Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - oikeinväärin

Sivuja: [1]
1
Vapaa aihe / Nykyinen koulutusjärjestelmä
« : Lokakuu 22, 2013, 03:13 »
Kerron sinulle ja sille toiselle lukijalle subjektiivisen kokemukseni koulutuksesta. Seitsemännellä oppiasteella vietin välituntini pääasiassa kotona pelaamassa videopelejä tai nettiä selaten. Kahdeksannella luokalla aloin myöhästelemään paljon enkä onnistunut keskittymään tunnilla. Yhdeksäntenä koulutusvuotenani monena koulupäivänä jätin tulematta tai jos tulin, niin lähdin ennen puoltapäivää. Olin jo käynyt ensimmäisen luokan kaksi kertaa enkä halunnut viettää enää yhtäkään vuotta laitoskoulussa. Harmikseni ilman läsnäoloani en olisi saanut käsiini hyväksyttyä peruskoulun päättötodistusta, jonka tarvitsin vapautuakseni. Ennen päättötodistusta opettajien painostamana lähetin hakemukseni eri toisen asteen kouluihin. Kesällä harrastin alkoholia ja hengailua keskustassa yömyöhään. Sosiaalihuolto kiinnostui tekemisistäni ja jouduin laitoskotiin. Sain paikan Sipoon Enterin datanomi linjalta. Kouluun oli matkaa kahden bussimatkan ja yhden junamatkan verran, mutta suostuin opiskelemaan vielä kolme vuotta, en halunnut päätyä äitini tavoin sossupummiksi. Ilmoittauduin myös lukion kursseille ja kävin ensimmäisen kuukauden ahkerasti koulussa. Mieli ja matka alkoivat tuntua raskailta, minut sijoitettiin Paasikiven nuorisokylään, en viihtynyt uudessa kodissani ja aloin taas pyörimään Helsingin keskustassa, aloin polttamaan pilveä ja käytin alkoholia runsaasti, lopetin koulun ja ajattelin, että jatkan opiskelemista, kun elämäntilanteeni näyttää selkeämmältä. Hatkattuani aikani, sain uuden sijoituspaikan Nuorisokoti mainingista, sain myös uuden koulupaikan Vantaan Variasta, opettaja imarteli minua älykkääksi ja suostuin koulupaikkaan. Tehtävät tuntuivat puuduttavilta, katsoin laskuja ja tiesin osaavani ne tarvittaessa, halusin oppia jotain uutta enkä kerrata jotain, minkä jo tiesin. Myöhemmin vaihdoin Vantaan Varian kymppiluokalle, sama tunne nousi pinnalle jälleen, en oppinut mitään uutta, jatkoin silti opiskelua, koska tähtäsin lukioon. Elämä keskustassa veti minua puoleensa, aloin viettämään aikaani taas keskustassa. Lopetin tulevaisuuden miettimisen ja aloin paeta todellisuutta alkoholilla. Vasta myöhemmin täysi-ikäisenä kiinnostuin taas oppimista, aloitin tietämisen tutkimisen ensin itsestäni, itseni kautta tutustuin psykologiaan ja filosofiaan, psykologian ja filosofian kautta löysin eri tieteen lajit, joita olenkin viime aikoina yrittänyt ymmärtää. Olen oppinut elämäni aikana paljon asioita, joita koulutusjärjestelmä ei koskaan olisi pystynyt minulle opettamaan. Olen kiitollinen peruskoulutuksestani, vuoteni peruskoulussa ovat helpottaneet paljon oppimista, en kuitenkaan usko, että on olemassa mitään tietoa jota emme olisi kykeneviä saavuttamaan ilman nykyistä koulutusjärjestelmäämme.

Nyky-yhteiskunnassa koulutus on tärkeä sosiaalinen voimavara, koulutuksen avulla saavutetaan korkeampi asema yhteiskunnassa ja sukujuhlien kahvittelupöydässä, yksin nurkassa Proustin kirjallisuutta lukeva mies on käynyt vain kansankoulun, miehelle ei anneta samanlaista arvoa, kuin yliopistosta valmistuneelle pukumiehelle. Mark Twainia lainatakseni, ''I have never let my schooling interfere with my education''.
Valtion tarjoama laitoskoulutus on tärkeä ja yleissivistävä systeemi, mutta en pidä järjestäytynyttä opetusta merkittävimpänä ymmärtämisen ja tiedon hankkimisen apuvälineenä. Nykyisellä koulutusjärjestelmällä oppilaita tankataan täyteen informaatiolla yhdekän vuoden ajan, tankkauksen jälkeen lähiympäristö painostaa oppilasta jatkamaan toisen asteen koulutukseen, osa toisen asteen koulutuksen käyneistä oppilaista jatkavat yliopistoon, yliopiston jälkeen oppilaat jatkavat tutkimista tai siirtyvät työelämän pariin. Työelämän aikana moni kokee niin kutsutun burn outin, henkiset voimavarat palavat loppuun. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema tilastoraportti vuodelta 2010 osoittaa alkoholin suurimmaksi haittakustannukseksi sosiaalihuollossa, jopa yli 200miljoonaa euroa vuodessa käytetään alkoholista koituneisiin ongelmiin. Moni pakenee todellisuutta alkoholin avulla. Nykyinen koulutusjärjestelmä on monien syrjäytymisten ja masennustapausten lähtökohtana. Nykyinen koulutusjärjestelmä opettaa meidät stressaamaan pienestä pitäen. Yhteiskunnan toiminnan kannalta stressinsietokyky on välttämätöntä, koulutusjärjestelmämme onnistuu hyvin stressin siedätyshoidossa, stressistä on muodostunut normi.

Ratkaisu ongelmiin vaatisi peruskoulun pakollisten oppiaineiden karsimista ja valinnaisten oppiaineiden lisäämistä. Matematiikka toimisi yhtenä pakollisista oppiaineista, sillä matematiikka pitää sisällään loogisen ajattelun perustan ja siksi  on erityisen tärkeää oppimisen tasapainon ylläpitämiseksi. Henkilökohtaiseen kokemukseen, tiedon ymmärtämiseen tai luovuuteen perustuvat oppiaineet oppilas saisi itse valita. Informaatiotulvasta palautumiseen pitäisi antaa enemmän aikaa viikottaista tuntimäärää vähentämällä ja taukoja lisäämällä. Toisen ja korkeamman asteen koulutuksessa oppiaineisiin syvennyttäisiin entisestään ja tuntimäärä kasvaisi. Syrjäytyminen, masennus ja alkoholismi vähentyisivät, jonka vaikutuksena valtio säästäisi rahaa. Suomen koulutusjärjestelmää pidetään yhtenä maailman parhaista, koska perusopetus on kustannettu verovaroista, kaikilla on oikeus siihen ja jatkokoulutus tapahtuu maksuttomasti, parannettavaa on silti paljon. Englannissa sijaitseva Summerhillin koulu tunnetaan vapaamielisen kasvatuksen symbolina, Summerhillissä lapsia ei kasvateta, vaan heidän annetaan kasvaa. Vapaudestaan huolimatta koululla on tiettyjä sääntöjä, muiden oppilaiden ylenpaattinen kiusaaminen on kiellettyä. Summerhillissä lapset saavat päättää monista yhteisistä asioista. Jos Summerhillin kaltaisia kouluja olisi useampia, se saattaisi johtaa yhteiskuntakriittisempään aikakauteen joka olisi vaarallista valtaeliitille. Nykyinen koulutusjärjestelmämme on toimiva, mutta parannettavaa on vielä paljon

2
Muu sienikeskustelu / Itsetuhoisuus sienissä
« : Elokuu 21, 2013, 00:35 »
Häiritsevää tuollainen, en ole itsetuhoinen 'selvänä' tai pilvessä, psilosybiinin vaikutuksen alaisena kuitenkin oon huomannu seuraavanlaisia ajattelumalleja:

1. En pelkää kuolemaa, voisin ihan vaan siksi tappaa itseni.
2. Pelkään menettäväni kontrollin ja hyppääväni partsilta, tästä johtuen en uskalla mennä tupakalle.
3. Olo on niin sekava etten vaan enää kestä.

Ensimmäinen ajatus on yleensä leikkimielinen, se on kuitenkin ahdistavaa.
Toinen on kaikista pahin, sekoaminen.
Kolmas taas on yhteydessä kontrollin menetykseen, pelkään menettäväni kontrollin niin paljon, että en vaan enää kestä.

Ymmärrän kuitenkin ajatusteni lähtökohdat, viimeaikoina olen miettinyt kuolemaan liittyviä kysymyksiä ja sienet tuo ne aina pinnalle, urbaani tarinoilla on myös omat vaikutuksensa, tuskin ne ihan turhasta tulee.
Sedälläni on skitsofrenia, äitini on luonteeltaan epävakaa (ei kuitenkaan harhainen), nämä nostavat todennäköisyyttä sekoamiseen ja se pelottaa minua. Olen kuitenkin saanut jokaisesta tripistä myös positiivisia muutoksia ja tästä syystä en haluaisi lopettaa trippaamista, onnekseni kannabis toimii kohdallani hyvin sienten kanssa, se on minulle paljon kotoisampaa ja tutumpaa, se rauhoittaa minua ja tuo turvallisemman olon, paremman kontrollin.

Onko muilla esiintynyt vastaavanlaisia ajatuksia? Miten kestätte ne? Ovatko ne loppuneet?
Ahdistavaa ja pelottavaa, vaikka kuolema ei vaikuta niin kauhealta enää, en kuitenkaan haluaisi jättää ruumistani ainakaan vielä, ihan kivaa olla kiinni jossain.  :) 

3
Käyttökokemukset / Ensimmäinen ja toinen matkani
« : Kesäkuu 30, 2013, 20:51 »
Ensimmäinen kerta
[/u]
Nautin 2g GT psilosybiinisieniä, ensin gramman, odottelin tunnin ilman vaikutuksia, otin toisen gramman, puolentunnin kuluttua lattia näytti toisen puolensa, vihreitä symmetrisiä kuvioita lainehti olohuoneen läpi, värikästä kuviointia silmät kiinni, olin sienissä.

Polttelin hieman makutupakkaa vesipiipusta kynttilöiden valaisemassa olohuoneessani, hiili sammui, käynnistin xboxini ja aloin pelaamaan wormsia, pelasin huonosti, pelimaailma värähteli ja ympäristön objektit 'salamoivat', pelin jälkeen oloni oli hieman alakuloinen, tylsistynyt ja tyhjä, osasin lukea itsestäni, että tästä on tulossa huono matka, päätin yrittää nukkumista, siirryin makuuhuoneen puolelle tyttöystäväni kanssa, joka toimi trippivahtinani, asetuin sängylle mukavaan asentoon ja suljin silmät.

Vahvat tuntemukset alkoi iskeä tässä kohin, viidentoista minuutin kuluttua avasin silmät hieman turhautuneena ja pelästyneenä, hikoilin paljon ja oloni oli hutera, ajattelin olevani kuolemaisillani, yritin kuitenkin muistella oppimaani tietoa, jonka mukaan psilosybiinisienillä ei saa henkeä pois kovinkaan helpolla, varsinkaan näin pienellä annoksella, en ollut kuitenkaan varma, olinko oikeasti edes koskaan lukenut mitään tälläistä, vai yrittikö alitajuntani rauhoitella minua? Yritin hyväksyä tulevan kuolemani, en kuitenkaan vielä ollut varma tilanteestani, valutin verhoja auki ja näin kuinka ulkona räjähteli, tausta oli pinkki, räjähdyksien ääriviivat olivat valkoisia, sisempi osa oli mustaa, suljin verhot hieman hämmentyneenä, katselin viereistä isoa peiliä sänkymme edessä, se näytti tekevän samaa salama efektiä kuin worms pelini.

Herättelin tyttöystävääni ja kerroin hänelle, että tämä ei ole enää kivaa, ehkä olisi parempi vaan soittaa ambulanssi, en halunnut huolestuttaa häntä kuolemanpelollani, hän kuitenkin ihmetteli myös korkeaa ruumiinlämpöäni ja halasi minua peittääkseen oikean motiivinsa, hän laittoi kädet sydämeni päälle ja tunnusteli lyöntitiheyttä, hän kertoi minulle myöhemmin siitä, tajusin sen jo silloin, hän ei halunnut huolestuttaa minua, vaikka olimme vähän huolestuneita samasta asiasta, minä vähän enemmän. 

Tyttöystäväni vakuutteli, että ei tähän tarvita ambulanssia, kyllä tämä loppuu pian, kello on vasta kolme, ahdistuin, ajattelin, että tämä oli liikaa, nyt se psykoosi sitten iski, yritin hyväksyä tilannetta, tyttöystäväni isällä on skitsofrenia ja hänellä menee ihan hyvin, käy töissä, asuu omassa asunnossa ja vaikuttaa ihan normaalilta, mitä nyt joskus heittää jotain 'outoa', myös sedälläni on skitsofrenia, asunut todella pitkään kellokosken mielisairaalassa, tukiasunnossa muutaman kerran, mutta sopeutuminen ei onnistunut, mitä jos minulle tapahtuisi samoin? Mitä jos en voisi enää elää sitä normaalia elämää, johon olin tottunut, katsoin kelloa, kolme, taas kolme, aika tuntui pysähtyvän, ahdistuin enemmän, ajattelin kaiken tapahtuvan omassa päässäni (niinkuin se kyllä tapahtuikin, tavallaan), mitä jos todellisuudessa heijaan lattialla ja toistelen samoja lauseita ''paljon kello on, soita ambulanssi'', mutta mielessäni kaikki näyttää tältä, mitä nyt tapahtuukin, tein vähän tyhmästi kun toistelin samoja asioita, loin itse tilanteeseen tietyn replay tilanteen, kävin samat kysymykset läpi ja sain samat vastaukset, osasin kuitenkin rikkoa tämän toistuvuuden ehdottamalla, että pelattaisiinko uunoa, tyttöystäväni haki pelikortit ja huojentuneena sanoin, että ei mun teekkään mieli, halusin vain jotain uutta tähän noidankehään.

Tyttöystäväni kysyi, pärjäisinkö hetken yksin, voinko käydä tupakalla? En suostunut ensin, mutta myönnyin hetken kuluttua, tänä aikana makoilin sängyssä silmät kiinni, koin voimakasta euforiaa ympäri kehoa, ihanan lämmintä ja rauhallisen tuntuista, ajattelin nyt olevani kuollut, hetkeä myöhemmin tyttöystäväni palasi tupakalta, katsoin häntä pelästyneenä, pettyneenä itseeni kysyin häneltä ''oonko tehny sulle jotain?'', tyttöystäväni vastasi hieman hämillään, että et, olin helpottunut, en siis ollut riistänyt tyttöystäväni henkeä ennen omaa kuolemaani, emme siis päätynetkään taivaaseen, helvettiin tai mihinkään toiseen todellisuuteen.

Aloin pikkuhiljaa palata takaisin siihen todellisuuteen, johon olin tottunut, olin kuitenkin edelleen peloissani mahdollisuudesta jäädä ikuiselle matkalle, pelkäsin tekeväni itselleni jotain (kiitos vaan urbaanilegendat), kello oli jo kuusi aamulla ja tyttöystäväni alkoi valmistautua töihin lähtemiseen, en halunnut hänen edes käyvän kusella yksin, vaan pyysin häntä pissimään oksennusämpärini, lopulta menimme käsikädessä yhdessä pissalle. :3

Tyttöystäväni lupasi jäädä töistä pois, jos en koe olevani normaali hänen töihin lähtöön mennessä, aloin kuitenkin palautumaan, olo oli edelleen hieman tyhjä ja pelokas, mutta pahimmat ahdistukset ja pelot olivat poissa, en saanut unta seuraavaan 24h, mutta herättyäni vihdoin olo oli puhdas ja kirkas. (:

Tyttöystäväni toimi erinomaisena trippivahtina kokemukseensa nähden mielestäni, hänelle oli alla vain muutama kannabiksen polttelu kerta ja yhdet kännit.

Toinen matkani
Nautin kaverini ja hänen kaverinsa kanssa sieniä, minä otin noin 1,5g, kaverini ja hänen kaverinsa 2-3g, GT:eetä ja Colombus Rustia sekaisin, itse otin pelkkää Rustia.

Viisitoista minuuttia sienten nauttimisesta, minua alkoi ahdistaa, nautin sienet vastahakoisesti enkä ollut ihan varma, pelkäsin, että aikaisempi kerta toistuu, ''hei onks teil viel sitä budii, must tuntuu et mulle on tulos huono trippi ja budi vois ehkä vähän auttaa'', kaverukset kaivoi repusta jointin jonka poltimme kolmestaan parvekkeella, kannabis on minulle se tuttu ja turvallinen, ahdistus katosi ja hymy nousi kasvoilleni, hetken kuluttua kaverini kertoi olevansa ihan kujalla, ''trippaan iha vitusti nyt, ette oikeesti tiiä, kukaa ei oo ollu näi tripeis, tunnen kaiken'', kuuntelin hieman pettyneenä, en uskonut sienten vielä vaikuttavan ja vaikka vaikuttaisikin, niin kohta jossa hän sanoi ''kukaa ei oo ollu näi tripeis'' sai minut vielä enemmän pettyneeksi, kaverini oli ihan hyvä tyyppi, viimeaikoina olen kuitenkin viettänyt hänen kanssaan aikaa omien salattujen tarkoitusperieni takia, tutkin häntä, käyttäytyminen, ihmismieli, ego, ne kiehtoo minua, haluan myös nähdä hänen kasvamisprosessinsa, jota ei valitettavasti ole tapahtunut, hänestä on tullut ns. huume elitisti, joka ärsyttää minua, kun poltimme jointtia hän hehkutti budin olevan hybridiä, en vastannut siihen mitään, ihmettelin vain, mistä hän on saanut sellaisen käsityksen, että hybridi olisi jotenkin parempaa, sitäpaitsi se ei edes oman käsitykseni mukaan ollut hybridiä, siinä oli vain kahta eri lajiketta sekaisin. 

Kaverini kaveri laittoi musiikkia soimaan, jotain psykedeelistä teknojumputusta, se kuulosti ihan hyvältä, mieleni kuitenkin teki kuunnella Led Zeppelinin Stairway to heaven tai eräs etno biisi jonka olin youtubesta löytänyt, sammutin valot, sytyin kynttilät ja vaihdoin kappaleen, moukat (avaan tätä moukka juttua myöhemmin) jotka olivat tulleet kotiini eivät tykänneet kappaleistani, puolessaväliä biisiä toinen sanoi ''laitetaa jotain vähä menevämpää'', teknojumputus jatkui, hyväksyin kohtaloni. Seuraavaksi aloitimme elokuvan katsomisen, kaverin kaveri valitsi NetFlixistä jonkun komedian, makasin patjalla ja kaverini kaveri pyysi minuakin katsomaan, elokuva ei näyttänyt kiinnostavalta, kysyin sen nimeä ja sanoin katsovani sen myöhemmin. Vetäydyin omiin oltaviin, leikin hetken magneeteilla ja ajattelin asioita. Kaverukset lähtivät hetken päästä ulos, olin tyytyväinen, avasin tietokoneen ja kirjoitin ajatuksiani ylös, kirjoitin kolme A4 kokoista sivua, kun en enää jaksanut kirjoittaa, valitsin NetFlixistä mieluisen elokuvan, päädyin Gandhin elämäntarinasta kertovaan elokuvaan, ehdin katsoa sitä parikymmentä minuuttia kunnes he palasivat, he eivät tykänneet elokuvasta, he halusivat katsoa jotain action leffaa, tässä vaiheessa siirryin makuuhuoneeseen rämpyttämään keksimääni yksinkertaista kitara 'biisiäni', ensin soitin kahta ylintä kieltä, sitten kolmea, toistin tätä lukemattomia kertoja ja vaivuin jonkinlaiseen unenomaiseen tilaan, kaverini tulivat ihmettelemään ja nauroivat, jatkoin soittamista silti.

Hetken kuluttua palasin takaisin olohuoneeseen ja molemmat makasivat lattialla, voisin melkeen väittää, että nyt ne trippasivat, ainakin siltä se näytti, toinen kavereistani ryntäsi sänkyyni makaamaan, toinen heistä makasi patjalla jonka olin heitä varten olohuoneeseen tuonut.

Mutta mikä teki tästä tripistä hyvän ja miksi he olivat moukkia? En tiedä tästä toisesta kaverista, hän käyttäytyi ihan hyvin ja välillä pyysi kaveriani olemaan hiljempaa, kaverini taas ei ole oikeastaan koskaan osoittanut minkäänlaista kunnioitusta minua kohtaan, paitsi sitä pientä nöyryyttä sosiaalisen valta-asemani takia, olen hallitsevampi luonne ja hän tietää sen. Muistan edelleen sen yhden kerran, kun poltimme budia luonani, minulla oli pakastepitsa jonka hän ja hänen silloinen toinen kaverinsa halusivat syödä, laitoin uunin päälle ja ja hetken odoteltuani laitoin sinne myös pitsan, kun pitsa piti totaa pois, pyysin jos kaverini viitsisi sen hakea, hän haki sen, otti kaapistani kaksi lautasta, toi kaverilleen yhden lautasen ja itselleen yhden, siinä ne sit meinas syödä mun ostmaani pitsaa kahestaan, huomautin häntä ''meinasitteko niinku syödä mun pitsan siin kahestaa'', hänen kaverinsa nolostui, kun taas tämä minun kaverini antoi syyksi sen, että ei muistanut minua. Kun huomautin häntä, että hän voisi pitää musiikkia vähän hiljemmalla ja muutenkin pienenmpää ääntä, sain vastaukseksi vain pohdinnan ''mitäköhä naapuri kelaa et tehää:D haha'', sain vastauksesta sellaisen käsityksen, että hän tahalteen pitää isoa ääntä, että ihan naapuritkin tietäis, että täällä käytetään huimausaineita, ihanku se ois jotenkin siistiä, tähän hän vielä lisäsi naapurieni oelvan ihme tyyppejä, kun yksi koputti seinää vinkkauksena, että pitäkää pienenmpää ääntä, hänelle ei kuitenkaan tuntunut istuvan päähän ajatus, että joillain on töitä. Kysyin tältä toiselta kaverilta meinaatko mennä aamulla töihin, hieman nöyrtyneenä hän vastasi ''en vitussa haha'', olen itse työtön ja hän oli kai saanut minusta sellaisen kuvan, että pidän työntekijöitä säälittävinä lampaina ja halusi sitten näyttää siistimmältä mun silmissä.

Kaverini on keskiluokkaisen perheen nuorin lapsi, joka on menestynyt kilpapelaamisen ohella, hän on siinä kilpaskenessä ollut aina vähän ego, ehkä se on vähän vaikeaa siirtää se ego pois 'todelliseen' elämään palatessa, pohjimmiltaan hän on kuitenkin ihan hyvä tyyppi, mutta sen jälkeen kun hän on alkanut hengaamaan näiden huume elitistien kanssa, on hänen egonsa siinä sivussa vähän kasvanut. Itelläni taas tuli vähän elitisti olo heidän seurassaan, kaikki mitä he tekivät tai ehdottivat tuntui jo niin 'nähdyltä', kaiken sen olen jo pilvessä tai selvänä tehnyt, se tunne häiritsi minua, yritin kuitenkin ymmärtää erillaisuuttamme, en kuitenkaan usko kaverini saaneen tripistään paljoa irti, ehkä jos hän olisi ollut kahdestaan kanssani olisin voinut ohjata kokemusta henkilökohtaisemmaksi. Itselleni kokemus oli jokatapauksessa hyvä, osasin nauttia olotilastani ja sain ajatuksiani talteen.

En jaksanut tähän oikeen panostaa, tästä tuli vähän tällänen vuodatus teksti, pahoittelut.

Sivuja: [1]