tilasta, niin olis tosi mielenkiintoista kokeilla salviaa uudestaan. Ehkä vielä jonain päivänä palaan Amsterdamiin...

Edit: tulipa pitkä...

Sivuja: [1] 2