Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - pampula

Sivuja: [1]
2
Suippumadonlakki / Älä mene väärille paikoille
« : Elokuu 23, 2011, 04:48 »
Täältä foorumilta minäkin olen tietoa lahjaksi saanut, joten mieluusti laitan sitä myös jakoon. Se kun ei ole minulta millään tavalla pois ja saan siitä lisäksi hiukan hyvää mieltä vaivojeni kompensaatioksi.

Tässä on minun (!) näkemys siitä, kuinka suippumadonlakkeja voi löytää valokuvattavaksi ja millaisista paikoista/miten niitä kannattaa etsiä.

Täällä niitä etupäässä näkee:

Ruohikkoiset alueet, missä oikeantyyppistä heinää kasvaa (mielellään) mättäissä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi pidempään kesannolla olleet "vanhat" pellot (peruna yms. viljeltyjä peltoja on turha kierrellä). Runsasravinteiset nurmialueet ovat yleensäkin potentiaalisia. Niitä voi löytyä periaatteessa ihan kaupunkien keskustoista. Tärkeintä on se mättäissä kasvava heinä.

Suuntaa siis tänne:
[smg id=982]

Ja tänne (ihanteellista maastoa, koska helppo etsiä):
[smg id=983]

Tutki nämä:
[smg id=987]

Niin löydät ehkä näitä:
[smg id=986]

Edellämainittua hyvin keskeistä maastoluonnehdintaa ei ilmeisesti voi ylikorostaa. Minusta tuntuu, että monet etsivät semilanceataa ihan vääränlaisilta paikoilta ja löytävät sen vuoksi vääriä sieniä + eivät löydä silokkeja. Ihmisen mieli on siitä mielenkiintoinen, että kun tarpeeksi kovasti jotain haluaa, niin alkaa näkemään halunsa kohdetta ties missä ja selkeät kriteerit muuttuvat vähemmän selkeiksi. Siitä seurannee suuri osa väärinkäsityksistä, mitkä sitten postautuvat taikasienten tunnistamisketjuun. Halu on kova ja kun oikeanlaista ei tahdo löytyä sinnikkäistä yrityksistä huolimatta, niin koitetaan, että olisivatkohan nämä sitten kuitenkin niitä...

Ei niin. Pähkinänkuoressa asia on hyvin yksinkertainen: Etsi oikeita sieniä oikeaan aikaan. Etsi oikeista paikoista. Etsi tarkasti.

Usein kuulee sanottavan, että sitten kun sen oikean silokin näkee ja tunnistaa luonnossa, niin on jatkossa vaikea erehtyä. Olen omien kokemusten perusteella hieman tämän näkemyksen kannalla. Perustuntomerkkien on täsmättävä täydellisesti ja vaihtelua yksilöiden välillä esiintyy. Ei silokki silti mitenkään mahdottoman vaikea tunnistettava ole, sitten kun niitä oikeasti löytää. Epävarmuudessa en lähtisi mitään sieniä poimimaan, saati sitten syömään. Se voi aiheuttaa melkoisen ikävät kuumotukset vaikka sienet olisivatkin semilanceataa. Jos taas eivät ole, niin seuraus voi olla pahimmillaan hengenvaarallinen myrkytys. Siispä jos olet epävarma: Ota kuva sienestä ja kasvupaikasta. Kirjoita ylös sienen fyysiset ominaisuudet. Ota itiöprintti. Vertaa edellämainittuja luotettaviin lähteisiin. Kysy foorumilta. Kysy kaverilta. Käytä maalaisjärkeä.

Silokki on kooltaan pieni. Varsinkin pitkässä heinikossa niiden huomaaminen on hankalaa. Kirpeähkö totuus on kuitenkin, että luonnon antimet (kalat, riista, marjat, sienet jne.) eivät aina tule tarjottimella. Ja siitäkös tahtoo nykyihmisen malttamaton mieli lannistua. Kotimaisen P-vitamiinin hankkiminen voi vaatia pientä yritteliäisyyttä ja lisäksi tarkkaa silmää. Onneksi palkinto tuntuu sitä suuremmalta, mitä enemmän näki sen eteen vaivaa. Olkaamme siis kärsivälliset ja löytäkäämme niitä!

Potentiaalinen paikka, mikä ei pikaisella vilkaisulla tuottanut havaintoja:

[smg id=984]

Yksinkertaisen miehen logiikkaa: Mitä pidempi heinä, sitä suurempi siinä säilyvä kosteus. Silokit tykkäävät kosteudesta, joten tarkistampa vielä:

[smg id=985]

Poimimisesta... Minun metodi on sellainen, että avataan heinätuppoa hellävaroen silokin jalan kohdalta ja vedetään sieni kokonaisena ylös. En tiedä, kuinka suuri on siitä rihmastolle koituva haitta (viisaammat valaiskoot). Pitäisiko kenties katkaista jalka? Sen voin joka tapauksessa mainita, että poimiessa kannattaa olla hellä, eikä riuhtoa miten sattuu. Samassa mättäässä voi kasvaa silokilla myös kaveri/kavereita. Ne saa parhaiten talteen kun poimii nätisti. Kannattaa tarkistaa löydön ympäristö erityisen tarkasti. Olosuhteet ovat varmuudella olleet silokille juuri sopivat. Oman edunkin mukaista on jättää pikkuruiset sienen alut kasvamaan ja poiketa myöhemmin uudelleen. Mitään ylimääräistä (sätkäntumpit, kaljatölkit yms) ei tohdi jättää luontoa rumentamaan. Jos jotain vihaan, niin se on roskien heittäminen luontoon. Laki on mikä on tällä hetkellä. Jos minun täytyisi sitä rikkoa, niin tekisin sen mahdollisimman asiallisesti.


Tällaisia minä suosittelen. Sienten nauttiminen on jokaisen omalla vastuulla. Taikasienillä voi olla positiivisten vaikutusten lisäksi myös haittoja. Suurimmat riskitekijät kohdistuvat arvioni mukaan psyykeen. Etukäteen on hyvin hankala arvioida hintaa, minkä tiettyjen ovien avaamisesta mahdollisesti joutuu maksamaan. Alkanut matka on kuljettava loppuun. Olkaamme varovaisia.



Loppukevennys:

Ei sitten näitä ainakaan! (Tai no miksei toisaalta...)
[smg id=988]

3
Aftergloweissa tuli kirjoitettua tällainen pieni kertomus, lukekoot ken jaksaa...

Tämä on kuvitteellinen kertomus kokeiluistani silokeilla. Kysessä oli toinen kokeilu, ensimmäinen oli turvallisessa kotiympäristössä hieman pienemmällä annoksella. Aiempaa kokemusta psykedeeleistä ei ole. Kannabista olen joskus poltellut.

***

Eräänä keskiviikkona kävin poimimassa 25kpl nättejä pieniä sieniä. Sienet löytyivät hieman epäilyttävästä paikasta, aivan koulun ”takapihalta”, erään golfkentän laitamilta. Poimin kaikessa rauhassa sieniäni, kun kuulin kysymyksen: ”Mikäs sinulla on hukassa?” Käännyin katsomaan ja näin viisivuotiaan pikkutytön ja punaisen polkupyörän. Seisoskelin kymmenen metrin päässä pyörätiestä ja kyykin ruohotupsujen seassa… Epäilyttävää toimintaa ehdottomasti!

Kuivasin sieniä noin kaksi tuntia paperilla ja otin yhdestä lakista printin. Tuli kauniin violetinruskeaa, oikeita sieniä siis. Olin tunnistuksesta muutenkin varma, mutta päätin ottaa printin hetken mielijohteesta, muistoksi kenties.

Olin kokeillut sieniä kerran aikaisemmin, 20kpl (samalta spotilta) raakana massuun. Sienet toimivat sillä kertaa tosi lempeästi. Miellyttävä ensipuraisu psykedeliaan jätti hieman nälkää jälkeensä, joten ajattelin kokeilla seuraavaksi hieman isompaa annosta. Puolentoista tunnin etsimisen tuloksena Luonto Äiti antoi minulle 25kpl kooltaan vaihtelevia sieniä.

Päätin valmistaa sienistä teetä. Keitin puolisen litraa vettä, lisäsin pari teepussia, hunajaa ja 1/2dl sitruunamehua. Heitin silokit keitokseen ja annoin seistä 20 minuuttia. Tässä vaiheessa huomasin, että olin unohtanut hienontaa sienet. Pelkäsin osan taiasta hukkuvan, joten siivilöin nesteen ja söin hieman kumimaisiksi muuttuneet sienet.

Set: Hieman takkua, mutta pääosin elämän oli rullannut tosi hyvään suuntaan. Pohdiskeltavaa riittäisi varmasti.

Setting: Otsalamppu, polkupyörä, sieniteet, sienet (mahassa), kynttilöitä, yksi olut, tulentekovälineet ja iPod mukaan ja pikavauhtia eräälle laavulle merenrantaan. Oli kuutamoyö, oli tähtitaivas.

Laavulle saavuttuani virittelin pienet tulet ja ryhdyin hörppimään teetäni. Mieleen tuli isäni, joka oli nuoruudessaan usein hiihdellyt yksin metsissä ja yöpynyt metsäkämpillä. Oudot tunteet alkoivat tulvia mieleeni, kun pohdin sukupolvien välisiä eroja. Kuuntelin irlantilaista kansanmusiikkia, minkä ajattelin sopivan tilanteeseen.

Ensin tuntui, että eivätkö nämä toimikaan. Tuli vaan hermostunut olo. Kävelin merenrantaan, polttelin tupakan, kävelin takaisin. Pientä pahoinvointia, minkä kuitenkin tunnistin sieniin kuuluvaksi (ensimmäisellä kerralla sitä ei ollut).

Pimeä metsä alkoi hengittää ympärillä, ja se hengitti suoraan niskaan. Eräs laiha, kitukasvuinen puu heilui oudon hitaasti ja tuntui olevan elossa. Mietin jo kotiin (turvaan) lähtöä, mutta päätin kuitenkin jäädä ja kokea sen, mitä tulossa oli. Se oli lopulta illan hienoin ratkaisu. Korkkasin oluen ja hörpin sitä. Hieman minua pelotti, mutta annoin pelon tulla enkä taistellut sitä vastaan. Lisäsin puita nuotioon. Kaikki tuntui hyvin elävältä.

Pikkuhiljaa pelko antoi periksi. Muistelin lukemiani oppaita: Anna mennä! Älä taistele vastaan! Koe elämäsi hienoin kokemus! Musiikki vaihtui vähemmän ahdistavaksi (jostain syystä Matt Molloyn yksinkertainen huilumusiikki kuulosti sienissä hyvin ikävältä).

Pilvet! Pilvet alkoivat elää ihan omaa elämäänsä. Ne hehkuivat, välistä liikkuivat todella nopeasti (alkoi naurattaa se kummallinen liike), seuraavassa sekunnissa tekivät täydellisen stopin ja lähtivät taas. Kaukana olevan saaren ranta hehkui oranssia valoa (samaa mitä pilvet, ilmeisesti valosaastetta läheisestä kaupungista). Luulin näkeväni koko taivaan alan peittäviä ”ohuita” revontulia. Menin selälleni makaamaan ja näin tähdet. Tunsin itseni hyvin pieneksi kaiken keskellä, mutta kuitenkin hyvin suureksi ja tärkeäksi koska minä sain havainnoida tätä ihmeellistä tapahtumaa. Valoa, mikä saapui jostain käsittämättömän kaukaa ajan takaa. Kokemus oli huipussaan. Taivas sykki ihmeellistä hohdetta, nuotio rätisi ja lähetti kipinävanoja taivaalle. Kerrassaan ihastuttavaa!

Kylmä alkoi hiipiä jäseniin ja hieman nälkäkin oli. Nousin ja söin evääni, banaanin. Se maistui raikkaalta ja tuntui ravitsevan kehoa ja mieltä. Menin erään koivun luokse ja silitin sen pintaa. Puu tuntui valtavan viisaalta ja rauhoittavalta. Yritin arvioida sen ikää. Ehkä puu oli seisonut sillä rannalla kauemmin kuin minä olin ollut olemassa.

Päätin lähteä kotimatkalle. Pimeän metsän läpi pyöräily tuntui kestävän hyvin kauan, vaikka poljin suurimmalla vaihteella. Puut näyttivät hieman pelottavilta, mutta en välittänyt siitä. Olin selättänyt pelkoni, eikä sillä ollut enää otetta minusta. Metsä vaihtui rivitaloihin, soratie asvalttiin, rivitalot kerrostaloihin. Poljin baarin ohi, missä noin kolmekymmentäviisivuotiaat miehet nojailivat toisiinsa humalaisen näköisinä. Vaikka sienet edelleen vaikuttivatkin (2,5h teen juonnin aloittamisesta), oloni oli selvempi mitä ikinä. Pyöräily oli todella hauskaa, tuntui että kuljen todella vauhdikkaasti mutta en silti pääse yhtään mihinkään. Lopulta olin kotipihalla. Keitin kahvia, kuuntelin Kate Bushia ja kirjoitin tämän tekstin mielikuvitusmatkastani mielikuvitusmaahan.

Suuret kiitokset kaikille viestejä kirjoittaneille, erityisesti Matyakselle sienten kasvuympäristön valokuvista. Löytyihän niitä lopulta! Toinen matkani oli kaikessa alun ahdistavuudessa ja ehkäpä juuri sen voittamisen kautta unohtumaton. Lähtekääpä sinne luontoon!

-pampula-

Sivuja: [1]