Psilosybiini.info

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - Klonkku

Sivuja: 1 2
1
Käyttökokemukset / Yksin
« : Helmikuu 28, 2015, 20:48 »
Hyvän yön toivotus rakkaalleni ja sitten, olen yksin. Hiljennän mieleni, mutta huomaan, että se ei salli minun keskittyä olemiseen, vaikka huone on siivottu ja järjestelty. Fengshui on kohdillaan, mutta ajatukset jylläävät liikaa. Tunnelma huoneessa on hämärän rauhallinen ja lämmin. Olen päättänyt olla ensimmäistä kertaa täysin ypöyksin avatun mieleni kanssa. Edellisellä kerralla, vuosia sitten, yritin olla yksin, mutten voinut sillä yksinäisyys vyöryi niskaani kuin hyökyaalto ja alkoi hiljalleen saada minut pakokauhun valtaan. Silloin minun oli pakko siirtyä ystävieni luokse. Tällä kertaa olen väistämättä yksin ja tiedostan sen. Ei ole siis pakokeinoja. Olen toisessa kaupungissa. En tunne täältä kuin muutaman ihmisen. Minulla ei ole kuin oma olkapääni johon nojata jos jotain menee pieleen. Onneksi olen tutustunut itseeni lähiaikoina melko säännöllisen päivittäisen meditaation avulla. Yrittänyt tyynnyttää ajatusten valtameren tyrskyt. Välillä jopa huomannut onnistuvani, kunnes veden pinta on alkanut taas väreillä. Onnistumisen tuoma nautinnon ilo saa aina ajatukset herpaantumaan ja synnyttää ajatusten aaltoja. Tavoitteenani on vain olla mielentilassa, jossa mieli on tyyni ja ajatukseton. Etsin tilaa, jossa mieleni ikään kuin nukkuu ja kehoni valvoo hereillä ja valppaana kuin vartija hänen untaan. Olen meditaation avulla tullut entistäkin tietoisemmaksi mielestäni. En ole kokoajan vain keho jonka on pompittava paikasta toiseen ehtiäkseen elää, vaikka samalla huomaa ja tuntee sisimmässään, ettei ehdi elää ollenkaan. Olen oppinut huomaamaan entistäkin paljon vahvemmin, että kehooni on kiinnitetty mieli, jonka kautta koen kaiken. En ole vain ajatteleva keho. Olen mieli ja keho. Ne eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ne ovat jokaisen minuuden kokonaisuus. Ne ovat tietoinen olento. Olen arvostanut omaa mieltäni aivan liian vähän ja elänyt liikaa kehollani. En ole antanut huomiota mielelleni. Olen laittanut sen työskentelemään äärirajoille ja antanut sille muutaman tunnin yössä aikaa tehdä kotiläksyjä alitajunnassa, jonka jälkeen alkaa taas mielen raskas ja stressaava työpäivä päivätajunnassa. Mieltäänkin tulee hoitaa. Sille täytyy antaa rentoutushoitoa meditoinnin rauhaisassa spa-kylpylässä sillä sinä olet mielesi. Olet loppujen lopuksi jopa enemmän mielesi kuin kehosi. Ja kukaan meistä tuskin osaa selittää mitä helvettiä mieli pohjimmiltaan edes on.

Tunnen kuinka tuttu tunne alkaa hiipiä mieleen ja kehoon. Se muuttaa minut tiedostamattomammaksi minuudestani. Se hävittää tietoa kaikesta ympärilläni olevasta ja sallii minun oivaltaa asioita uudelleen. Mieli siirtyy tasolle, joka vastaanottaa asioita kuin olisi vasta syntynyt. Koen ihmettelyn autuaan tunteen taas pitkästä aikaa. Käsi. Miten helvetissä hermoratoja pitkin voikaan siirtyä käskyjä kädelle? Kaikki lähtee alitajuisesta ajatuksesta, joka muuttuu kehossani liikkeeksi. Uskomatonta. Mieleni on valunut lähemmäs tyhjän ajatusmeren pohjaa. Keho, aistit ja tiedottomuuden kömpelöt alkeet yhdistettynä mieleen, joka on elämänsä aikana oppinut asioiden nimet, muttei niiden merkityksiä. Ruoho on ollut aina "vain" ruohoa. Se ei ole ollut kasvi, joka on yhtä elossa kuin mekin. Meitä ei ole opetettu katsomaan ruohoa elävänä organismina. Ei ole opetettu, että jokainen nurmella kasvava vihreä kapea ruohonlehti on erilainen. Ja sen yhdenkin pienen lehden rooli maailmassa on tuottaa happea, jonka avulla se mahdollistaa mm. meidän olemassaolomme maailmassa. Jokainen elävä asia on yksilö, jolla on oma roolinsa ja paikkansa. Jokainen elävä asia elää yhtä vahvasti kuin sinäkin ja on yhteydessä kaikkeen, sillä se on yksi osa kaikkeutta. Kukaan ei ole opettanut asioiden kauneutta ja syvintä olemusta. Miksi se ei voisi olla peruskoulun oppiaine? Oppisimme itse elämästä, itsestämme ja toisistamme paljon enemmän jos kävisimme koulussa mielen ja kaiken olevaisen merkityksen oppiaineita. Nyt meidät aivopestään opettamalle meille yhden näkökulman absoluuttinen totuus, eli se mikä on taloudellisesti kannattavin vaihtoehto. Meidät kasvatetaan ylikansoitettuun ja alati vain kasvavaan yhteiskuntaan, jonka kestävän kehityksen on tuotettava meille lisää hyödykkeitä, jotta meille opetetulle elämän tarkoitukselle, eli rajattomalle halulle ja ahneudelle, saataisiin vastinetta, joka ei kuitenkaan tyynnytä haluamme vaan kasvattaa sitä entisestään. Valumme kiihtyvällä vaudilla vain lähemmäs lopullisen tuhon ammollaan retkottavaa mustanpuhuvaa suuta. Lopulta tuho nielaisee kaiken ja kuin taikaiskusta *zup*; ihminen häviää. Sitäkö me haluamme? Ja silti minulla on käsi, jota voin liikutella ja josta olen hyvin onnellinen. Pidän käteni ihmeellisyydestä. Pidän yhteydestä kehon ja mielen välillä. On turhaa rypeä noissa kammottavissa, lopullisen tuhon ajatuksissa, ne ovat vain tosiseikkoja, jotka eivät poistu ilman suoranaista ihmettä, mutta pelkkä niiden voivottelu ei tee maailmaa paremmaksi. Se tuo vain tiedon ja ymmärryksen sekaista tuskaa. Ainoa asia, mitä minä voin yksilönä tehdä, on elää oma elämäni niin hyvin kuin pystyn. Tehdä hyvää kaikelle.

Olen herännyt todella aikaisin ja minulla on ollut pitkä päivä. Väsymys alkaa vallata kehoani. Hiljalleen nouseva vaikutus voimistaa väsymyksen tunnetta, joka tuntuu hellästi puristavalta ottelta kehoni sisässä. Tunne lämmittää ja valuu siirapinhitaasti yhtäaikaa ylös ja alas velloen kehossani. Energiaa! Tarvitsen energiaa ja happea. Olen syönyt viimeksi 12 tuntia sitten. Syön jääkaapissa olevan valmiin ruisleivän ja juon mummon punaherukkamehua. Täytyn. Seuraavaksi haluan ulos hengittämään raikasta happea. Laitan kännykästä Digitally Imported radion Psychill kanavan valmiiksi korvilleni ja ehdin laittaa vasta pipon päähäni, kun hellä ja melodinen psytrance saa minut jo pauloihinsa ja alan nytkyttää vartaloani tasaisesti hakkaavan syvän basson tahdissa. Lopulta nytkytys kasvaa sulavaksi, mutta edelleen tahdissa nytkyväksi liikehdinnäksi ympäri asuntoa. Musikki vie ja vartalo liikkuu sen mukaan mitä tapahtuu. Joku olisi voinut kutsua sitä jopa jonkin sortin tanssimiseksi. Tanssin peilin eteen ja alan tanssia itseni kanssa, ja tuijotan itseäni silmiin ymmärtämättä aivan täysin sitä tosieikkaa, että peilin takana oleva olento on todella minä. Liian usein peiliin katsoessaan, katsoo peilikuvaansa eikä itseään. Alan tuijottaa tuota peilissä tanssivaa kummajaista silmiin ja huomaan, että nuo laajenneet pupillit tuijottavat takaisin. Jopa ahdistavan syvälle minuun. Tuijotan minua tuijottavaa minua silmiin varuillani ja se tuijottaa eläimellisesti takaisin. Tiedän sisimmässäni, ettei minua tuijotuksellaan vaaniva peilikuvani voi hypätä kimppuuni, mutta pidän sitä ensimmäisen hetken jopa jollain tasolla mahdollisena. Sitten uskallan katsoa tarkemmin. Varautunut minä hymyilee minulle ja alan tutkia hänen kasvojaan. Otan piponi pois päästäni tasan samaan aikaan kuin hänkin. Kaikki tapahtuu peilissä samalla tavalla kuten tässäkin. Katselen tuota olentoa; hiukset, viikset, parta ja kulmakarvat. Silmien, nenän ja suun muodostama varsinainen perusilme. Kosketan omaa naamaani ja ymmärrän tuntoaistin avulla, että peilikuvani on minä. Jokaisen ihmisen sisällä myllertää mieli. Niin myös tuon.. Hetkonen, ei. ”Peilikuva on vain surkea heijastus minuudestani . Aito ja ainoa minä on tässä”, ajattelen ja siirryn lasin takana olevan ohuen alumiinipinnoitteen heijastaman kuvajaisen tutkivasta tarkastelusta oikean itseni pään sisään. Olen tässä ja nyt. En tuolla. Tarvitsen rauhallisempaa musiikkia. Vaihdan radiokanavan Vocal Chilloutiksi. Miellyttävän rauhallista. Puen takin päälleni, laitan kengät jalkaani, otan pussin imeskeltäviä karamelleja mukaani, tarkistan että avaimet ovat mukana, nappaan hanskat käteeni ja lähden ulos.

Ulos meneminen on joka kerta sienissä niin kummallista. Se on kuin astuisi tyhjyyteen, tai pikemminkin laajuuteen. Taivas on niin kaukana. Minä olen niin pieni. Maailma on niin suuri. Sytytän tupakan ja taas se tuntuu keuhkojen raiskaamiselta, sillä hengitystiet menevät välittömästi tukkoon. Tämäkin tapahtuu minulle aina sienissä. Tunnen kehoni paremmin ja selvemmin. Tiedostan olevani jonkin sortin eliö, joka koostuu lihaksista, luista ja erilaisista olemassa oloni mahdollistavista elimistä, joita iho pidättää sisällään. Päätän imeä poskisavuja, mutta nekin tuntuvan kamalilta ja kurkkuni täyttyy limasta. On vaikea hengittää. Astmalääkekin jäi pois matkasta. Tupakka sammuu. Sytytän sen uudelleen ja poltan sen väkipakolla loppuun. Yskin ja syljen. ”Krää pthyi!” Olen päättänyt lähteä katselemaan kirkkoa, mutta katsellessani matkalla olevia puita, mietin, että miksi helvetissä menisin ihastelemaan tekopyhää ihmisen arkkitehtuuria, kun voin ihastella puita; Luojan, itsensä Elämänvoiman arkkitehtuuria. Kuinka jokainen koivun lehdetön oksa on omanlaisensa karu, mutta siksi niin kaunis käppyrä. Päätän vaihtaa suuntaa poispäin kaupungista. Lähden kävelemään päämäärättömästi vain pois hälinästä ja asuntojen paljoudesta. Pois pinoihin ja riveihin pakattujen ihmislaatikoiden järjestelmällisestä kaaoksesta. Kävelen paikalliselle urheilustadionille. Lumisen kentän keskelle on aurattu ja jäädytetty pieni luistinrata. Jäällä on vettä. Heittelen lumipalloja veteen ja kävelen jään poikki pois stadionin taakse, josta lähtee hiihtolatu. Lähden kävelemään latua pitkin ja hymyilen minua vastassa törröttäville puille. Sivelen niiden oksia kädelläni ja kävelen lepposita vauhtia löntyskellen puistikon keskellä. ”Täällä on upean näköistä!”, ihastelen ja pyörähtelen ympäri lumoutuen valkoisesta maasta törröttävistä mitä erilaisemmista selluloosan, hemiselluloosan ja puut muista kasveista erottavan ligniinin yhdistelmistä. Yhtäkkiä keinovalo heittäytyy vasten kasviojani ja säikähdän. Lähden nopeasti puolijuoksulla kävelemään takaisin, sillä ajattelen, että latua pitkin tulee moottorikelkka. Valo häviää. Se taisi olla auto. Huokaisen helpotuksesta tajutessani, että tuskin ainakaan se auto tulee hiihtoladulle. Nään kun varis lähtee pakoon viereisen puun latvasta auton valojen hälvettyä. Fiksu veto olla liikkumatta vaaran uhatessa ja lähteä karkuun kun vaara on ohi. Liike paljastaa, ajattelen ja jatkan matkaani samaan suuntaan kuin varis, kohti määränpäätäni – pois kaupungista. Saavun lopulta meren rantaan. Tuuli painaa vasten minua ja minun on pakko laittaa huppu päähäni. Meren rannalla on muutamia uimakoppeja. Kahlaan yhteen ja kurkkaan kopin seinän ja katon välisestä raosta toiselle kopille. Entä jos joku tyyppi olisi kurkannut sieltä takaisin? Olisinko morjestanut? Entä jos hänkin olisi ollut tripillä! Mikä yhteensattuma se olisikaan ollut! Ajatukset kutkuttavat ja jännittävät, mutta pian huomaan, että ne eivät kuitenkaan voisi olla juuri millään todennäköisyydellä totta. Kahlaan upottavassa rahisevassa, jäätyneessä vesikidekasassa kopista merelle ja tullessani paljaalle, vaikkakin sohjoiselle jäälle, huomaan, että vieressäni olisi mennyt tamppautunut kelkkaurakin. Naurahdan typeryyttäni ja lähden kävelemään voimakkaana tuivertavaa luonnon puhaltavaa voimaa vasten. Sataa räntää, joka kastelee naamaani. Katson taakseni ja haluan nähdä rannan kauempaa. Juoksen jonkin matkaa pitkin litisevää jäätä ja annan märkien lumihiutaleiden läsähdellä kirpeinä ja pistävinä klöntteinä naamalleni. Pysähdyn ja käännyn. Katselen rantaa miettien, että tuossa se menee; vesimaailman ja kasvimaailman raja. Puut kurottautuvat uhmaavasti oksiaan roikotellen vasten tuulta ja tuuli painaa niitä kaikin voimin takaisin maalle selvästikin huutaen, että ”Ette kyllä perkele tule tänne!”. Kaksi aivan omaansa maailmaa, jotka kuitenkin ovat samaa kokonaisuutta. Ihastelen hetken maisemaa ja leikin mielikuvalla. Tuuli ja räntäsade saavat minut halajamaan suojaa ja lähden takaisin maalle. Löydän takaisin ladulle. Tuuli rauhoittuu päästessäni puiden keskuuteen. Sadekin lakkaa. Tunnelma muuttuu rauhalliseksi ja miellyttäväksi.

Palaan ajatuksissani keskustan ihmistiiviistettä tihkuvaan olemukseen. En halua koskaan asua loppuelämääni niin, että ylläni, allani ja jokaisella sivuillani elää joku puolituttu tai puolituntematon. Ei omaa pihaa tai vapautta istuttaa mitä kauneimpia kukkia tai punaisilla marjoillaan ilahuttavia kirsikkapuita ilman jonkun lupaa. Ei vapautta perustaa perunamaata eikä heittäytyä alasti nurmelle tai lähteä sateeseen juoksemaan. Ei lupaa elää ilman muiden tuijottavia katseita. Ei lupaa elää ilman pelkoa. Enkä oikein edes ymmärrä miksi asun nyt niin.. Jotenkin minä vähän pelkään ihmistä. Yhtäkkiä inspiroidun pelostani ja keksin semi kliseisen tarinan pienestä linnusta. Tarinassa lintu oppii, kuinka julma ihminen on maailmalle. Huomaan, että vieressäni, puiden keskellä on kuin taikaiskusta amfiteatteri, joka on peittynyt painavana peittona makaavan lumen alle. Kahlaan upottavan, kylmän lumipeiton läpi tehden reikiä hauraan peiton kanteen. Huomaan puolessa välin kahlausmatkaani, että taas vieressä olisi mennyt valmiit jäljetkin. Naurahdan jälleen typeryyttäni. Kapuan amfiteatterille, katsahdan yleisön istuimia kohti ja selkäpiitäni pitkin menevät kylmät väreet. Tässä on oikeasti näytelty. Alan pitämään ääneen esitystä, joka kertoo pienestä linnusta joka livahtaa yöllä salaa äitilinnun siiven alta tutkimaan yksin pelottavaa ja kummalista ihmisten maailmaa pyrähdellen puun oksalta toiselle. Hiippailen teatterin lumisella lavalla ja esitän lintua, joka on saapunut ihmisten maailmaan. Katselen teatterin lavalla olevien porttien yli kohti läheisiä kerrostaloja ja huomaan kun nuorukainen lähtee kävelemään polkua pitkin ja hänen vierellään koira juoksee vapaana pitkin... Ei sittenkään polkua, vaan hiihtolatua, joka johtaa suoraan amfiteatterin ohi. Voihan paska! Muutuin äkkiä oikeasti pikkulinnuksi! Tiputtaudun hiljaa teatterin lavalta alas hankeen. En ehdi enää takaisin hiihtoladulle ilman, että poika näkee minut. Entä jos koira tulee tänne ja paljastaa olinpaikkani? Koirillahan on erinomainen hajuaisti. Hivuttaudun alas ja tarkastelen välillä tilannetta. Sieltä he tulevat. Askelten rapina rapsauttaa tasaiseen tahtiin selkäpiitäni ja saa aikaan pelon ja pakokauhun kylmiä väreitä. Painaudun tiukasti vasten amfiteatterin kylmiä betonisia perustuksia matalana, matalampana. Nyt liikkumatta. Liike paljastaa. He ovat kohdalla. 15 metrin päässä. Koira tepsuttelee haistellen edellä ja pysähtyy, mutta ei käänny jälkiäni pitkin. Luojan kiitos! En uskalla vielä liikkua, saati edes hengittää, joten seuraan tilannetta kauhusta kankeana ja vaihdan turvallisen välimatkan päästä toiselle puolelle piilopaikkanani toimivia perustuksia. Umpihanki kahisee ja ratisee kovaan ääneen. Yritän ottaa mahdollisimman isoja harppauksia. En huomannut, että latu tekee pienen lenkin. Poika ja koira kävelevät nyt takaisin. Nyt kuono ja naama ovat minua kohti. En voi enää liikkua, liike paljastaa. Huomaan, että latu menee toiseltakin puolelta amfiteatteria. Juuri siltä kohtaa, missä kyyhötän. Voihan helvetti. Latu menee aivan tuosta vierestä TAAS! Jos minua ei pelottaisi ja hävettäisi näin paljon, repeäisin varmasti nauramaan, mutta nyt muut tunteet vievät selkeän voiton eikä nauru tulisi kuuloonkaan. Painaudun pieneksi keräksi maata ja betonia vasten kuin pikkulintu, joka painaisi päänsä omien siipiensä suojaan. Häpeän pelko valtaa ajatukseni, entä jos tällä kertaa koira tuleekin tänne ja nuorukainen äkkää minut. Mitä sanon? En voi edes kuvitella mitä änkyttäisin, joten painaudun vain tiukempaan kyykkysikiöasentoon. Sieltä he tulevat ja voi ei! Poika nakkelee koiralleen keppiä! Entä jos keppi lentää minun viereeni? Yhtäkkiä poika kutsuu koiraa! Onko koira lähtenyt juoksemaan minua kohti? Entistä suuremman kauhun valtaamana tunnen kuinka pelko repii rintaani ja sydän pamppailee rinnassa niin kovaa, että vaikka jokapuolelta tunkeutuva märkä kylmyys valtaa kehoani hiljalleen, rintani on kuin hehkuvia nauloja täynnä. Olen juuri ja juuri nurkan takana piilossa enkä enää uskalla katsoa. Pian poika ja koira olisivat aivan vieressäni ja voisivat nähdä minut. Toista huutoa ei kuulu. Menee hetki. Keppi lennähtää ladun viereen ja koira hyppää hakemaan sen. Kohdallani poika irroittaa kepin koiran suusta ja suunnittelee uutta heittoaan, jonka hän päättää kohdistaa..minusta juuri poispäin. Ja sitten hän jää paikoilleen katsomaan koiran kömpelöä pomppimista lumihangessa kepin perässä. Odottaako hän koiran tuovan kepin ja heittää sen sitten toiseen suuntaan? Koira tuo kepin pojalle ja käskee koiraa irroittamaan kepin. Poika empii hetken ja heittää kepin samaan suuntaan kuin edelliselläkin kerralla ja lähtee kävelemään eteenpäin koiran singottua pomppimaan hankeen kömpelösti kuin hukkumaisillaan vedestä itseään ylös riuhtova jänis. Huh! Huokaisen helpotuksesta ja pystyn pienin askelin alkaa nauttia näystä. Kahden eri lajin edustajan välisestä sanattomasta yhteydestä. Kauniista ja leikkisästä mahdollisesta iltarutiinista. Ja osittaisesta koiran ulkonakäytön fyysisestä pakosta, joka on kuitenkin yhdenlainen lyhyt vapauden ja keskinäisen rakkauden kahleiden yhdistämä meditatiivinen matka. Nuorukainen ja koira häviävät betonisen ihmislokerikon uumeniin. Omaan pesäänsä. Lintu selvisi matkastaan hengissä, mutta yhtä kokemusta vahvempana. Rohkenen nousta ylös ja päätän nauttia savut ”pelkääjän paikalla”. Banaanibluntti maistuu mukavalle ja sienien vaikutuskin on jo laantunut hieman. Katselen edessäni olevan koivun runkoa. Näkökentän keskellä oleva runko seisoo jylhänä ja liikkumatta, kun kauempana taustalla oleva puusto lainehtii rauhassa myrskyävässä kaasujen seoksessa. Upeaa ja kaunista luonnon tanssia. Ennen kuin saan poltettua savutikkuni loppuun, rahaan kylmettyneen ruumiini lumen läpi ladulle, kopistelen kenkäni, ja lähden asuntoani kohti. Kylmä alkaa vallata kehoani ellen liiku. Poika ja koira pyörivät vielä mielessäni. Mietin kuinka itsekin olen käyttänyt koiria metsässä ja nakellut keppiä samaan tyyliin. Vaikka koirien ulkoiluttaminen on pakollista, niin voihan se olla aivan pirun mukavaa!

Matkalla asunnolle mietin ihmisten välistä rakkautta. Kuinka velvoittavaa ja haikeaa se onkaan! Se on sitoutumista ja huolta toisesta. Ei enää voikaan tehdä asioita samalla tavoin kun yksin. Täytyy valita tekonsa toisen kautta. Ja kuinka kiehtovaa se toisaalta taas onkaan! Oma itsenäinen mieli tekee henkisen vetovoiman ja loputtoman mielenkiinnon kautta sidoksen toiseen mieleen. Se on syvää ja miellyttävää. Rakkaudessa luovutaan yksityisestä yksinäisyydestä ja jaetaan se toisen yksityisen yksinäisyyden kanssa. Tutustutaan toisen yksinäisyyden tilaan, ja tehdään kahdesta yksinäisyydestä yhteinen yksinäisyys. Se on yksinäisyyksien keskinäinen metamorfoosi, mutaatio. Yksinäisyys pysyy, mutta sen merkitys muuttuu erilaiseksi. Tilassa on edelleen kaksi erillistä, yksinäistä mieltä. Ne toimivat samassa tilassa itsenäisinä, mutta kun kaksi erilaista itsenäistä yksinäisyyttä kohtaavat, syntyy aivan uudenlainen tila. Jokaisen ihmisen välillä oleva tila on aivan erilainen. Ja rakkaus on sitä, että molemmilla on hyvä olla toisen kanssa samassa tilassa. Se on myös ymmärrystä. Toisen kenkiin astumista, sekä välillä myös etäisyyden ottamista. Oman tilan antamista, sillä jos ei pääse rakastamaan välillä yksin itseään, ei voi rakastaa toistakaan. Pidän yksinäisyydestä ja olen oppinut vuosien varrella rakastamaan itseäni ja omaa seuraani. Olen mielestäni suorastaan loistava tyyppi! Nautin seurastani ja minulla on hyvä olla itseni kanssa. Yksinäisyys on oikeastaan vähän väärä sana, sillä emme ole koskaan itsemme kanssa yksin (olisiko kenties itsenäisyys parempi?). Niin paradoksaalista kuin se onkin, olet aina vähintään itsesi kanssa. Ja sinä itse olet ainoa, joka on absoluuttisesti ja aina kanssasi. Se on väistämätöntä.

Kun pääsen asunnolleni, muistan, että minulla on Aldous Huxleyn kirja, nimeltä Saari. Uskomaton utopinen tarina ideaalisesta saarelle järjettömästä ulkomaailmasta eristäytyneestä yhteiskunnasta, jonka perustukset on valettu ”buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta, liberaaleista läntisistä arvoista sekä psykologisista että filosofisista opeista”. Kirjan yhteiskunta olisi (ainakin jossain vaiheessa maailman kehitystä ollut) mahdollinen. Kirja on opettanut minulle uusia asioita ja uusia, fiksuja ja hyväntahtoisia näkökulmia arkielämään, joista osan tahtoisin ottaa osaksi elämääni. En halua kertoa tuon enempää sen sisällöstä. Mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan! Siinä on paljon vanhan, ainakin puolittain valaistuneen viisaan miehen ajatuksia. Kirja on viimeinen kyseisen kirjailijan teoksista. Hän sai sen valmiiksi juuri ennen kuolemaansa. Noh, joka tapauksessa. Riisun itseni alasti. T-paitani tuoksuu raikkaalle tervalle ja metsälle, suorastaan huumaavan hyvälle. Aivan kuin tervan tuoksu olisi käynyt pesemässä kasvonsa kesäisen metsän siimeksen lähteessä ja imeytynyt sitten paitaani. Haistelen paitaani useaan otteeseen ja hymyilen uskoen, että tuo tosissaan on minun tuoksuni. Menen lopulta sänkyyn pehmeän peiton alle, avaan kirjan kannet ja alan lukea viimeistä lukua, jonka olin jättänyt alitajuisesti juuri tätä hetkeä varten. Luen uskomattomimman, kauneimman ja samalla myös kamalimman koskaan lukemani kirjan luvun. Haukon henkeä, nauran, suren, kauhistun ja rakastan tarinaa sieluni silmin. Kirja loppuu ja *pam*, olen kuin paistinpannulla sielun takaraivoon huitaistu. Upeaa.. Kerrassaan upeaa.. Käyn tupakalla, pesen hampaat ja katselen itseäni vielä hetken alasti peilistä muistuttaen vielä itseäni siitä ihmeestä, että minulla on mieli. Olen tyytyväinen ja onnellinen juuri tässä ja nyt, vaikka tiedostankin, että mikään ei ole ikuista, vaikka kaikkeus on pohjimmiltaan ikuista. Kaikki vain päättyy aikanaan, tai ainakin muuttaa muotoaan. Mutta minkäköhänlaisesta ihmeestä tämä alati muuttuva ikuisuus on alkanut? ::)

2
Tietoa kasvattamisesta / Desinfiointi ja sterilointi
« : Lokakuu 12, 2014, 12:40 »
Desinfiointi
tarkoittaa ainakin haluttujen mikrobien tuhoamista kemiallisilla aineilla, kuten alkoholilla, ennen kuin me tulemme ja leikimme hieman Jumalaa itiöidemme kanssa.

Muutamia desinfiointiaineita:
- Alkoholit: halvimmat ja yleisimmät kasvatuskäytössä olevat desinfiointiaineet sisältävät etanolia (mm. Sinol). Puhdas etanoli ei tuhoa kovin helposti itiöitä, mutta joissain sekoituksissa, kuten NeoAmiseptissa on aineita, jotka tuhoavat myös itiöitä. Etanoli ja isopropanoli ovat tehokkaimpia 70% vesiseoksena (Sinolia on siis järkevä laimentaa hieman).

- Jodipitoiset desinfiointiaineet: Tuhoaa tehokkaasti mikrobeja ja itiöitä. Ongelmana useiden markinoilla olevien tuotteiden värjäävyys.

- Natriumhypokloriitti: tehokas desinfiointiaine, jota käytetään mm. veden ja altaiden puhdistukseen.

- Vetyperoksidi: laimennettuna ainakin bakteereita tuhoava desinfiointiaine, peretikkahapon kanssa sekoitettuna tuhoaa mikrobien lisäksi myös itiöitä.

Useimpia erikoiskemikaaleja on vaikea saada, mutta useimmiten peruskasvattaja pärjää desinfioinneissaan Sinolilla.

Linkkejä:
http://www.medicina.fi/fato/59.pdf
http://www.pshp.fi/default.aspx?contentid=24339
http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/23113/Veera_Karppi_Irja_Reptshik.pdf


Sterilointi
taas tuhoaa kaikki mikrobit ja niiden itiöt, tähän ainakin pyritään.
Sterilointitapoja:
- Höyrysterilointi: yleisesti painekattilassa/autoklaavissa tehtävää steriointia jossa lämpötila nousee ylipaineessa 121 asteeseen. Sienten kasvatuksessa voi pärjätä myös normaalilla kattilalla, jossa on kansi, mutta tällöin lämpötilaa ei saada nostettua kuin korkeintaan 100 asteeseen (tässä lämpötilassa kaikki mikro-organismit eivät vielä välttämättä kuole). Höyrysterilointi tehdään kasvualustoille (jotka ovat mm. lasipurkeissa tai kuumutta kestävissä pusseissa) ennen kuin niihin laitetaan itiöitä. Samalla kun steriloi kasvualustansa, on helppo steriloida muitakin välineitä.

- Kuumailmasterilointi: voidaan suorittaa esim kiertoilmauunissa (voi kokeilla vaikkapa ihan normaalia uuniakin). Tämä menetelmä sopii lähinnä lasisten ja metallisten välineiden, sekä vermikuliitin sterilointiin. Lämpötila nostetaan vajaaseen 200 asteeseen ja annetaan steriloitua puolisen tuntia. Kuivattaa kasvualustoja, ei sovellu hyvin kasvualustojen sterilointiin.

- Liekkisterilointi: Kasvatuksessa yleisesti ruiskun neulan ja metallisten välineiden steriloimiseen käytetty tekniikka, jolla steriloidaan neula/muu metallinen väline nopeasti jokaista kasvatuspuuhissa tehtyä toimenpidettä ennen, jälkeen ja välissä. Liekkinä on hyvä käyttää kaasupoltinta, jotta neula ei nokeentuisi. Neula pyyhkäistään ensin desinfiointiaineella puhtaaksi ja sen jälkeen kärki kuumennetaan liekissä hehkuvaksi parin sentin matkalta. Tämän jälkeen jatketaan neulalla tehtäviä toimenpiteitä. Steriloiaika kaasupolttimen liekissä (lämpötila yli 1000 °C) n. 3 sekuntia.

Peruskasvattaja pärjää kyllä steriloinneissaan sopivalla painekattilalla ja sytkärillä.

Kysymyksiä saa esittää! Jakakaa lisää tippejä, ohjeita ja jatkakaa keksutelua. Kiitos.

Edit 25.1.2015: Lisätty tieto kaasupolttimen sterilointiajasta ja etanolin tehokkaimmasta vesiseoksesta.

3
Kysymyksiä kasvattamisesta / Homeiden tunnistuspyynnöt
« : Toukokuu 19, 2014, 00:10 »
Ketjun tarkoituksena on se, että jokainen käyttäjä, joka painii mahdollisen homeongelmansa kanssa, voi varmistaakseen olettamansa, lisätä kuvansa mahdollisesta homeesta tänne muiden käyttäjien tunnistettavaksi. Näin uusien käyttäjien on tulevaisuudessa helppo tunnistaa omat kontaminaationsa jo pelkkien aiempien kuvien perusteella, joten jokainen postattu kuva on erittäin suuri apu tulevaisuudessa. Ketju toimii samoin periaattein kuin muutkin foorumin tunnistuspyyntöketjut. Jokaiselle homeen tunnistamiselle ei enää tarvitse tehdä erikseen omaa aihettaan.

Tunnistuspohjana jokaiselle homeiden kanssa painiville, ja niille jotka haluavat lisätä omaansa ja muiden tietoutta erilaisista kontaminaatioista: Shroomeryn homeidentunnistus ja foorumin oma tunnistamiseen ohjeistava viestiketju.

Tässä on hyvä esimerkki runsaasta homekasvustosta (luultavasti ns. Vihreä home, eli Trichoderma harzianum) PF-kakussa kasvatuksen loppuvaiheessa:
[smg id=2035]
Kakun alla olevat ruskeat pallerot ovat vain ruukkusoraa, johon rihmasto on kasvanut kiinni.

4
Tästä alkaa olla jo aikaa parisen vuotta, enkä ole päässyt vieläkään oikein kunnolla yli. Sienet ovat paljon voimallisempia kuin mitä ihmismieli osaa kuvitella. Psilosybiini antaa mahdollisuuden kokea sen. Tässä hieman taustamusaa niin on mukavampi lukea tätä yllättävän pitkäksi venynyttä tarinaa, ota ensin pieni kontakti musiikkiin ja vaivu sitten tekstiin. Hyvää matkaa minun menneisyyteeni! :)

https://www.youtube.com/watch?v=jn-2Lbk7hMo

Meitä lähti viisi tyyppiä pienelle kodikkaalle mökille kauas kaupungin hälinästä. Mökki on järven rannalla aivan tolkuttoman kauniissa maisemissa. Tarkoitus oli pitää taianomainen ja leppoisa ilta hyvien tyyppien kesken. Mukana oli grillattavaa, mässyä, kaljaa, viiniä, pajaria ja tatteja. Kaksi meistä päätti ottaa sieniä. Toinen niistä olin minä. Oli keskikesä. Saavuttiin paikanpäälle. Aivan ihana kesäilta lukuunottamatta niitä vitun hyttysiä, jotka purivat paidankin läpi heti alusta alkaen. (Miten niitä voi olla niin paljon!) Nuotio tulille. Leviteltiin paksuista hirsistä tehdyn pöytä/istuin-setin päälle kaikki syötävä ja juotava. Purettiin laukut ja laitettiin sauna tulille. Heti alkuun iso jointti kiersi ringissä ja saatiin vapautuneet fiilikset päälle.

Pajari hujahti hattuun yllättävän lujaa. Hieman epäröin, mutta olin jo päättänyt syödä sienet. Punnittiin alkuun muistaakseni 4 grammaa molemmille. Söin sienet ja otin vielä pienen pussukan käteeni ja aloin nassuttamaan kitkerän pähkinäisiä kuivattuja pinnejä. Ne alkoivat maistua jokaisen rouskauksen jälkeen, kumma kyllä, paremmalle. Lopulta jotenkin ajattelinkin, että minulla on pähkinäpussi kädessä. Jossain vaiheessa sienet alkoivat selvästi vaikuttaa ja tajusin, että ”Ei helvetti, mähän oon syöny tässä sieniä jo varmaan parikymmentä minsaa putkeen!” Ei niitä yhteensä nyt varmaan ihan kymmentä grammaa mennyt alas, mutta varmaan n.8 grammaa voisi olla lähempänä totuutta. Säikähdin tekemääni. Mutta ajattelin, että ei voisi olla parempia puitteita syödä sellainen määrä. Mutten tiennyt mitä oli vielä edessä. En ollut koskaan syönyt moista määrää. Menin makaamaan selälleen nurmikolle. Kaikki tulivat mukaani. Itikat myös.

Aivan kuin aurinko olisi paistanut 10 kertaa kirkkaammin. Taivas hohti kirkasta valoa kaikkialle ympärilleni. Jonkin ajan päästä olin niin levottomalla päällä, että lähdin yhden kaverini (, joka ei ollut syönyt sieniä) kanssa metsään. Kävelimme kangasmetsässä pientä polkua pitkin ja aloimme tutkia metsän pohjakasvustoa poiketen hieman polulta. Kangasmetsän pohjalla kasvava kasvusto on uskomattoman monimuotoista. Aloin miettiä kasvien kehitystä. Sitä, miten kasvit ovat pikkuhiljaa muodostuneet erilaisista levistä merikasveiksi ja nousseet maalle. ”Sammalet ovat kuin maan päällä kasvavia koralleja.. Itiökasvit, kuten saniaiset ovat alkeellisimpia kasveja. Pikkuhiljaa kasvit alkoivat kehittää siemeniä. Suopursu ja kanerva ovat ehkäpä varhaisimpia siemenkasveja Suomessa?” Evoluutio tökötti selvänä edessäni. Esihistoriallinen pieni maailma, johon saapuivat lopulta hyönteiset. Ihastelimme ja tutkimme hetken pientä maailmaamme, jonka olimme huomanneet tuolla kauniilla mättäällä. Lähdimme etsimään tietä, jotta pääsemme takaisin kartalle. Tie lopulta löytyi. Löysimme pienten mutkien kautta takaisin mökille. Olin aivan ulapalla siitä mihin piti mennä ja olisin yksikseni eksynyt aivan varmasti, vaikka kaverini kannabiksen värittämä suuntavaistokin oli hieman mitä sattuu. Kaikki näytti ja tuntui aivan erilaiselta. Olin kuin unessa. Olin vain ”yhdistetty näkö- ja kuuloaisti”, joka liikkuessaan leijuu paikasta toiseen.

Pihaan saapuessamme vastaan tulee toinen meistä trippaajista. Tervehdin, mutta hän aloittaa vainoharhaisen tenttaamisen: ”Missä olitte? Miksi kahdestaan? Mitä? Eikö meillä ollut puhe olla porukalla. Onko teillä joku juttu keskenänne? Oikeesti, myöntäkää nyt!” Tuo ei ole ollenkaan ystäväni tapaista ja hieman yllätyin ja säikähdin hänen suhtautumistaan siihen, että olimme vain hieman harhailleet taianomaisessa metsässä kun kerrankin voi vapaasti hörhöillä. Ei ollut mitään syytä lähteä minnekään. Lähdimme vain. Hienoinen kuumotus alkoi tapahtuneen takia vallata trippiä vaivihkaa. Nousut vain nousivat nousemistaan…ja hallitsemattomasti. Kunnon vaikutus oli selvästikin vasta alkamassa. Muistin kuinka helvetisti olin tatteja rouskinut. Ajatus ikäänkuin venyi ja kommunikointi alkoi vaikeutua toden teolla. Ajatukset ja puhe limittyivät keskenään, enkä ymmärtänyt oikein mitä muut puhuivat. Sain kuitenkin jollain tapaa ajatukseni kasaan kun aloin kuuntelemaan erään kaverin kerrontaa omasta edellisestä tripistään, jolla hän oli kuvitellut kuolevansa. Tarina ja paikat velloivat voimakkaina mielikuvissani. Aloin saada kiinni jostain. Se olikin vain mielikuva. Todellisuuteen en saanut enää kunnon kosketusta, kaikki tuntui harhalta.

Porukka alkoi lipumaan yksitellen saunaan. Lähdin heidän perässään. Riisuminen ja alasti oleminen oli jotenkin todella kummallista. Tuntui niin kuoritulta. Kuin vaatteet olisivat olleet osa minua. Oli niin…alaston olo. Sauna oli tarkoitettu maksimissaan 3:lle henkilölle. Meitä oli viisi äijää. Heitettiin pikku löynyt. Tila oli ahdas ja kuuma. Minua alkoi ahdistaa. Lähdin ulos saunasta. Katselin saunan ovelta mökille päin. Huomasin samalla, että mökkinaapurit olivat paikalla. Halusin mökkiin, siellä oli pyyhkeeni ja sänky turvakseni. En tiennyt miten pääsisin hakemaan pyyhettäni. En viitsinyt lähteä alasti harhailemaan mökkinaapurien eteen, mutta en keksinyt mitään ratkaisua sille, miten pääsisin saunalta 20 metrin päähän mökkiin. En tiennyt mikä oli kenenkin vaate ja kun lopulta löysin jotain tuttua, sen päälle pukeminen oli helvetillisen vaikeaa. En lopulta siis edes tajunnut kuivata itseäni, pukeminen oli varmasti jo senkin vuoksi helvettiä. Kamppeet miten sattuu niskassa kävelin mökkiin ja lösähdin sängylle. Kääriydyin päiväpeittoon ja yritin nukkua, mutta trippi ei todellakaan sallinut sitä. Valveunenomaiset luupit alkoivat pyöriä päässäni ja aloin luuppaamaan. Ajatukset pyörivät kehää alkaen aina alusta. Vittumaista. Olin tehnyt itselleni jo taktiikoita luuppaamisen lopettamiseksi aiemmilla tripeillä, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Kun löysin ”ratkaisun” luuppiini, se olikin ratkaisu sille, mistä koko luuppi taas alkoi. Ja taas sitä mentiin. Ajatuskierteet vaihtuivat huomaamattani ja menivät välillä limittäin niin, että ajattelin kahta asiaa yhtäaikaa. Ikään kuin luuppi olisi muuttunut Penrosen kahdeksankumioksi, jonka tahkoilla kiertää monia ajatuksia yhtäaikaa normaalin yhden ajatusympyrän sijaan. Luuppaaminen ei loppunut vaan vaihtui kun toinen trippaaja saapui viereeni ja jatkoi vainoharhailuaan. Hän epäili olenko minä minä, ja sitä, että onko tämä todellista, onko hän elossa? Yritin kertoa hänelle (ja samalla itsellenikin), että olemme vain tripillä, kaikki on hyvin.

Seinäkello näytti kahtakymmentä vaille kolmea. En ymmärtänyt aikaa käsitteenä. Mutta pystyin painamaan kellojen viisarien asennon aivojeni näkömuistikortille ja lukemaan kellosta paljoko se on. En vain ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Ensimmäisistä luupeistani en muista juuri mitään. Viimeisen luupin kanssa taistelin pitkään. Sen aiheena oli ratkaisun etsimistä luuppaamisen lopettamiseksi. Se alkoi aina kysymyksestä: ”Miten saan tämän luuppaamisen loppumaan?” ja loppui: ”Tapa itsesi!” En helvetissä! Olin aivan saatanan peloissani! Miksi minä ajattelisin noin? Se ei voi olla ainoa ratkaisu! Ja niin luuppi alkoi taas alusta. En tiennyt onko se unta vai ei. En ollut varma. Olin jo kauan sitten päättänyt, että tripillä en tee mitään typerää, tuntuipa miltä tahansa. Jossain vaiheessa sain vastaukseksi ”Tapa itsesi tai odota aamuun. Nuku!” Mutten uskaltanut, sillä aika ajoin vieressä trippaava kaverini säpsähteli ja yhdessä välissä hän oli jo nyrkit ojossa valmiina taisteluun, sillä ei tunnistanut minua. Pelkäsin sitä, että hän haluaa tehdä minulle jotain pahaa, joten lopullinen vastaus kysymyksiini oli kuitenkin ”Tapa itsesi!” Vittu EN TAPA! Ja luuppi alkoi taas alusta…

Katsoin jossain vaiheessa jälleen kelloa. Se näytti kahtakymmentä vaille kolmea. MITÄ! Eikös se viimeksi näyttänyt tuota samaa? Ja olen kuitenkin tripannut tässä vaikka kuinka kauan. Mutta tripillä ikuisuus voi olla oikeassa ajassa minuutin mittainen. Päätin katsoa kelloa myöhemmin. Odottelin luupaten samaa kuolemaan johtavaa luuppiani ja välillä katsoin kelloa, joka piti visusti viisarinsa samassa asennossa koko ajan. Ei helvetti. Halusin luupin loppuvan. Mietin jo keinoja, joilla voisin tappaa itseni. Aika tuntui pysähtyneen. Kaikki oli liikkumatonta. Olin kuin aave. Olinko sittenkin jäänyt taikamaailmaan? Olinko jäänyt ajatuksen tasolle, josta ei saa mitään tolkkua? Maalasin mielessäni kauhukuvia tulevaisuudestani hullujen huoneella. Miten kerron asiasta töihin? Työt! Mikä päivä nyt on? Pitääkö mun mennä aamulla töihin? Kyselen kysymystä, mutta kukaan ei vastaa. Huhuilen muita ja saan vastauksen, ettei pidä. Alan ajatella asiaa uudestaan ja tulen jälleen siihen tulokseen, että minun täytyy mennä aamulla töihin. Kysyn uudelleen ja saan jälleen saman vastauksen. Tyydyn siihen, vaikken täysin sitä ehkä uskokaan. Aika on asia, jota en yksinkertaisesti käsittänyt. Ja seinäkello näytti edelleen samaa. Olo oli helvetin hätääntynyt. Minusta oli tullut hullu. Sain kaveriini paremman kontaktin ja aloimme keskustella siitä, olemmeko kuolleita, sillä aika ei kulu. Tuntuuko se tältä? Loputonta. Onneksi ollaan yhdessä kuolleita! Oli aivan mahtavaa saada ”normaalia” kontaktia ystävään. Aloimme keskustella siitä kaikesta mitä menetimme. Otimme toisiamme kädestä kiinni ja turvauduimme toisiimme. Valuimme yhdessä syvemmälle kuolemaan. Meitä pelotti.

Lopulta jokin herätti. Jokin ajatus yllätti kuin nousevan auringon ensimmäiset säteet. Ehkä se oli juurikin nousevan auringon valo. Aloimme palata elävien kirjoihin! Sienet alkoivat siis laskea. Hiljaa, mutta varmasti. Elämä oli upean tuntuista. Se alkoi puhaltaa sieluani takaisin minuun kuin ilmaa ilmapalloon. Kuin olisin ollut siemen; aluksi pimeydessä mullan sisässä. Pelkää maatuvansa, kunnes ensimmäinen itu iskee kuoren läpi. Nousin maan pinnalle. Ja lopulta puhkesin kukkaan. Olin elossa taas! Halasimme ystäväni kanssa onnesta. Hymyilimme ja suunnittelimme tulevaa. Suunnittelimme tekevämme asioita, joita emme olleet vielä teheet. Unelmat olivat lähempänä kuin koskaan! Olo oli parempi kuin koskaan. Hetken aikaa fiilisteltyämme kaikki muut nukkuivat paitsi minä. En saanut unta. En halunnut nukkua. Tunsin oloni selvemmäksi ja onnellisemmaksi kuin koskaan. Kaikki oli helvetin hyvin.

Nousin sängystä ja aloin puuhastella itsekseni kaikenlaista mukavaa. Katselin kauniita värikkäitä kukkia pihan kukkapenkeissä, hengitin ilmaa. Kiipesin saunan katolle katsomaan nousevaa aurinkoa ja uskomattoman kaunista maisemaa. Ilma oli mitä mainioin. Kaunein koskaan kokemani aamu. Keräsin jokaiselle ystävälleni kukan, joka kuvasti jollain tapaa häntä ja tein kaikille oman pienen ”aamupakkauksen”, asetelman, johon kuului kukka, karamelli ja sätkä/porkkana (riippui siitä polttiko henkilö). Yhdelle laitoin aurinkolasitkin vielä valmiiksi. Menin makaamaan nurmikolle auringonpaisteeseen ja yritin nukkua. Keho oli väsynyt, mutta mieli ei. En saanut nukuttua (kiitos itikoiden), joten päätin lähteä kävelemään metsään. Kävelin tuntemattomassa metsässä ja saavuin petojensyöttöpaikalle. Se oli suo, jonka keskellä oli pieni hökkeli, josta saattoi kuvata ja tarkkailla petoja. Pieni jännitys mahdollisesti vaikkapa karhun saapumisesta paikalle väreili selkäpiissäni. Talsin kuitenkin päättäväisesti kopille. Se oli vanha ja laho. Kirjoitin lahonneista laudanpätkistä pienen viestin seuraavalle tulijalle: ”Tervehdys!” Hengittelin itikkaparven keskellä raikasta suoilmaa. Katselin ympärilleni ja söin maisemaa silmilläni. Kaikki tuntui upealta ja kaikki oli kaunista. Löysin suon keskeltä vanhan kelottuneen oksattoman käkkärämännyn, joka oli kuivunut puneelle. Otin siitä kiinni ja annoin auringon lämmön hyväillä kasvojani laitoin silmät kiinni ja näin oranssia luomieni läpi. Tunsin yhteyttä tähän vanhaan, kauan aikaa tätä maisemaa katselleeseen puuhun. Lähtiessäni nykäisin juurettoman puun mukaani ja lähdin tallustamaan uuden ystäväni kanssa takaisin mökille.

Kun saavuin pihaan, ajattelin lähteä soutamaan. Otin pari olutta mukaan ja lähdin. Soudin keskelle järveä hitaasti olutta nautiskellen. Kun pääsin keskelle järveä, menin makaamaan soutuveneen keskipenkille, katselin taivasta ja nautin olostani. Juuri valjennut aamu ja sinisellä taivaalla liikkuvat pilvet. Liplattelin itse vesimassojen keskellä veneessä kelluen. Ei voisi olla parempaa. Jossain vaiheessa kuulin puhetta. Huomasin, että olin ajelehtinut parinkymmenen metrin päähän verkonnostajapariskunnasta. Nousin, heilautin kättä tervehdykseksi ja aloin soutamaan ilman määränpäätä. En halunnut vielä soutaa mökkirantaan. Menin rantakaisteleelle, jolla ei ollut mökkiä. Rannan hiekalla oli erikokoisia ja erilaisia kiviä. Etsin kiviä, joista voisin tehdä koruja. Etsiessä vierähti pari tuntia. Vesi tuntui mukavalta liplattaessaan nilkoille. Kivet olivat niin sileitä ja kauniita, että halusin koskettaa niitä kaikkia.. Kaikki oli niin ihmeellistä. Lopulta palasin mökille, ja aloin sytyttämään nuotiota. ”Pian jätkät jo varmaan heräileekin”, ajattelin ja aloin grillaamaan koko joukolle aamupalaa. Kaikki oli helvetin hyvin, sillä kaikki ympärilläni oli täynnä elämää. Myös minuuteni, joka oli herännyt kuolleista. Elämä on upeaa, eletään sitä, jooko?

Ps. Olen tehnyt kuvan cajoniini kyseisestä tripistäni sisällyttäen siihen monia muitakin symboleita nyky-yhteiskunnasta, mutta isoimmat ja näkyvimmät kuvat kuvastavat fiilistä tripilläni. Siellä näkyy myös kello, jolla oli merkittävän suuri osa koko tarinassa. ;)
[smg id=4017]

Pps. Kiitos sinulle, jos pääsit kahlaamaan tarinan loppuun saakka.  ^-^

5
Löysin tällaista: http://www.shroomery.org/5276/What-are-common-contaminants-of-the-mushroom-culture/print

Tähän voi kerätä kuvia erilaisista otiskon mukaisista esimerkeistä ja antaa vinkkejä erilaisten kontaminaatioiden tunnistamiseen.

6
Käyttökokemukset / Vanhoja matkoja
« : Maaliskuu 22, 2012, 21:26 »
Tähän ketjuun voitais kerätä jotain vanhoja matkoja, jotka tahtoo tänne jemmaan ja/tai tuoda kanssakoettavaksi.

Aloitan itse matkoillani, jotka olivat niitä aivan ensimmäisiäni, ja jotka otin talteen entiseltä foorumilta ennen kuin se kaatui lopullisesti. Mukavia iltasatuja kerrottaviksi lapsenlapsille. ;) :D Tarinat ovat alkuperäisessä muodossaan ilman hymiöitä.


Tässä oma ensimmäinen reissu syksyltä 2009: Posted: 21.09.2009 01:30:22

Eka reissu oli vähän suunnittelematon. Se lähti siitä kun mentiin poikien kanssa kolmestaan taas kerran etsimään semejä läheiseltä pellolta ja perskules..niitähän löyty oikein 20kpl. Säästöön oltiin saatu onnistuneesti kuivattua jopa 2 semiä. JEE! Heitettiin puoliläpällä siinä että: -Vittu tänä iltana pojat on sienissään!! Ja kun olin saanut tarkistettua sienet oikeiksi, niin kohta semit lilluivatkin jo teen seassa hautumassa ja haudutuksen jälkeen leivän välissä. Saatiin pikku yökkäilyjen jälkeen vedettyä sienet alas. Reissumiehiä meistä oli siis 2 ja viimeinen ukko oli vahdissa. Sieniä ei ollut kuin 11kpl molemmille eli ei mikään kamala annostus, mutta pakkohan se oli malttamattomuuttaan kokeilla. Ja tällä foorumillakin on korostettu että SIENIEN KANSSA TÄYTYY ALOITTAA VAROVASTI!

Väsytti aivan saatanasti, mutta jännitys vei väsymyksen pois. Meni puolisen tuntia. Ajateltiin jo että ei vittu nämä toimi. Makailtiin sängyllä vielä vartti ja sitten alkoi naurattaa jotkut yksinkertaiset pikku jutut. Puukaton oksien kohdat liikkuivat ihmeellisesti, mutta laitettiin näyt aluksi placebon piikkiin. Sitten ajateltiin lähteä ulos nauramaan, ettei koko talo herää.

Ennen ulosmenoa piti kuitenkin käydä peilin edessä somistautumassa. No, siinä tuli ekat selvät visuaaliset muutokset molemmilla, meikäläinen näytti aivan helvetin lyhyeltä ja hieman pidempi kaverini näki saman, muttei kumpikaan nähnyt tässä pidemmässä tyypissä mitään muutosta. Jonkun aikaa peilin edessä naureskeltuamme mentiinkin ulos. Ja siinä se sitten pärähti lopullisesti. Kaikki oli helvetin suurta ja maagisen näköistä. Kuin olisi kutistunut sienen tasolle ja katselisi maailmaa ruohonjuuritasolta. Niinku olis ollu siinä liisan ihmemaassa. Pihalamput olivat kohonneet taivaisiin ja pikkuruinen monttu pihatiellä olikin nyt suuri kuilu johon hypätessä tuntu kuin olisi kaulaansa myöten rotkossa josta ei pääse kuin kiipeämällä ylös. Siinä sitten jonkin aikaa pompittiin rotkoon ja kiivettiin pois. Lopulta ajateltiin, että tää ei näytä ulkopuolisten silmiin hirveän selväpäiseltä touhulta ja lähdettiin kävelemään pitkää pihatietä pitkin autotielle päin.

Pihatiellä kävellessä katottiin ylös kun muualla oli niin helvetin pimeää. Siellä oli pilviä ja tähtiä, mutta pilvet tuntuivat olevan käsinkosketeltavan lähellä ja ne ei vaan ollu niitä samoja pilviä kuin yleensä ja silloin päätettiin, että sienet ovat taikasieniä. Asuinpaikkamme on melko syrjässä joten pimeällä katuvalottomalla tiellä ei ole huolta ulkopuolisten katseista eikä yöllä edes autoista. Siihen tielle siis päätettiin jäädä istuskelemaan. Kuu mollotti pellon yllä ja keskityttiin sen tuijottamiseen, sillä se nyt oli periaatteessa ainut asia, mitä näki kunnolla katsella. Kuun katseleminen oli tajunnan räjäyttävä kokemus. Ne kaikki valoefektit ja kuun ja pilvien leikki oli kuin auringon pimennys kerta toisensa jälkeen, mutta kuunvalo tuntui oikein pursuavan pilvien välistä ja välillä täyttävän koko näkökentän. Siinä tiellä sitten katseltiin kuuta ja sen aiheuttamia efektejä noin puolisen tuntia – tunnin verran kuunnellen aina välillä Teflon Brothersien In Tolua, sillä biisin taustamusiikki syvensi katselun lumoutta. Välillä/kokoajan piti selittää vahdissa olevalle tyypille mitä näkee ja kokee, ja miltä tuntuu, ja miten vahtia varmasti vituttaa kun se ei itse päässyt mukaan matkalle.

Näiden hommeleiden jälkeen lähdettiin kävelemään autotietä pitkin, ja pian sen jälkeen alkoivat laskut. Jos jäi porukasta taakse kävellessä, alkoi ahdistaa ja oli hieman vainoharhainen olo. Visuaalit alkoivat loppua. Vitutti kun reissu jäi niin lyhyeksi. Mutta sittemmin mietittiin, että (kymmenellä sienellä per perse) aika siisti reissu. Vahtimme lähti nukkumaan. Saatoin toisen reissumiehen takaisin kotiin ja lähdin yksikseni pyöräilemään takaisin omaan kotiini. Oli vielä sellainen pöhnäinen olo, mutta itse reissu oli jo ohi. Menin makaamaan sänkyyni ja kelailin vielä kaikkea kokemaani, mutta kohta olinkin jo unessa.

Se reissu oli sellainen pintaraapaisu siihen kaikkeen mitä se voisi olla. Lyhyt, mutta hauska, ei mitään helvetin tajunnanräjäyttävää, mutta hillityn hienoa. Mitään toivottuja alitajuntani DMT-tonttuja ei tullut juttelemaan, mutta kaikkea hienoa tuli nähtyä ja minkäänlaista krapulaakaan ei ollut huomattavissa. Krapulan sijasta tuli vain paljon hienompi olo. Tuntui myös kuin näkö olisi ollut kuin HD-kuvana jonkun päivän ajan. Kokemus ei ollut sitä mitä toivoin ja seuraava matka pitää tehdäkin puolta isommalla annoksella, jotta saisin alitajuntani läväytettyä silmieni eteen. Olisin toivonut reissun olevan tutkimusmatka itseni kanssa, mutta se olikin lähinnä vain todellisuuden pientä vääristymistä. Joka tapauksessa aivan mahtavia nuo pienet sievät sienet, joiden kanssa tulen lähtemään reissuun tulevaisuudessakin.





Taivas ja helvetti.

Sain ensikasvatukseni valmiiksi, mallia P. Cubensis Argentina. Heräsin aamulla krapulaisena edellisillan juhlinnan vuoksi ja ystäväni kanssa ajattelimme, että testaamme illalla sitten sienien toimivuuden pikku annoksella. Yksi kaveri päätti olla vahdissa jos jotain odottamatonta tapahtuisi. Ilta koitti. Kävimme ostamassa vähän energiajuomaa, mehua ja pitsaa. Punnittiin noin 10g tuoretta sientä molemmille, pitäisi riittää testaamiseen. Sienet vedettiin alas pitsan päällä ja osa mustikkajugurtin seassa. Pari pientä meni ihan tuosta vaan, vaikka sienien maku ei ainakaan tuoreena ollut niinkään makuhermoja hivelevä.

Odottelimme n. 40 min. Mitään ei tapahtunut. Menimme peilin eteen. Pupillit olivat kyllä isot, mutta mitään oloja ei tullut. Odottelimme vielä noin tunnin ja sama ”oloton olo” jatkui. Vahtimme lähti, kun ajatteli, ettei mitään enää tapahdu, ja ajattelimme sienikaverini kanssa, että poltetaan marisätkä puoliksi ennen nukkumaanmenoa, kun kerta mitään ihmeellistä ei niin pikku annos sieniä näyttänyt meille tuovan. Polteltiin budit pois, ja alkoi naurattaa kumman paljon, vaikka sekin annos oli pieni yhden ihmisen osalta. Kikattelimme ja kerroimme paskoja hauskoja juttuja toisillemme. Ajatus kiersi ihmeellisen lujaa ja sulavasti verrattuna irrallisia ajatusketjuja sisältävään hamppuoloon. Jossain vaiheessa se sitten iski.

Taivas. Se oli taivas. Vihdoin ja viimein näin ja koin elämäni ensimmäiset kunnon hallusinaatiot, sukelsin mukaan siihen. Olimme pienehkössä huoneessa kaverini kanssa ja kaverini mieleen juolahti ajatus, että entä jos seinien takana onkin vain pelkkää tyhjyyttä? Jos tämä tila on ainut paikka maailmassa ja tämän ulkopuolella ei ole mitään, siellä on tyhjyys! Vähän aikaa pinnisteltyäni mieleni kanssa pystyin ajattelemaan asian niin, ja pian tuntui tyhmältä ja väärältä ajatella, että seinän toisella puolella olisi muka jotain, sillä huone oli nyt se maailma minkä me loimme, me olimme kuin toisessa ulottuvuudessa. Verhojen raosta tuleva valo heijastui huoneen seinään. Valojuova kupli, valui ja väreili. Siinä oli kuvioita ja sen värit olivat kuin neonvärejä, se hohti ja erottui tavallisesta seinästä erillisenä objektina. Valojuovasta tuli 3D kuvio, joka ei ollut enää valojuova, vaan toisessa maailmassa kelluva seinäslaissi. Pääsin hetkeksi tilaan, jossa olimme vain minä ja neonseinä. Ei mitään muuta. Vain me kaksi tuijottamassa toisiamme tyhjyydessä. Saatoin hallita hetkellisesti valojuovan toimintaa. Kuljeskelin pitkin seiniä ja ihmettelin kaikkea näkemääni ja kokemaani. Eräskin valokuva autosta muuttui silmissäni piirretyksi kuvaksi. Pystyin ajattelemaan, että seinä on lattia jonka päällä makasin nojatessani seinään, enkä vähän ajan päästä osannut nousta lattialta (seinään nojaamasta) enää ylös. Silmät kiinni näin kulmikkaita muoto- ja väripyörteitä sekä abstrakteja ja ennennäkömättömiä, sekä mahdottomia maisemia, en kuitenkaan selvästi, mutta pystyin kuvittelemaan sen kuvan jotenkin elävästi verkkokalvolleni. Koko homma oli kuin hyvää unta. Juttelin ystäväni kanssa ja huomasimme, että tässä mielentilassa löydämme ihan kaikkeen vastauksen, siis ihan kaikken! Siinä mielentilassa elämän tärkeimmät kysymykset olivat tosin eri maata kuin arkielämässä.. Ajattelimme, että saavutimme suuremman tietoisuuden, jota emme saa enää unohda, vaan voimme kiivetä aina ylemmäksi ja ylemmäksi tietoisuuden portaita sienitrippien aikana, kohti nirvanaa. Tämä oli ensiaskel kohti sitä suurempaa tietoisuutta, ja tämä tietoisuus ja tajunnanlaajentuma on pysyvä nyt ja aina. Painoimme sen päähämme. Emme halunneet, että olo loppuu koskaan. Kaikki oli juuri nyt hyvin, ja kaikki oli, sanan aidoimmassa merkityksessään, fantastista.

Helvetti. Näin visuaaleja eripuolilla luomaamme maailmaa (kerrostalokämppää) missä vaelsimme valot sammutettuina, hämärässä. Yksi visuaaleista kuitenkin hieman säikäytti minut. Katsoin ystävääni, ja hänen kasvonsa alkoivat valua, sulaa. Katsoin äkkiä pois ja kerroin asiasta hänelle tuijotellen ulos ikkunasta. Hän pyysi kertomaan mitä oikein pelästyin, ja siitä alkoi huonompi osuus sillä taikamatkalla, painajainen. Kerroin hänelle, että hänen kasvonsa valuivat pelottavan näköisinä ja katsoin selittäessäni ystävääni uudelleen. Näin saman hallusinaation, mutta nyt kivetyin katsomaan näkyä noin kolmeksi sekunniksi, siis kivetyin. En voinut kuin katsoa sen aikaa kuin järkeni kesti. Pelko heitti minut pois tästä maailmasta. Pelko kai tappoi minut, mutta antoi tekohengitystä samontein, jotta voisi vielä kiduttaa minua. HÄVISIN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA! Puff.. Kävinkö rajan toisella puolen? En tiedä, mutta muistini minä ainakin menetin parin sekunnin ajaksi. Olin huutanut kauhusta kurkkusuorana yömyöhään kerrostalokämpässä, ja kun havahduin, makasin olohuoneen lattialla kaverini jalkojen juuressa lattialle kädestäni tipahtanut vesilasi vieressäni. Paniikki ja pelko valtasi meidät molemmat. Sen kokemuksen jälkeen voin sanoa, että ennen en ole pelännyt. Silloin pelkäsin. Pelko tuntui kehossa, koko kehossa. Se täytti jokaisen solun vartalossani. Olin niin täynnä pelkoa, että se tursusi minusta yli. Laukaisin saman olotilan myös ystävälleni huudon ja panikoinnin ansiosta. Saimme siis yhdessä ”pienen” paniikkikohtauksen. Vainoharhat tulivat samalla kehiin. Kaikki vain paheni hetki hetkeltä, olimme vasta helvetin porteilla. Entä jos joku kuuli huudon ja tulee ovelle? Entä jos tämä on kuin onkin ikuinen olotila, sillä olemme takoneet päähämme, että tämähän on ikuista ja pysyvää? Ajatusvyöry päässä oli valtava ja se kidutti henkisesti viillellen syviä hitaita viiltoja tajuntaani. Pelkäsin tulevani hulluksi. Pelkäsin, että tulen aina olemaan tällainen ja tuntemaan tämän olotilan. Pelkäsin oikeasti joutuvani, tai viimeistään itse hakeutuvani hullujenhuoneelle. Oli pakko pitää itseään koossa jotenkin. Valot laitoimme päälle. Onneksi visuaalit hävisivät sen siliän tien. Selittelimme itsellemme, että tämä loppuu, tämä loppuu, vaikka ”tiesimme”, että se ei lopu. Mietimme mitä voisimme tehdä. Miten saisimme tietää onko tämä olotila ikuinen? Nukkumalla! Herätessä sienien ja hampun vaikutus olisi ohi! Ei puhettakaan, että unen päästä olisi saanut kiinni, eikä nyt halunnut sammuttaa valoja. Sydän hakkasi ylikierroksilla. Naapurikämpistä kuului ääniä, joihin ei olisi kiinnittänyt selvinpäin huomiota, mutta nyt ne tulivat jotenkin liian läheltä ja säikäyttivät meidät. Sydän hakkasi enemmän kuin ylikierroksilla, ja ajatukset maalasivat kauhukuvia tulevaisuudestani mieleeni. Vihdoin apua! Muistin, että taikasieniforumilla on BAD TRIP! Apua täällä.-topic, joten lähdin etsimään sieltä neuvoa asiantuntijoilta. Selailin nopealla tahdilla ohjeita. Vaihdoin kappaleen rauhalliseksi, okei, auttoi vähän. Eteeni tuli kommentit: ”Oon ollu 28 vuotta 9kk tällä matkalla. Ei ole toivoa että loppuis vie piitkään aikaan.” ja ”Shit happens!” Luulin noiden ansiosta, että tälle matkalle tosiaan jäätiin ikuisesti, todella pelottava ja vainoharhainen olo tuli takaisin, mutta yritin piilottaa olon itseltäni. Selittelin kaverilleni ja itselleni, että kyllä tämä loppuu, tämä loppuu. Oli pakko hokea sitä kokoajan ja etsiä lohtua jostain siihen loputtoman kaameaan olotilaan. HEI, SIMPSONIT! Niissä ei koskaan tapahdu mitään pahaa ja ne ovat hauskoja. Aloitimme katsomaan yhtä jaksoa, jotta voisimme keskittyä johonkin muuhun kuin järjen menettämisen pelkoon. Teki tiukkaa keskittyä sarjaan, mutta kovalla pinnistelyllä se onnistui. Olin aluksi niin tainnuksissa pelosta, etten edes huomennut, että meillä oli englannin kieliset tekstitykset. Katsoimme jakson ehkä puoliväliin, ja sitten vasta huomasin tekstitysten olevan englanniksi. Yllätyksekseni olin kuitenkin ymmärtänyt kaiken mitä ne siellä ruudun toisella puolen olivat selittäneet vaikka olen vähän heikko englannissa. Oliko tuo jokin lahja toisesta maailmasta, hetkellinen kielipää? Pelkotila alkoi pikkuhiljaa hävitä ja trippi alkoi olla ohi. Hulluuteni hävisi ja pelko hälveni. Pian osasimme jo naureskella simpsonien visikkäille kohtauksille. Katsoimme parisen jaksoa, sillä se helpotti oloa. Vihdoin ja viimein olin kuin olinkin selväjärkinen!! Pelkopöhnä jäi silti päälle, mutta se on vähintäänkin ymmärrettävää. Uskalsin mennä suihkuun lopulta yksin, vaikka pienet vainot olivat vielä päällä. Meni vielä hetki omaan sänkyyn pääsemisen jälkeen, että uni tuli, ja yllä herätessä tripin huono osuus tuli heti ensimmäisenä mieleen, niinkuin vielä aamullakin.

Parisen päivää on mennyt tripiltä palautumiseen. Vähän aikaa taitaa mennä seuraavaan trippiin. Ilmeisesti budi ja fungit ei oikein passaa itselläni yhteen. THC saa psilosybiinissä aikaan melkoisen boosterin. Sienitripin piti olla jo marin polttelun aikana hyvinkin päällä, sillä sienien nauttimisesta oli jo lähes 2 tuntia poltellessa. THC toi sienimaailman esiin vaikka sienimaailman piti olla vielä piilossa, ja se toi sen todella voimakkaana. Ilmeisesti monilla hamppu ja sienet ei oo toiminu yks yhteen mitä olen täällä lukenut. Kyllä sienet täytyy itsellä ainakin pitää erossa hampusta. Toinen vaikuttava tekijä oli set&setting. En odottanut sieniltä kuin värien pientä korostumista ja pieniä muutoksia tuntoaistin kanssa. Nyt huomaa myös miten tärkeä osa huonoa matkaa trippivahti olisi ollut. Jo pelkkä lähellä olo ja puhe olisi rauhoittanut todella paljon. Krapulanpoikanen vaivasi ja kaikki tehtiin niin äkkiä ja sieniä varoittamatta, testimielessä. Ei vittu psykedeelejä testata noin vain varsinkaan muiden aineiden kanssa samaan aikaan nautittuna.

Matka kokonaisuutena opetti minulle jotain hyvin hyvin tärkeää. Parhaiten matkan opetuksen ilmaisee LSD:n tutkija Alexander Shulgin, joka on aikoinaan sanonut:
”Mielen ovien avaaminen on erityisen tärkeää, sillä mieli on täynnä materiaalia: ideoita, muistoja, menneiden ja ehkä tulevien elämien sirpaleita. Mielen ovien aukaiseminen vähitellen yksi kerrallaan antaa myös mahdollisuuden sisäisen pedon kohtaamiseen, ja sitä kautta omien pelkojen voittamiseen. On erittäin tärkeää avata nämä ovet jos haluaa tutustua itseensä.”



Retki ihmemaassa.

Koin viimeisimmän tripin jakamisen arvoiseksi, sillä se oli ensimmäinen ”matka”, sillä lähdimme seikkailemaan kaupungin rauhallisimpiin kolkkiin emmekä vain istuneet kämpillä. Hienoin sienireissu tähän mennessä, vaikkakin melko pienellä annostuksella, eikä antanut välttämättä kaikkea mitä olisi voinut antaa, mutta sukelletaan itse matkalle:

Sienet olivat merkkiä Cubensis ja mallia Golden Teacher. Päätimme nauttia ne matkatoverini kanssa lemonshottina, eli laitoimme sienenet (1g) pieninä murusina lasin pohjalle ja päälle kaadoimme sitruunatiivistettä. Annoimme sienien hautua lasissa ja teimme sillä aikaa tee-se-itse -bongia puolen litran limsapullosta, foliosta ja hanan suuttimesta. Tarkoitukemme oli siis ottaa sienet, lähteä pikku kävelyretkelle keväiseen jokirantaan ja polttaa hieman hyvälaatuista lätkää siihen päälle jos mieli tekisi. Sellainen rento maailmanihastelumatka.

Saimme taskubongimme tehtyä ja kilistimme laseja ja imaisimme shotit naamariin. Pakkasimme tavaramme ja lähdimme matkaan. Kävelimme rantapolkua pitkin ja soitimme kaverillemme, joka lähti kävelemään meitä vastaan. Ulkona oli suhteellisen kylmä ja menimme kaverimme luo istumaan ja odottelemaan vaikutusten alkamista. Aloin tehdä ristikkoa kun matkatoverini makasi sohvalla. Pian alkoi tulla sienimäisiä oloja, nousut, jotka ovat omalla kohdallani tavallaan ahdistavat ja kuumottavat, mutta pidin mieleni taitavasti kasassa. Meni ehkä puolisen tuntia täytellessä ristikkoa. Lopulta se alkoi olla hankalaa ja paskaa hommaa, joten ehdotin josko menisimme katsomaan kaupunkia kerrostalon ullakkokerrokseen parvekkeelle. Matkatoverini tunsi olonsa löysäksi spaghetiksi ja hänen oli todella vaikea lähteä liikkeelle (olotila kuulemma kuvasi Baman and Pidermania, jos joku tietää). Hän näki kuinka keittiön kaapit aaltoilivat kuin kuuman asfaltin pinta. Odottelin matkatoveriani koneella kuunnellen rauhallista R'n'B:tä rauhoitellakseni itseäni. Omat visuaalini olivat varjoissa, tai en oikeastaan tiedä olivatko ne varjoja vai alitajuntani kuvioita seinissä. Kuitenkin kukkaverhojen kukat näkyivät seinässä kuin varjoina. Valo väreili. Välillä nousut meinasivat imaista syövereihinsä, mutta sain itseni aina koottua takaisin kämppään ja siihen tilaan, missä olisi turvallista olla. Imaisut tulivat aaltoina. Aallon harjalla oli aina ahdistavaa, mutta pohjalla sai taas hengähtää ja kerätä voimia seuraavan aallon harjalle. Hallitsin kuitenkin mieltäni, pystyin pitämään mieleni kontrollissa, eikä trippi saanut valtaa. Oli turvallista huomata, että hallitsen trippiä. Vihdoin matkatoverini ja kaverini, jonka kämpillä olimme, pääsivät lähtemään mukaani katolle.

Hissi oli oudon tuntuinen mennessään ylöspäin. En halunnut vielä silloin katsoa itseäni hissin peilistä. Pääsimme parvekkeelle. Kello oli jo yli 11 illalla. Kaupunki oli aivan äärettömän kaunis. Jokainen pienikin valo erottui yhtäaikaa ja yhtä voimakkaasti. Valot olivat häikäisevän euforisoivia. Taivas oli tummansininen, viininpunainen ja turkoosinvihreä maustettuna ripauksella tähtiä. Ja se oli lähellä. Taivas oli matalalla. Välillä valoista lähti säikeitä joka suuntaan, kuin silmät olisivat kosteat. Kaikki näytti todella hienolta, kaupunki pienoismallina. Kehoani jännitti ja kehollani oli kylmä, mutta mieleni ei tuntenut sitä, minä en tuntenut kylmyyttä. Vartaloni tärisi. Matkatoverini otti hitit bongista ja näki sen johdosta enemmän visuaaleja. Itse halusin tuntea vain sienet, sillä tämä riitti tällä kertaa ja jätin lätkän väliin. Fiilistelin sieniä ja kaunista näköalaa. Välillä näin öisellä taivaalla nopeita kulmikkaita valojuovia, ne olivat kuin salamat. Värien skaala oli loputon, niin luonnon värinen kuin vain voi olla. Matkatoverini alkoi nähdä kuvioita parvekkeen lattiassa. Ne olivat kirjaimia ja numeroita, kuin koodia. Ehdotin hänen ottavan sitä ylös, mutta se homma jäi. Jouduimme lähtemään takaisin kämppään, mutta lähdimmekin kohti ulko-ovea jättäen kaverimme kämpilleen. Kävelimme portaat alas. Portaita oli äärettömiin asti, mutta yhtäkkiä ne loppuivat ja pääsimme ulos. Avatessani ulko-oven, oven edessä oli auto. Se oli ideaali auto. Se oli The Auto. Muut autot olivat vähemmän autoja kuin se. Maailma näytti erilaiselta. Lähdimme kävelemään jokirannan polkua.

Erään tyhjän rakennuksen pihalla oli työmaa ja spottivalot osoittivat seinään. Se näytti tyhjältä näyttämöltä. Kylmää en tuntenut, mutta kusihätä tuntui. Kusimme vierekkäin soralle ja naureskelimme ja mietimme, että naiset eivät voi näin jutuskella ja kusta samalla, niiden kusella käynti on yksityinen tapahtuma. Trippi oli tasaantunut ja jäänyt juuri sopivaan tilaan. Rantapolun vierellä olevat koivut näyttivät olevan umpijäässä. Ne olivat vaaleita ja tunsin olevani Liisa Ihmemaassa. Havupuut olivat mielenkiintoisen yksityiskohtaisia. Puun kuori oli hienon näköinen. Kaikki oli niin jähmettynyttä. Lipputangot ja sähkötolpat olivat punaisia vasten tummansinistä taivasta. Ne olivat kuin niitä tökerösti tehtyjä objekteja ensimmäisistä 3-D peleistä, cubistisia teräviä muotoja. Epätodellisen näköisiä, mutta mielenkiintoisia. Kaikki värit olivat luonnonvärejä, ei mitään keinotekoista. Kävelimme pitkin erästä siltaa, joka oli n.20 metriä pitkä, mutta tuntui jatkuvan loputtomiin, se oli kuin juoksumatto. Pääsimme kuitenkin juoksumattosillan yli, ja jäimme ihastelemaan kiviseinää. Kiviseinässäkin oli näyttämöefekti. Aika oli pysähtynyt. Mietimme, että jos joku katsoo meidän touhua, niin näytämme luultavasti ihan selväpäisiltä, sillä emme tee oikeastaan mitään erikoista (paitsi häröilemme ja tutkiskelemme seiniä ja puita). Kävelimme toiselle ”sillalle”, joka ei ollut mikään yleinen kävelysilta, vaan reitti, jota pitkin pääsi myös joen yli, mutta siitä ei saisi kulkea. Matkalla toiselle sillalle, menimme alikulkusillan ali. Seinille oli bommattu. Tekstit ja kuviot hohtivat seinissä ja mietimme, että tehdäänkö näitä tämän takia, mutta tulimme siihen tuloksen, että ei. Pääsimme seuraavalle sillalle. Taas näyttämöefekti erään rakennuksen seinällä. Se näytti koostuvan läpinäkyvistä, lasisista tiileistä, en tiedä oliko se totta, sillä kävelimme sen ohi emmekä ihastelleet sitä sen enempää. Sillalta näki kuinka vesi teki putouksen padon pienistä rei'istä. Vesi kohisi kovaan ääneen ja loi hieman hermostuneen olon, joka meni samantien ohi. Sillan toisella puolella oli portti, joka oli korkea. Siitä pääsi yli, tai sen pystyi kiertämään. Kiertäminen oli vaarallisempaa, sillä olisi voinut pudota monta metriä selälleen kiviröykkiöön. Matkatoverini meni kuitenkin vaarallisempaa reittiä, mikä aluksi vähän epäilytti ja pelotti minua, sillä olen ylihuolehtivainen matkatovereista aina tripeillä. Itse kiipesin portin yli. Kävelimme joen toista puolta niin pitkään, että polku loppui. Polun päässä oli vanha rakennus, joka näytti todella vanhalta. Näimme tähenlennon. Millä todennäköisyydellä tripillä näkee valtavan suuren tähdenlennon? Se oli kuin pitkä kirkas viilto taivaankannessa, ja lopuksi se ikäänkuin räjähti näkymättömiin jättäen kiemurtelevia säikeitä jälkeensä. Uutenavuotena on niitä "isoja" raketteja, mikä eivät räjähdä voimakkaasti pamahtaen, vaan ovat vain sellaisia *puff* "olipa paska raketti" -tyylisiä, mutta tästä lähtien osaan nauttia varmasti niistäkin raketeista. Molemmat näkivät kyseisen valoefektin taivaalla, eli se ehkä oli oikea tähdenlento. Jäimme hetkeksi rantaan kelailemaan ihmisten elämää ja vertasimme ihmisiä muurahaisiin. ”Ihmiset tekevät töitä elääkseen ja elämä on siinä.” ”Ihmiset ovat piilossa kerrostaloissa, kunnes tulee jokin ihmisten mielenkiintoa yhdistävä tapahtuma. Mihin ne kaikki ihmiset mahtuvat!?” Totesimme, että elämä on turhauttavaa. Puhuimme myös laeista. ”Kellään ei ole valtaa tehdä mitä vain.” ”Miksi tällainen olotila on kielletty? Okei, ei tässä tilassa olisi mukava tehdä töitä...paitsi jos kaikki olisivat samassa tilassa.” Käsittelimme aiheita syvällisemmin ja juttelimme rannassa jonkin aikaa. Kävely oli kokoajan vähän outoa ja kaikki vähän venyi ja taipui. Pikku kuopat olivat isompia. Käveleminen oli hidasta. Lähdimme takaisin kaverimme kämpille. Kävelimme tällä kertaa kävelytiellä ja autot ohittelivat meitä, mutta se ei kuumottanut. Kunhan tuttuja ei tulisi vastaan.

Pääsimme kerrostaloon ja vihdoin uskalsin katsoa itseäni peilistä. Pupillit olivat isot. Olin ihan normaalin näköinen. Visuaalit olivat jo vähemmässä. Tila ja aika olivat silti vielä vääristyneitä. Menimme kämppään ja kaverimme koira pelkäsi meitä. Alkoi vähän ärsyttämään koran puolesta ja pelkäsin hieman itseäni. ”Olenko todella pelottava?” ”Teinkö väärin kun vedin nyt sieniä?” En halunnut olla pelottava, koska tunnen oloni tripillä vaarattomammaksi kuin koskaan. Keskityin kuitenkin ”piirtämään musiikkia”. Musiikki kuului ja minä piirsin. Piirsin viivaa, josta alkoi muodostumaan kuvio, josta alkoi muodostumaan hahmo, josta alkoi muosotumaan kuva, josta tuli tarkempi ja tarkempi kuva, josta tuli taitava ja yksityiskohtainen taideteos. Tunsin oloni erittäin luovaksi. Ennen kuin piirsin, pystyin kuvittelemaan sen mitä piirsin, se oli hienoa. Ajattelin, että ehkä maalareiden inspiraatio on tätä. Piirisin esim. kahdeksanjalkaisen mäyräkoiran ja avaruusolioitikan. Kirjoittelin ja piirtelin sivun täyteen kaikkea mitä musiikki toi mieleen ja mitä tuli mieleen. Tein muistiinpanoja. ”Niitä on mielenkiintoista tutkia selväpäisenä”, ajattelin. Trippi meni hiljalleen kokonaan ohi ja lähdimme kaverimme kämpiltä nukkumaan hyvästellen kaverimme. Unessa trippi lähti uudelleen vähän päälle, mutten muista siitä muuta kuin sen olotilan.

Ennen en ole lähtenyt näin kunnolla ihmettelmään miten moninainen luonto ja kaupunki on. Oli tosi cool UG-trippi, jollainen pitää tehdä uudelleenkin. Ajatusvirta tripillä on aina valtava ja taas tuli pohdittua maailmaa oikein olan takaa. En voi kuin suositella kävelyretkeä tripin aikana. Eri perspektiivit (katto ja polku). Loivat mielenkiintoisen kontrastin maailmasta. Maailma on kaunis, mutta se voi olla entistäkin kauniimpi.

7
Psilosybiini lääkkeenä ja päihteenä / Naisten annoskoot
« : Tammikuu 28, 2012, 02:33 »
Käyttökokemusten puolella naisten trippirapotit tuntuvat olevan jotenkin paljon vaikuttavampia kuin miesten raportit vastaavalla annoksella. Useiden tutkimusten perusteella naisten annoskoot ovat mm. alkoholin ja kannabiksen osalta pienempiä kuin miehillä.

Lainaus käyttäjältä: Wikipedia
THC (tetrahydrokannabinoli, kannabiksen pääasiallinen vaikuttava aine)    rotta, suun kautta    1 270 mg/kg urokset; 730 mg/kg naaraat
Onko näin myös sieniperäisten alkaloidien määrän kanssa? Kuinka suuri tämä suhde on (naiset/miehet)? On tietysti huomioitava, että nämä ovat vain keskimääräisiä lukuja ja jokainen miestä on yksilö oman aineenvaihduntansa kanssa.

8
Elämäntavat ja harjoitteet / Liikunta/kuntoilu/treenaaminen
« : Tammikuu 18, 2012, 18:01 »
Tällaista topiccia pyydettiin ja olempa itsekin kaivannut. Eli puhutaan hieman kuntoilukokemuksistamme ja liikunnasta ylipäänsä. Yleisesti? Miten se vaikuttaa sinuun? Miksi kuntoilet? Miten kuntoilet? Vinkkejä? Kokemuksia?

Mä aloin käydä "personal trainerin" (erittäin hyvä ystäväni, joka on harrastanut painonnostoa jo useita vuosia) kanssa säännöllisesti salilla syksystä lähtien, treenit ovat todella rankkoja. Sali on 4 kertaa viikossa. Kestoa tulee 1,5h/treeni. Jo kahdessa kuukaudessa ero entiseen vartaloon oli huomattava. Palautusjuoman teen rahkasta ja maidosta. Maustan sörsselin joillain hedelmillä + marjoilla, toimii myös pienenä välipalana. En varsinaisesti ihaile millään tavalla hyvin treenattuja vartaloita, haluan saada vain itseni ketterään kuosiin: jos tahdon vaikkapa kiivetä jonnekin, pystyn tekemään sen helposti ja vaivattomasti, eli tavoitteena ei ole saada lihasmassaa niinkään, vaan lähinnä vartalo vain kivan näköiseksi. Koen myös vartalon ulkonäön olevan yksi alkukantaisista partnerinvalintatavoista ja näinollen treenaaminen nostaa hieman itsetuntoakin. Lenkkeily alkaa taas kunhan kelit sen sallivat, eli keväämmällä. Paukkupakkasilla ei ole terveellistä hengittää raskaasti ilmaa sisäänsä, vähintäänkin huivi kannattaa olla aina suun edessä hengittäessä kuivaa kylmää ilmaa keuhkoihinsa. Tupakointi ei sovi minkäänlaisen liikunnan/treenauksen kanssa yhteen. On tullut vähennettyäkin valtavasti tupakointia juuri sen vuoksi. Poltan enää n. 5 tupakkaa päivässä. Tuohon kaikkeen tarvitaan myös pidättyväisyyttä ja mielenlujuutta, mitä on tullut siinä samalla treenattua. ;)

9
Toimisto / Asiattomien viestien poistaminen/muokkaaminen
« : Tammikuu 15, 2012, 04:33 »
Kuinka toimimme tilanteissa joissa jollaintapaa tarjotaan vaihdossa suoraan huumaus-/lääkeaineeksi luokiteltuja substansseja vähintäänkin epäsuorasti? Kyseessä ei siis ole suoranaisesti kauppa, mutta kuitenkin vaihtokauppa.

Esimerkkinä toimikoon tästä viestiketjusta tällainen viesti:
Extracteja kyllä saa kun vain tietää mistä etsiä. :) Mikäli pistokkaita laitat kesällä jakoon niin voisin lahjoittaa sinulle siitä hyvästä jotain extractia! :)

Käykää poistamassa jos viesti on mielestänne asiaton, itse en uskaltanut vielä jos se sallitaan seuraavista syistä:

Periaatteessahan salviapistokkaidenkin lähettäminen anonyymisti, mutta julkisesti on laitonta, mutta se on (ainakin tähän asti) sallittu foorumilla julkisesti. Esimerkkinä tulee mieleen salvian kasvatusketjussa oleva kilpailu, jossa pääpalkintona on salvian pistokas ja olempa itsekin lupaillut pistokkaita jossain vaiheessa jakaa. Liekö joskus ollut Kirpputori -alueellakin jollain pistareita jaossa. Salviapistokkaissa ja extractissa on se suurehko ero, rttä extracti on suoraan huumausaineeksi käytettävää materiaalia, mutta pistokas voi olla vain koristekäyttöön. Palstalla on jaettu myös järjestyssäännöissä mainittuja kyseenalaisten kasvien pistokkaita ja siemeniä (mielestäni ehkäpä esim. DMT-kasvien pistokkaat, päivänsinen siemenet, Daturan siemenet, Peganum harmalan siemenet ja oopiumunikko tms. kuuluvat näihin, sillä ne sisältävät suoraan laittomia alkaloideja).

Kerrataampas vielä foorumin järjestyssäännöt:
1. Taikasieni.net on tarkoitettu ainoastaan sananvapauden toteuttamiseen, eivätkä keskustelupalsta tai sen käyttäjät täten kehota ketään rikkomaan Suomen lakia tai vastaa jakamansa tiedon todellisuusperästä tai mahdollisesta väärinkäytöstä.

2. Palstalla ei myydä psilosybiinisieniä tai niihin rinnastettavia huumausaineita. Koskee kaikkea nesteviljemistä tai rihmastosta aina valmiisiin sieniin asti. Myös ostattelu on kiellettyä. Itiöiden välittäminen on sallittua.

3. Ylläpito ei vastaa käyttäjien kirjoituksista, lopullinen vastuu on aina kirjoittajalla.

4. Ylläpidolla on täysi oikeus sensuroida tai poistaa viestejä erityistapauksissa. Pääasiallisesti kuitenkin sananvapaus vallitsee.

5. Kaikkien kyseenalaisten kasvien, sienten ja aineiden kauppaaminen tai ostattelu on kiellettyä.

Muuta huomioitavaa:

IP-osoitteita ei luovuteta ylläpidon toimesta mihinkään missään tapauksessa. Palvelin sijaitsee ulkomailla.

Jos viesti päätetään poistaa, se ei ole kuitenkaan mielestäni bannauksen arvoinen, sillä se ei suoranaisesti riko sääntöjä, ehkäpä siitä voisi kuitenkin kirjallisen varoituksen antaa, mutta ystävälliseen sävyyn. Peace works.

10
Sienet eivät vaikuta pelkästään tajuntaamme, vaan myös ulkoisesti: mm. pupillien laajeneminen, sykkeen muutos ja dysmetria.

Pupillien laajeneminen on yksi paskamaisemmista vaikutuksista ja se lisää kuumotusta trippailuun urbaaneissa maisemissa tämän suvaitsemattoman yhteiskunnan valvovien silmien alla. Tuntemattomille ihmisille puhuminen ja kaupassa käynti ovat käytännössä mahdottomia ilman, että toinen osapuoli huomaa sinun olevan tripillä. Ja nuo ovat asioita, joita haluaisin tripillä usein tehdä.

Onko siis mitään tapaa/ainetta jolla pupillit saisi takaisin normaaliksi? En siis etsi ainetta, joka blokkaa/buustaa millään tavalla sienten vaikutusta, vaan etsin tapaa, jolla voisin olla tripillä ilman, että ulkopuolinen huomaa sitä millään tavalla minun ulkoisesta olemuksestani.

Mitä muita ulkoisesti näkyviä puolia voisi muuttaa, jotta olo helpottuisi jollaintapaa steathimmaksi?

Aihe tuli puheeksi jo aikapäivät sitten ystäväni kanssa keskutellessa. Onhan kannabiksen aiheuttamaan silmien punaisuuteenkin silmätippoja. Joskus mietin värillisiä piilolinssejä, mutta niissä pupillin suurentuminen taitaa näkyä (joku tietävä vastatkoon tarkennukseksi).. Onko olemassa piilolinssejä, joissa pupilli voi laajentua vain "tiettyyn maksimiin", missä silmä näyttää vielä suht normaalilta? Tämäntyyppinen keksintö mullistaisi oman trippailuni täysin.

11
Keskustelu on leikattu erikseen ketjusta Lahjoitetaan 50 itiölaskeumaa ympäri Suomen. ---ilviselmä

Arvostettava teko, vaikken yhdykään väitteeseesi siitä, etteivät sienet olisi huumeita. Ne eivät toki ole pelkästään huumeita, ne voivat olla myös työkaluja, oppaita, ystäviä, ajanvietettä, päänsekoittajia, kulkuvälineitä... ja ties mitä.
Pidän psykedeelejä, etenkin luonnonpsykedeelejä (jotka ovat olleet ties kuinka kauan osa eri kansojen kulttuureja) juurikin oppaina ja työkaluina ja ymmärryksen laajentajina. Ihmiset käyttävät niitä viisaasti ja arvostavat niitä. Mitä shamaanit söivät aikojen alussa kun opettivat mystisen kokemuksensa aikana opitut opit muille kyläläisille? Joissain kulttuureissa tämä mystinen kokemus oli taikasienenen aiheuttamaa, joissain ayahuascan, joissain meskaliinikaktuksien ja joissain vain rummutustranssin tai syvän meditaation. En pidä psykedeelejä missään nimessä vain huumeina, ne eivät ole sitä koskaan täysin olleet, eivätkä tule luultavasti olemaankaan. Jossain vaiheessa kehitystä ne olivat Jumalia/uskonto, nyt vähän mitä sattuu. :(

Hyvä kommentti. :)

12
Psilosybiini lääkkeenä ja päihteenä / Baeokystiini
« : Syyskuu 06, 2011, 04:24 »
MODE: Tämä ketju on tarkoitettu keskusteluun baeokystiinistä. Keskustelu sai alkunsa täältä. Alla on lainattua keskustelua sieltä:

Jos meinaat tilannetta Suomessa, niin on niissä ainakin eri vaikuttavat aineet. Semilanceatassa on pääosin psilosybiiniä (mikä muuttuu psilosiiniksi) ja baeokystiiniä. Kotona kasvatetuilla tarkoittanet cubensista, missä on psilosybiiniä ja psilosiiniä, mutta vain hyvin vähäinen määrä baeokystiiniä. Psilosybiini on psilosybiiniä ja psilosiini on psilosiinia. Maanläheisyys on minun mielestä käyttäjän mielen tuotetta ("todellista" silti) ja erot sienten vaikutuksissa esim. eri cubensislajikkeiden välillä johtuvat tästä.

Pampula: Haluaisitko vähän avata tota baeokystiini-juttua jossain päin foorumia. Moisesta aineesta ei pikahaun mukaan ole koko foorumilla kirjoitettu laisinkaan, enkä ole siitä muutenkaan ennen tätä koskaan mitään kuullut, eikä sen vaikutuksista ole mitään kummempia tutkimuksia.

Joo tuo baeokystiini juttu tarvitsee kyllä nyt vähän, ja vähän enemmänkin avaamista. Wikipedian mukaan sitä on psilosybiinisienissä, mutta hyvin hyvin vähän. Ja onko tällä aineella merkitystä? Onko tällä aineella yksinään minkäänlaista käyttöpotentiaalia?

Mielenkiintoista, tästä voisi etsi hieman lisää informaatiota.

Lainaus
Baeocystin is a mushroom alkaloid and analog of the psychedelic hallucinogenic drug psilocybin, a tryptamine derivative. It is found as a minor compound in most psychoactive mushrooms together with psilocybin, norbaeocystin, and psilocin. Little information exists with regard to human pharmacology, but in the book Magic Mushrooms Around the World, author Jochen Gartz reports being aware of a study in which "10 mg of baeocystin were found to be about as psychoactive as a similar amount of psilocybin."

http://en.wikipedia.org/wiki/Baeocystin

Kun puhun pitoisuuksista, niin tarkoitan käytännössä näitä arvoja:

http://en.wikipedia.org/wiki/Psilocybin_mushroom (kohta "Dosage")

Ne ovat ilmeisesti kokoelma eri vuosien varrella tehtyjä mittauksia, eli tieto on otettu täältä:

http://www.erowid.org/plants/mushrooms/mushrooms_info4.shtml

Lainaus
Please note that these do not represent average values for widely sampled populations. Just because a mushroom species has some samples that show high or low concentrations does not mean that all mushrooms of that type have levels matching those in this chart.

Kovin on hajanaista... Nuo ovat kuitenkin niitä harvoja referenssiarvoja, mitä meillä on käytössämme, joten paremman datan puuttuessa täytyy vain uskoa niihin. Semilanceata sisältää 0.98% psilosybiiniä, 0.02% prosenttia psilosiinia ja 0.36% baeokystiiniä. Jos vertaillaan hiukan noiden prosenttiosuuksien suhteita, niin minä ainakin teen sellaisen huomion, että psilosiinin osuus silokeissa on mitätön verrattuna psilosybiiniin ja baeokystiiniin. Sitä itse asiassa tukee muutama käytännön havainto silokeista: 1) Ne eivät menetä juurikaan tehoa kuivauksessa (psilosybiini on suhteellisen stabiili) ja 2) ne eivät kovin paljon sinisty (sinistymisen arvellaan olevan merkki psilosiinin hapettumistuotteista).

Cubensis sisältää 0.63% prosenttia psilosybiiniä, 0.25–0.60% psilosiinia ja 0.02–0.025% baeokystiiniä. Jotain sellaista voisi edellisen kappaleen päätelmien hengessä ja käytännön todisteisiin nojautuen odottaakin, koska cubensis 1) menettää huomattavasti tehoaan kuivauksessa (psilosiini hajoaa epästabiilina) ja 2) cubensis myös sinistyy varsin huomattavasti (hapettumistuotteet). Eli toisin sanoen psilosiiniä pitäisi olla enemmän kuin silokeissa (sinistyy enemmän) ja lisäksi sen määrän pitäisi olla psilosybiinin kanssa samaa luokkaa (tehon lasku). Käytännön tulokset tukevat loogisella tavalla teoriaa, mutta olen avoin vastaväitteille.

Kuten sanoitte, tuosta beokystiinistä on aika vähän tietoa tarjolla. Mädi jo tuossa taisikin linkata tärkeimmän siitä vähästä. Minun (ja Mädin) huomio kiinnittyi tähän:

Lainaus
...but in the book Magic Mushrooms Around the World, author Jochen Gartz reports being aware of a study in which "10 mg of baeocystin were found to be about as psychoactive as a similar amount of psilocybin."

Jos semilanceatassa on tuota baeokystiiniä todellakin se 0,36% ja jos baeokystiini on yhtä psykoaktiivinen kuin psilosybiini, niin sen merkitys psykoaktiivisuuden kannalta voi olla hyvinkin merkittävä.

Baeokystiini?

Se aine, josta vaietaan, mutta siellä se on ihan yhtäläillä kuin psilosybiini ja psilosiinikin, sienessä. Sillä on selitetty mm. sienitripin antamia henkisiä kokemuksia, visuaalisuutta jne. "Cubensistrippi on jollaintapaa henkisesti helpompi ja vaivattomampi kuin silokkitrippi", joku joskus aikoinaan sanoi. Tämä voisi johtua siitä, että baeokystiinin määrä on huomattavasti suurempi silokeilla kuin cubensiksilla (vrt. Semilanceatan 0,36% -> Cubensiksien 0,02%:iin). Itse uskon tuossa olevan jotain perää. Ainoana lopullisesti vaikuttavana aineena ei siis toimi psilosiini, ja siksi baeokystiinistä ja sen vaikutuksista olisi syytä keskustella ja kerätä tietoa/kokemuksia enemmänkin.

Olenkin nyt kiinnostunut hyvin paljon tästä kyseisestä aineesta je sen vaikutuksista ihmismieleen ja tripin luonteeseen. Kummastuttaa miten lähellä baeokystiinin kemiallinen rakenne on verrattuna psilosybiiniin ja DMT:hen.[smg id=1690]

Pyrin saamaan käsiini mahdollisimman paljon baeokystiiniä sisältävän sienen, joka voisi tässä tapauksessa olla vaikkapa silokki (sisältää melkein kolmasosan tuoreen sienen vaikuttavista aineista baeokystiiniä), mutta etnobotaanisesti mielenkiintoisempikin baeokystiinirikas sieni olisi mukava saada käsiinsä ja kasvattaa, vaikkapa Psilocybe azurescens. Myös muista suhteellisen paljon baeokystiiniä sisältävistä sienistä olisi kiva kerätä listaa. Tässä yksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Conocybe_smithii

Baeokystiinillä on myös "serkkupoika" norbaeokystiini. Erowidin tekstiä näistä aineista:
"In other words, baeocystin and norbaeocystin are just psilocybin with one methyl and two methyls respectively lopped off. When baeocystin and norbaeocystin are dephosphorylated, they turn into 4-hydroxy-N-methyltryptamine and 4-hydroxytryptamine respectively. All 4 substances are presumed hallucinogenic though some suspect they are less psychoactive than psilocin or psilocybin. And unfortunately for all you synthesis experts, while baeocystin and norbaeocystin do not have DEA control numbers they do both fall under the Controlled Substance Analogue Act.

Baeocystin and norbaeocystin are generally present in smaller quantities than psilocyin and psilocybin, if they are present at all. Very little work seems to have been done with either substance (Chemical Abstracts averages a cite a year, with most being of the variety "baeocystin found in Psilocybe totallyobscuralis"). There has been speculation about a possible correlation between baeocystin content and nausea, but at least one bioassay suggests the effects are quite similar to those of psilocybin and psilocyin."

Eikö psilosiini olekaan loppupeleissä ainoa vaikuttava aine tripillä? :-\

Löysin pikaisella googlettamisella vain muutamia keskusteluja, joissa pohdittiin baeokystiinin vaikutuksia ja roolia sienissä. Kuitenkaan mitään varmaa tietoa ei missään näkynyt olevan. Useimmat epäilivät baeokystiinin tuovan enemmän henkisen fiiliksen, ja psilosiinin taas hallusinaatiot. Synteettisen psilosiinin kokeileminen voisi avata hieman asiaa empiirisesti.. Hemmetti kun ei tullut aikoinaan kokeiltua. :(

Synteettinen baeokystiini olisi mielenkiintoista ainetta! Mikähän mahtaa olla baeokystiinin laillinen status? Aivan kuin annostuksena olisi vilahtanut 10mg jollain foorumilla.. Ei näyttäisi olevan myynnissä, tai sitten en osaa etsiä. Baeokystiini on siis 4-PO-NMT ainakin tämän lähteen mukaan: https://www.dmt-nexus.me/forum/default.aspx?g=posts&t=15157 ja eräältä keskustelufoorumilta löysin aineesta seuraavaa nippelitietoa:

Names: 4-po-nmt , Baeocystin,
IUPAC Name: 3-[2-(methylammonio)ethyl]-1H-indol-4-yl hydrogen phosphate
CAS Number: 21420-58-6
Formula: C11H15N2O4P*
Molar Mass: 270.222 g/mol


Todella mielenkiintoista. Baeokystiini/psilosybiini/psilosiini-suhteillahan voisi hifistellä labraoloissa aivan kuin kannabiksen eri kannabinoideilla.

13
Käyttökokemukset / Vellova matka
« : Elokuu 25, 2011, 16:26 »
Itse toivon, että ihmiset kertoisivat enemmän tarinoitaan tripeistään, niimpä näytän tässä esimerkkiä samalla jakaen kokemukseni teidän kanssanne. :) Tervetuloa mukaan matkalle!

Tämän syksyn silokit tuli poimittua. Löysin yksin pellolla tallustellessa vaivaiset 16 kpl, koko vaihteli minimaalisesta suureen. Poimin sienet eri paikkakunnalta kuin missä itse asustelen. Palatessani takaisin kotipaikkakunnalle, menin heti välittömästi esittelemään löytöäni ystävilleni. Painoa en missään vaiheessa punninnut. Olisi tuntunut väärältä.
 
Yhdellä kaverista oli vapaata, niin kuin minullakin, joten hän päätti ottaa n. 2g Cubensista ja minä Semit. Niimpä join silokkiteet ja söin silokit aina sitä mukaa kun sain mukia tyhjäksi. Siirryimme nopeasti autolla vielä paikasta A paikkaan B ennen kuin sienet ehtisivät alkaa vaikuttaa. Kyydin aikana kaverini sai omat sienensä alas kokiksella. Kävimme pukemassa hieman vaatetta päälle. Tunsin nousut. Tee nostaa sienet aina suht nopeasti. Pidän siitä nykyään. Nyt sitä sitten taas mentäisiin! Jes! :)
 
Lähdettiin kävelemään pitkin hämärää kaupunginlaitaa. Kello oli jo kymmenen ja ilma sopivan syksyinen. Oli tyyntä ja sopivan lämpöistä. Ideaalinen ilma trippailla kaupungin laitamilla harvijen katuvalojen katveessa. Rakastan syksyä vuodenajoista eniten, vaikka tämä onkin todella melankolista aikaa. Tietynlainen mystinen masistunnelma kolahtaa itselleni vain jotenkin tosi kovasti. Sienet alkoivat todella potkia. Ensimmäisiä vaikutuksia tuntui olevan äänien korostuminen. Kuulin joka hemmetin amisauton jumputuksen ja pörinän, niin kuin myös kaikki mopoilijat ja tehtaiden äänet. Kuulin kaikki yhtä aikaa, mutta erikseen. Ikään kuin pääni olisi sytynyt keskittymään joka ääneen erikseen, skitsofreenisen siistiä. Jännitys ja hermostuneisuus, mitä normaalisti sieninousuissa on, oli tällä kertaa aika voimakasta. Mutta olen oppinut jollaintapaa nauttimaan sienten kuumottavista vaikutuksista. Se tekee sienistä jänniä käyttää etenkin urbaaneissa maisemissa.
 
Lähdimme kävelemään tutun lammen ympärille. Istahdimme hetkeksi penkille polttamaan rauhassa tupakat, sillä nousut olivat molemmilla aika vellovat ja pakottivat istumaan hetkeksi. Jumalauta miten minä pidän sienten tuomasta HDR-näöstä. Ihastelimme lampea noususekavina ja ehdotin, josko kaverini haluaisi kuunnella erään biisin, jonka löysin ja ajattelin, että hän pitäisi siitä. Annoin luurini kaverilleni ja ihastelin itse lampea äänien yhä jyllätessä jatkuvalla syötöllä taustalla. Äänien korostuminen oli jotain uskomatonta ja erittäin häiritsevää. Otin silti kaiken sairaan ilon siitä irti. Pelotti tavallaan, mutta pidin siitä. Kokeilin näkisinkö silmät kiinni jotain ja kyllähän siellä alkoi liikkua! Samoja atsteekkikuvia kuin aina, mutta tällä kertaa kuvioiden välissä oli sinisiä tähtiä.. Biisi loppui, nousut olivat nousseet, joten päätimme lähteä eteenpäin.
 
Kävimme katsomassa upeita bommauksia pikaisesti. Kaverini sai bommauksen irtoamaan, kun minulla taas koko rakennus, jossa bommaus oli, lainehti kun siihen hetken aikaa keskittyi. Hetken päästä pääsimme pimeään puistoon, jossa oli taas penkki, jolle jäimme hetkeksi aikaa keromaan vaikutuksistamme ja ihastelemaan lampea, mutta pian lähdimme taas eteenpäin. Lampi alkoi kaventua puroksi. Yläpuolella suurten mäntyjen oksat tekivät katon puutunnelille, jossa kävelimme. Ehdotin, josko polttaisimme pienet savut, kun minulla kerran oli mukana. Päätimme tehdä sen. Istuimme puutunnelin varrelle, paksun männyn juureen, maahan, katselemaan öistä lampea ja vastarantaa, joka oli n. 50m päässä. Latasin siis piipun. Tosin tein sen pussin sisällä näppituntumalla pimeässä, mikä oli vaikeaa.. Kertakaikkisen vaikeaa. Lopulta sain piipun ladattua ja otimme parit isot sauhut hyvää trimmilehti-kukka-blendiä. Paukku kolahti.
 
Olimme hetken aikaa ihan hiljaa ja katsoimme maisemaa. Sain vastarannan irtoamaan kaikesta. Vastaranta muuttui sellaiseksi hobittien kyläksi, jossa oli yksi pikkuruinen hirsikämppä, mitä siellä ei tietystikään oikeasti ollut. Välillä sain vastarannan liehumaan ikään kuin lipun tuulessa. Se oli uskomatonta. Tunsin kuinka luonnonvoimat jylläsivät päässäni! Upea, hallittu kaaos. (By the way, suosittelen Joniveljen Hallittu kaaos-albumia kuunneltavaksi, loistavaa matskua!) Olo ja maisema velloi. Suu oli pakottamatta auki, leuka maassa. Kaikki oli niin psykedeelisen kaunista aina olosta näkymiin. Sana ”vellova”, kuvastaa itseasiassa trippiä kokonaisuudessaan aika hyvin. Mietimme asioita, joita ei tule tehtyä tai ajateltua normaalisti. Yksi asioista oli se, että jos olemme käymässä vanhempiemme luona, ja vaikkapa äiti lähtee käymään kävelyllä, miksi emme koskaan pyydä lähteä mukaan? Miksi mieluummin istumme koneella tekemässä jotain turhanpäiväistä? Miksi emme mieluummin viettäisi sitä aikaa lenkkipolulla tai luonnossa vanhempien kanssa? MIKSI!? Jossain vaiheessa kuulimme askeleita jostain polulta (kai?) ja päätimme lähteä liikenteeseen. Nyt ei ollut aika muille ihmisille.
 
Menimme polkua takaisin edelliselle penkille. Asetuin makuulle maahan ja aloin katsoa taivasta. Pyysin kaveriltani lupaa, josko saisin kuunnella yhden biisin, ja lopulta hän päätti että saisin. Tuntui kuin olisin ollut jossain tuomioistuimessa ja sain ajettua juttuni läpi. :D Niimpä siirsin kuulokkeet korvilleni ja katsoin pilvetöntä tähtien peittämää taivasta ja kuuntelin biisin: DS#12: Melo - Synchronize Taivaalle alkoi muodostua läpinäkyviä lonkeroita, joiden päät olivat kohti taivaan keskipistettä. Tunsin äärettömyyden. Tuolla matkat ovat äärettömiä. Mietin myös kuinka ääretön ihmisen mieli on. Psykedeelit auttaa käsittelemään näitä käsitteitä älyttömän hyvin. Tunsin, kuinka tavallaan nousin uudelle tasolle omassa psykedelian tuntemuksessani. Olin totaalisen sienissä, mutta tiesin, että pystyisin hallitsemaan isompiakin annoksia ja vaikutuksia. Matkasin ensimmäistä kertaa elämässäni silmät auki puhtaassa, kirkaassa, äärettömässä psykedeliassa taivaankannella ja hallusinoin. Unohdin aivan kokonaan kaiken muun ja keskityin pelkästään psykedeliaan. Ratkaisin paljon solmuja päässäni. Pitkästä aikaa kaikki oli hetken selvää ja ainoa asia mikä pelotti, oli tulevaisuus. Biisin päätyttyä lähdimme jatkamaan matkaamme minun selittäessäni ja samalla käsitellessäni juuri kokemaani.

Pajari nostatti matkan aivan uusiin sfääreihin. Puhuimme ystävyydestä ja olimme onnellisia, että meillä oli toisemme ystävinä. Yhtäkkiä kaverini otti minua olkapäästä kiinni ja halasi. Se oli hauskaa ja jollaintapaa hyvin onnellista. Menimme yhdelle laiturille pohdiskelemaan maailman menoa ja kuvittelemaan maisemissa hahmoja ja muuta mukavaa. Kuvittelimme muunmuassa elämää, jos sienet olisivat laillinen päihde. Pohdimme myös sitä, että kuinka erilainen maailma olisi, jos ihminen osaisi lentää. Hyvin suuri osa teollisuudesta olisi tarpeetonta. Ja elämä olisi helpompaa kaikinpuolin. Siksipä olenkin päättänyt käydä liitovarjokurssin heti kun vain voin. Kastelimme molemman harhojen vuoksi jalkamme vedessä. Valot olivat upeita veden heijastusten tuplatessa kaiken näkyvän peilikuvaksi veteen. Olo oli mitä parhain! Yksi asia tästä kuitenkin puuttui: suklaa, keksit ja mehu! Onneksi asuntoni ei ollut kaukana.

Lähdimme lönkyttelemään kohti kämppääni ja saapuessamme asunnolleni laitoimme tietokoneen päälle, näytön näkymään 42" HD televisiosta, hyvää psykemusaa soimaan, winampista visualisationin näkymään kokoruudulla ja kunnon mässyt pöytään! Olo oli mitä upein kun pääsi istumaan pehmeälle sohvalle, sai suklaata suuhunsa visualizerin pyöriessä silmien edessä. Suklaa täytti jälleen kerran suun euforian vallatessa kehon ja mielen. Pian makeiden mässyjen jälkeen alkoi tulla oikea nälkä. Kävin tekoisemassa suuren lautasellisen ranskalaisia ja nakkeja reilusti maustettuna dippien kera. Mietimme vielä teknologian monimuotoisuutta ja sitä, kuinka pieneksi tekniikka alkaa mennä. Sienet alkoivat laskea musiikkia kuunnellessa, ja kun musiikki vaihtui indie rokkiin alkoi väsy vallata kehoa. Naureskellen Kari Tykkyläiselle ja muun muassa hänen videolleen "Ai vittu pojat vittu", painuimme pehkuihin.

Upea ja kertakaikkisen opettava trippi kokonaisuudessaan! Urbaani, underground-jännä, monipuolinen, psykedeelinen ja juuri sopivan vahva!  Tosi paljon ajatuksia ja muuta jäi kertomatta, mutta pääpiirteissään trippi oli jotain tuollaista. Tästä kokemuksesta menee hetki palautuessa. Sain tarvitsemani taas. Sienet toimii mahtavana mielialalääkkeenä ja asenteenmuuttajana. Pidän itse silokkeja hieman erilaisina kuin cubensista. Rakkauteni sieniin kasvoi entisestään. Olen onnellinen kun olen tällainen lain mukaan rikollinen, omasta mielestäni hippi. Muistakaa tehdä asioita ihmisten kanssa, joista välitätte. Pitäkää yhteyttä ystäviinne ja läheisiinne. Rakkaus on universaalia, mutta jos sitä ei tunnusta, ei siitä ole varsinaisesti hyötyä. Peace and love! ^-^

14
Muu sienikeskustelu / Trippilelut
« : Heinäkuu 16, 2011, 20:33 »
Samanlainen topicci oli viime foorumilla ja musta oli tosi mukava bongata uusia mielenkiintoisia ns. "trippileluja" muilta foorumilaisilta. Tehdään siis uusi!

"Trippilelu" on siis jokin hauska esine/asia, millä on mukava leikkiä/kosketella/soittaa/katsoa/haistella/maistella/kuunnella etenkin tripillä.

Omiin trippileluihini kuuluu:
- Pehmolehmä, se tuo mulle turvaa vaikeina hetkinä ja sen turkki on ihanan pehmeä.. Aina matkalla mukana.
- Makusikarit, tripillä on aina mukava polttaa jotain.
- Vesipiippu, vesipiippu tuottaa niin paljon savua, että sillä on kiva leikkiä. Savu on yksi kivoimmista trippileluista.
- Suklaa, se TÄYTTÄÄ suun.
- Hedelmät, maistuu ja tuntuu erille kuin normaalisti.
- Musiikki, ehdoton, oman maun mukaan -> omat kuulokkeet.
- Rumpu, mukava lisä taustamusiikille, tuo alkuasukasmaisuutta tripille, pääsee helposti transsiin jne. (ts. en osaa mitään muuta soittaa..)


Kertokaa ja ehdottakaa lisää. ;)

15
Vapaa aihe / Hallusinoiminen selvinpäin
« : Huhtikuu 21, 2011, 12:24 »
Olen huomannut, että kun herää aamulla tai päiväunilta ja laittaa heti heräämisen jälkeen kädet silmien eteen niin, että näkökentässä on vain mustaa, näen hetken aikaa (korkeintaan minuutin) visuaaleja, jotka poikkeavat sienivisuaaleista oudolla tavalla. Näen ensin kaksiulotteisia kuvioita, jotka hetken päästä muuttuvat kolmiulotteisiksi ja olempa joskus nähnyt jopa huoneita ja erilaisia paikkoja! Käsillä silmien hellä painaminen auttaa hieman, että visuaalit lähtevät "käyntiin". Se on hienoa, outoa ja ehkä jopa pelottavaakin, mutta kuitenkin niin kaunista ja jännittävää! Teen tätä usein, sillä joka aamu on aikaa uhrata minuutti sisäisen maailman tutkimiseen. Kokeilkaa ja kertokaa näettekö tekin?

Kuulin erään taktiikan kaveriltani kuinka voisi saada aikaan hallusinaatioita hereillä ollessaan: Suihku päälle, suihkuhuone kokonaan pimeäksi ja suihkun alle istumaan. Siinä pitäisi töröttää 10-30min, niin pitäisi alkaa hallusinoimaan. En ole kokeillut, voi olla huuhaa-juttuja.

Onko muita taktiikoita? Esim. kukaan kokeillut shamaanimatkoja tms.

Sivuja: 1 2